Maaliskuun LivBox testattu!

LivBox maaliskuu 2015

Taas sain boksini niin paljon myöhemmin kuin muut, että päätin mennä samalla meiningillä kuin viime kuussa, eli testaan eka, kirjoitan vasta sitten. Pelkäsin saavani sen tylsemmän boksin ja näin tällä kertaa kävikin. Olisin mieluummin ottanut huulikiillon ja etenkin sen karkkituoksuisen kynsinauhavoiteen! Mutta oma, maaliskuun LivBoxini sisälsi:

Dove – Oxygen & Moisture shampoo – Ensifiilis oli blaah. En ole Dove-fani. Joskus rakastin sitä Doven perustuoksua, mutta olen kasvanut siitä yli. Kaikki kokeilemani Doven shampoot ovat olleet liian hiuksia latistavia ja vaikea pestä pois. Tämän on kuitenkin luvattu tuovan hiuksiin happea, joka tuo kosteuden lisäksi volyymia. Jopa 95 % lisää. Vau. Tuoksu oli ihan hyvä, pesuteho samoin. Ihan ookoo shampoo kaikinpuolin! Mitään erityistä volyymia en hiuksissa havainnut kolmen käyttökerran jälkeenkään. En ehkä tätä ostaisi, mutta käytän kyllä loppuun.

Dove – Oxygen & Moisture hoitoaine – Tämäkin oli ihan ookoo. Hiuksista tuli tosi pehmoiset. Ei havaittavaa volyymia.

Herbina – Kaura-suklaa vartalokuorinta – Tästä vähän innostuin, kun niin monet hehkuttivat tuoksua. Olin ennen laiska vartalonkuorija, mutta EN ENÄÄ. Voi jumankauta mikä tuoksu!!! Ihana suklaakaurakeksi! Meinasin kuolla suihkuun tätä nuuhkiessani. Ja ensimmäinen kokeilemani vartalonkuorinta, joka ei jätä iholle inhaa tunnetta, vaan peseytyy pois nopeasti ja jättää ihon aivan superpehmeäksi. Jonkinlaisen herkkulakon syövereissä painiva mieheni totesi nyrpeenä, että tuoksuu liiankin hyvältä, hahahah. Tää on kyllä ihana.

Bangerhead – Professional Fresh Me Up! -kuivashampoo – Tää oli ensinäkemältä boksin ilahduttavin tuote. En ole kokeillut mitään Bangerheadilta ja kuivashampoota kuluu. Tää oli kuitenkin vähän liian ”märkää” mun makuun. Tykkään enemmän puuterisesta, voimakasta tukea antavasta kuivashampoosta…Eli Batistesta. Tää on kuitenkin ihan jees ja käytän loppuun. Plussaa tosi kivannäköisestä pullosta, sopii mun kylppäriin!

Isadora – Build Up Extra Volume Mascara – Sensai 38 on ainoa järkevä ripsari mun alaripsille, piste. Testasin tätä nyt kuitenkin. Todella iso harja! Ripsaria tulee silti vähän vaisusti, mutta ei sotke niin paljon kuin pelkäsin. Kyllä kuitenkin mustat rinkulat päivän aikana saan silmieni alle, ja peseminen onkin sitten oma ongelmansa, tää ei lähde helpolla pois tosi hyvällä silmämeikinputsarilla eikä kuumalla vedellä! Omituista.

Lumene – Bright Now Vitamin C -voidegeeli – Taas Lumenea. Ei sinänsä mitään vikaa, Lumene on kiva, mutta vaihtelua haluaisin enemmän merkkien osalta… Kiiltoa kontrolloiva voidegeeli kuulostaa ihan kokeilemisen arvoiselta kyllä ja sitä se olikin! Aivan ihana tuoksu! Tuntui iholla tosi kivalta ja mietin jo, oisko tästä haastajaa mun lemppari-Neutrogenalle. Tää jää ehdottomasti käyttöön ja nimenomaan meikin alle käytettynä.

Lisäksi oli tuoksunäytteitä: Roberto Cavallin Paradiso naiselle ja Calvin Kleinin Reveal Men miehelle. Paradiso oli ihan hyvä! Mä olen tuoksujen suhteen usein vähän vaikee sanomaan mitään, mutta tämä oli parempi kuin mitä odotin. Mun iholla tuntuu kaikki tuoksut myös haihtuvan aika pian, mutta tän haistoin päivän aikanakin, eikä haitannut. Nopeasti haisteltuna myös miekkosen hajuste oli ihan jees.

LivBox maaliskuu 215

En mitenkään hyppinyt riemusta tän boksin suhteen, mutta en pettynytkään. Herbina ja Lumene veivät pisteet komiasti kotiin. Joku vähän selektiivisempi boksi kelpaisi kyllä seuraavaksi, kiitos. 😉 Mitä mietteitä teillä maaliskuun boksista?

10 Comment

  1. Ei varmaan tarvii edes sanoa 😀

    1. 🙁

  2. Kaura ja suklaa kuulostavat kyllä just niin hyvältä kombolta kuin arvelinkin! Höh, kun omasta boksista ei tuota kuorinta-ainetta tullut! :(</3

    1. Joo toi kuorinta on niin namu 😀 !

  3. En kans ymmärrä, ostin Isadoran ripsivärin eikä sitä saa pestyä millään pois.. -_- Olen ostanut jo pari uutta puhdistustuotettakin, mutta ei!

    1. No hyvä etten oo ainoo! 😀

  4. Voi ei piti heti käydä ostamassa tuo kuorinta ja tuoksuu tosiaan ihanalta!

    1. Parhaalta. 😀

  5. Toi Herbina kiinnostaa kovasti, kun kaikki hehkuttaa sitä tuoksua! 😀 Lumenen voiteesta tykkäsin tosi paljon, aamuisin meikin alle just passeli.

    1. Toi Herbina on ihan to-die-for 😀 En tajua, miten mikään ei-syötävä voi tuoksua tolta. 😀 Tekee ihan sikana mieli maistaa 😀

Vastaa käyttäjälle Kissis Peruuta vastaus