BALILLE

Koska meillä on jo kissavahti varattuna (kiitos Nea!!!!!), eli murtovarkaiden on ihan turha yrittää, uskallan kertoa täälläkin, että lennot Balille on varattu! Helmikuun alussa lähdetään ja vajaa pari viikkoa ollaan. Koko joulun mä pallottelin Sri Lankan ja Balin välillä (ja joku Jamaikakin kävi välillä lentohauissa…), mutta lopulta annoin periksi ja Bali voitti. Ihan vaan koska se ympäristö on ehkä enemmän nyt sitä, mitä me tarvitaan. Saatiin edulliset lennot Jakartaan ja siitä sitten AirAsialla Balille. Nastaa!

Lentoajat ovat puuduttavan pitkät (vuorokausi suuntaansa), näissä Sri Lanka ois kyllä vienyt voiton mukavuuden takia…Hotelli varataan myöhemmin, mutta ajateltiin ehkä ottaa hotellihuone koko ajalle tai ainakin osalle ajasta jostain rantsusta (Sanur? Nusa Dua?) ja sit mennä fiiliksen mukaan…jos huvittaa yöpyä esim. Ubudissa, niin sit yövytään. Tai sit jämähdetään rantsuun koko ajaksi, ei haittais sekään. Kävin kyllä kaikki muutkin saaret läpi, mietin kiertomatkailua ja kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mutta kaipaan nyt ihan vaan helppoa lomaa ilman mitään reppureissailumeininkiä. Ja joo, oon kuullut myös paljon huonoa Balista, mutta sinne nyt kuiteskin mennään ja kivaa tulee olemaan ihan varmasti.

Nyt saa sitten esittää kaikki mielipiteet, kokemukset, suositukset, KAIKKI BALISTA TÄNNE KIITOS. Paljon olen blogeista lueskellut ja muutenkin asiaa tutkiskellut, mutta olen kiitollinen kaikesta informaatiosta Balin suhteen. Pääasiassa mä lähden nyt hakemaan tätä ja sen luulis toteutuvan:

Kuva: Googlen kuvahaku

P.S. Aina, kun joku bloggaa et on lähdössä matkalle, niin tulee ihmettelyjä, että ”miten sulla on varaa?” niin vastaan siihen heti nyt, että ei oikeesti oikeen oliskaan. Meille tuli vasta superiso vesilasku ja oon miettinyt tän kanssa pääni puhki, että pitäiskö jättää reissu väliin kokonaan ens vuodelta. Vanhemmilta tuli onneks joululahjaksi matkarahaa ja sen ansiosta meillä on edes jotenkin varaa lähteä lämpöön. Mutta silti, nyt pitää elää kesään asti kukkaron nyörit tiukoilla ja onneks mulla on kirppispöytä varattuna vuoden alkuun, aion myydä puolet omaisuudestani (en kissoja).

Ja oon kyllä ikuisesti sitä mieltä, että matkustaminen kannattaa aina.

36 Comment

  1. ellu. says: Vastaa

    Hei upeeta reissua! Tekis niiiin mieli itekkin lähteä johonkin ja Turkista ollaan nyt juteltu miehen ja siskon kanssa.. mutta saas nähdä, tälleen opiskelijana ei oo kyllä yhtään ylimäärästä :/ Toisaalta odotan, josko porukat päättäis taas lähteä Usaan, niin lähtisin ihan varmana matkalaukussa mukaan! Viime reissusta on kuitenkin jo 14 vuotta.. 😀

    1. Mulla on nyt useempana vuotena ollut vähän se, että lähden mieluummin kerran vuodessa jonnekin pidemmälle (ja kalliimmalle) reissulle, mutta muuten pysyttelenkin visusti Suomessa…joskus vois tietty kokeilla tehdä pari lyhyempää matkaa johonkin lähemmäs. Oon vaan jonkin verran Euroopassa reissaillut, niin aina tähän aikaan vuodesta kuitenkin sit valitsee sen upeen meren ja lämmön. 🙂

  2. Anonymous says: Vastaa

    Siistiä! Itse oon haaveillut tovin reppureissusta Balin suuntaan ja alustavasti olisi tarkoitus keväällä lähteä. Itseäni kiehtoo Balia enemmän ehkä Gilin saaret, erityisesti Gili Meno ja Air. Poikaystävän kanssa ei olla oikein innostuttu bilettämisestä ja paikoista, jossa on paljon ihmisiä. Ei sillä, Balikin on aika iso saari, eikä kokonaan tietenkään mitään turistirysää 🙂 Hirvee matkakuume kyllä!

    1. Joo mä funtsin kanssa sitä, että pitäiskö tonne sit kuitenki lähtee joskus pidemmäks aikaa ja nimenomaan kiertämään, mutta mua ei enää hirveesti noi Gilin saaret kiehdo. Mutta mietin toki, että oisko vielä lentäny Balilta Lombokiin ja sit vetäny noi Gilit samaan syssyyn, mutta nyt tuntuu, että tässä lentämisessä Balille on jo tälle kertaa ihan tarpeeks. Mutta sama, Air ja Meno vaikuttaa niistä kivoimmilta. 🙂

  3. Salla says: Vastaa

    Mun motto: Käärinliinoissa ei ole taskuja. Joten go for it!! 😀

    Mut mitä huonoa oot kuullu Balista, kerro?

    1. Näinhän se just on. 😀

      Huonoa oon kuullut itse asiassa lähinnä paikallisista…että ovat monissa paikoissa vähän tylyjä ja ikäviä turisteja kohtaan, jopa väkivaltaisia. Ja sit just tätä, että turismi on pilannut Balin jne. MUTTA en välitä. Pahaa sanottavaa löytyy aina ja joka paikasta ja Bali on ihan varmasti upea.

  4. Anitra says: Vastaa

    Ooh wau, tulee varmaan huippu reissu! Tuollaisista saa nyt vain haaveilla ennen kuin kersat on niin isoja että voi jättää pidemmäksi aikaa hoitoon (kuka hullu pilaisi lomansa ottamalla ne mukaan). Kauhee säätäminen on jo siinä että päästään miehen kanssa Ruotsin risteilylle, hah! Mukelit yhteen paikkaan ja kolme koiraa sijoitetaan ööö jonnekin 😀

    1. Nojoo eipä täälläkään reissuun lähetä ennen kun on kinuttu kissoille hoitaja ja Rosan jutut selvitetty…

  5. Mun blogissani on jotakin Balilta, parempi vaihtoehto kuin Sri Lanka, molemmissa on tullut oltua jonkin verran. Sanur on enemmän paikallista asutusta kuin Nusa Dua, josse merkkaa mitään 🙂

    1. Joo käyn vilkuilee! 🙂

  6. Oi kuulostaa ihan mahtavalta!! Me jouluaattona ostettiin lennot Saksaan, lähdetään taas wtjt ( Weltturbojugendtage ) viettämään Hampuriin kesällä 🙂 ja katsotaan tulisiko sitä joku muukin pikku reissu ensi vuonna tehtyä vielä 🙂 Niin kauan kun mies opiskelee, ei oikein viikonloppuja pidemmäksi ajaksi ole varaa lähteä 🙁

    1. Mä en oo koskaan käyny Saksassa (välilaskuja lukuun ottamatta), mutta haluisin!

  7. Bali kuulostaa ihanalta. Mulla on kans helmikuulle reissu varattuna, pari viikkoa Krabilla. Varattu siis jo elokuussa, eli todella odotettu ja fiilistelty.

    Kaksi viikkoa sitten mursin nilkkani, päädyin leikkauspöydälle ja kipsistä pitäis päästä eroon 2 viikkoa ennen reissua. Tod näk siis tiedossa alkuperäissuunnitelmaa enempi himmailua. Mä vaan niin toivon, että toipuminen menee hyvin eikä lomaa tarvitse siirtää!

    1. Krabille oon monesti melkein varannut lennot. 🙂 Ihanalta näyttää siellä!!

      Mä kans nyt päivittäin kiroan, että saleen katkon jalkani tuolla vielä ennen reissua. 😀 (vaik näin ei oo koskaan käyny…) Tsemppiä siis!

  8. Ihanaa, Bali!! Kuulostaa niin täydelliseltä rentoilulomalta. 🙂 Idyllisiä rantakuvia sinisine merineen ja kookospalmuineen odotellessa 😉

    1. Joo niitä kyllä on luvassa. 😀

  9. iines says: Vastaa

    Joo ehdottomasti matkustaminen kannattaa aina 😉 Itse olin Balilla 1,5v sitten, samalla reissulla myös Javalla ja Gileillä, eniten mieleen oli Gili-saaret (tai Gili Air), jonne tehtiin Balilta kolmen yön pikkureissu veneellä. Sai käppäillä saarta ympäri aivan autiolla rannalla, ihan unelma!! Balissakaan ei mitään vikaa toki ollut, yövyttiin Seminiyakissa, joka ei Kutaan verrattuna vielä ”ihan niin” turistirysä, vaikka turismia olikin. Kutalla käytiin pari kertaa ja aika hullunmyllyä oli varsinkin ilta-aikaan.

    Varmasti ihan huippureissu tiedossa! Itse haluaisin myös kovasti taas Indoihin. Jos matkabudjetti yhtään antaa myöten, niin suosittelen miettimään parin päivän Gili-matkaa myös. Vedet aivan kirkkaita ja hiekka valkoista, ihan eri maailma Baliin verrattuna! 🙂

    1. No Gili Airia just oon kyl katellu sillä silmällä, että melko varmasti mennään sinne kyllä sit pariks-kolmeks yöks…tai siis jos mä saan päättää >:D ! Mies on vähän nihkeenä nyt kaikkea extrareissailua vastaan (ymmärrettävästi, koska etenkin hälle tää loma tulee kyllä nyt sellaseen paikkaan, että haluaa pääasiassa vaan olla ja rentoutua)…joten ihan jatkuvasti ei aiota paikkaa vaihtaa! Mutta joku Balin rauhallisempi biitsi, Ubud, Gili Air…vois olla ihan kiva mixaus. 🙂

      Ilmeisesti Balilta Gili Airille pääsee pikaveneellä suht kivasti?

    2. iines says: Vastaa

      Joo, olikohan jotain 1-2h venematka eli ei tosissaan paha (en muista tarkkaan) ja ainakin tuolloin oli vielä Gili Trawangania paaaaljon rauhallisempi saari. Menolla käytiin myös pikaisesti, mutta siellä taitaa olla pieni malaria-vaara kun saarella on semmoinen pieni sisäjärven tyyppinen lammikko. Ei autoja eikä kenkiäkään tarvinnut moneen päivään 😉 Suosittelen oikeasti tosi lämpimästi!!!

    3. No ei paha! Noita kaikkia Gilejä en ajatellut läpi käydä, ellei sit jotain päiväreissua muuallekin siellä ollessaan tekis…joten Air on lukemani ja kuulemani perusteella just sitä, mitä me haetaan. Ehkäpä pitää tosiaan ottaa huone sieltä joksikin ajaksi!

      Olin Malediiveilla kaks viikkoa joitakin vuosia sitten ja siellä ei käytetty kenkiä lainkaan, oli TOSI omituista laittaa ne jalkaan kun lähtö koitti! 😀

  10. Kuulostaa kivalle 🙂 Toiset käyttää rahansa shoppailuun, muuhun humputteluun, ulkona syömiseen tai viinaa/baareiluun kun toiset laittaa rahansa matkusteluun 😉 Olen samaa mieltä että matkustelu kannattaa ja yksi lyhyt reissu onkin tiedossa alkuvuodesta. Sekä katsotaan nyt riittääkö budjetti toiseen reissuun joka sijoittuisi kauemmas ja hieman pidemmäksi aikaa 🙂

    1. No kyllä mulla menee rahaa myös shoppailuun ja ulkona syömiseenkin (baareihin ei), mutta pääasiassa asuntoon (laina, vastikkeet ym) ja ruokaan (kun ei syödä eineksiä). Mutta näinhän se on, kuka mihinkin rahansa laittaa…

  11. Oi, että. Matkustaminen on kyllä parasta mitä rahalla voi tehdä, ainakin omasta mielestä. Me lähdetään tammikuun lopulla vajaaksi 3kk Aasiaan (ja vuokralainen on tulossa, ne kiinnostuneet varkaat siellä). Mä haluaisin ihan kauheasti mennä Gilille, sillä siellä on suomalaisen Susannan pyörittämä Cats Of Gili katukissaprojekti. Mutta nyt ei taida aika riittää sinne asti, joten tyydyn katukoirakodin vapaaehtoishommiin Chiang Maissa 🙂

    Mitä kautta muuten lennätte Balille?

    1. Joo Gilillä on kissoja, tarpeeks hyvä syy mennä sinne! 🙂 Ja oooo, 3 kk! Ois aika ihanaa. 🙂 Kyllä mäkin joskus vielä lähden toooosi pitkäks ajaks jonnekin lämpimään 🙂

      Meillä on lennot Frankfurtin kautta Jakartaan, josta sit vielä lento Balille. Ja samaa reittiä takas, ellei AirAsia taas mee ja tipahda. ;D

    2. Me oltiin viime talvena 5kk Thaimaassa, joten nyt tää vajaa 3kk tuntuu muka tosi lyhyeltä reissulta 😀 Eiköhän ne koneet ilmassa pysy, tänä vuonna on sattunut kyllä ihan liikaa noita isoja lento-onnettomuuksia 🙁 Meillä on ihan katastrofilennot Lontoon ja Hong Kongin kautta Kuala Lumpuriin… Mutta kun oli halvat 😀

      Meidän reissua voi muuten seurata matkablogin kautta http://pakkasestaparatiisiin.com

    3. No eipä tommosia juttuja pidä ajatella tai muuten ei vois tehdä mitään, poistua kotoakaan ja kotiinhan vasta kuoleekin! 😀

      Käyn hei tsiigailee!

  12. Niina says: Vastaa

    Mulla on niin sairas matkakuume, että varaan kohta lennot ihan sama jonnekin, kunhan pääsen vaan pois täältä. Harmi, että tosta työstä ei niin vaan irrottauduta, kun ollaan ukon kanssa kahdestaan tekemässä lehteä. Aargh. Ei paljon lohduta, että sitten ens syksynä/talvena lähetään jonnekin. 😀

    Kiva kuulla sun kokemuksia Balista, kun itsellä ne eivät mitään kovin erikoisia olleet. 😉 Vaikkakin koko reissun paras rentoilu ja löhöily koettiinkin siellä samoilla suunnilla, Gileillä. Ah. Voisin ihan tosissaan lähteä sinne vaikka heti huomenna. Ei kun voisin mä lähteä ihan mihin vaan. Missä paistaa aurinko ja on lämmintä.

    Mutta toivottavasti on hyvä reissu. Varmasti ainakin riittää aurinkoa!

    1. Heh, no meillä oli toi vähän sama tilanne, mut se on aina tähän aikaan vuodesta, on pakko saada joku matka alkuvuodelle! 😀 Helpottaa joulun jälkeistä lievää ahdistusta. 😀

      Heh joo mä muistan sun Bali-varottelut…mut on se vaan ollut mulla semmonen haave, että on siellä nyt vaan pakko käydä! 😀 Ja joo, Gili Air ollaan jo vähän niinku päätetty, ehkä 3 yötä siellä olis ihan sopiva ja sit bäk to Bali.

  13. Arja says: Vastaa

    Me valittiin matkakohteeksi Phuket, lähtö tammikuun lopussa. Se lämmin merivesi, ihana ruoka, hieronnat…
    Toinen vaihtoehto oli Mauritius, mut sinne sit toisella kertaa.
    Ihanaista reissua teille !

    1. Mulla suurin hinku just on päästä kauniin ja lämpimän veden äärelle!

  14. Voi että, oon vähän kateellinenkin. Teille tulee varmasti mahtava reissu! 🙂

    Ja joo, mä en kyllä ymmärrä miksi matkasta kertoessa jollekin tulee mieleen ääneen ihmetellä miten on varaa. On tai ei, ei kai se kenenkään muun taloutta kaada. :’D

    1. Noh, mä oon aina saanu ton kysymyksen. 😀

  15. Gilin saaret, heaven on earth <3 sinne jätin sydämmeni. Trawanganilla on maailman paras sukelluskoulu, Lutwala Dive. Suosittelen! Balin puolella häämatkaillessa seikkailtiin Kutalla (älä mene, jos ei ole pakko. Mekin siellä vaan yksi yö, kun se oli lähellä kenttää.), Ubudissa, Tulambenissa (pelkkä sukelluskohde) ja vika yö Sanurissa. Ubud oli ehdottomasti paras paikka näistä, ja sitä aitoa Balia. Ihmiset on superihania ja avuliaita. Paras tapa nähdä näkemisen arvoisia juttuja on ottaa taksikuski koko päiväksi, ei maksa montaa kymppiä ja ne osaa sitten viedä vaikka minne. Riisiterassit kannattaa ainakin käydä tsekkaamassa, sellaseen ei ihan kaikkialla törmää. Nyt jos menisin uudelleen, niin mulle riittäisi Ubud ja Gilin saaret <3 Mutta toki riippuu siitä mitä lomaltaan haluaa. Me seikkailtiin ees taas ja yövyttiin vain muutama yö aina samassa paikassa. Eli ei kyllä maattu missään rannalla juurikaan. Joka tapauksessa ihana Bali, ja teille tulee ihana matka!

    1. Joo, tosta Ubudista oon kuullut tosi paljon hyvää, mutta myös vähän turistirysä-meininkiä…mutta hotellit siellä kuulemma tosi ihania. Ajateltiin nyt kuitenkin vaan päivän reissua sinne, ehkä virhe? Suunnitelma olis näillä näkymin Sanur-Gili Air-Seminyak!

  16. Anonymous says: Vastaa

    Suosittelen Sanuria, jossa on hiljaista tähän aikaan vuodesta, kaikkea saatavilla, ja kauniit rannat.Jos haluaa nähdä ns. aidompaa Balia ilman mäkkäriä, turistimassoja tai surffikauppoja, niin Medewistä löytyy, tosin sinne on pitkä matka eikä siellä ole esim siivottuja rantoja aurinkotuoleineen tms.

    Ylläolevaan kommenttiin liittyen, päivän retki Ubudiin riittää hyvin, oman kokemukseni mukaan se on ihan hirveä turistirysä, tosi kallis ja täynnä ötököitä tähän aikaan vuodesta. Vettäkin ripsii siellä melkoisesti näin talvikaudella. Ikävä kyllä Eat Pray Love ei ole tehnyt paikalle hyvää… Ja joo toi oman taksikuskin ottaminen on oikeastaan ainoa järkevä tapa liikkua etenkin matkatavaroiden kanssa, mutta hintavertailua kantsii tehdä ja sopia hinta etukäteen. Etenkin Ubudissa kannattaa olla tarkka hinnoista.

    Hauskaa matkaa!

    1. Kiva kuulla, koska mä tosiaan varasin hotellin ekaks neljäks yöks Sanurista! 🙂 Teen vielä tarkempaa postausta matkasuunnitelmista tässä lähiaikoina…

      Ja joo, Ubud jää päiväreissuksi, jos jaksetaan ja halutaan. Eat Pray Love. <3 En ees muistanu, että sitä ois kuvattu siellä! Pitää ehkä vilkasta uusiks!

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus