Keskusta

Pyörähdimme eilen Rion keskustassa, jonne matkustaa metrolla Copacabanasta noin puolisen tuntia. Metromatka henkilöltä suuntaansa maksoi 3,20 BRL, eli noin euron. Ostettiin ihan vaan kertaliput, ei mitään ladattavaa matkakorttia.

Odotin näkeväni Corcovadon ensimmäistä kertaa kunnolla, mutta sehän näkyikin vaan tositosi pienenä tuolla vuorellansa! Sinne olisi tarkoitus mennä käymään joku kaunis, pilvetön päivä (ja sellaisia ilmeisesti siis joka ikinen päivä loppulomankin ajan). Kuvittelin etukäteen Rion jotenkin tosi paljon pienemmäksi kaupungiksi!

Mutta no siis Rio de Janeiron keskusta, mitäpä siitä nyt oikein sanoisi. Vähän jotenkin…tylsä. Huomattavasti halvempi kuin Copacabana, ainakin ruuan osalta. Harkitsimme alunperin asunnon vuokraamista täältä, mutta onneksi lopulta valitsimme rannan! Keskustassa oli tosi kuuma ja kamala tungos!

Yllätyimme, kun keskustassa paikalliset osasivat jopa vähän englantia. Kieli on täällä kyllä ongelma, jos ei portugalia osaa. Peruskohteliaisuudet oppii toki parissa päivässä, mutta jatkuvasti meille puhutaan paljon portugalia eikä tajuta tietenkään yhtikäs mitään. Englantiahan täällä ei kouluissa opeteta, paitsi jossain kalliimmissa yksityisissä oppilaitoksissa. Hämmentävää.

Pari tuntia keskustassa riitti meille ja sapuskan ja jälkkärijätskittelyn jälkeen suuntasimme metrolla takas Copacabanaan. Mulle tämä yksi visiitti riitti mainiosti, viihdyn paremmin täällä rannalla.

Ja koska tietenkin käräytin niskani ja se helottaa nyt tulipunaisena, menemme tänään rannan sijasta tutustumaan Ipaneman ja Leblonin katuihin. 

8 Comment

  1. Ruu says: Vastaa

    OI tuo näyttää ihan mielettömältä paikalta! Toivottavasti joskus itsekkin pääsen siellä käymään!

    1. Noooo itse tykkään tästä rantameiningistä huomattavasti enemmän! 🙂

  2. Tässä hyvä ravintola, hauska ja erikoinen myös sisustukseltaan:

    http://www.zazabistro.com.br/zazabistrotropical

    Churrascariassa toki käytte, tässä yksi parhaimmista, voin sanoa, että suulaskin ihminen mykistyy tarjonnan nähdessään….

    http://www.marius.com.br/2012/?idioma=en

    (vinkki: vaikka alkupalapöytä notkuukin, ei kannata syödä yli äyräittensä ennenkuin kääntää läpyskän vihreän puolen esiin ja grilliruoat marssivat pöytään)

    http://dzinninajatuksia.blogspot.fi

    1. Joo, eka on tuossa vieressä ja taidettiin just eilen vilkuilla et sinne pitää joku ilta mennä! 🙂 Av.Atlanticalla varmaan syödään jatkossa iltaisin useamminkin.

    2. Pöytävaraus kannattaa tehdä kumpaankin. Zaza on aika romanttinen paikka, varatkaa pöytä yläkerrasta ja vilkaiskaa myös mielenkiintoiseen kattoon (älkääkä ihmetelkö, miksi tarjoilija on paljain varpain.

      Tuolta churrascariasta kerran käveltiin takaisin hotellille ja mun brittimies huokaisi mahaansa pidellen, että: ”I think I’m nine months pregnant!” Minä en jaksanut edes suutani avata ähkystä.

  3. Oijoijoi .. onpas mielenkiintoisen näköinen paikka !

  4. Mahtava lukea tälläista aitoa ja rehellistä matkakuvausta.
    Ja se mitä tuolla edellisessä postauksessasi kerroit naisvartaloista, ei tullut yllätyksenä. Siellä ei naiset häpeile vartaloitaan. Johtuuko se mainonnan vähyydestä tai puuttumisesta? Mainokset Onko siellä mainontaa ollenkaan? Jostain minulla on sellainen kuva että mainostaminen olisi jopa kiellettyä?

    1. Avautumiskiukuttelupostauksia täältä on kyllä luvassa 😛

      Mainonta…JAA-A. En kyllä suoraan sanottuna ole kiinnittänyt huomiota! Mitään tosi isoja ulkomainoksia en ainakaan ole nähnyt…bussipysäkeillä niitä ei kai ainakaan ole? Ja tv:ta olen katsellut tosi vähän (sain lopulta koko telkkarin ihan jumiin, heh). Pitääpä katsella ympärille. Brasilialaisten lehtien kansissa ainakin pyörii puolialastomia naismalleja ja paljon on kaikkia terveys/kuntoilulehtiä.

Vastaa