Kuu(kautis)kuppi

Olen samperi soikoon nykyaikainen nainen! Ja näköjään ihan älyttömän aikaansaamaton joidenkin juttujen suhteen, joista yksi on tämä kuukuppi. Sain jo vuosia sitten töistä parikin Lunette-merkkistä kuukuppia, kaikenlaisia putsausaineita ja liinoja ja työnsin ne kaikki jonnekin kaapin perälle. Sieltä ne nyt kaivoin, viimeinkin, suureksi osaksi tän Kaisulin postauksen innoittamana. Ja koska se ilmaisten tampoonien tulokin lopahti (syytä en tiedä). Olen tottakai lukenut kuukupeista paljon, ja enimmäkseen hehkutusta. Mutta toki myös niitä juttuja, että ainakin alussa tulee ohivuotoja ja kuppi painaa ikävästi. Olen ollut vaan tosi laiska testaamaan itse ja suuntaamaan liikaa ajatuksia kuukautisiini. Miettinyt vaan, että ”ehkä ensi kuussa”. Vaikka tän kuukupin idea just on tehdä tästä asiasta paljon vähemmän vittumaisempaa.

Mies vähän närkästyi, kun ilmoitin kirjoittavani kuukuppifiiliksiäni tänne blogiini. Hän nosti esille kaksi asiaa:

1. ”Mä en kyllä ymmärrä, että miksi tommosestakin jutusta pitää kirjoittaa julkisesti!” No koska pitää. Mulla meni niin älyttömän kauan näinkin yksinkertaisen, elämää helpottavan, rahaa ja luontoa säästävän asian testaamiseen, että haluan kannustaa tähän muitakin. Ja koska just Kaisulin postauksesta sain kunnon kipinän kokeilla. Kyllä blogeilla on voimaa!

2. ”Ja miksi sillä on niin tyhmä nimi kuin kuukuppi?” No mikä olis muka parempi? Tuohan nyt on vaan suora käännös mooncupista. Ei nimi kuppia pahenna. Ja onhan se nyt ”se aika kuusta”!

Näitähän on siis eri merkkisiä kuppeja, mutta yhteistä kupeilla on terveellisyys, hygieenisyys, taloudellisuus ja ekologisuus. Sen enempää tässä nyt perustelematta voitte vaikka lukea täältä tarkemmat syyt vaihtaa siteet ja tampoonit kuukuppiin. Tunnen monia kuukuppifaneja, jotka eivät mistään syystä palaisi enää tampooneihin. Piti vaan saada itsekin aikaiseksi.

Usein kuukupeista kirjoittelevat ne, jotka ovat käyttäneet kuppia jo vuosia. Minä olen käyttänyt kuppia nyt torstai-illasta asti, nukkunut, käynyt töissä, jumpannut. Tässä fiiliksiäni:

-Alkusäheltäminen ja panikoiminen menee ohi nopeasti. Kupin mukana tulevat ohjeet kannattaa lukea huolellisesti ennen kuin lähtee kokeilemaan! Itse lyhensin kupin ”antennia” heti puolella, mutta sitä ei välttämättä kannata tehdä ennen ensi kokeilua. On nimittäin ehkä jotenkin turvallisempi fiilis kupin poisottamisessa, kun saa helposti jostain kiinni.

-Kuppia käyttämällä sen oman vuodon määrän näkee todella selkeästi ja kuppi tuntuu jo heti aika varmalta, vaikka aluksi tietenkin epäilyttää, jäikö kuppi kuitenkin vähän kasaan. Laittaminen on kuitenkin paljon helpompaa kuin ensin luulisi! Ja pois ottaminenkin helppoa kun sen ensin opettelee. Kannattaa harjoitella rauhassa, ei esim. yöllä baarissa kun vessan ovea hakkaa parikymmentä pissahätäistä muijaa.

-ETENKIN paljon urheilua harrastaville kuukuppi on ihan MUST. Ei oikeasti tartte miettiä, pitäiskö jossain välissä käydä vessassa.

-Kupin käyttäminen vaatii ainakin jonkinlaisten puhdistusliinojen mukana kantamista, koska jokaisessa vessassa ei ole hanaa vieressä. Tässä suhteessa tampoonit ovat kyllä helpompia. Mutta normaalivuodolla kuppia ei tarvitse usein päivässä tyhjentää, keskimäärin 2-3 kertaa riittää. Aluksi mietin, onko pieni kuppi mulle liian pieni, koska mielestäni vuodan etenkin menkkojen alussa paljon. Mutta ei, pieni kuppi on ihan sopiva, jos ei ole synnyttänyt ja menkat ovat kuitenkin suht normaalit.

-Parasta on, että kuppi ei kuivata limakalvoja ja tuntuu tosi luonnolliselta! Etenkin menkkojen lopussa tampoonin käyttö voi olla vähän ikävää, mulla ainakin. Kuppia voi käyttää helposti myös ennen menkkoja, kun epäilee/pelkää niiden pian alkavan.

-Olen erityisen tyytyväinen siitä ajatuksesta, että multa ei enää tule roskaa tampoonien muodossa. Ja niistä euroista, joita kupin avulla säästän. Tunnen olevani nyt fiksumpi, tiedostavampi nainen!

Olen tykästynyt kuppiin ihan älyttömästi ja ensi kuussakin poimin sen kaapista tampoonien sijaan. Ja tämä on tietenkin todella hieno juttu. Ja likat, haluankin nyt haastaa teidät kaikki ei-kupittelijat kokeilemaan, toivoen hartaasti, että edes joku siellä nyt miettii, että ”miksipä ei?”. Siksi pyysin Lunettea pieneen yhteistyöhön arvonnan merkeissä ja saankin nyt arpoa kaikkien teidän kiinnostuneiden kesken yhden kuukuppisetin, joka sisältää omavalintaisen (väri ja koko) Lunette kuukupin sekä puhdistuspyyhkeitä.

Osallistu arvontaan kertomalla alla olevaan kommenttiboksiin omat (teko)syysi sille, miksi muka ET ole kuppia aiemmin kokeillut. Ja tietenkin samalla lupaat, että aiot kokeilla, voitit tai et, heh! Tottakai arvontaan saa osallistua myös, vaikka kuppi olisi jo tuttu, mutta haluaisi vaihtaa uuteen. Arvonta-aikaa on torstaihin 27.2. klo 12 asti. Jätä myös toimiva sähköpostiosoitteesi.

Lisätietoa Lunette kuukupeista ja kaikesta kuppeihin liittyvästä oheiskrääsästä löydätte täältä.

133 Comment

  1. Anonymous says: Vastaa

    Minun syyni on niinkin naurettava, kuin kupin hinta. Vaikka se varmasti maksaisikin itsensä takaisin ihan parissa kuukaudessa (verrattuna side/tamponi-rumbaan), minuun on aina iskenyt tajuton piheys kun olen tuota ajatusta vatvonut. Mutta olen itsekin pari vuotta jos ”harkinnut” moista vempelettä!

    jenna-heinonen@hotmail.com

    1. Joo! Samaa kuppia voi tosiaan käyttää helposti yli kymmenenkin vuotta, kun vaan siitä pitää hyvää huolta. 🙂

  2. Anonymous says: Vastaa

    En ole ikinä käyttänyt edes tampoonia, siksi moisen härvelin änkeäminen sisään hirvittää.

    kissankoti88 [a] gmail.com

  3. Salla says: Vastaa

    En ole raaskinut ostaa kallista kuppia JOS se ei sitten olisikaan mieleinen. Plus vähän se tyhjenteleminen esim. työpaikan vessakopeissa mietityttää…

    misspiggyspearls(at)gmail.com

    1. Jos vuoto on ihan normaalia, niin tätä ei tartte edes ajatella työpäivän aikana! 🙂 Mäkin eka hermoilin, että kuin usein pitää tyhjentää, ja luulin vuotavani paljon, mutta tää kuppi tosiaankin näyttää selkeesti sen oman vuodon vähäisen määrän (tuli tosi yllätyksenä).

  4. On ollut paras kaverini jo muutaman vuoden ajan, mutta kun ravaan kahden kodin välillä niin olisi ihan hyvä jos olisi olemassa varakuppi.

    laura.klingberg (at) gmail.com

  5. Marsa says: Vastaa

    Mulla syy on ollu lähinnä laiskuus, oon ”unohtanu” ostaa sen vaikka oon monta kertaa aikonukki. PItäs kyllä ottaa itteä niskasta kiinni jossain vaiheessa, kamukin on suositellu kuppia mulle.

    nyyti4@hotmail.com

    1. Niinpä, sama täällä. En tajua, mikä tässä oli niin vaikeeta…meni kuitenkin kauan, ennen kun kokeilin. Huoh…Ja TIESIN että tää on hyvä juttu.

  6. Lotta says: Vastaa

    En osallistu arvontaan, halusin vaan tulla kertomaan, miten paljon kuppi on helpottanut elämää! Liikuntaa opiskelevana kuppi on ollut kyllä lahja taivaista! Toimii joka tilanteessa. Jopa vitivalkoiset minishortsit jalassa telinevoimistelun kolmoistunnilla. Kärrynpyöriä, voltteja, vaikka mitä eikä pisaraakaan missään. Loistava kuppi! <3

    1. JOO! Jumpassa kyllä huomas, että tää on ihan MUST. Ei tartte pelätä menkkojen puolesta yhtään!

  7. En ole koskaan kokeillut vaikka mielessä on käynytkin, kun olen jo vuosia kuullut suositteluja. Vähän jänskättää asentaminen ja muu oleminen kupin kanssa, mutta nytpähän olisi mahdollista testata jos vaikka arpaonni suosisi.

    kisumirrinen@gmail.com

    1. Kyllä muakin jänskätti, mutta pitää vaan tehdä se PÄÄTÖS, että NYT opettelen. Ja pari kertaa kun on laittanut, niin oppii sen oman tavan ja sit se onkin helppoa jo. 🙂

  8. Taina says: Vastaa

    Tekosyyni on sama kun sulla, saamattomuus 😀 Oon harkinnut kuukupin ostoa jo pari vuotta mutta en ole vielä saanut sitä hommattua. Lisäksi mielessä on pyörinyt, että vaihdan e-pillerit hormonikierukkaan, jolloin menkat olisivat paljon niukemmat/loppuisi kokonaan, ja kuppi jäisi käyttämättä. Mutta ehdottomasti haluan kokeilla, koska olen niin saamaton, että hommaan kierukan luultavasti vasta parin vuoden päästä 😀 😀

    1. Taina says: Vastaa

      Ja sähköposti on tain_a(ät)hotmail.com 🙂

    2. Joo, tää on vaan semmonen juttu, että pitää ottaa itteään niskasta kii ja kokeilla! Muakin aluks jänskätti, mutta kuppi on tosi helppo.

  9. ellu. says: Vastaa

    Mä olen ekan kuppini hommannut 2005 (Moon), jota käytinkin monta monta vuotta.. kuppi tosin alkoi falskata, ilmeisesti materiaali nuupahti ja siinä sitten meni vähän luottamus koko kuppihässäkkään.. hommasin sitten kuitenkin 2008 uuden kupin, Ladypinkin, joka tosin osottautui itselle ihan liian lötköksi. Nyt uusin hankinta on juurikin tuo Lunette, jonka äitini osti mulle pienen rutinan jälkeen 2011 Naisday messuilta 😀 ..ja nyt olen ihan taas unohtanut koko kupin, kun ei pahemmin menkkojakaan ole ollut (siirrän pillereillä).

    Kuppi on kuitenkin ihan maailman paras keksintö, inhoan siteitä. Tamppooneihin en ole koskaan tutustunut, eikä ne varmasti sopisikaan.. mutta ehdottomasti täältäkin suositukset, ainakin tuolle Lunetelle! Se on mukavan napakka ja pitää muotonsa, mutta sen saa myös helposti pois. Väritkin on kivat, mulla on cynthia :3 Ainut mikä itsellä kupin käytössä tökkii, on kynnet.. en ymmärrä, miten joku pystyy kuppia käyttämään esim. rakennekynsien kanssa! Auts! 😀

    1. Anonymous says: Vastaa

      Tuohon kynsihommaan oon kokenut hyväksi ”kertakäyttö” kumihanskan, ei töki kynnet tai jää verta kynsien alle. Kulkee mukana kuten puhdistusaine tai puhdistusliinat. Ja yksi hanska kestää ainakin yhdet menkat käyttää. Ehkä olen hiukan suurpiirteinen, mutta kun pesee ja kuivaa kädet hanska päällä kupin tyhjennysoperaation jälkeen, niin mielestäni se ei jää mitenkään likaiseksi, joten voi käyttää hyvin useamman kerran saman hanskan. Kannattaa kokeilla 🙂

  10. Hyvä postaus! 🙂 En osallistu arvontaan, pakko oli vaan kehaista 🙂

    1. Hih, kiitos vaan sulle! 😀

  11. Anonymous says: Vastaa

    Onko toi ns antenni miten kova ja pitkä? Kun itse harrastan ratsastusta ja mietin miten se oikein onnistuu tuon kanssa jos se antenni ottaa kiinni satulaan…

    1. Antennia voi lyhentää tai leikata pois jopa kokonaan (varovasti, ettei itse kuppi hajoa). Ei sillä antennilla tee mitään, etenkään sitten kun kuppia on pari kertaa käyttänyt ja oppii poisottamisen. Ja antenni siis EI jää joka tapauksessa ulkopuolelle, eli ei ota kiinni satulaan! 🙂 Ja kuppiahan siis ei muutenkaan oteta pois antennista vetämällä.

  12. Mun tekosyyni on myös piheys. Oon monen monta kertaa päättänyt että nyt ostan, mutta sitten siinä hyllyn ääressä alkaa ahdistaa. Mulla on paikoitellen ihan oikeasti tiukkaa talouden kanssa kun kuukausipalkkaa ei ole, niin siinä hyvässäkin tilanteessa useampi kymppi johonkin kokeiluun tuntuu paljolta. Lisäksi mulla on nykyään niin olemattoman niukka vuoto että ei ole tullut sellaista pakottavaa tarvetta vaikka se varmasti olisi ratsastaessa törkeän paljon mukavampi kuin muut vaihtoehdot… Riittäähän näitä ”syitä”.
    hansikas@luukku.com

    1. Tää on siis tosi hyvä myös niukkavuotoisille. Ja toi parikymppiä tulee aika nopeesti myös siteistä ja tampooneista (mitään Rainbowta muuten ei kandee ostaa muutenkaan, tosi huonoja!), tämähän kun toimii niin monet vuodet.

  13. eltsi says: Vastaa

    Mä olen käyttänyt kuppia onnellisesti jo 6 vuotta. Se on ihan oikeasti maailman paras keksintö!! Niin helppo ja kaikenlisäksi vielä ekologinen! Muistan kyllä vielä vuosien takaa ekojen kuukausien hirveet säätämiset, olin ihan surkea sen laittamisessa ja tyhjentämisessä 😀 Onneksi sinnikkäästi jatkoin, koska nopeastihan siihen tottui 🙂 En kyllä ikinä ikinä ikinä missään nimessä never ever vaihtaisi takaisin siteisiin ja tampooneihin se on ihan varma!!

    Osallistun arvontaan, sillä uusi kuppi ei tosiaankaan olisi näin monen vuoden jälkeen pahitteeksi 🙂 elina.oksanen@gmail.com

    1. Joo se pitää alussa vaan päättää, että tän opettelee. Mä opin kyllä tosi nopsasti, siis jo ekalla kerralla meni niinku pitikin, poisottaminen vaan vähän jänskätti. 🙂 Pitää siis tosiaan olla sinnikäs eikä heti luovuttaa. Ja samaa mieltä jo nyt, en vaihda tästä pois. 🙂

  14. Mette says: Vastaa

    Minulla on ollut n. vuoden käytössä kuukuppi. Nykyään tosin vähemmällä käytöllä, kun minipillerien myötä menkat ovat lähestulkoon loppuneet. Suosittelen kyllä kuukupin kanssa käytettäväksi hieman liukkaria, varsinkin jos sen laitto ja poisotto tuntuu kivuliaalta. Apteekista saa pieniä matkakokoisia purkkeja, joita on kätevä kantaa mukanaan.

    Ja onneksi olkoon hienosta päätöksestä ja luonto kiittää! 😀

    1. Joo, ainakin aluksi liukkari varmasti helpottaa, kun oppii sen itselle oikean tavan! Mulla silti tän kupin laittaminen on jopa tampoonia helpompaa, jotenkin se vaan menee ”itekseen”.

  15. Arvontaan osallistumassa!

    Mä olen ”vanha” kuukupin käyttäjä. Käytin juurikin Luneten pienempää kuppia onnellisena muutaman vuoden. Nyt en ole tarvinnut kuukautissuojia puoleentoista vuoteen, sillä olen syönyt minipillereitä, jotka ovat multa menkat lopettaneet kokonaan. Nyt olen kuitenkin pohtinut, että lopettaisin noiden hormonien syönnin, sillä vaikka ehkäisynä toimivatkin, ovat sivuoireet rasittavat enkä pidä ajatuksesta, että kehoon työnnetään ylimääräisiä hormoneja elimistöä sekoittamaan. Juuri tänään mietin uuden kupin hankkimista (koska en tiedä, minne olen vanhan laittanut ja kaipa jo olisi aika uusi muutenkin hankkia), joten tämä arvonta tuli kyllä mahdottoman hyvään saumaan. Kunpa vielä onnetar suosisi!

    inkivaeaeri@gmail.com

  16. Nonnu says: Vastaa

    Koska mielestäni se on kallis. Tai no, maksaahan se itsensä takaisin, mutta tämä on ollut pääsyyni ettei ole kuppia tullut ostettua. Tyhmää, I know. Olen jo varmaan kohta 10 vuotta ajatellut tämän hankkimista, koska a) ei tarttis enää ostaa rättejä b) tulis vähemmän roskaa c) koska tämän kanssa voi kuulemma unohtaa menkat 🙂

    nonnula(at)gmail.com

    1. Jep! En mä nyt pidä kuppia sinänsä kalliina, helposti sitä saa kosmetiikkaan saman verran ja enemmänkin rahaa uppoamaan. Ja tämä kuitenkin maksaa itsensä tosi nopeesti takaisin. Löytyyhän netin syövereistä noita laskelmiakin 🙂

  17. Mä en nyt arvontaan osallistu mut kerronpahan kuitenkin mun ihan oikean syyn 😀 ei siis mitään tekosyytä 😀

    Koska mä pyörtyisin ku tyhjentäisin sen kupin – koska en kestä katsella verta. Onneks mulla on sellaset e-pillerit, ettei menkkoja tule hirvittävän usein vähenevät koko ajan ja toivon niiden häipyvän ihan kokonaan 🙂

    1. Heh, ala-asteella oli tommonen muija kans. Mutta eihän se nyt mitään pelkkää verta ole…

    2. Riittää että näyttää siltä!

  18. Voi kuukuppi! Melkein 10 vuotta yhteistä taivalta takana, ja ikinä en luovu! Minulle alunperin äiti osti kuukupin kokeiluun, koska meidän talous meinasi mennä vararikkoon niiden siteiden ja tamponeiden määrästä, koska mulla on todella runsaat kuukautiset. Äiti osti itselleen myös ja tykkäsi kovasti. Alkuun totuttelu ottaa oman aikansa, mutta kun tottuu, ei kuppia edes huomaa. Itse pidän lisäksi pientä sidettä ekoina vuotopäivinä varmuuden vuoksi, koska vuodan niin paljon että tunnissa saattaa tulla kuppi ”täyteen” ja sen takia vuotaa hieman ohi. Muutoin ei ohivuotoja ole. Käsittämättömän määrän rahaa ja luontoa olen säästänyt, ja mikä parasta kuppi tuntuu hyvälle, missä vain, milloin vain. Niille joita arveluttaa käsien sotkeentuminen vessassa, jossa ei ole hanaa, voin vinkiksi sanoa, että muutama kertakäyttökäsine ja kosteuspyyhe käsilaukkuun ja ongelma on ratkaistu!

    1. Mä taas luulin vuotavani paljon, mutta hämmästyin, kun sen vuodon määrän oikeasti näki.

  19. Taru says: Vastaa

    Mukana! Olen pohtinut sen ostamista jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta hormonikierukan myötä ei enää tarvi pelailla suojien kanssa.
    MUTTA, tämän tytär on on ihan himourheilja edelleen vaikka puoliammatilaisuran lopettikin joten mikä sen parempi lahja äidiltä tyttärelle kuin kuukuppi 😉

    triolajanilsson@gmail.com

    1. No ei mikään! Tämä on himourheilijalle ehdoton. 🙂

  20. Oon tosi kauan miettinyt kupin ostamista, mutta mulla on monta typerää tekosyytä. Hinta tuntuu isolta, vaikka toki maksaa ittensä takasin. Jos se ei sovikkaan, kokeilu tulee kalliiksi. Hygieniafriikkinä tyhjentely tuntuu ajatuksena hankalalta – tosin jos se pari kertaa päivässä riittää, senhän voi aina tehdä kotona.. Helpon saatavuuden ja laiskuuden takia kaupasta tulee aina heitettyä koriin se tamponipaketti, vaikka samaan aikaan mietin kuinka paljon vähemmän roskaa tulis jos kaikki vaihtais kuppeihin!

    dixinnblog@gmail.com

    1. Onhan se tavallaan joo kerralla maksettavaksi isompi summa, mutta kyllähän hyvä tampoonipakettikin jo melkein nelisen euroa maksaa! Ja ihan varmasti kuppi sopii kaikille, pitää vaan eka opetella. 🙂

  21. Anonymous says: Vastaa

    Hinta. Entä jos se ei sovikaan ja rahat menee hukaan? En tiedä haluaisiko kukaan ostaa kokeiltua/käyettyä kuppia 😀

    enxs22@gmail.com

    1. No ei, HYI! 😀 Ja ihan varmasti sopii!!!

    2. Kyllä noita käytettyjä on kirppiksillä myynnissä, käykää Facebookissa kattelemassa ryhmää ”Paskimmat kirppislöydöt”. 😀 Siis hyi ***** oksennus ihan oikeesti, en kyllä usko että kukaan niitä ostaa, mutta puoltajiakin oli. 😀 😀

    3. Anteeksi, ”Paskat kirppislöydöt” oli FB-ryhmän nimi. 🙂

    4. Hyh!

  22. riina says: Vastaa

    Tamponit ovat hoitaneet tehtävänsä hyvin, joten en vaan ole viitsinyt ostaa kuukuppia. Kuukuppi kuitenkin kuulostaa ekologisemmalta ja pidemmällä tähtäimellä edullisemmalta vaihtoehdolta niin voisin hyvinkin kokeilla.
    riinasa@hotmail.fi

  23. Itse tosiaan katselin kuukuppeja netistä kerran, vaan jäi tilaamatta kun aloin miettiä miten helppoa ja nopeaa tampoonin vaihtaminen on (kaavoihin kangistunut?) Ilman muuta kokeilen jos satun ilmaiseksi kupin saamaan 🙂
    neonlight_child@suomi24.fi

    1. Tää on lopulta ihan melkeenpä yhtä nopsaa! 🙂

  24. Anonymous says: Vastaa

    Koska oon vaan ollut niin dille, etten oo saanu aikaseks hankkia kuukuppia. ;(
    ziinahk@gmail.com

  25. Petta says: Vastaa

    Mulla on se hinta, kertaostoksena ja varsinkin jos se ei mulle sovikkaan niin kallis kokeilu.
    Mulla on pitkät kynnet oikeastaan aina, joten mietin mitenhän onnistuu näillä kynsillä sen räpeltäminen ilman että vahingoitan itseäni tai kuppia, ja viimeisimpänä se että meidän pienenpienessä kylppärissämme tuon kanssa äheltäminen voisi olla mielenkiintoista.. 😀

    Ja kyllä mu kiinnostaa kuukuppi ja oon siitä noin sata blogipostausta lukenut, sekä netin kautta muutenkin etsinyt tietä, sillä se voisi olla se mun juttu.
    Ehkä mä mietin ja puntaroin vielä vuoden?

    petrakristina.arteli@gmail.com

    1. Heh, eli just niinku mä. 😀 Kyl mä luulen, että pitkäkyntisetkin (heh) tätä ihan onnistuneesti käyttää, mutta en osaa sanoa omasta puolestani tähän mitään kokemusperäistä, koska kynnet on lyhyet (ja sellaisina pysyykin!)

  26. Mitä se mies siellä nyt hienostelee?? 🙂
    Mä en oo koskaan edes oikeen miettinyt tätä vaihtoehtona. Lähinnä vaan ajatellut että tää on samaa laatutasoa kuin jotkut ituhippikestokuukautissuojat. Mutta nyt kun tän luin ja vähän googlettelin, niin täähän kuulostaa tosi hyvältä idealta. Kokeilen vaikka en voittaisikaan!

    keljukainen77 ÄT gmail piste com

    1. Emmä tiä, ei ne vaan aina tajuu. 🙁 Ja nyt se on varmaan aika kyllästyny mun hehkutuksiin tästä. 😀

      Mäkin aluks pidin tätä ituhippien juttuna, siis vuosia takaperin. Mut eihän tää oo, vaan nykyaikaisten naisten juttu! Ja tommoselle kuulamimmille ihan ehdoton hankinta! Mulla ennen monestiki salilla menkkojen aikana tuli mieleen, että pitääköhän välillä käydä vaihtamassa tampooni, mut tän kupin kans ei tod.

  27. Anonymous says: Vastaa

    Olen lykännyt tämän hankkimista ihan täysin laiskuuttani, jo vuosia. Hieman myös jänskättää, että näinköhän tulen tämän kanssa toimeen, koska tamppoonit ja minä ei olla parhaita kaveruksia, jotenkin olen rinnastanut nämä keskenään. Urheilevana mimmerona tämä olisi kyllä kuitenkin varmasti mahti vaihtoehto kaikelle muulle! dauhdau@gmail.com

    1. Ei olla mekään, monesti aina kiroan niiden kanssa. Kuppia kuitenkin on -yllättävää kyllä- paljon mukavampi käyttää.

  28. meillä on LoveTeasersilla myynnissä just Lunettea, ja kuuluu lelujen ohella kutsujen valikoimaan 🙂 http://www.teasers-shop.com/eshop/

  29. Shiny says: Vastaa

    Minäkin osallistun vaikka kupin jo omistankin. Haluan uuden ja kivemman värisen, hehe 😀 Muutenkin olis hyvä olla pari kpl, jos toiselle sattuu jotain. Enkä muuten jotenkin usko, että samaa kuppia kannattaa ihan sitä 10 vuotta käyttää 😉 Puhdistuspyyhkeitä en ole kokeillutkaan, mutta kuulostaa kätevältä!

    shinynailartblogi ät gmail.co m

  30. Kupin hankintaa olen kovasti miettinyt, mutta mielessä on aina pyörinyt käytön vaikeus ja luotettavuus. Pitäisi vaan rohkeasti kokeilla, sillähän se selviäisi. 🙂

    laura.honkala(ät)gmail.com

    1. Luotettavuutta mäkin pelkäsin, mutta kertaakaan ei oo tullu mitään ohivuotoja ja jo heti kyllä tajus, että ei kyl helposti tuukaan. 🙂 Eli tähän voi kyl tosi nopsaan luottaa!

  31. Heidi says: Vastaa

    Siis mun, ihan rehellisesti, tekosyy on mun auttamaton hajamielisyys. Mut aina menkat onnistuu yllättämään, eihän se kuppi sitten mukana ole… Tosin oliskos kauheeta kuljettaa varatamponia mukana noita hetkiä varten. Sitten se, että tulisko mulla pestyä sitä tarpeeksi usein. Ällöttää ajatus pelkästä vesipestystä kupista koko menkkojen ajan… Vaikka jopa ylihygieeninen olenkin, niin laiskuus väsyneenä saattaisi voittaa. Okei, tossa kohtaa vertasin tiskaamistiheyteen, mitä muuten vihaan eniten maailmassa, eli ei varmaankaan oo täysin verrattavissa. Tää taitaa kyllä olla nyt lupaus itselleni hankkia toi kuukuppi, olis töissäkin varmaan luotettavampi kuin mihinkään riittämättömät tamponit, kun aina ei vessaan ihan heti pääse kun haluais.

    werneri96 (at) gmail.com

    1. Kuppi puhdistuu tarpeeksi hyvin ihan jo lämpimällä vedellä! Itselläni on töistä saatuna tota Lunette pesunestettä (maksaa n. 9 euroa pullo ja on muuten tosi riittoisaa, ja apteekista varmasti saa tosi hyviä ja edullisia vastaaviakin pesunesteitä, esim. Sebamed varmaan toimisi), ja sillä pesen kupin kotona kerran päivässä. Mutta se kuppi ei kyllä jää ällöttäväksi ihan lämpimän vesipesunkin jälkeen. 🙂

  32. Luin joskus tuosta ja taisin ensin ajatella että tuollanenhan voisi olla hyvä. Sitten taisin laiskuuttani pohtia asiaa liian pitkään ja pohtia että entä jos se ei toimikkaan, tai jos se ei ookkaan hyvä, liian vaivalloinen käyttää jne. Sitten koko kuukuppiasia taisikin unohtua.
    moonangel_(ät)hotmail.com

  33. Mulle on äiti ja paras ystäväni tätä tyrkyttäneet jo monta vuotta mutta kovasti olen sen sisään työntämistä aristanut. Lisäksi se vuodon määrä on mulla ollut aiks runsasta niin mietityttää että miten pian moinen täyttyy. Ja mitä jos se tuleekin nopeammin täyteen kuin luulen ja on tosi täynnä kun menen tyhjentämään. sitten on kauhee sotku. 😀 Tästä jos tän voitan niin eipä olis enää aihetta sanoo ei 😀 k.kantonen@gmail.com

  34. Sonja says: Vastaa

    Osallistun arvontaan! Olen kyllä vanha käyttäjä 🙂 Käytössä mulla Diva cup ja olen ollut tyytyväinen. Nyt ollut käytössä jo monta vuotta niin uusi kuppi olisi kiva 🙂
    sonjasuomela01(ät)hotmail.com

  35. Noora says: Vastaa

    ARGGGHHHH! PITÄÄKÖ SE HEMMETTI LÄHTEE TUO OSTAMAAN 😀 Kaks parasta kaveriani on koittaneet tuota kaupitella mulle jo pitkään ja mä oon vaan ollut et yöööööök. Ja että varmaan lorotan tuon kupin yli ja ja ja se on varmasti jotenki kallellaan ja falskaa yms yms. Hitto, en tiiä! Varmaan alistun tuohon myös 😀

    Kiitos sullekin tästä vaan 😉

    1. 😀 No mua harmittaa kyllä tosi paljon, etten aiemmin oo rohkaistunut kokeilemaan. Pelkäsin kans noita ohivuotoja mutta ei kyllä tollasta tapahtunut lainkaan. Paljon varmempi kun tampoonit.

  36. Maria says: Vastaa

    Ois vaihdon aika, eli kokeiltu ja hyväksi koettu 🙂 vemppuliisa at gmail.com

  37. Essi says: Vastaa

    Jeee, kiva kuulla että kokoajan uusia ihmisiä löytää kuukupin hienouden! Ite oon pari vuotta käyttäny ihan perus väritöntä kuppia, ni voiton sattuessa valitsisin kyllä jonkun kivan värisen toiseksi. Suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan kuukuppia, sen verran kätevä kapistus se on 🙂

    kisumisu-95@hotmail.com

  38. Anni says: Vastaa

    Täytyy osallistua! En ole ostanut, koska se on kallis kertaostoksena. Mutta se on huono syy.

    annis.design @ gmail.com

  39. Oma tekosyyni on saamattomuus ja epäröinti ”korkean” hinnan takia. Olen monta kertaa miettinyt ja harkinnut pitkäänkin kupin ostoa, mutta aina se on jäänyt syystä tai toisesta. Julkisella paikalla tyhjentäminen pelottaa hieman ja se, että mitäs jos en tykkääkään tuotteesta, johon olen kuitenkin sievoisen summan sijoittanut. Vaikka oikeastihan se summa ei edes ole korkea, sama määrä kuluu helposti ihan vaikkapa yhden elokuvissa käynnin muodossa (huono esimerkki :D).

    asiiliisasiil@gmail.com

    1. Niinpä, kyl ton kolmekybää saa menemään mihin vaan tosi helposti. 😀

  40. Pia says: Vastaa

    Täytyy sanoa, että suurin syy olla ostamatta on ollut tuo hinta. Ei niinkään sen takia, että se olisi päätähuimaava (koska se on n. vuodessa vähintään maksanut itsensä takaisin), mutta oman anatomian takia epäilen sen sopivuutta, eikä siksi ole (vielä) huvittanut laittaa 30 € siihen.

    Lisäksi matkustelun puolesta epäilyttää, kun ei aina tule oltua hygienisissä paikoissa reissuissa eli se puhdistaminen vähän tuntuu ongelmaiselta. Mutta toisaalta, kuumissa paikoissa tuo kyllä olisi huomattavasti mukavampi. 😛

    e0900806@gmail.com

    1. Joo, kyllä mua ärsyttää, etten kokeillut tätä aiemmin, koska tuolla Brasiliassa oli menkat ja tää ois ollu niin paljon kätevämpi just rannallakin!!!!!

  41. Olen jo vuosia miettinyt kuukupin hankintaa, mutta jotenkin se on aina jäänyt ja sitten unohtunut. Viimeksi kiinnostus heräsi, kun luin tuon kirjoituksen Siamese Lipstick -blogista. Jotenkin mua on jännittänyt se, osaanko kuitenkaan kuppia käyttää… Mutta nyt näiden kirjoitusten pohjalta oon saanut rohkaisua ja pakko se on hankkia! 🙂

    emmi.tolonen(at)netti.fi

  42. Anonymous says: Vastaa

    En ole koskaan käyttänyt kuukuppia, koska olen ajatellut aikaisemmin että kuukuppi on hankala/epämiellyttävä käyttää, mutta ilmeisestikin olen ollut väärässä. Olisi kiva testata.
    mariah-79(at)suomi24.fi

  43. Omani olen ostanut muutama vuosi sitten, mutta aika vähälle käytölle on jäänyt. Tekosyy on sitten se etten ole viitsinyt opetella käyttöä ja toisaalta viimeisimmän muuton jäljiltä en edes tiedä missä kuppini on, vai liekkö kadonnut muutossa. Eli uusi olisi kovasti mieluinen ja jos voitto ei osu kohdalle, sit lupaan ostaa uuden. nittanne(at)gmail.com

  44. Sama tekosyy täälläkin, saamattomuus. Kovasti kiinnostaisi kokeilla! Ei tarttisi aina koittaa muistaa ottaa tamponeja ym härveleitä joka paikkaan mukaan. Terv. nim. monesti kotiin unohtanut ja se vitutus…

  45. Anonymous says: Vastaa

    Kuppi on kyllä ehkä maailman paras keksintö! Oma on ollut käytössä nyt reippaat viisi vuotta ja uudelle olisi tarvetta. Kuppi herätti vähän epäilyksiä ensimmäisen kerran kun moisesta kuulin, mutta enää en vaihtaisi pois mistään hinnasta! Välillä jopa unohtaa että on menkat, kun kuppia ei tunne lainkaan, toisin kuin ällöhiostavia siteitä.
    noonanoora@gmail.com

  46. Mohn says: Vastaa

    Mulla on kuppi ollut jo ikuisuuden ja uusi ei olisi ollenkaan hullumpi. Jostain syystä en ole tullut ajatelleeksi tyttärille kuppia hommata joten tietty voisin jommalle kummalle kupin lahjoittaa jos onni osuisi tässä arvonnassa kohdalle.

    En ymmärrä tuota miehesi asennetta. Miksei voisi kuukautisista ja kuukupista julkisesti kirjoittaa? Ei tässä enää missään keskiajalla eletä. 😀

    1. No mä en ymmärrä, että miten tampoonit sit ei oo yök mut tää on? 😀

  47. Mun syyt on ne, että olen kokenut tuon kupin yksinkertaisesti vain ällönä, enkä haluaisi läträtä oman vereni kanssa enempää kuin on pakko (olen myös aika herkkä näissä verennäkemisjutuissa). Olen myös miettinyt, saisinko laiskuuttani tuota pestyä ja steriloitua tarpeeksi. Tarvitsen suojia myös todella vähän ja harvoin, niin mulla on jo vuosia ollut samat muutamat suojapaketit kaapissa. 😀 Kun alkavat pikkuhiljaa huveta, tämä kuppi voisi olla kuitenkin kokeilunarvoinen vaihtoehto, olen yrittänyt muutenkin alkaa psyykata itteäni tämän kokeiluun…. 🙂

    mari_s_02@yahoo.com

    1. Mietin tota kans, että onko kuppi liian yök. Mut ei se ole, ja siihen tottuu heti 🙂

  48. Enni says: Vastaa

    Mun syy alkaa käyttää kuppia oli se, että sain aina menkkojen lopun lähestyessä hirveää ihottumaa ihan joka ikisestä sidemerkistä, jota kokeilin. Tampooneja puolestaan en ole koskaan oikein tuntenut siksi minun tavaksi, enkä luotakkaan niihin. Kuppi on ihan ykkönen, ja näin vuoden käyttäneenä olenkin jo ajatellut että pitäisi ostaa uusi, kun on tuo vanha jo vähän eläneen näköinen.

    enni.lindgren@gmail.com

    1. Jep, siteet onkin tosi v-mäisiä! 🙁

  49. Itse en ole kuukuppia ottanut käyttöön sillä jo tamppoonit tuntuvat epämukavilta mielestäni,saatika sitten tuollainen tötterö 😀 Mutta jos voittaisin rohkaisisin itseni kyllä kokeilemaan, sillä se side määrä mitä kerran kuussa kulutan hirvittää ajoittain!

    pakeu@windowslive.com

    1. Tää on tampooneihin verrattuna paljon mukavampi 🙂

  50. Anonymous says: Vastaa

    Kerran kokeilin kuukuppia, mutta se sitten jäi. Alkuopettelu eli sähellys tuntui liian vaikealta. Gynekologin mukaan muuten kuukuppi pidentää joillain naisilla kuukautisia jatkuvan alipaineen takia. Jännä ettei sitä ole nostettu missään esille. Mutta jos nyt voitan, aion rohkaistua kokeilemaan uudelleen.
    RipRap
    r_laitala@hotmail.com

    1. Hmm. Mulla taas, noh, yhden kokemuksen perusteella, oli menkat nopeemmin ohi kuin aiemmin.

      Ja toi alkuopettelu pitää vaan ”hyväksyä”, eli tehdä se päätös että nyt opettelen tän, ei se oikeesti kovin montaa kertaa vie kun menee jo nopsaan. 🙂

    2. Anitra says: Vastaa

      10 vuoden käyttökokemuksella väittäisin, että toi alipaine nimenomaan ”tyhjentää” nopeammin jolloin menkat ei kestä niin kauan 🙂

Vastaa