Ökybrunssi

Klaus K:n brunssi on aina ollut mun haave. Pidän kuitenkin 35 euron brunssia melko kalliina ja olenkin säästellyt sen testaamista vähän spesiaalimpaa päivää varten. Ja viime lauantaina se päivä oli! Vein miehen yllätyksenä suoraan samppanjahieronnasta Klaus K:n brunssille juomaan vähän lisää samppanjaa.

Voin jättää kameran rauhaan melkein milloin vaan, mutta brunssit mun pitää tänne ikuistaa. Tykkään vakoilla brunssipostauksia blogeista ja niiden perusteella aika usein joko haluan johonkin tai en halua. Tykkään kokeilla erilaisia brunsseja, mutta koska hyvä ruoka, parempi mieli, menen mieluummin niille hyviksi kehutuille brunsseille.

Ympäristönä Klaus K on ihanteellinen. Pöytiä ei ole ihan hirveästi, tunnelma on rauhallinen ja vähän arvokkaampi. Ei ole hälinää, ei jonoja. Brunssikin poikkeaa useimmista muista, sillä pääruoka tilataan listalta. Alkupalat ja jälkkärit ovat buffettimeiningillä. Ruokalistaa ei valitettavasti näe etukäteen netistä, mikä on vähän huono juttu. Klaus K:n sivuilta löytyy vain esimerkkilista, joka ei tällä kertaa ainakaan ollut sama. Etukäteen ei siis oikein voi haaveilla ruokapöytien antimista.

 

 

 

 

 

Kutsuisin brunssia sellaiseksi semipiperrysbrunssiksi (eli sopi siis miehelle hyvin). Alkubuffassa oli paljon erilaisia salaatteja, leipää, smoothieta, jugurttia, lohta…croissanttejakin oli, mutta ne oli laitettu hölmösti jälkkäripöytään ja tajusin ne vasta liian myöhään. Ruokien sijoittelu oli muutenkin mielestäni vähän pielessä, emme aluksi huomanneet myöskään jugurtteja ja myslejä. Kahvi oli hyvää, mehuja oli jopa kolmea eri laatua ja mikään ei missään vaiheessa loppunut.

Pääruuaksi mies valitsi pihvin ja minä risoton. Tällaisissa pääruokabrunsseissa ongelmana on vähän se, ettei oikein tiedä, paljonko uskaltaa alkuruokabuffassa santsata, kuinka suuri pääruoka tulee olemaan? Klaus K:n tapauksessa se oli aika suuri, ja ihan ookoon makuisesta risotosta jäi multa aika paljon syömättä. Klaus K:ssa tosin alkuruokiin saa palata rauhassa, jos nälkä vielä jää. Tosin jälkkäripöydän nähtyään ei ole sitä pelkoa, että ähkyä ei täältäkin saisi…

Vaikka jälkkäripöytä sisälsikin kaikkea ihanaa (tiramisua, vohveleita, juustokakkua, raparperipiirakkaa…), olin silti ihan vähän pettynyt. Vohvelit eivät olleet vasta tehtyjä vaan kovia (jätin väliin kokonaan), browniepalaset olivat myös vähän kovia ja kaikki jälkkärit olivat aika…hmmm, kuivia. Eli vähän sellaista perus kahvileipää, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Lisäksi olisin kaivannut enemmän hedelmiä.

Klaus K:n brunssi oli tuon päivän tarkoitukseen oikein mainio, juuri sellainen kuin pitikin. Rauhallista, vähän arvokkaampaa herkuttelua. Silti, Fazer on edelleenkin brunssien kingi. Mulle täydellinen brunssi tarkoittaa rapeita croissantteja, tuoreita hedelmiä, simppeliä salaattia, hyvää leipää, ihanaa kahvia, lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla ja suklaa/juustokakkua. Tämä oli kuitenkin mukavaa vaihtelua.

Klaus K tarjoaa brunssia lauantaisin ja sunnuntaisin, tosin jää kesän ajaksi tauolle. Lisätietoa ajoista ja varaukset täältä. Tämä ei ollut yhteistyöpostaus.

Muita Klaus K:n brunssilla käyneitä? Tai miltä näytti?

21 Comment

  1. nea says: Vastaa

    Musta noi kaikki ruuat näyttää superhyviltä 😛 Varsinkin noi jäkkärikuvat kyllä himottaa mua… Ja kun mulle Fazerin brunssi ei ole iskenyt, niin ehkä tää osuisi… Jotenkin saan oikeita viboja 😀

    1. Heh, uskon, että tää iskee varmasti moniin enemmän kuin Fasun ”lällybrunssi” 😀 ! Tosin kun sä oot dieetillä ja hingut herkkuja muutenkin, niin sun mielipidettä ei voi nyt laskea, hahaha!

    2. nea says: Vastaa

      Hahah 😀 No Niinpä!

  2. Kuulostaa ja näyttää aikas herkulle! Mua on tosin ruennut mietityttämään näissä brunsseissa ja niiden himoitsemisessa tämä gluteenittomuuteeni. Uskaltaisiko sitä mennä johonkin 35€ brunssille, jos ei pysty syömään siellä muuta kuin jotain salaattia. Osaatko sanoa, oliko esim. tuolla mitään gluteenitonta tarjolla?

    1. Hmmm. Nuo laput olivat tuolla aika huonoja lukea, joten jätin tarkemman tutkailemisen väliin, itse kun syön kaikkea. Mutta väittäisin, että aika salaattipainotteiseksi menee, brunsseilla yleensäkin. 🙁 Itse en kyllä brunssilla vaivautuisi menemään jos ei viljaa voi syödä, ei olisi ehkä sen rahan arvoista.

      Mutta nythän on kehitteillä rokote keliaakikoille, varmaan tosin vielä pari vuotta menee… 😛

    2. Sitä odotellessa 😛

  3. Fasu on paras.

    1. Niin on!!

  4. Ruu says: Vastaa

    Ruokavammaisena mäkin kaipailisin niitä lappuja että mitä mikin on 😀 Mutta on tuo kyllä melkos hintavaa hupia tuolla.

    1. Joo, laput ois kyllä ihan kiva.

  5. Salla says: Vastaa

    Mä en tykkää tollasista ”kunnon ruoka” -brunsseista, jos haluan pihvin, niin menen lounaalle 🙂 Fasu ja Ekberg on mun suosikit 🙂

    1. Joo, vähän sama kyllä. Mulle brunssi on aina aamiainen…joten tommonen pääruoka ei välttis oikeen toimi. Tosin tuolloin oli jo aika nälkä ja pieni aamiainen oltiin ennen hierontaa kotona vedetty, joten IHAN OK.

    2. Ja ton Ekbergin testaan seuraavaks!!!

  6. Olen itseasiassa menossa tässä viikon tai parin sisään. Työkaverit kyllä haukkui paikan niin lyttyyn, että vähän jännittää. 😀

    1. Kerro sit mitä pidit. 🙂

  7. Itse tykkään myös kovasti Klaus K:n brunssista. Vähän hillitympää ja tyylikkäämpää kuin muualla, sopii nimenomaan niihin special-päivin. Ja erityisesti pidän tietysti ihanista Fashion-brunsseista. 🙂

    1. Heh, arvelinkin, että olis just sun juttu. 🙂

  8. Mariela Sarkiman Fashion-brunssilla kävin viimeksi. Jälkkäripöytä oli pettymys, mutta muuten tykättiin kavereitten kanssa tosi paljon 🙂

    1. Joo noi Fashion-brunssit on kiinnostavia!

  9. Myy says: Vastaa

    Kuvien perusteella näyttäis ihan mun jutulta! Nälkä!

    1. Joo no nälkä lähti! 🙂

Vastaa käyttäjälle Ruu Peruuta vastaus