Reiska kansikuvapoikana

Kuvaaja: Pekka Järveläinen

Ajattelin esitellä teille vähän Reiskan työhistoriaa. Herra täyttää kesäkuussa neljä vuotta, mutta hieman nuorempana teki näyttävää uraa Glorian Antiikki -lehdessä, mallina tietenkin, komea kun on. Barokkia käsittelevä Glorian Antiikki nro 9/2010 sai kansipoikakomistuksen ja myös sisällä olevasta isosta jutusta Reiska löytyy (+ tietenkin tuo kansikuva uudelleen), joskin hieman säikyn oloisena…koska sitähän se oli:

Kuvaaja: Pekka Järveläinen

Tätä ennen Reiska esiintyi sohvatyynyjä esittelevässä jutussa (Glorian Antiikki 3/2009) ja mielestäni kuva oli aika vinkeä:

Kuvaaja: Pekka Järveläinen

Molemmat jutut on kuvattu studiossa ja voin kertoa, että hankalaa oli! Kotona Reiska on utelias ja avoin, mutta kun ollaan muualla ja ympärillä on paljon vieraita ihmisiä, se vetää hännän koipien väliin ja tärisee. Lelun avulla selvittiin sohvatyynyistä ja barokkikuvauksissa juostiin ensin studion ympäri sata kertaa ja sitten jähmetyttiin pelosta. Lupailinkin jo Reiskalle, että tämä riitti, nyt saat jäädä hyvin ansaitulle varhaiseläkkeelle.

Reiskan CV näyttää kuitenkin hienommalta kuin omani. Olen kateellinen kissalleni.

Mitä tykkäätte? 

34 Comment

  1. Ruu says: Vastaa

    oi teillä asuu ihan aito valokuvamalli 😀

    1. Niinpä! Tais nousta vähän herralla päähänkin tää kuuluisuus…

  2. Elisa says: Vastaa

    Aivan i-ha-na tuo tyynykuva! Todella hieno asettelu kuvassa ja Reiska on selkeesti kuvan tähti 🙂

    1. Joo, se on aika hauska, häntää myöten. 😀

  3. Ihana <3 Reiska on tähti!

  4. Mohn says: Vastaa

    Kansikuvassa Reiska näyttää jotenkin syyttävältä, vähän että oliko pakko??? Tyynykuva on kerrassaan onnistunut otos, varsinkin kun noi lintukuvioiset tyynyt on siinä vähän niin kuin saalistukseen menossa. 😉

    1. Joo, tosin kansi livenä on huomattavasti paremmannäköinen. 🙂

    2. Ai niin, ja pelkäsin kyllä noiden tyynyjen puolesta! 😀 Olivat osa aika kalliita! 😀 Karvoissahan ne lopulta olivatkin, mutta onneksi säästyivät suuremmilta tuhoilta…

  5. Anonymous says: Vastaa

    finnish next top cat

    1. Joo!!

  6. Aaaws, Reiska on symppis edelleen! Ei muuten näytä tuossa kansikuva-kuvassa yhtään Reiskalta, katoin jo hetken että mitä hemmettiä sä nainen horiset, missä se Reiska on. 😀

    1. No höh, kai sä nyt tiedät, ettei naisetkaan kansikuvissa näytä yhtään itseltään kun ne meikataan ja puunataan ja photaroidaan! 😀

      Nojoo, ei vais, tuo kuva harmittavasti vähän väärentääkin, kyllä se aika Reiskalta näyttää lehdessä! 😀

    2. Nii hei, totta! Reiskallaki kummiski kauheet maskit päällä ja sit vielä tunti photaria niskaan niin ihmekkös tuo jos en tunnista!

  7. Epe says: Vastaa

    Reiska <3

    1. ^___^ Teen tässä joskus Reiskan päivä -postauksen, kunhan vaan saan aikaseks! 😀

    2. Epe says: Vastaa

      JEEE! 😀 <3 Mie en saa Reiskasta varmaan ikinä tarpeekseni 🙂

    3. 😀

  8. Anonymous says: Vastaa

    oletko nyt käyttänyt sitä neulashia? onko se tehonnut hyvin sinun ripsiisi?

    1. Olen ja tilasin just uuden putkilon. Tuolla lisää: http://kissaamma.blogspot.com/2012/02/no-se-neulash.html, tosin on ne tostakin kasvaneet vielä lisää. Tyytyväinen olen.

    2. Anonymous says: Vastaa

      Kivalta näytti(: Kuinka pitkään yksi putkilo sulla kesti joka iltaisessa käytössä?

    3. No mulla on se eka putkilo vieläkin käytössä, ja tosiaan joulukuusta oon käyttänyt…eli kyllä se kestää ainakin sen nelisen kuukautta yläripsiin. Päivittäin oon käyttänyt muutamaa päivää tai siis iltaa lukuun ottamatta ja nythän ei ees joka päivä enää tarttis käyttää.

  9. Jennipenni says: Vastaa

    Onpa Reiska komea mies 🙂 Oma kissanikin on sosiaalinen ja utelias, mut ois jännä tietää, millanen se ois jossain kuvaustilanteessa :DD

    1. Joo no Reiska on ihan erilainen jo kun vieraita tulee kylään, tosi rauhaton ja säikky ainakin aluks.

  10. Aaawwss <3 Ihana Reiska <3

    1. Niin on!

  11. Nonnu says: Vastaa

    Reiska <3<3 purrrfect!

    1. Hihi

  12. Anonymous says: Vastaa

    Iha hyvii kuvii! Näyttää vaa jotenki pöllömystyneeltä.

    1. Pöllö oot ite!

  13. Anonymous says: Vastaa

    Olethan itsekin ollut lehdessä kuvissa. 🙂 Kaikki näytille vaan!

    1. Eri lehti!

    2. Anonymous says: Vastaa

      Jallu vai?

  14. Mirka says: Vastaa

    Hahhaa, voi ihanuus, Reiska on ihan huippumalli! :DD

Vastaa käyttäjälle Jennipenni Peruuta vastaus