Lisää luettavaa

Nappasin töistä taas pari kirjaa kotiin luettavaksi. Jos näkisitte mun lukemattomien kirjojen kasan, pyörtyisitte, ihan varmasti. Niinpä en sitä kuvaakaan. 😀 Mutta nämä kaksi opusta pääsevät ilolla sinne jatkoksi.

Emma Donoghuen Huoneesta kiinnostuin jo silloin, kun siitä tuli ennakkokappale töihin, mutta nyt sen ilmestyttyä viimein kotiutin sen. En tietenkään ole sitä vielä lukenut, joten tässä pieni kuvaus takakannesta: ”Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Jack ei tiedä, että Huone on vankila ja että hänen äitinsä on siellä vastoin tahtoaan. Jackille se on koti. Pienen pojan tarina vie mukanaan-vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää.” Saattaa olla tosi hyvä, tai sitten ihan skeidaa. Pikaselailulla vaikuttaa kuitenkin tarpeeksi kiinnostavalta.

Norwegian Wood sen sijaan on varmaan ainakin leffan kautta monille tuttu, paitsi mulle! En ole nähnyt elokuvaa, mutta tahtoisin kyllä kovasti. Ehkä kuitenkin ensin luen tämän kirjan, se on monesti viisaampaa niin päin. Kirja kertoo siis rakkaustarinan 60-luvun lopun tokiolaisista opiskelijoista.

Harvassa ovat ne päivät, kun en kirjaan koskisi lainkaan, ja nyt vedän putkessa Mustan Tikarin Veljeskuntaa, kirjastosta lainattuna. Noh, tämä on toivottavasti useimmille teistä vieras kirjasarja, koska…no, onhan se todella huvittava. Mutta kaikki mikä vähänkin haiskahtaa vampyyrilta, yleensä kelpaa, Vampyyripäiväkirjoja lukuun ottamatta (tv-sarja on huikean hyvä)! Ja Mustan Tikarin Veljeskunnan hahmot ovat koukuttavia. Vaikka ne pukeutuukin mustaan nahkaan. Ja harrastavat seksiä..todella usein. Jos joku tuntee ko. kirjasarjan, älkää tuomitko. Luen paljon muutakin! 😀 (Täältä voi halutessaan lukea aiemman postaukseni kirjoihin liittyen.)

Mitäs opuksia teillä on tällä hetkellä menossa? Entäs jonossa? Onko joku lukenut Huoneen tai Norwegian Woodin?

26 Comment

  1. Tällä hetkellä on meneillään Anthony Bourdainin Kitchen Confidential, jonka pelastin/pöllin kierrätyskirjakasasta. Seuraavaksi jonossa ovat Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen sekä Lev Grossmanin The Magicians. Jossain vaiheessa pitäisi palata myös Linnan Pohjantähti-trilogiaan, jonka toinen osa jäi kesällä kesken.

  2. Vadelmavenepakolainen olis kyl melkeenpä pakko lukea joskus! Kiitos muistutuksesta.

  3. Epe says: Vastaa

    Menossa Daniel Keyesin Kukkia Algernonille (koetan kaikki maailman ihmiset saada tietoiseksi tästä kirjasta :D) ja odottamassa Oscar ja Roosamamma (Eric-Emmanuel Schmitt), Kirjeitä Tiinalle (Anita Korhonen) sekä Torey Haydenin Innocent Foxes. Niin ja muumeja ruotsiksi sekä kasa (aka 20kpl tutkimusmenetelmiin sekä montessoripedagogiikkaan liittyviä) ”koulukirjoiksi” kutsuttuja asioita. 😀

  4. Epe hyh koulukirjoille ja ruotsin kielelle! 😀

    Jotain Torey Haydenia olen tainnut lukeakin…

  5. Miia says: Vastaa

    Itsekin pidän paljon J. R Wardin vampyyri kirjoista. Mitä vikaa siinä on että ne pukeutuu mustaan nahkaan:D Sarja todellakin on koukuttava!

    Luen paljon, lähinnä kauhua ja fantasiaa, musiikki juttuja, elämänkertoja. Seuraavaksi kun saan vampyyrit luettua siirryn millennium kirjoihin. Suomalaista kirjallisuutta en lue. Viimeisin suomalainen oli kuutamolla kirja josta tein kaverille esseesn kouluun. Siitä on vuosia.

  6. Epe says: Vastaa

    Ei se ruotsi oo hirmusen hyh, mie lähen tekemään vikan harjoitteluni 2,5kk ajaksi Haaparantaan 😀 nimimerkki ruotsi on vahvempi kuin englantini, ja näinollen intohimoni. 😀

  7. Miia niitähän ilmestyi just kaks uutta suomennettuna! Luen niistä just toista. Onhan ne nahkahousut ilman alkkareita -toistot aika hauskoja 😀

  8. Epe oishan se ihan kiva ruotsia osata, mutku en osaa niin ei siitä voi pitääkään! 😀

  9. Mä haluaisin kyl nähä sen sun kirjapinon. :0 Ja vitsit, missä sä oikein oot töissä kun kirjoja vaan kotiutat!

    Mä sain just luettua loppuun ”Laulaisin sinulle lempeitä lauluja” (Linda Olsson) ja sit löysin kirpparilta Leena Lehtolaisen ”Rivon satakielen” jonka aattelin aloittaa ihankohtajust! Toisaalta tekis kyllä mieli lukea lisää Pratchettia. :I

    Hehe, mä luin kiusallani/huvikseni/tyhmyyksissäni koko Twilight-sarjan että tiedän mistä puhutaan, eh… Mut kyllä silti kallistun ennemmin Sookie Stackhouse -sarjan pariin. Eli joooo, on ne vampyyrit ihan jees.

    Paitsi et ainiin joo! John A. Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen oli kyllä paras vampyyrikirja koskaan! :0

  10. inkeri.: En halua syyllistyä useampaan pyörtymiskohtaukseen! 😀 Mut katotaan sitku joskus muutan, jos saisin noi johonkin kauniimpaan järjestykseen edes…

    Twilightit ja Sookiet on molemmat ihan luettavia. 🙂

    Ja hei toi Ystävät hämärän jälkeen kuulostaa tutulta! Pitää tutustua tarkemmin. Vitsi teiltähän saa hyviä vinkkejä. <3

  11. Joo siis tuo Ystävät hämärän jälkeenhän on leffana kanssa, sekä ruotsalais- että jenkkiversiona. Suosittelen ensin mainittua, mutta sitä ennen kannattaa lukea se kirja tosiaan, mikäseoli, Låt den rätta komma in! Hirveän hyvä!

    Ja jos niitä pyörtymiskohtauksia tulis niin johtuis vaan siitä, että ohhoh kun on paljon kirjoja siellä, olispa mullakin. Kirjapornoa, kiitos! o/

  12. Miia says: Vastaa

    Eihän jim morrisonkaan käyttänyt kalsareita nahkahousujensa alla. :DDD Mulla on ne neljä ekaa suomeksi. Kolmannen jälkeen tilasin loput englanniksi koska en kestänyt odottaa suomennoksia. Neljännen ostin tietämättömästä syystä myös suomeksi. Huippu kirjoja ja todella koukuttavia.

  13. Miia joo, mut pitääkö sitä painottaa joka pirun sivulla! 😀 Oon iteki miettiny, että ois voinu kyl lukea ne alkuperäsellä kielellä, mut koska en niitä viitsi ostaa, niin…En tosin oo kattonu, miten kirjastosta sais.

  14. Mustan Tikarin Veljeskuntaa suositteli eräs kaverinikin, joten luettavaksi tulee jossain vaiheessa 🙂 Minähän hurahdin Twilightiin eli olen jäävi arvostelemaan vampyyrikirjojen lukemista ;D

    Tällä hetkellä luen Veljeni Leijonamieltä (Lindgren) ja Minä rakastan sinua nuori miestä (Päivinen). Lukuvuoroaan odottaa mm. Johnny Deppistä kertova kirja (aah)… Stephen Kingin kirjoista on jo vierotusoireita, Pimeyden talo odottaisi (uudelleenlukua) hyllyssä seuraavaksi.

  15. Ehdinkin jo odottaa kommenttiasi, Villasukka kirjahyllyssä! 😀

    Siis tuo Mustan Tikarin Veljeskunta on oikein mainio kirjasarja, mutta siinä on vaan _ne_tietyt_kohdat_, jotka jaksaa aina huvittaa. Ja onhan se aika pehmopornoa. 😀 No, ymmärrät sitten, kun otat sen lukemistoosi! 😀 Ja tee toki siitä sitten arvostelu blogiisi!

    Mutta oi, Veljeni Leijonamieli! Se pitäis kyllä lukea uudelleen.

  16. Elisa says: Vastaa

    Hih, täällä kans yks epätoivoinen yrittää saada kirjapinoaan pienennettyä. Harmi vaan, kun tähän opiskeluunkin kuuluu niin paljon lukemista, haluaisin lukea jotain ihan muuta kuin tenttikirjoja (vaikka käsittelevätkin kirjallisuustiedettä).

    Teen itse asiassa kandini tuosta Ystävät hämärän jälkeen -teoksesta, joskaan en vampyyrinäkökulmasta. Vampyyrit tulevat tosin todnäk liittymään graduuni, saas nähdä.

  17. Muistan hämärästi koulukirjojen haitanneen pahasti muuta lukuharrastusta, tuli aina huono omatunto kun tarttui johonkin muuhun kuin koulukirjaan…Joten työelämässä oleminen on sikäli ihan kivaa, ainoa että väsyttää iltaisin niin paljon, ettei kauaa jaksa lukea kun nukahtaa väkisinkin!

    Mun pitää kyllä ehdottomasti tutustua tuohon Ystävät hämärän jälkeen. Miten en muka ole kuullut siitä aikaisemmin?

  18. Miia says: Vastaa

    cdon.comissa maksaa yksi kirja 8e joten investoin ne hyllyyni.

  19. Nina says: Vastaa

    Mä olen kanssa lukenut tuon Ystävät hämärän jälkeen, sen sai aikanaan ihan ilmaiseksi kotiin lähetettynä kun tykkäsi siitä kirjailijasta Facebookissa 😀 Markkinointikeino sekin. Mutta se oli kyllä ihan hyvä, vaikka jotenkin vähän ahdistava. Muistaakseni 😛

    1. Elisa says: Vastaa

      Se on aika ahdistava, käsittelee pahuutta aika monelta kantilta ja myöskin sitä, että myös paha voi olla jollain tavalla hyvä. Ja että joillain pahoilla teoilla on ymmärrettävät taustat, vaikka se ei varsinaisesti tee teoista vähemmän pahoja…

      Mutta joo, aika moni kaveri on tuon luettuaan sanonut että ei enää lue mun suosittelemia kirjoja yksin kotona illalla 😀 Ja minun mielestä tuo ei edes ollut kovinkaan pelottava varsinaisesti. Toisaalta mun vakilukemistoa on pohjoismaalaiset ja ranskalaiset dekkarit, niissä on välillä aika mielikuvituksellisia murhia.

    2. Huij. Mä laitoin ton ihan ylös itselleni paperille, että muistan etsiä sen käsiini.

  20. Jennipenni says: Vastaa

    Oo, haluaisin ehdottomasti lukea tuon Norwegian Woodin. Haruki Murakami <3

    1. Jennipenni says: Vastaa

      Eikä, juuri katoin Suomalaisen kirjakaupan sivuilta ton kirjan hintaa 😀 40 euroa, aika suolainen hinta. Ehkä tyydyn kirjastoon vaikka mielummin ostankin kirjat omaksi.

    2. OHO. No huhhuh, onpas kallis! Olen aiemminkin hämmästellyt joidenkin kirjojen hintaa, esim. WSOYn myymälässä myyvät huomattavasti paljon kalliimmalla kuin muualla.

  21. Pitääpäs kommentoida tähän vaikka oonkin myöhässä :D. Hitsi, on vaan ollut niin kiire etten ole ehtinyt blogeja lukea juuri yhtään tässä parin viikon sisään (ja sen takia oon varmaan täältäkin missannut monta hyvää juttua :p).

    Mutta niin, itse tykkään lukea varsinkin Dean Koonzin ja Robin Cookin kirjoja. Haaveena olisi saada heidän uusimmat kirjansa omaksi… En enää pahemmin kirjastossa käy, kun en ehdi kuitenkaan lukea lainaamiani kirjoja laina-aikana…
    Nyt oon koukuttunut Patricia Cornwellin kirjoihin, ensimmäisen sain jouluna luettua, toista olen aloittanut ja kolmas odottaa vuoroaan. Sain poikaystäväni siskolta lainaan, kun hänellä on omana kaikki kyseisen kirjailijan kirjat :).

    Haaveena olisi myös lukea Twilightit, Sookie Stackhouset ja mitähän kaikkia näitä vampyyrikirjoja nyt on. Pari mielenkiintoista vampyyri-pokkaria hoksasin Suomalaisessa Kirjakaupassa joulun jälkeen, mutta ei tullut ostettua… Ehkä joskus ;).
    Ongelma on vaan se, että lukea ehtii vain ennen nukkumaan menoa ja sitten on jo niin väsy, että jaksaa lukea vain pari sivua.. On aika hidasta :p.

    1. Heh, mul on sama, hidasta on lukeminen nykyään. Ja nyt kun kärsin niin superkuivista silmistä, en pysty lukemaan muutenkaan kauaa. 🙁

      Dean Koonzit oon kait ainakin lähes kaikki lukenut, ehkä yhtä lukuun ottamatta?

      Twilightit on luettu, Sookiet on menossa.

Vastaa käyttäjälle Kissaämmä! Peruuta vastaus