Parhaita juttuja

Haluan listata vähän parhaita juttuja JUST NYT. Koen eläväni tosi kivaa aikaa.

1. Alma. Tarviiko perustella yhtään enempää? Ehkä ei. Kissanpentuonni on paras onni. ♥

2. Tatuointiaika! Tasan kolmen viikon päästä. Sitä on odotettu niin kauan, heinäkuusta asti! Ja nyt, lähestyy lähestyy!

3. Converset! Heitin bootsit ja talvikengät viikonloppuna vaatehuoneen perälle ja jätin esille vaan Converset. Tietenkin pieni takatalvi puski päälle, mutta itsepäisesti olen Conssuissani tarponut. Mitäs siitä vaikka vähän varpaat jäätyy.

4. Oma väri hiuksissa. Päätin pyristellä eroon tummalla värjäämisestä ja kasvatan nyt omaa sävyä. Olen päättänyt tän jo pari kertaa aiemminkin, mutta aina tuskastunut, kun on tullut joku tilaisuus ja hiukset näyttäneet tietty ihan karseilta! Mutta nyt annan fledan hetken kasvaa ja sitten menen ottamaan jotain vaaleampia raitoja kampaajalle, jos ne vaikka helpottaisivat. Joku kevyt raidoitus oman värin lisäksi vois olla aika jees.

5. Kuukuppi. Olen niin onnellinen, että löysin sen viimeinkin. Ja samalla ärsyttää tosi paljon, että en kokeillut jo aiemmin. Helpottaa menkkoja niiiiiiiii-iiin paljon. Ja mulla selkeesti myös lyhentää niiden kestoaikaa.

6. Mun mies! Kohta tulee 2 vuotta täyteen seurustelua ja olen edelleenkin ihan pihkassa. ♥

7. Appelsiinit. Ne on just nyt täydellisiä!!! Syön joka ilta!

8. Elokuvat. Joka viikonloppu haluan leffaan, koska on niin paljon hyvää katsottavaa! Nyt viikonloppuna olis vuorossa American Hustle.

9. Dior Jelly Lip Pen sävy Copacabana. Sopivasti nudehkoa sävyä, vähän kimalletta. Täydellinen huulipunakiiltopuikko!

10.  Fast Recovery & Protein Peanut Caramel -proteiinipatukat. Viimeinkin protskupatukka, joka ei maistu ihan puistattavan pahalta! Kääreessä ei lue sokerimäärää, mutta kysyin sitä Fastilta ja vastasivat, että se on tuossa patukassa 10,3 g. Eli ihan siedettävä. Vajaa puolikas riittää mulle aina kerrallaan.

Parhaita juttuja sulla just nyt?

31 Comment

  1. Petta says: Vastaa

    Mun parhaat jutut on
    1. puolentoista viikon päästä oleva nilkkaleikkaus, josta olen kaksi vuotta taistellut
    2. Kissat <3 Joka päivä vaan rakastan niitä enemmän ja enemmän.
    3. Mies, joka on kuus vuotta mua jaksanu ja lupas että hoivaa mua leikkauksen jälkeen.
    4. nurkan takana piilotteleva kevät.
    5. Greyn anatomia, olen koukussa.

    Elämä hymyilee kun katsoo vaan niitä hyviä asioita. 🙂

    1. Näin on! Eikä pidä miettiä mitään negatiivisia juttuja olleskaan! Onneks niitä ei nyt oikeen ookaan. 🙂

  2. Mulle Converset on kans varma kevään merkki. Mulla oli ne jo jalassa, kunnes toi pirun takatalvi iski ja en pysy millään näin liukkailla niillä pystyssä niin oli pakko kaivaa talvikengät takaisin. Lievä ahdistus. 😀

    1. Mulla on viikonloppu vain itselle, kun mies lähtee laivalle hurvitteleen.
    2. Sain just kirjoitettua mielestäni hyvän blogipostauksen arkistoon, minkä kirjoittamista olen aristellut pitkään.
    3. KEVÄT
    4. Jäätelöveneet pakkasessa
    5. Kerrankin hiljaa olevat naapurit

    1. Mä oon kärvistelly kun kerran päätin, että enää en bootseja jalkaani vedä ennen jotain syyskuuta! 😀

      Oi jäätelöveneet!

  3. Ooo kerro sit oliko American Hustle yhtään hyvä!

    1. PAKKO OLLA HYVÄ!

    2. …no ei se kyl oikeen ollu. 🙁 Hetkittäin pidin, sit taas en. Jennifer Lawrence toki ihana. <3

  4. Anonymous says: Vastaa

    Ihanan positiivinen postaus, näistä tulee niin hyvä mieli! 🙂
    Mun juttuja:
    1. Uusi vastaremontoitu kämppä, johon muutin piiiitkäaikaisen poikaystäväni kanssa yhteen. (elämä on niin ihanaa <3)
    2. Siskon pikku vauva
    3. Meidän kisumisu, joka hauskuuttaa joka päivä

    Mä kans kasvatin pitkän ajan jälkeen oman värin esiin. Oli se aika kamalaa aikaa, se juurikasvu. Mutta ihanaa, kun ei tarvitse enää kärsiä päänahan kiristymisestä värjäyksen jälkeen, ja siitä karseasta kutinasta. Suosittelen, ei ole kertaakaan kaduttanut. 🙂

    1. Joo en jaksa aina olla niin negatiivinenkaan. 😛

      Joo, ei oo herkkuu tän juurikasvun kanssa…mutta haluaisin paljon vaaleempaa! Ja just niitä jotain vaaleita raitoja…

  5. Mari says: Vastaa

    1. Kuvaustyö sanomalehdessä.
    2. Uusi auto, joka toimii eilisen huollon jäljiltä ja on nyt siis täydellinen <3
    3. Huomenna Turkuun!!

    1. Jee!

  6. Salla says: Vastaa

    1) Uusi ihana banneri blogissa
    2) VALO!
    3) Lauantaina piiiiitkästä aikaa kasvohoitoon, jonka jälkeen näen kolme yberihanaa kissaa, pääsen herkuttelemaan ja huokailemaan luksuskosmetiikan äärelle 🙂
    4) mun koirat

    <3

    1. Sun bansku on IHANA! 😀 Ja kolmonen parasta! 😀 Tosin, mikä luksus. 😀 Mun meikit on niin eri mestoissa ja sekasin, etten mä niitä ala mitenkää kaivamaan! 😀

  7. Iiny says: Vastaa

    Samoja parhaita juttuja löytyy ku sulta!

    Oma mies, kissanpentuonni ja kissat muutenkin, tatuointiaika kesäkuussa! Mitäköhän muuta… Coca Cola. <3

    Tulin ihan supermegahyvälle tuulelle tästä sun postauksesta, ihanaa lähteä hyvillä mielin töistä kotio! 😀

    1. Hihii, ihanaa! Ja oot kyl aika samis joo! 🙂

  8. 1. On kerrankin töitä aivan kiireeksi asti (aikaa silti lukea blogeja krhm).
    2. Nekun leikkaus meni sujuvasti ja nyt se nukkuu mun vieressä oman vilttinsä alla.
    3. Ja muutenkin mun ihanat kissat.
    4. Kevät tulee ja tuo mulle aivoihin valoa.
    5. Mun ihanin mies joka ymmärtää kaikkea mun hömpötystä ja aina muistaa kehua kuinka kivat kynsilakkaukset tein 😀 Ja silittää hiuksia.
    6. Isän terveys on sairaalareissun jälkeen parantunut huimasti kun sai oikeat lääkkeet.
    7. Paras isoveli ever joka pelastaa pikkusiskon aina pulasta (esim. tänään oli autokriisi kun piti eläinlääkäriin).

    Niin paljon on nyt kaikkea hyvää että vähän hirvittää.

    1. Häh, miks muka hirvittää???

  9. Ruu says: Vastaa

    Swiik nyt ei ole takatalvi tää on vielä loppukevättä 😀 Mulla on 15 cm tyvikasvua, kun en vaan jaksa vaalennella kokoajan, 5cm kohdalla näytti ihan paskalta, nyt olen jo niin tottunut tuohon maantienvaaleaan, ettei tunnu enää missään 😀

    1. Ok, joo, ilmeisesti ja kuulemma joka vuosi tähän aikaan on tällaista. No, ihan sama. 😀

  10. Panda says: Vastaa

    Mun on pakko löytää tälle kesälle överipinkit conssit!

    1. Mä himoitsen punasia!!

  11. Sonja says: Vastaa

    1. helppo työpäivä kun aupparipojat meni kavereilleen
    2. saksassa aurinko paistaa, ekat auringonotot takana!
    3. appelsiinit todellakin on parhaita!
    4. kevät tarkoittaa pisamia
    5. perheen luota poisolo auttaa huomaamaan, kuinka ihania ne omat vanhemmat ja sisarukset on
    6. kirjeiden kirjoittaminen

    tänään vaan on hyvä päivä!

    1. Kirjeiden kirjottaminen. <3

  12. Anonymous says: Vastaa

    1.Uusi salijäsenyys tuo taas puhtia päiviin!
    2. Työt! Siis, että niitä on eikä tarvii murehtia mistä seuraavaksi repii rahansa.
    3. Täällä kans fiilistellään uutta kissanpentua, tai on tuo ollu meillä kuukauden mutta silti!
    4. Sitten vähän hömppää: täydellinen meikkivoide on löytynyt monien vuosien ja virheostojen jälkeen!

    Ihana postaus, välillä on hyvä pysähtyä miettimään hyviä asioita, kun sitä tuppaa keskittymään vaim niihin ikäviin!

    1. Almakin ollu nyt pian 2 viikkoa, hui kun aika menee ja pikkuinen kasvaa! :’)

  13. 1. Uudet farkut! ♥
    2. Uusi ihana pinkki kynsilakka.
    3. Se, että tajuaa miten ihania ihmisiä mulla on ystävinä. ♥
    4. Korujen tekeminen.
    5. Jäävesi. 😀

    1. Uudet farkut on kyllä aina tosi ihana juttu. 🙂

  14. Taru says: Vastaa

    Kävin tänään ottaan tatskan!!! IIIIIIHHH! Ja American hustle oli ihan paska. Tosi pitkäveteinen..

    1. Oooo. EI SAA OLLA. 🙁 Pitää ostaa siis paljon karkkia! 😀

  15. Elisa says: Vastaa

    1. Löysin täydelliset kesäpopot alemyynnistä: maltillinen korko, nahkaa ja söpö rusetti. Ja vielä avokasmalli, joka on tarpeeksi kapea.
    2. Ostin uuden puuterin, joka tuntuu niin ylelliseltä että haluaisin itkeä.
    3. Meinasin itkeä onnesta myös eilen, kun laitoin mahtavan väristä huulipunaa. Huulipunat on parasta!
    4. Fiilistelen vieläkin mun laatulöytöjä UFFin kahden euron päiviltä.

    Hmm. Aika tuote/ostospainotteista nämä mun 😀 Mutta no, ilo on löydettävä jostain!

    1. 2. Mikämikämikä puuteri??? Älä vaan sano, että MAC!

Vastaa käyttäjälle Kissis Peruuta vastaus