Black origami swan

Juhlista selvitty. Olin siis lauantaina Indiedays Inspiration Blog Awardseissa. Kameran jätin tarkoituksella kotiin. Se ei olisi mahtunut pieneen laukkuuni, sitäpaitsi innokkaita kuvaajia oli paikalla niin monia, että ajattelin säästää teidät vielä yhdeltä Blog Awards-kuvapläjäykseltä. Aveccini Ninan kanssa etkoiltiin muutamien ihanien kauneusbloggaajien kanssa, ja on aina kiva tavata tuttuja tyttöjä. Itse juhlat olivat hienot, mutta en tunne oloani ehkä ihan kotoisaksi tuollaisissa pirskeissä. Livistettiinkin aika pian palkintojenjaon jälkeen muualle.

Päätin jo kauan sitten, että aion selvitä tästä pikkujoulukaudesta ostamatta uutta mekkoa tai mitään muutakaan, joten päälläni oli vanha mutta ihan toimiva musta mekko. Jalkaani vedin niitti-Jeffreyt, joilla parin tunnin seisoskelu totisesti tuntui. Paras osa asuani oli kuitenkin sormus.

YO ZEN lähetti minulle jokin aika sitten valitsemani korun ja valitsin siis tämän älyttömän hienon origami-joutsenen. En oikeastaan hirveästi pidä sormuksista. Siksi onkin hassua, että rakastan kuitenkin ISOJA sormuksia. Ne ovat ainoita, joita suostun käyttämään. Ja tämä on iso. Ja ihana. Ja aion laittaa sen jokaiseen loppuvuoden juhlaan ja se tulee saamaan osakseen vielä lisää ihastuneita kehuja.

Mitä te tykkäätte? Diggaatteko isoista sormuksista?

Sain teille myös alennuskoodin YO ZENin verkkokauppaan. Koodilla kissaamma saatte viikon ajan 20 % alennuksen (koskee koko valikoimaa). Kannattaa käydä tutustumassa, näin lähestyvää jouluakin ajatellen. Minä en hyödy tekemistänne tilauksista.

P.S. Älyttömän paljon kiitoksia kaikille, jotka äänestitte blogiani Inspiration Blog Awardsin Lifestyle-sarjassa, olette ihania.

18 Comment

  1. Ei vitsit miten huikeita tuotteita YO ZENillä. Kolahtaa meikäläiseen ja lujaa. Voiskin tiirata sieltä (itselleen) jonkun joululahjan.

    1. Olen katsellut noita aiemmin eri design-messuilla. Tykkään ihan hirveesti myös noista origami-kaulakoruista.

    2. Heh, itseasiassa heti kommentin kirjoittamisen jälkeen laitoin tilausta menemään. Koska en itse mikään sormustyyppi ole mutta tuo joutsenorigamimalli viehätti, niin tilasinpa siis itselleni sieltä kyseisen kaulakorun sekä kaverille lahjaksi shamaanihenkisen kaulakorun. Ja tuli ihan tuntuva alennuskin, kiitoksia!

    3. Kiva juttu! 🙂 Alennuskoodeja ei kai blogissani ole aiemmin ollutkaan, joten todella hienoa, että niistä on hyötyä. 🙂

      Itse mietin pitkään kaulakorun ja sormuksen välillä! Korut on kyllä ihan parhaita joululahjoja.

  2. Hieno sormus! Käyn vilkaisemassa kaupassa…

    1. Hehkutin tota miehelle tässä useampana iltana ja se oli vähän että ”onhan se hieno, mutta lopeta jo.” 😀 Miehet…

      Tosin MIES kehui sormustani tuona gaalailtana baarissa!

  3. Elisa says: Vastaa

    Voi miten KAU-NIS sormus! Tuollainen valkoisena olisi aivan mahtava asuste! 🙂 Ihastelin jo verkkokaupassa, katsotaan päätyykö ostoskoriin asti…

    Stella on muuten tehnyt kuvausmeikit noihin Shaman-sarjan kuviin! http://stellissima.blogspot.fi/2013/09/kevat-kesakuvauksia-part-1.html

    1. Elisa says: Vastaa

      10 minutes later… Lähtihän se sitten tilaukseen! 😀

    2. Ooooh! Mä meinasin valita valkoisen eka, se on hieno!

    3. Haha 😀 Mutta hyvä valinta!

  4. Ai muuten. Minkälainen se sormuksen metalliosa on? Jääkö sinne sormen alapuolelle kokonainen aukko vai onko se sellainen jossa ne metalliosat menee ”lomittain”?

    1. Metalliosat menee lomittain! Voi kivasti säätää siis kokoa. 🙂

  5. Jestas mikä ihana pörriäinen oli tuolla alempana. EI ihme jos on pentukuume :)))
    Sormuksesta en oikein osaa sanoa.. johonkin vimpan päälle tilaisuuteen. ehkä.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    1. Höps, aion käyttää tätä sujuvasti arkenakin!

      Ja joo, Hipsu on ihku. 🙂

  6. Salla says: Vastaa

    Uu mama! Statement pieces on just parhaita, pieni ja söpö buuuuuu. 😀

    1. NIINPÄ. 🙂

      Tosin voin mä käyttää sellasiakin sormuksia, jotka on TOSI ohuita. Eli siis joko tosi ohut tai tosi iso. 😀

  7. Sehän on upea! Minulla olisi tuohon sopivat pienet origamikorvakorutkin. 😀

    1. Kuulostaa kivoilta. 🙂

Vastaa käyttäjälle inkeri. Peruuta vastaus