Pieni ressukka

Vähän on vaisu tunnelma täällä meidän eläintarhassa tänään. Alma steriloitiin eilen Sopulitien eläinlääkäriasemalla ja siitä lähtien on ollut ihan reppana. Siinä missä molempien poikien leikkaukset olivat ihan iisi juttu, vähän hoipertelua kotiin päästyään, Almalla oli paljon rankempaa. Ressukka oli ihan sekaisin koko eilisen illan, käveleminen oli hankalaa, silmien auki pitäminen oli hankalaa, oksenteli koko ajan, pissasi lattialle, eikä ole vieläkään syönyt tai juonut lähes mitään. Lähinnä kyyhöttää yhdessä paikassa hiljaa tai nukkuu. Mulla on jo ikävä Alman rää-rää-rrrräää -huutoa!

Myös pojat ottivat niin Alman lähdön kuin paluunkin raskaasti (Reiska halusi sijaiskärsiä ja tunki kantokoppaan väkisin Alman sijaan), olivat molemmat ihan huolesta sekaisin. Ja Reiska aloitti taas sen saman sähinän, Alma tietenkin tuoksuu ja näyttää vielä vähän oudolta. Pojatkaan eivät ole paljon syöneet ja ovat vieläkin ihan ihmeissään, mikä Almalla oikein on.

Steriloiminen Sopulitiellä maksoi 130 e, eli on Helsingin hintatasolla aika edullinen. Lisäksi Sopulitiellä laitetaan itsestään sulavat tikit (5-6 vkoa), ja mitään kauluria ei tule. Tämän takia Sopulitien valitsin leikkauspaikaksi, ja Alma oli siellä käynyt aiemmin kasvattajankin kanssa. Birmathan ovat erityisen nukutusaineherkkiä, ja tästä on hyvä aina muistuttaa, jos ei ole tuttu/kissoihin erikoistunut eläinlääkäri.

Tämä päivä silitellään ja pusutellaan pikku potilasta ja eiköhän se siitä pikkuhiljaa piristy! Millaisia eläimen sterilointi/kastrointikokemuksia teiltä löytyy?

35 Comment

  1. Mella says: Vastaa

    Kummatkin persialaiset poikani on kastroitu. Nuorempi itseasiassa ihan vähän aikaa sitten! Eivät poikenneet hirveästi toisistaan. Simba silloin piikin takia hieman puklasi pyyhkeelle ennen kuin nukutus alkoi vaikuttamaan ja Felix puolestaan herättyään nukutuksesta laski alleen.

    Eufoorinen olohan niillä kummallakin oli herättyään ja oli mukava mitä kaikkea ne keksikään lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Purina oli kuin kova moottori ja kaikkea vasten piti hinkata ja möyriä lattialla epämääräisesti. :3 Seuraavana päivänä kuitenkin oli jo ihan normaalia kuin mitään ei olisi tapahtunut! 🙂
    xoxo Mella

    1. Mäkin odotin Alman olevan tänään jo entisellään, mutta ei. 🙁 Ja aiempaan ruokahaluun vedoten on outoa, ettei ruoka maita. Eilen illalla tosin litki märkäruuan kastiketta vähän, mutta tietääkseni ei ole esim. vettä juonut lainkaan. Noh, vielä en huolestu, lepäilköön nyt rauhassa.

  2. Alma parka. Sniff. Toivottavasti vauhti on pian entisenlainen. Todella edullinen hinta nartun leikkaukseksi, sehän on yleensä vähän isompi homma kuin poikien. Sain pienenä todistaa ihan paikan päällä poikakissan kastroinnin, kun halusin katsoa. Se oli nips ja naps ja homma selvä. 😀 Nukutushan se siinä se vaarallisin taitaa olla. Rapsutuksia Almalle!

    1. Joo poikakissoilla operaatio on helpompi ja myös melkein puolet edullisempi. Jonkin verran leikkausten hintoja nyt vertailin ja tosiaan n. 40 euroa säästettiin tuolla verrattuna vakipaikkaan…Koska kyseessä kuitenkin on rutiinitoimenpide, mielelläni tämän summan säästin. Mutta eniten kyllä vaikutti nuo tikit + kaulurittomuus!

  3. Taru says: Vastaa

    Meillä leikattiin molemmat tytö aikoinaan samaan aikaan. Toinen oli tosi hyvässä kuosissa heti seuraavana päivänä, mutta toinen kipuili tosi monta päivää ja tosi nuukahtanut. Ja onhan se ihan odotettaavaakin: avoleikkaus kumminkin. Saitko kipulääkkeen Almalle? Meillä se nimittäin vähän jeesas Ellin oloa.

    Pikaista tokenemistä Almalle !

    1. Eivät tuolla anna kipulääkkeitä, ohjeessakin lukee, että mitään ei tartte antaa. 🙁

  4. Anitra says: Vastaa

    Meillä leikattiin kaksi narttukoiraa samalla kertaa ja ne oli kyllä tooosi kipeitä pari päivää vaikka kipulääkkeitä saivatkin. Ulisivat vaan hiljaa ja kyhjöttivät kaulurit päässä hyvin onnettoman näköisenä. Silloin tuli aika huono-emäntä -fiilis, vaikka omaksi parhaakseen tuo operaatio tietysti tehtiin. Parissa viikossa olivat entisellään eikä kyllä jälkeenpäin ole kaduttanut 🙂 Eläimet toipuu yllättävän nopeasti!

    1. Niinjoo muistankin 🙂 Joo hyvähän se on leikata pentuna, kun ei vielä kiimoja oo ollut!

  5. Sonja says: Vastaa

    Voi Alma ressua :/ Varmasti on kipuja leikkauksen jälkeen, mikä vaikuttaa ruokahaluunkin.. Me saatiin Iinekselle aikanaan pari annosta kipulääkettä valmiiksi ruiskuihin annosteltuina. Kannattaa antaa kipulääkettä jos vain sitä sait mukaan. Rockylle saimme myös kipulääkettä mukaan, kun leikkaus oli isompi piilokiveksen takia.

    Esim. Nutriplus-vitamiinitahnaa voi antaa Almalle, jos ruoka ei vielä maistu. Iltaanmennesä olisi varmaan hyvä jo jotain syödä. Paranemisia Almalle 🙂

    1. Kipulääkettä ei tosiaan saatu mukaan…Kiitos tosta tahnavinkistä! Alman ruokahalun tuntien tosin luulen, että illalla ruoka jo maistuu. Kyllä se tossa pari kehräystä ja rää-räätä jo päästi, vaikkakin nukahti taas samantien. 😀

  6. eekku says: Vastaa

    Voimia almalle

    1. Kiitos 🙂

  7. Meillä on kokemusta vaan naaraskissan steriloinnista, mutta kollinkin kastraatio on edessä sitten kun kaikki pentueet on tehty. Jadelle laitettiin myös itsestään sulavat tikit ja kaupan päälle kauluri estämään nuolemista. Annettu kauluri oli liian pieni, Jade pääsi nuolemaan haavaa ja se tulehtui.. Uusi leikkaus (=mädät veke), ei-sulavat tikit ja isompi kauluri ja haava vihdoin parani.

    Tosi moni kissarotu tuntuu olevan herkkä nukutusaineelle.. 😮 Abyjen nukutusaineherkkyydestä kuulin ensin ja siitä olenkin lukenut aika paljon kauhutarinoita aby-foorumilla, ja blogeissa on tullut vastaan maininnat burmien ja nyt birmojenkin nukutusaineherkkyydestä. Hui!

    1. AUTS! 🙁 Huh, toivottavasti ei käy täällä samoin…vielä ainakaan ei oo Alma haavaa nuollut, tosin ohjeessa lukee, että ei haittaa vaikka nuolisikin, ihan normaalisti voi olla.

    2. Mulle tuli tää nukutusaineherkkyys rotukissojen kohdalla ihan uutena…luulin, että tää on vaan joku birmojen erityisjuttu! 😮

  8. Voi Alma reppanaa 🙁

    Mäkin muistutin eläinlääkäriä Mochan kastroinnissa tuosta nukutusaineen määrästä, niin totesi, että kaikki rotukissat ovat nukutusaineelle herkempiä. Kertoi että täysnarkoosi kestää 3-4 tuntia ja aloin jo huolestua kun Mocha nukkui 5 tuntia. Keskustelin tästä kasvattajankin kanssa jälkeen päin ja hän totesikin, että aina hänelläkin burmat nukkuvat todella kauan, joskus vähän heräävät ja jatkavat nukkumista läpi yön ja vielä seuraavan päivän, huh! Mochan kastrointiin aikaa meni 20 minuuttia, maksoi 72€ ja poitsu toipui todella nopeasti, istuminen vaan oli alkuun varovaista. Seuraavana päivänä kollittelusta ei ollut enää tietoakaan, leikki ja söi kuin pentuna ja minä kun luulin Mochan olevan masentunut, mutta syynä olikin vaan tytöt 😀

    1. Alma heräs melkeen heti kun päästiin kotiin, ja pojat olivat hereillä samantien! 😮 Mut mä en oo huomannut mitään eroa noissa aiempaan, tosin kenelläkään ei mitään kollitteluja tai kiimoja ehtinyt ollakaan.

  9. Lotta says: Vastaa

    Voi pientä <3 Toivottavasti tokenee pian!

    ❤: Lotta / My Happybubble

    1. Niinpä 🙁

  10. Voi pieni ressukka 🙁 Mun Raakel aikoinaan myös leikattiin ja surkea pieni otus hänkin oli. Vaappui vähäisillä voimillaan mun huoneeseen (siis sitä aikaa kun asuin vielä kotikotona ja ei se Raakelkaan enää elossa ole :,( ) ja oli ilmeisesti päättänyt jäädä niille sijoilleen sängyn nurkkaan. Puolitoistapäivää se siinä nukkui eikä tehnyt mitään ennen kuin minä päätin, että nyt pitää tapahtua jotain. Yritin tarjota ruokaa sängyllä jne mutta ei kelvannut kunnes yhtäkkiä halusikin maistaa jugurttia. Jugurttia sitten syötin pieniä annoksia kerrallaan ja siitä se piristyminen lähti käyntiin. 🙂 Oli aivan ihana kisu niin kauan kuin oli mun ilostuksena. Vieläkin hirveä ikävä Neitiä mutta niin.. joskus elämä vie ne parhaat ensimmäisenä. :,(

    1. Joo Almakin kyllä nukkui melkeen seuraavan päivän kokonaan. Vasta sunnuntaina piristyi selkeesti. 🙂

  11. Jaksuja Almalle, parane pian <3!

    1. On jo onneksi normaali rää-rää-Alma! 🙂

  12. Lunalla meni pari päivää että alkoi olla oma itsensä. Sitten sen jälkeen yritin vähän rajoittaa loikkimista kun iso haava kuitenkin eikä pöhkö osaa varoa. Mun tuli tuosta rotukissojen lääkeherkkyydestä mieleen että antoikohan lääkäri Nekulle vähemmän lääkettä kun sehän kyseli että onko venakko… Sanoin kyllä ettei ole mutta Nekku heräs kuitenkin jo autossa lääkärin pihassa… Jos se otti varman päälle kun siinä saattaa osa olla rotukissaa? Se oli semmonen kissalääkärikin.

    Paranemisia! Kyllä se rääh sieltä palautuu 🙂

    1. Mä en ollut aiemmin ees kuullut tällaisesta!!! Ja mulla pojat oli kans jo ihan hereillä ku päästiin kotiin, Almakin heräs melkeen heti. 😮

  13. Anonymous says: Vastaa

    Hei, meidän tyttökissan (ragdoll) piti leikkauksen jälkeen pitää semmosta verkkosukkaa päällä varmaan viikon… Ei herranjumala me naurettiin silmät kyynelehtien kun toi yks muutenkin tosi temperamenttinen neiti sai hermoromahduksen sen puvun kanssa 😀 Jätettiin heti steriloinnin jälkeen koppa ja kissa minuutiksi yksin kylppärin lattialle ettei siis satuta itseään kun ei jalat vielä toimi, ja mitä vielä, kun palattiin niin kissa oli sujahtanut saunan oven alitse saunaan ja saanut itsensä ylimmälle lauteelle? Eipä ole neiti nyt myöhemmissäkään leikkauksissa suostunut lepäilemään, vaan heti kopasta liikkeelle, pysyi peppu mukana tai ei!

    Mutta paranemisia sinne! 🙂

    1. Mä en kyl tajua, miten kukaan kissa hyväksyis jotain verkkosukkaa!!!! 😀

  14. Anonymous says: Vastaa

    Pikku Alma parka. <3 Mun Birmat leikattiin päivällä ja olivat jo illalla ihan normaaleja. Mä en tiedä antoiko lääkäri jotain herätettä vai vaan niin vähän nukutusainetta. Vajaan sentin mittainen haava ja itsestään sulavat tikit. Kauluri saatiin, mutta koska sen käyttäminen ei kummankaan kohdalla toiminut niin tein kissoille vanhoista paksuista sukkiksista puvun.

    1. No mietinkin nyt kovasti, että oisko toi kauluri ollut kuitenkin järkevää pyytää…

  15. Marsa says: Vastaa

    Voi Almaa<3 Sukulaisen tyttökissa kun leikattiin ja sille pistettiin kans semmoset sulavat tikit ja ei laitettu sitä koppaa päähän, niin kisu oli työpäivän aikana nuollu/repiny tikkinsä auki ja suolet oli pursunnu ulos. Saatiin onneksi kuntoon vielä, mutta sitten kisulle laitettiin poisotettavat tikit ja koppa päähän.

    Omat kollit on kastroitu, ne oli aika pian normaalisti leikkauksen jälkeen. Tyttökissaa en ole leikkauttanu, viime vuonna kyselin kyllä eläinlääkäristä jos sen leikkauttais, mutta siellä oltiin sitä mieltä, että ei kannata leikata jos on tähänki asti jo eläny ihan kormusti. Täyttääpi kesällä 11 vuotta. Tietty kaikenmaailman kohtutulehukset yms. vähän hirvittää, mutta toisaalta Essu alkaa olla jo aika vanha, että ei välttis kestäis sitä leikkaustakaan niin hyvin ku nuorempi kissa. Mutta onneksi se on suht terveenä pysyny aina 🙂

    1. Ei hitto, oon ajatellu tätä kauhutarinaa siitä asti, kun tän luin! 😀 🙁 Kamalaa!!!! Onneksi Alma ei ole ollut yhtään kiinnostunut tikeistä, toivottavasti pysyykin näin…tosin ovat kuitenkin olleet rauhassa jo pari päivää, joten tuskin ihan niin helposti enää haava aukeaakaan.

  16. Minna says: Vastaa

    Voi rassukkaa! :/ Alma pieni…. <3

    Meidän Vilma oli loppujen lopuksi aika pian ok leikkauksesta, mutta rasavillinä pirpanana (tästä siis on aikaa vuosia, kun meidän mumppa oli pirpana) meinasi tikkaukset repeillä ja kaiken lisäksi meidän Assi (kohta 3 vuotta sitten poisnukkunut kissamme) oli avualias Vilmalle. Yllätin tytöt yhteistuumin repimästä tikkejä irti. Muistan, että se toipumisaika meinasi tehdä hulluksi. 😀

    1. Meillä onneks mennyt tikkien kanssa hyvin, ei oo yhtään repinyt niitä tai mitenkään keskittyny ainakaan niihin, tai no, ainakaan ei olla huomattu mitään tollasta! Kyllä mä tsekkaan pari kertaa päivässä, että hyvin voi haava. 🙂

  17. Henna says: Vastaa

    Itsellä enemmän kokemusta poika kisujen kastoroinnista jotka olleet helppoja : ). Meillä vaan Joelille oli pakko laittaa kauluri (kyllä poikakissalle), koska ei antanut haavalle hetken rauhaa muuten. Enkä nyt tarkoita mitään perus pikku puhdistamista. Muuten meni Joelilla paraneminen oikein hienosti : ).

    1. Pojilla tosiaan meni niin helposti!

Vastaa käyttäjälle Kissis Peruuta vastaus