Kaikkien kehujen arvoinen

Luin Butter Londonin aluslakasta niin paljon kehuja joka puolelta, että lopulta oli pakko klikata itseni Candy Shoppiin ja tilata tämä ihmelakka itsellenikin. Tietenkin heti seuraavana päivänä tilauksen tekemisestä käväisin Urban a*:ssa ja siellähän näitä sitten myytiin myös…tosin samaan hintaan, mutta olisin tietenkin postikulut säästänyt. Siksipä ilahduin suuresti, kun sain tilauksesta kaupanpäälle pienen Powder Room -kynsilakanpoistoaineputelin sekä muutamia oikein mukavia näytteitä, jotka kuvassakin näkyvät. Tuo Percy & Reedin tuuheuttava shampoo + hoitsikka tuli jo testattua ja vaikka näytteet olivat todella niukat pitkille hiuksille, olin erittäin ilahtunut niiden toimivuudesta!

Mutta itse aluslakkaan. Tai no, mihin lie kynsimeikkivoiteeseen. Kaikissa lukemissani kehuissa hehkutettiin sitä, miten älyttömän tasaisen pinnan lakka kynnelle tekee. Alla oleva kuva ei valitettavasti oikein selvennä tätä, mutta lakka tekee tosiaan kynnelle nuden kalvon ja toimii siis erittäin hyvänä pohjana kynsilakalle. Tai sitten ihan yksinäänkin! Lakka tämän päälle kuitenkin levittyy kuin unelma ja kuivuu todella nopsaan. Olen ostokseeni oikein tyytyväinen, ehdottomasti paras kokeilemani aluslakka. 22 euroa on kyllä todella kova hinta aluslakasta, mutta myös pullo on iso.

Muita tähän ihastuneita?

6 Comment

  1. Candyshopissa yli 50 euron ostokset ilman postikuluja. Ite jouduin tilaamaan sieltä British Racing Greenin, kun mies halusi ja samalla tilasin omaa silmää miellyttävät kaksi putelia, että sain postikuluitta. =D
    Tosin silloin viime keväänä en saanut mitään kaupanpäällisiä…

    1. Aijaa en edes tajunnut tuota ja ehkä ihan hyvä niin… 😀

    2. Täytyy varmaan kokeilla tuotakin. Hinta on sellainen, että joutuu sen kaveriksi taas tilaamaan kaksi värilakkaa… Voi voi… ;D

    3. Hahaa, voi harmi! 😛

  2. Petri says: Vastaa

    Arskan änkeytyminen joka kuvaan <3

  3. Nova says: Vastaa

    Heh, en oo tommosesta kynsien ’meikkivoiteesta’ kuullutkaan, tekis mun kuoppaisille kynsille hyvää. Tosin, hinta on kyllä liian kova ja onhan mulla ennestään semmosta ridge filleriä joka kans tasoittaa kynnen epätasaisuutta =)

Vastaa käyttäjälle Kissaämmä! Peruuta vastaus