MEILLE TULEE VAUVA

Kun kaikissa muissakin blogeissa hehkutetaan, että ”meille tulee vauva!” niin hehkutanpas minäkin, koska meillekin tulee vauva! KISSAVAUVA!

Okei. Suunniteltu, mieluinen ajankohta pennun ottamiselle olisi ollut tietenkin kesä. Koska noh, loma, lämpö, hyvät kuvausolosuhteet (heh). Mutta eihän se nyt niin mennyt, tietenkään. Meidän eläintarhaan astelee jo maaliskuussa uusi tulokas, rodultaan Pyhä Birma, väritykseltään sinitabbynaamio ja tyttö se on. Nimi on Talviyön Angelite. Eli Alma! Pentue sijaitsee Helsingissä, kasvattajan luokse kotoa bussilla 10 minuuttia, mikä on hieno homma. Pääsen kuvaamaan pentua vielä ennen luovutustakin.

Kävimme eilen katsomassa pentuja. Siis ihan vaan silleen vilkuilumielessä. Just joo. Tiesin (kokemuksestakin), että eihän niitä kissanpentuja vaan katsella. Jos etukäteen tiedossa on sopiva yksilö, niin miten sitten muka lähdetään vaan pois ”joo kiitos ei oteta hei hei!” Ei mitenkään. Paitsi tietenkin jos kasvattajakoti on jotenkin ihan oudon kamala tai pennut sairaan näköisiä. No ei ollut. Pennut, kaksi tyttöä ja poika, ovat nyt tasan neljä viikkoa vanhoja. Pennut herätettiin vierailumme ajaksi, joten olivat kovin väsyneitä ja emokin oli vahvasti sitä mieltä, että pentujen pitäisi nyt levätä. Kovin kauaa siis emme raaskineet pentuja silitellä, mutta voi sitä pehmoista pentukarvaa ja miten kevyitä ja suloisia ja voivoivoivoivoi…

Mutta miksi Pyhä Birma? Jo ennen Reiskaa minä haaveilin isosta, karvaisesta kissasta. Pistin silloin tiedusteluja paristakin ragdollista, mutta sitten ihastuin kaverin burmaan. Venäjänsininen tuli sen jälkeen aika pitkälti siksi, että en halunnut toista burmaa mutta venakoista olin kuullut paljon hyvää ja se sopi ulkonäöllisestikin Reiskalle kaveriksi. Olisi vähän hölmöä ottaa nyt se raggari, koska ragdoll-tytötkin ovat täysikasvuisina monta kertaa meidän poikien kokoisia. Pyhä Birma sen sijaan on pienempi. Ja tosi karvainen. Ja aivan superihastuttavan näköinen. Näyttelyihin emme aio emmekä myöskään mihinkään kasvattajatouhuihin. Tytöstä tulee siis ihan vaan lemmikki.

Niin. Kyllä mä kovasti mietin, että onko se kolmas kissa liikaa. Mutta sitten hoen itselleni sitä lausetta, jonka joku blogini kommenttiboksiin ilahduttavasti jätti: aina kumminkin joku leikkii ja joku nukkuu. No näinhän se on ja siihen luotan! Sitäpaitsi olen viime päivinä tehnyt testejä: istun keittiön pöydän ääressä ihan hiljaa ja vilkaisen hitaasti ympärilleni. Ja IHAN AINA en näe YHTÄÄN eläintä MISSÄÄN. Tämä tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että MEILLÄ EI OLE VIELÄ TARPEEKSI ELÄIMIÄ.

Vielä kaksi kuukautta pitää Almaa odotella, huoh. Mutta siellä se pikkuinen saa olla emon ja sisarusten kanssa ja onneksi aikaa menee nopeasti. ♥

 

131 Comment

  1. Onnittelut perheenlisäyksestä! 🙂

    1. Hih, kiitos 😀

  2. Suvi says: Vastaa

    Niin kaunis emo ja niin söpöisiä vauvoja! :’)

    1. Joo, emo on kyllä todella kaunis. 🙂

  3. Onnea perheenlisäyksestä 😀 Kyllä se vaan niin oli meilläkin että yhtäkkiä mulle tuli tunne et yks puuttuu ja nyt on kolmen kopla koossa. Aina ne kyl nykyään nukkuu yhessä jossain tai leikkii yhessä jossain, kun Kerttu on kohta 1,5v ja kaks muuta kohta 5 v.

    1. Joo, TÄMÄ ON KYLLÄ SITTEN SE VIIMEINEN! 😀

  4. Nina says: Vastaa

    Yyyyhyyyh mikä pikku reppana! Suloisin! Voin kyllä tulla sitten joskus toistekin kissavahdiksi 😀

    1. 😀 Tämä muistetaan! 😀

  5. Mulla on aivan kamala kissakuume. Näen kissavauvoja unissanikin. Meille 2 kissaa kuitenkin on maksimi, sillä kissat kulkee paljon mukana kun käydään kylässä. Kaksi kulkee autossa näppärämmin kuin kolme.

    Pyhä Birmat on ihania. Meillä on lähipiirissä 3 birmaa ja olen huomannut, että ne rakastavat omistajiaan kuin hullu puuroa. Vieraita kohtaan taas ovat hivenen pidättyväisiä, mikä omasta mielestäni on vaan hyvä asia.

    1. Joo, näin etukäteen arvelinkin ja kasvattajan luona hyvin huomasi, että aikuiset tytöt eivät meistä paljon piitanneet. 😀 Tosin emolla oli kiire katsoa pentujensa perään.

      Tässä suhteessa meidän pojat ovat kyllä tosi erilaisia, vieraat kiinnostavat ja heti tullaan silitettäväksi. Arska tosin on nykyään vähän ujompi, katselee ensin kauempaa mutta lopulta sitten sekin uskaltautuu. 🙂

  6. Eiko says: Vastaa

    Onnea <3 Sinitabby on ihana väri <3 <3 Mulla on sellainen avoin tilaus punaisesta abysta, mutta ”toimitusajakohta” on vielä auki. En mitenkään voi nykyiseen asuntoon ottaa neljättä kissaa. Ja kokemuksesta; kolme menee ihan yhtä helposti kuin kaksikin 😀

    1. Meillä pelkät simppelit naamiotkin olivat ”listalla”, mutta noh, ovat ne kyllä tosi ihania kaikki. <3

  7. Meh mun kommentti hävisi jonnekkin cyber avaruuteen hmph.. Sanoin vaa samaa kun Nina: YHYHYYYYY. Ja ihana. Ja tuun kidnappaa tuon kesällä sitten 😀

    1. Yritäs vaan 😀 !

  8. Anna says: Vastaa

    Tuituituituitui! En kestä se on ihana! Ja pyhät birmat <3 Miehellä oli mitä suloisin pyhä birma siskoltaan hoidossa ennen kuin muutettiin yhteen ja voi että mä rakastuin siihen. Olisin ottanut sen meillekin ja ilmeisesti sisko olisi sen meille antanutkin, muttei tiennyt sitten näistä mun rakastumisista kisuun niin uusi koti löytyikin sitten jostain muualta. Ei se mitään, meille tuli sitten kolmanneksi maailman valloittavin maine coon! Yksi juttu muuten näissä pitkäkarvaisissa ja vaaleissa roduissa. Se karva. Sitä lähtee ja se on nöyhtäistä ja sitä ei saa mitenkään vaatteista : D

    1. Joo kasvattaja varotteli kans karvoista. Mutta kyllä meidän pojistakin lähtee karvaa ja Rosasta vasta lähteekin…

      http://kissaamma.blogspot.fi/2013/05/karvaa-on.html

  9. eekku says: Vastaa

    Oi että mitä söpöläisiä.Miten maltat odottaa =)

    1. No EN MITENKÄÄN. 😀

    2. eekku says: Vastaa

      =)

  10. Johis says: Vastaa

    Onnea vauvasta 🙂

    Meidän äitillä on pyhä birma ja se reppana on ihan riippuvainen äipästä. Se on pari kertaa vaihtanut omistajaa, niin ilmeisesti nyt sitten yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni nykyisestä. On se jo tosin ollut varmaan kymmenisen vuotta meidän äitillä, niin ei ehjä tarvis niin kamalasti enää hylkäämistä pelätä 😀
    Ne karvat on tosiaan sitten joka paikassa ja silmissä erityisen ihania kun niitä ei ohuina ja vaaleina nää 😀

    1. Joo nämä taitavat kyllä totisesti kiintyä omistajiinsa. 🙂

  11. Voi elämä miten suloinen <3

    1. <3

  12. Voi miten suloisia kuvia! 🙂

    1. No kuvista en niin tykkää, siis kohteesta kyllä, mutta valaistus…Toivotonta tää talviaika 🙁

    2. No eihän valaistukeen edes kiinnitä mitään huomiota kun on tuollainen söpöliini kohteena. 🙂

    3. No se on kyllä totta. 😀

  13. Anni says: Vastaa

    Oooooooo! Mitään järkevämpää en oikein saa sanotuksi. Ihana!

    1. On se 🙂

  14. Salla says: Vastaa

    Voi apua! :3 Ihana napero. Itsellekkin kotiutui juurikin pari päivää sitten kolmas kissa ja voin kertoa ettei kolmas kissa ole liikaa. 😀

    1. No ei mikään määrä kissoja oo liikaa!!!! 😀

  15. Anonymous says: Vastaa

    Eikä!! Aivan ihanaa<3 Alma on todella suloinen tapaus ja eiköhän pojat tule hyvin toimeen tylleröisen kanssa. Itsellä on kanssa aivan kamala kissakuume mutta kun oma kisuli on niin vanha (täyttää 17 v. tänä vuonna) niin en viitsi ottaa pikkuista rääpälettä toisen kiusaksi.
    _Sanna_

    1. Heh, Reiska varmaan sähisee aikansa, mutta eniten odotan Arskan reaktiota. ;D Saa yhden lisäkiusattavan 😀

  16. Mella says: Vastaa

    Ihana ihana ihana! Meillekkin tuli kissavauva tuossa 5. päivä tätä kuuta! Omalle persialaiselleni sen pikkuveli samalta kasvattajalta. :3 On kyllä niin hurmaava tapaus ja veljesrakkautta on ollut jo havaittavissa. Kaikki tulevat siis jo toimeen onneksi. <3
    xoxo Mella

    1. Noniin, teilläkin siis pentuonnea! 🙂

  17. Hän on niin söpö! Mä luulen, että meidän nykyinen kissa raapisi silmät joltain pennulta päästä, joten ehkä ei vielä kissanpentua meille.

    1. No nyt on meille sikäli sopiva aika ottaa tämä pentu, kun molemmat pojat on vielä niin nuoria.

  18. Anonymous says: Vastaa

    Onnea birmavauvasta! Itselläni on 3-vuotias birma-neiti ja olen tosi tyytyväinen tähän rotuun. Kiva seurata sun birman kasvamista, ei tosin auta mun omaa birmavauvakuumetta.. 😀
    Vielä varoituksen sana: älä koskaan harjaa birmaasi Tangle Teezerilla! Muuten joka kerta kun rupeat harjaamaan omia hiuksias, niin sun viereen tulee tapittamaan birmadiiva sinisillä silmillään pyytäen myös harjausta. ;D

    1. Hih kiitos 🙂 Mustakin on tosi jännää, mulla ei oo aiemmin ollut näin pientä pentua kun mitä nyt meillä tulee olemaan. 🙂 Pojat tuli molemmat mulle ”vasta” 5 kk ikäisinä.

      Toi harjaus tulee kyllä ihan uutena! Mulla on kyllä pari harjaa jo valmiiks ja semmoinen ”harjahanska”, jolla välillä poikia harjailen. Mutta niitähän nyt ei tarvitse harjata ja suhtautuvatkin siihen epäluuloisesti. 🙂

  19. Salla says: Vastaa

    Sssssssöpö!!! Kunnon karvakamu <3 Naapurilla on ragdoll ja se on kyllä ihan megaihana myös. Mä, vannoutunut koiraihminen, oon alkanut vähän haaveilla persialaisesta..! Se lättänaama <3

    1. Joo raggarit on kyllä komeita! Mutta mä en oo niin lättänaamojen perään!

  20. anana says: Vastaa

    Hihi, onnea uudesta perheenjäsenestä! Meillä on nyt puolivuotias birmapoika Nietos, myös sinitabbynaamio 🙂 Aivan mieletön tapaus, super osallistuva ja ihmisrakas. Ei kaihda vettäkään ja noutaa palloa kuin koira. Ihanan kissan saatte!

    1. Kiitos! Ihana nimi, Nietos. 🙂 Jännää vaihteeksi ottaa tyttökissa, vaikka pojat on kyllä mun lemppareita. 🙂

    2. Petri says: Vastaa

      John Snow. :/

  21. Inka says: Vastaa

    Voi miten ihana <3 Mulla on kauhee kissakuume!

    1. Sun pitää sit vaan seurata mun esimerkkiä! 😛

  22. Iiny says: Vastaa

    AAWWWW! ♡

    1. 😀

  23. Ruu says: Vastaa

    aaaaaa……!!!!!!!!!!!!!!! onko maailmassa mitään ihanampaa kun kissavauvat 😀 <3 <3 <3 ei taida olla <3 ihan kun mä vähän sekoaisin pelkistä kuvista 😀

    1. Haha, ei kyl oo! 😀

  24. Anonymous says: Vastaa

    IIIIiiik, miten hirrrrmuisen suloinen kissanpentu! <3 Onnea perheenlisäyksen johdosta 🙂 Teethän postauksen sitten miten kissavauvan kotiin tulo sujuu 🙂

    1. Kiitoskiitos 🙂 VARMASTI teen! Ja teen vielä sitä ennenkin ainaski yhden kuvapostauksen, ens kuussa mennään kyllä vielä kattomaan pentuja. 🙂

  25. Oi ihania vauva uutisia, onneksi olkoo pikku Almasta! 🙂 On nuo kyllä niin suloisia, toivottavasti itselläni ei nyt ala uudestaan vauvakuume, että pitäisi Miisulle saada kaveri. 😀

    1. Hih kiitos. 🙂 Alman jälkeen ei kyllä enää saa tulla kisuvauvakuumetta!!! 😀

  26. Onnea! Ihana pikkuinen karvakasa. Täällä haaveillaan venäjänsinisestä, mieskin jopa! Meiltä löytyy kaksi maatiaista jo ja olen todennut myös että kai se kolmaskin menisi tuossa, mutta ei sen jälkeen yhtään enempää (noh, ehkä yks koira vois mennä… mun haave, ei miehen). Saa nyt nähdä tuleeko kolmas kissa vai ei, haaveilu-asteella ollaan vielä 🙂

    1. No voin kyllä todella lämpimästi suositella venäjänsinistä. 😀 On kyllä mun lempparirotu.

  27. Anonymous says: Vastaa

    Onnea! Mäkin haluun… 😀

    1. Sit vaan pentuostoksille 😀

  28. Elina says: Vastaa

    Voi että, onnea! Itelläkin olis myös tyttövauvakuume, kaksi karvaista poikaa löytyy jo täältäkin. Vaatii aikamoista mielenlujuutta tän (ja varsinkin sun kaikkien tulevien vauvapostausten) jälkeen pysyä päätöksessä, että ei enää kissoja lisää 😀 Mutta ihanaa, pennut vaan on niin aaah, ihanaa, vaikka tietenkin ne on isoinakin. Ja Alma on hieno nimi!

    1. Tosi vaikeeta oli näitä pikkuisia vielä kuvata kun olivat väsyneitä reppanat ja emo kävi hakemassa niitä koko ajan pesäänsä. 😀 Ens kerralla varmaan kivempia kuvia kun ovat vähän isompia ja reippaampia. 🙂

  29. Anonymous says: Vastaa

    Siis mä en kestä! Kissat on ihaninta maailmassa. Pentujen seuraaminen on kunnon kissaterapiaa, väkisinkin saa hymyn huulille.
    Onnea paljon vauvasta! Tuskin maltan odottaa lisäkuvia uudesta tulokkaasta ja miten pojat mahtaa suhtautua siihen..mut eikai tommoseen voi ku rakastua.
    -Isla

    1. Mä aina vähän jähmetyn kissanpentujen edessä, ei tiedä oikeen miten niitä silittelis ja pitäis käsissä. 😀 Nämä etenkin ovat vielä niin hirmuisen pikkuisia, eivät paina yhtään mitään! 😀

  30. Onnea ihanasta tytön tylleröstä <3 Mulla on jo nyt ihan hirveä hinku ottaa toinen kissa, eikä tuo ensimmäinenkään ole vasta kuin vajaa 6kk!!! Olisin ottanut heti kaksi kerralla, mutta useamman rotukissan hankkiminen kerralla vaan vaatii paksun lompakon…

    Kiinnostaa muuten, että miksi ei burmaa enää? Ymmärrän tosin, että onhan tuo burma aktiivinen, ÄÄNEKÄS! ja seurankipeä. Sopii meille, kun ollaan äänekkäitä koko sakki! Rauhallista sohvatyynyä ei tuosta saa, mutta ihanan unilelun kyllä 🙂

    1. Juu kyllä toinen kannattaa ottaa vielä kun eka on nuori, niin sopeutuvat niin paljon helpommin 🙂 Reiska täyttää kuus vuotta kesällä, joten nyt on just hyvä aika ottaa se kolmas…ja vika!!!! 😀

      Mä tykkään burmista tosi paljon, mutta ne silmäongelmat pelottaa. Niistä saa jatkuvasti kuulla ja lukea ja Reiskallakin ne silmät oireilee. Onneks nykyään tosi paljon harvemmin. Ja joo, kyllä se äänekkyyskin on pieni miinus, tai lähinnä karjuminen kun on tylsää. Ja tosi seurankipeitä on burmat, nyt ei enää silleen ”häiritse” kun on toinen kissa kaverina, mutta sillon ekoina vuosina oli välillä vähän rasittavaakin. Vaikka toisaalta sellasta kissaa haluttiinkin JA Reiska on IHAN PARAS. <3

    2. Meillä ei ole onneksi vielä ilmennyt silmäongelmia, eikä pitäisi olla kissan suvussakaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Rähmimistä on kyllä.

      Joo, tuttu juttu jo nyt tuo karjuminen: TYYYYLSÄÄÄÄ!!! Tai jos ovi on laitettu kiinni niin alkaa kauhea huuto oven takana ja kahvaan hyppiminen! Siksi ollaan myös mietitty mahdollisen kissakaverin ottamista mahdollisimman pian 🙂

    3. Jep, tuttua. 😀 Arska ei moista harrasta lainkaan, ja voin kertoa, että ei se hyppiminen ja huuto ovien takana mene ohi kissakaverinkaan myötä. Ihan päinvastoin! Meillä kun Reiska avaa ovet, Arska odottaa kiltisti takana ja sit molemmat pojat syöksyy sisään.

  31. Mä oon myös miettiny kolmatta kissaa, mulla on ennestään harmaa pitkäkarvanen tyttö ja harmaa lyhytkarvanen poika, joka muuten on samannäkönen kun Arska. Niiden seuraks sopis hyvin vielä joku 😀 Mun mies ei vaan oo asiasta innoissaan, sanoo että mieluummin sitten ihmisvauva kun kissavauva jos on pakko valita…oon kyllä miettiny itekkin et oisko siinä kolmannessa järkeä ja tullu siihen tulokseen että ei ehkä vielä, joskus ehkä sitten..

    1. Mäkin taidan olla meistä se, joka on enempi innoissaan ja näitä juttuja tutkinut ja otin yhteyttä kasvattajiin. Mutta tulihan tämä silti tosi äkkiä, myönnän.

      Mutta höhhöh, ei pidä liikoja miettiä.

  32. iida says: Vastaa

    Voi että miten suloinen!! tää ei yhtään helpota kissakuumeeseen 😀

    1. Uskon 😀

  33. bubbs says: Vastaa

    Mikä ihana vauva!

    (Jotenkin huojentavaa, että edes jollekulle ei ole tulossa ihmislasta juuri nyt – tämä alkuvuosi on ollut sellaista vauvauutisten tykitystä, että tällainen pitkittynyttä teini-ikää elävä lapsiaikuinen on ihan pyörällä päästään. Tämän vuoden kymmenelle päivälle on riittänyt vähintään yksi vauvaylläri kullekin, pahimmillaan 3 samalle. Oon aina tiedostanut asioiden tapahtuvan sykleissä, mutta tämä on nyt ihan älytöntä!!)

    1. Haha, joo, bloggaajat etenkin lisääntyy nyt vauhdilla! 😀

  34. Oi mikä ihana! Onnea perheenlisäyksestä :3 Niin suloinen <3

    1. Hih, joo. <3 🙂

  35. MRMR says: Vastaa

    Voi eikä miten sievä vauva! <3

    Meillä on tässä vähän aikomuksena ennen kesää löytää kiva kämppä ja muuttaa, ja sovittiin avokin kanssa että se saa ostaa videotykin jos mä saan kissanpennun. Ihan hyvä diili! Kaksi kissua löytyy meiltäkin ennestään, mutta se on tosissaan ihan liian vähän. 😀

    1. Kuulostaa mustakin tosi hyvältä diililtä! 😀

  36. ellu. says: Vastaa

    Oiiihh mikä pallero <3 Onnea pienestä! 🙂

    (olen salaa kade, kun haluaisin kanssa kissan, mutta minkäs teet allergian kanssa.. koitan sitte vaan paijata noita meijän karvattomia :D)

    1. Otan osaa. :/ Mähän olin Reiskalle aluks tosi allerginen ja pelkäsin jo että joudun siitä oikeasti heti luopumaan. Mutta ihme ja kumma, siedätyin, eikä mitään oireita ollut sen ekan helvetillisen puolen vuoden jälkeen!

  37. Iiiiih! Ihana! Ja kissakuume kasvaa.. Onnea uudesta perheenjäsenestä 🙂

    1. Kiitoskiitos! 🙂

  38. Taru says: Vastaa

    Epäreilua! Määki haluun!!!! *polkee jalkaa*

    1. Heh 😀

  39. Sissi says: Vastaa

    Tui tui <3

    1. Nimenomaan. 😀

  40. eltsi says: Vastaa

    Voi että <3 Onnea!!
    Mun pentukuume senku kasvaa ku tälläsiä kuvia kattelen 😀

    1. No niitä on kyl tulossa paljon lisää! 😀

  41. Anonymous says: Vastaa

    Voi ei tällaista juttua!! <3 Olen itse salaa haaveillut juuri kolmannesta kissasta jo noin vuoden verran ja keksinyt monia syitä, miksi kaksi kissaa on tarpeeksi… Mutta löytyy niitä syitä näköjään siihenkin, kuinka kolmas ei voi olla liikaa 😉 -Neeuli

    1. Kyllä löytyy!!! 😀

  42. nawwwwwwwwwwwwwwwww miten ihana pikkunaama! Mies on kovasti sitä mieltä että ei sitten enempää kuin kaksi kissaa, mutta kun tuo oma pikkutyyppi tuosta kasvaa ja vähän ehtii unohtua ärsytykset niin mä luulen ettei se nyt ihan mahdoton ole ylipuhua, raasu kun on niin kiedottu kissojen pienten pikkuvarpaiden ympärille ♥ se joskus ilmoitti että koira voidaan vielä ottaa, mutta ei sitten yhtä paljon eläimiä kuin mun kaverilla, jolla se luuli olevan kolme kissaa ja yksi koira. siihenhän ei kovin pitkä matka sitten kahdesta kissasta ja yhdestä koirasta olisi 😀 oikeasti niitä on neljä kissaa ja kaksi dobermannia ja se on kyllä mustakin jo vähän liikaa (lähinnä kun ne koirat on niin suuria, pienempiä voisi mennäkin :D:D).

    1. Mikä niitä miehiä vaivaa, murr. Kyllä sain itekin vähän olla omapäinen tän pennun suhteen. Vaikka ihan varmaan siitä sit kuitenkin tulee enempi miehen kissa…

  43. Voi elämä kun on suloinen otus <3

    1. Hihiii on 😀

  44. awww miten söpö :3 ja äitikisu on tosi kaunis, nuo silmät *_*

    ite oon allerginen (tai siis ainakin ollut, nyt ei oo tullu vastaan ketään kissaihmistä jonka luokse voisin mennä testaamaan onko allergiaa vielä) ja ajatus kisusta on kiinnostava, mutta sitten se todellisuus.. en ole koskaan ollut eläinten kanssa tekemisissä joten kai se on vaan jonkunlaista pelkoa 😛

    Mutta onneksi olkoon tyttökisusta, jään innolla odottelemaan lisää kuvia! :3

    1. Joo birmoilla on mahtavat silmät. <3

      Mä olin tosiaan Reiskalle tosi allerginen, mutta siedätyin 🙂 Sen jälkeen ei oo mitään oireita ollu!

  45. Taru says: Vastaa

    Nä vähänkö söde Alma <3 Onnea tosi paljon, kolme onhyvä määrä ennen neljättä 😉
    Ja muuten, ei neljästä sen enempää vaivaa kun kolmesta, oikeasti…

    1. Hehehehe 😀

  46. Voi aww, ihana Alma :3 ♥ (Tää kuulostaa niin huvittavalta omaan korvaan, koska mun nimi on myös Alma ;D)

    1. Hah! 😀 Hyvä nimi 😉

  47. Onnittelut perheenlisäyksen johdosta! Suloinen Alma <3

    1. Kiitos! 😀

  48. Merja says: Vastaa

    Inana ♥

    Ollaan miehen kanssa puhuttu jo pitkään (lue: pari-kolme vuotta) että hommataan kissa mutta ei ole vieläkään kissaa ja kamala kissakuume päällä koko ajan. Molemmat haluttais joko maine coon tai norjalainen, mutta myös ihan maatiainenkin käy. Ollaan siis mietitty sellaistakin vaihtoehtoa, että eläinten löytökodista otettaisiin joku suloisuus joka kaipaa kotia. Mutta eri asia vain että milloin.

    1. No nyt vaan töpinäksi sitten! Ette kadu. 😀

  49. Myy says: Vastaa

    Tuituituiii <3 Voikun mäkin voisin ottaa kissan!

    1. 🙂 🙁

  50. Voi eikä miten ihana Alma! Muakin kiinnostaa pyhä birma rotuna, oon joskus miettinyt, että haluan birman, norjalaisen ja maine coonin 😀 Kyllä karvaa riittäisi…ja miehelle varmaan vihdosta viimein tulisi niitä allergiaoireita 😀

    1. Niin, en tiedä allergisoiko nää karvaiset rodut enemmän. Oireethan tulee hilseestä, ei karvoista, mutta ehkä pitkäkarvaiset sitten levittää hilsettäkin ahkerammin…

Vastaa