Kukkuluuruu

-Olo on helpottunut mutta myös surullinen, kun työpaikan yt:t päättyivät. Helpottunut kun sain taas jäädä, mutta surullinen, kun niin moni todella hyvä ja mukava joutui lähtemään. Ei olleet nämä siis mun ekat yt:t, edelliset kaksi vuotta sitten olivat jotenkin vieläkin hirveemmät. Kuten eräs osuvasti Facebookissa totesi, ”välillä tuntuu siltä että ovat vihdoin keksineet ikiliikkujan – yt-neuvottelut”. Niinpä.

-Koin ahaa-elämyksen liittyen kasvojeni ihoon! Iho huononi selkeästi pari kuukautta takaperin ja olen kovasti yrittänyt pohtia syitä siihen. Kuin vahingossa sen tajusin: aloin pestä kasvot kunnolla (=pesuaineella) myös aamuisin ja tämä selkeästi jotenkin ärsytti ihoa liikaa. Jätinkin nyt aamupesut vain kevyeen vesipesuun ja tilanne on paljon parempi taas. Lisäksi kaveri vinkkasi mulle Spiresis-lääkkeestä, joka on tuonut hälle (ja monelle muullekin!) apua nimenomaan hormonaaliseen akneen. Kyseessä on lievä diureetti ja korkean verenpaineen hoitoon tarkoitettu lääke, mutta ilmeisesti sillä on saatu hyviä tuloksia myös ihon suhteen…kiinnostavaa! Kokemuksia muilla tästä?

-Rakastan syksyä, värikkäitä lehtiä ja raikasta ilmaa. Ihan parasta on juoksulenkit vähän kirpeemmällä ilmalla mutta liikaa ei kuitenkaan saa tuulla! Luulen kyllä, että musta ei ole kunnon pakkasella juoksemaan, saati sitten kun on jo lunta maassa…mutta ei vielä ajatella sinne asti. Laitoin kyllä lämpimämmän aluskerraston tilaukseen ja ostin viikonlopun I Love Me -messuilta merinovillakaulatuubin.

-Kuukausi tatuointiin! Sama paikka ja tekijä kuin viimeksi, La Muerte Ink ja Sanna! Nyt luvassa peittotatskaa…ja tietty postausta siitä.

-Tilasin itselleni maailman parhaimman joulukalenterin! Vähän on nyt mutkia matkassa sen toimituksen suhteen, mutta toivottavasti kuitenkin saan sen! Ja voin kertoa, että ei ole The Body Shopin, vaikka sitäkin toki vähän mietin…olisko se sit plan B?

-Perinteinen joulutilaus UK:n Lushille taas tehty! Snow Fairy -varastot täyteen ja muutamia kivoja muitakin juttuja…Näistä lisää myöhemmin ja esittelen samalla myös Lushilta saamani joululahjan sisällön!

-Tykkään kovasti Eatos-nimisestä meksikolaisesta ravintolasta Helsingissä. Käykää ihmeessä joskus jos ei ole tuttu jo. Vietettiin siellä alkuvuodesta iltaa avomiehen kolmevitosia juhlistaen ja nyt olin siellä taas kavereiden kanssa. Listalta voi valita ihan mitä vaan ja hyvää on. Pöytävaraus kannattaa tehdä illallisaikaan! Kävin myös Cholossa ekaa kertaa ja sekin oikein hyvä, vaikkakin aika pieni. Meksikolaista sekin. Taidan tykätä meksikolaisesta.

-I Love Me -messuilla tuli siis lauantaina käytyä hyvässä seurassa. En ole messuihminen, kauaa en vaan jaksa kierrellä, mutta nyt oli niin kiinnostavat messut, että viihdyin jopa kolme tuntia! Tykkäsin, kun oli paljon enemmän hyvinvointia ja treeniä! Messuläjäni voi vilkuilla Instagramin puolelta (@kissisheini), mutta Puhdistamoa, Tangle Teezeriä, Invisibobblea, Beautyblenderiä (!!!), Hurraw-huulirasvoja…Parhaimmat messut koskaan!

Haluatteko kommentoida jotain? Olitteko te messuilla?

31 Comment

  1. Erittäin mielenkiintoinen vinkkaus tuo Spiresis! Odotan innolla lisäinfoa jos päädyt kokeilemaan.

    1. Niinpä. Siitä joku aiemmin kommenttiboksissa huuteli ja vähän sitä jo silloin tutkiskelin…

  2. karo says: Vastaa

    Ooh kerro heti minkä kalenterin tilasit? Ciate, Lancome? Kovasti haluaisin itsekkin jonkun spessumman kalenterin mutten vielä tiedä yhtään minkä..

    1. EN MÄ USKALLA, kun en tiedä vielä saanko sitä! 😀 😀 Mutta ei kumpikaan noista!!

  3. nea says: Vastaa

    Mä haluun ehdottomasti tietää lisää tästä joulukalenteriasiasta!

    1. Kerron heti, kun on jotain varmuutta! The Body Shop on tänään muuten myynnissä!

    2. Ai nyt sitä saa??? Mulla oli viime vuonna Kicksin kalenteri. Nyt oon miettinyt tota TSBn. Oiskohan se oikeesti sen hinnan arvonen…

    3. Joo, tai ainakin sai. Nopeestihan nekin loppuu. 😮 Mä kurkkasin sisällön, kun päätin etten sitä osta. Ja hyvä, etten ostanut, koska, noh, ei ehkä mun juttu tänä vuonna. :/

    4. Päädyin hakemaan sen liikkeestä, kun tosiaan verkkokaupasta oli loppu jo tiistaina aamupäivällä. Kuhan valtaosa tuotteista on vartalolle ja hiuksille niin oon tyytyväinen 🙂

    5. Joo, no sit tykkäät varmasti. 🙂

  4. Miten tuo Lush UK:lta tilaaminen oikein toimii? Pitääkö maksaa jotakin tullimaksuja jonkun tietyn summan mennessä yli?

    1. Tulleja tai mitään veroja ei Englannista tuu! Postikulut on siellä hurjat, isompi tilaus 20 puntaa, MUTTA kun vertaa Suomen hintoihin, niin pakostikin säästää! Pienemmät tilaukset tulee Royal Maililla halvemmalla, UPS tuo isommat.

    2. Kiitos tiedosta 🙂 En ole vielä koskaan ostanut/tilannut mitään Lushilta, mutta nyt houkuttaisi 😛

    3. Mä teen tilauksen joka vuosi tähän aikaan! Ja kandee kysellä kavereilta, lähtiskö joku kimppaan niin postarit vois puolittaa. Ne kun on aika isot, mut sitku miettii tuotteet Suomen hinnoissa, niin todellakin kannattaa.

  5. MS says: Vastaa

    Täällä myös yksi, jota kiinnostaa tuo joulukalenteriasia 😀

    1. Hahaa!

  6. eekku says: Vastaa

    Olin messuilla

  7. Salla says: Vastaa

    Spiresistä akneen?? 😀 😀

    Mä en oo koskaan pessyt kasvoja aamuisin muuten kuin vedellä ja kasvo- tai misellivedellä. En millään osaisi kunnon putsareita käyttää aamulla 🙂

    1. Niinpä! Onko järkeä, en tiedä. 🙁

  8. Paljon hyviä uutisia. Jouluinen Lush-tilaus houkuttaisi minua myös 🙂

    1. No sehän on ihan PAKOLLINEN! 😀

  9. Mulla on vieläkin lakkammorkkis kun ostin ne 19 lakkaa 😀 kai tää ohi menee :’D

    1. Apuaaaa! 😀 Noh, on mullakin paljon lakkoja. 😀

  10. Salka says: Vastaa

    Yt:t on kyllä kamalia 🙁 Itse oon parikin kertaa ollut siinä rumbassa, varsinkin toka kerta oli aika kova pala, koska en enää opiskellut ja työpaikka oli siis todellakin se, joka toi leivän pöytään. Yt:llä on sanana aika kalsea fiilis, vaikka ei aina yt-neuvottelut tarkoitakaan irtisanomisia.

    Ja joo, aamupesu vedellä ja putsarilla ei kyllä sovi meikänkään naamalle! Oon lähes aina, teinistä lähtien pyyhkinyt kasvot aamuisin pelkällä kasvovedellä (tai nyt misellivedellä), joskus oon kokeillut pestä aamuisin vedellä ja putsarilla mutta ainakin nyt se saa ihoni liian pintakuivaksi ja täten näppyilemään 🙁

    1. Joo…no meillä tarkottaa aina irtisanomisia ja vielä suurta määrää. 🙁

      Misellivesi on kyllä jees, mulla on Garnierin! Pitäis ehkä aamuisin kokeilla!

  11. memmuli says: Vastaa

    Benefit?

    Eksyin britti Cosmon juttuun joulukalentereista ja voi pojat mitä siellä on tarjolla…

    1. JOO!!!! :DDD

  12. Niina says: Vastaa

    Mä pesen aamulla kasvot pesuaineella, mutta en ole koskaan edes ajatellut, että se vois jotenkin ärsyttää ihoa. Viime aikoina iho on TAAS alkanut temppuilla, tuntuu menevän jossain jaksoissa tää, että välillä iho pysyy hirveen pitkään hyvännä ja sitten tulee joku finni-invaasio monen viikon ajaksi. Ärsyttää.Mutta nyt inspiroiduin niin, että koitan tota pesuvinkkiä. Jos siitä olisi apua!

    Ja mikä mikä toi Spiresis sitten on? En ole kuullutkaan!

    1. Jep, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Mulla alkoi selkeesti muutenkin iho oireilla aina päivän aikana, joten selkeesti toi aamupesu vaan jotenkin ärsytti sitä. Näppylöitä kyllä vieläkin on, mutta selkeen eron huomaan aiempaan.

      Kandee googlata ”Spiresis + akne” !

  13. Anonymous says: Vastaa

    saako kysyy sellaista, että millä alalla oot duunissa? 🙂 tokikaan ei oo pakko vastata! jäin asiaa miettimään, sillä olen vielä opiskelija ja jotenkin ”normaali työelämä” on mulle hyvin kaukainen käsite. löysin blogisi vasta ihan äskettäin ja selailin sitä läpi. ihmettelin kaikkia ihanan kuuloisia reissujasi ja mietin, miten jollain on varaa reissata tolleen ja asua pk-seudulla, mutta tämä tosiaan johtuu siitä, etten ole itse ollut ikinä kokopäivätyössä. sit luin tän postauksen ja tulin ajatelleeks, miten epävarmaa työelämä onkaan… siksi siis heräsi mielenkiinto että millaisesta mahtaa olla kyse 🙂

    mukava blogi sulla kaikin tavoin! kestää varmaan hetken ”päästä sisälle” (mä tykkään aina lukea blogia jos ymmärrän postaukset jossain konktekstissa :)), mutta aion jäädä lukijaksi!

    mukavaa syksyä ^^

    1. Joo tottakai! Oon Sanoma Medialla toimituksen assistenttina, Gloriassa ja Cosmossa. 🙂 Lehtiala on tämmöstä nykyään, YT:tä pukkaa. 🙁 En hirveästi työstäni täällä blogissa kirjottele, mutta en salailekaan. 🙂

      Kivaa, että löysit tänne ja jäät lukijaksi! 🙂 Mä en ihan hirveästi reissaa ja aina niihin pitää kyllä ehdottomasti säästää, koska omistusasuntoon ne rahat mulla menee. Kerran vuodessa yritän päästä edes jonnekin, mutta kyl sit pitääkin hetki elää kaurapuurolla (no ei oikeesti, koska kaura ei sovi mulle :D)! Oon silti sitä mieltä, että matkustaminen kannattaa aina ja haaveilen siitä, että voisin nykyäänkin reissata enemmän. Aiemmin vuokralla asuessa oli enemmän mahdollista se. 🙁

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus