Kotona

Kuudentoista tunnin yöunet takana, näköjään matkustelu vähän väsytti. Mies palasi Suomeen aika flunssaisena, illalla oli kuumetta 39,6. Särkylääkkeellä saatiin kuume laskemaan, mutta aamullakin näytti taas yli 39. Itse olen (toistaiseksi ainakin) terveenä, nyt ei paljon täällä pussailla, heh.

On se aina niin hassua palata kotiin. Vielä perjantaina poltin jalkapohjani kun fiksuna likkana päätin lähteä juoksentelemaan rantahiekalle paljain jaloin. Nyt…ihan jotain muuta. Oma asunto tuntuu aina jotenkin tosi vieraalta ja haiseekin vähän oudolta. Vasta kun on saanut tehtyä ruokaa ja purettua kamojaan, alkaa taas tuntua siltä että on kotona.

Multa kysytään usein, näkeekö kissoista mitenkään, kun omistajat palaavat kotiin. Pojilla on täällä kyllä ollut tosi hyvät oltavat ja tietenkin aina parasta, kun saavat olla kotona eikä tarvitse roudata niitä mihinkään vieraaseen paikkaan (vaikka ainakin Reiska tykkäsi aina ihan hirmuisesti käydä eri paikoissa). Tällä kertaa kuitenkin molemmat pojat olivat koko illan ja yön kiehnäämässä ja tietenkin matkalaukkujen avaaminen ja likaisten pyykkien seassa pyöriminen oli ihan parasta. Ja kuumeisen miehen superkuuman peiton alla nukkuminen on suosittua…

Mutta jos nyt sitä aamupalaa laittamaan. Onneksi saa tämän päivän rentoilla kotona, huomenna sitten taas töihin ja niin edelleen.

P.S. Ja se lupaamani arvonta, se olis kans ens viikolla luvassa.

9 Comment

  1. Salla says: Vastaa

    Tervetuloa kotiin <3 Toivottavasti pysyt terveenä, ja pikaista paranemista sinne kuuman peiton alle!

    Ps Musta on aina NIIN kiva tulla reissusta kotiin, että oon jo ovella ihan, että sydän sydän 😀

    1. Joo PAKKO pysyä terveenä! 😀

      Kotiin on aina kiva tulla 🙂

  2. Nina says: Vastaa

    Tervetuloa kotiin! Minä täällä suunnittelen just pakkaamista vasta, 6 tunnin päästä pitäis olla lentokentällä 😛

    PS. Näkyykö kelloa? 😀 🙁

    1. Niin mä tosiaan unohdin sen kellon… 😀 Mut onneks löyty! Ja sä oot nyt reissussa!!!

  3. tervetuloa lumeen ja tuiskuun 😉 .. kyllä kissoista huomaa helposti , että ovat kaipailleet isäntäväkeä .. mun muruista ainakin . yksikin yö erossa .. <3 .. tai ihan vaan työpäivän verran .. me ollaan aika tiivis trio <3!

    1. Ihanaa 🙂

  4. Anonymous says: Vastaa

    Voi mies parka 🙁 sisäpiirin tietoana, että sillä tai hänellä, oli aina pienenäkin melkein 40:ssä se kuume aina, pikaista paranemista ja sopeutumista kummallekkin taas tänne talveen 🙂

    1. Heh hyvä tietää. 😀

  5. Sonia says: Vastaa

    Arska on kuumempi ku 40 asteen kuume <3

Vastaa käyttäjälle Kissis Peruuta vastaus