Jännitystä elämään

Kävin viime viikolla huikeat kaksi kertaa elokuvissa. Maanantaina vilkuilin uusimman Mission Impossiblen, suurimpana syynä tietenkin Samuli Edelmannin rooli kyseisessä elokuvassa. Ja jösses, sehän oli odotettua isompi! Samulihan oli elokuvan pääpahis! Tosin aika vähäsanainen sellainen, mikä oli ehkä ihan hyvä. Elokuva oli mulle jotenkin vähän sekava ja turhan pitkä. Puolet pois niin hyvä ois ollut. Ihan viihdyttävä kuitenkin, ei mulle nyt tylsää ehtinyt tulla.

Hugon kävin katsomassa lauantaina ja ei se nyt ihan niin pahasti lastenleffa ollut kuin mitä osasin etukäteen pelätä. Mahdollisimman myöhäinen näytös varmisti sen, ettei lapsia salissa ollut muutamaa enempää. En ehkä pitänyt kamalasti itse juonesta, joka oli jotenkin puuduttavan tylsähkö. Mutta hienon näköinen 3D, oli ihan ilo katsella. Ja päänäyttelijä Hugo oli aika söpö outoine silmineen. Lapsi? Söpö?? Joo!

Seuraavaksi pitäisi varmaan mennä katsomaan Saapasjalkakissa. Ja tietenkin se Nälkäpeli, kunhan ensin teattereihin sallii saapua.

Mitä leffoja te olette kyylänneet viime aikoina? Kuinka usein käytte leffassa?

23 Comment

  1. a) onks Samuli Mission Impossiblessa? No way! Pitääks sen nyt kattoo? (Ei tykkää muista Missioneista)
    b) Hugo oli iiiiihana!! (Se poika oli mun mielestä tosin heikoin lenkki :P)

    1. a) Kyl! Mut en tiä onks ihan PAKKO kattoo… 😀

      b) Joo ei näyttelijänä vakuuttanut mut annettakoon anteeks ku niin kivat silmät.

  2. elku says: Vastaa

    siis mäkki olin tosi yllättyny et samulilla oli niinki iso rooli. Ku suomalaiset iltapäivä lehdet yleensä iha pikkiriikkisen suurentelee asioita. Niiku se yks tyyppi oli sillo se joku ruumis:D WOU
    mut se mission oli tosi hyvä paitsi loppu joka oli liian lässynlässyn 😀

    1. No ois voinu olla pahempiki! 😀

  3. Niina says: Vastaa

    Hugo oli mielestäni ihan kiva. Näyttävä, mutta hiukan pettymys, kun leffaa oli kuitenkin hehkutettu melko paljon. Saapasjalkakissa oli blaah, sellaista aivotonta viihdettä.

    Mission Impossiblea en ole nähnyt (inhoan Tom Cruisea), mutta varmaan kuitenkin käyn katsomassa sen. Olen nähnyt trailerin ja ajattelin Samun olevan tyyliin yhdessä kohtauksessa mukana. Yllättävää. 😀

    Seuraavaksi ajattelin katsoa Le Havren. Ja joo, katson PALJON elokuvia. 😀

    1. Mäkään en pidä Tompasta. 😛 Jos ei Samulia ois ollut, niin ois jäänyt leffa väliin. Vaikka kyllähän Samua sai aika kauan odottaa… 😀

  4. Johis says: Vastaa

    Mulla ei ollut mitään tietoa, että Samuli on Mission Impossiblessa 🙂 En ilmeisesti seuraa lööppejä tarpeeksi ahkerasti ja ko. elokuvasarja ei oo kyllä koskaan kiinnostanu.
    Itse kävin reilu viikko sitten katsomassa Sherlock Holmesin päivänäytöksessä, sai olla aika rauhassa teatterissa, kun mun lisäksi taisi olla 6 muuta ihmistä näytöksessä 🙂 Leffasta tykkäsin, tosi saman tyylinen kun se eka Robert Downey jr. Holmes, mutta mun mielestä tää uudempi oli hauskempi. Ei nämä tietenkään mitään kovin syvällisiä oscar-leffoja ole 😀
    Toi Hugo kiinnostais vähän ja ois varmaan efektiensä kanssa semmonen leffa joka ois ihan hyvä nimenomaan teatterissa katsoa, mutta saattaa nyt jäädä välistä. Säästän ehkä viimeisen ilmaislippuni Hunger Gamesiin.

    1. Mä en pitänyt siitä ekasta Sherlock Holmesista yhtään, joten toka saa jäädä katsomatta.

      Hunger Gamesia tosiaan on jo odotettu!

    2. Johis says: Vastaa

      Joo, jos ei ekasta Sherlockista tykänny niin ei varmaan kannata toista katsoa..tai ei ainakaan teatterissa ja maksaa siitä 🙂

  5. Anonymous says: Vastaa

    MI4 oli kyllä ihan jees ja Dubain kohtaukset hienoja. Edelmanin rooli oli aika pökkelö mun mielestä. :s

  6. Mä käyn kattoo melkein kaikki piirretyt ja Saapasjalkakissa oli kyllä huonoin näkemän kyhäelmä vuosiin. Juoni on ihan uskomattoman huono. Itse päänäyttelijä on toki söpö 🙂

    1. Ääk…pitäisköhän mun jättää se väliin sitteki. 🙁 Mutku Shrekit on niin hyvii…! Oon kuullu tästä vaan huonoa. :/

  7. Epe says: Vastaa

    Kateltiin poikkiksen kanssa Kung-Fu Panda 2 ja RED – nappiosumia kummatkin! Harmiteltiin kun tämä http://www.youtube.com/watch?v=9GowPrg82sw leffa ei tullutkaan oman kaupungin teatteriin 🙁 Ja minä olin vielä joka tuon devil insiden katsomista ehdotti – nimimerkki saan painajaisia jo muumimöröstä… 😀 Saati jostain kauhuleffoista! Leffoissa tulee jotenkin hirmu harvoin käytyä, mutta ehkä se onkin kivempi käydä harvemmin ja ottaa siitä kaikki irti kuin ravata siellä tosiaalta joka päivä. 🙂

    1. No kerran kuussa tulee täälläkin käytyä, ei sentäs ihan pari kertaa viikossa normaalisti. 🙂

  8. Meillä tulee käytyä leffassa kerran-pari vuodessa eli tosi harvoin. Viimeksi nähtiin norjalainen Headhunters. Minun huomion kiinnitti noissa lipuissa oleva maininta wc:n ovikoodista, kaikkea sitä siellä etelässä ;D Ainakaan viimeksi ei Oulussa vastaavaa näkynyt 😉

    Sunnuntaina katsottiin dvd:ltä Sherlock Holmes, josta tykättiin miehen kanssa kovasti.

    1. Heh, joo toi ovikoodi tuli tossa vuosi sitten tms. Enää ei täällä ilmaseks käydä leffateattereiden vessoissa!

      Mä en tykänny tosta Sherlockista ollenkaan. 🙁

  9. Nina says: Vastaa

    Me käydään leffassa varmaan keskimäärin kerran kuussa, viimeisimmät ovat olleet se Härmä, uusin Vares ja hmmm, ehkä Sherlock Holmes. Niin ja Dragon Tattoo oli erittäin jees!

    Seuraavaksi suunnittelin meneväni itkettämään itseäni War Horsella. Pillitän ihan varmasti koska jo pelkän juonen lukeminen nostatti kyyneliä 😀

    1. Kerran kuussa on itelläki normitahti ja lähinnä vaan v-loppusin, nyt meni lippuja vanhaks niin piti keskellä viikkoa uhrautua. 😀

    2. Nina says: Vastaa

      Hirvee tilanne 😀

    3. Niinpä!

  10. Anonymous says: Vastaa

    Sama ovikoodi koko viikon…

  11. No Samulin roolia ei oo voinu missata kun lukenu iltapäivälehtiä…En ole vielä leffaa nähnyt, joudan odotella dvd:n ilmestymistä.Kolme ekaa Missionia kyllä ihan kelpo pläjäyksiä vaikkei Tomppa itse olekkaan kummoinen pläjäys!
    Leffateatterissa käynyt viimeeksi jotain lastenleffaa katsomassa..vuonna kuokka ja kirves..esikoisen ollessa siinä iässä. Ehkä 4 vuotta sitten.Säälittävää.
    Ostelen dvd-muodossa suht paljon leffoja, en käy teatterissa.
    Ekasta Sherlockista kyllä tykkäsin enempi kuin oletin.Koska mulle ainoa oikea Sherlock on brittisarjan Jeremy Brett.

    1. Emmä sitä missannutkaan, mutta kuten Imagessa muistaakseni kirjotettiin, niin sitä kyllä vähäteltiin…tai ehkei edes tiedetty, kuinka suuresta roolista oli kyse?

Vastaa käyttäjälle Nina Peruuta vastaus