Loppuneet, joita ostan uudelleenkin (ja pari, joita en todellakaan)

loppuneet kosmetiikat

Siis mähän rakastan lukea muiden blogeista näitä loppuneet tuotteet -postauksia, mutta niin suosittuja kuin ovat olleet täällä omassakin blogissa, en vaan tykkää näitä tehdä. Mua ahdistaa säästää näitä purkkeja ja vihaan myös kuvata niitä, kun ovat niin rumia ja usein vähän mähmäisiä. Nyt oon kuitenkin jostain keväästä asti säästänyt muutamia sellaisia ”roskia”, joista ihan todella, TODELLA paljon tykkäsin ja ostan uudelleenkin. Osa on täällä blogissa vilahdellut aiemminkin, mutta ihan sama, ovat superhuippuhyviä eikä niitä voi hehkuttaa liikaa! Mukana vastapainoksi myös pari, joita taas suoraan sanottuna vihasin, haha.

Hiustuotteista olen tykännyt erityisesti näistä. Moroccanoilin kuivashampoo on tarkoitettu meille erittäin vaaleahiuksisille, toimii niin hyvin just tällaisissa super-vaaleissa/valkoisissa hiuksissa ja häivyttää myös kivasti juurikasvua. Hyvä tuoksu myös. Mun mielestä tää sekä kivasti ”puhdistaa” mutta tuo myös tukea. Tän ainoa huono puoli on kova hinta, melkein 30 euroa kuivashampoopullosta on omaan makuun pikkasen liikaa. Tätä kuivista on myös dark tones, eli tummahiuksisille. Useat kuivashampoot jättävät valkoista jälkeä muutenkin, ja silloin tummahiuksisena tykkäsin kyllä tosi paljon käyttää noita tummille hiuksille tehtyjä kuivashampoita. Täällä muuten jo esittelinkin tän kuiviksen. Four Reasonsin Silver Mistiä oon käyttänyt jo pari pulloa ja käytän aina vaan. Oon kirjoittanut tästä mm. täällä. Riittävän hienojakoisesti tulee suihke tästä pullosta ja levittyy tasaisesti hiuksiin. Kivasti viilentää sävyä! Riittoisaa ja maksaakin vain noin kympin! Davinesin MELU-shampoo on just testaamani LOVE-shampoon ohella myös todella hyvä. Tykkään kyllä kaikesta Davinesista ihan kauheesti. Tää pitkille ja vaurioituneille hiuksille sopiva MELU sopii mun vaalennetulle pehkolle ehkä sitä LOVEakin paremmin. Kevin Murphyn Blonde.Angel.Wash:ia on tullut käytettyä myös pari pulloa, täällä olen kirjoitellutkin tästä. Hopeashampoo on tämä ja siitä ihana, että jättää hiukset pehmeiksi.

Tykästyin kovasti välillä sävyttämään hiukseni vaaleanpunaisiksi ja näistä kahdesta sävyttävästä tuotteesta pidin erityisesti. Täältä nämäkin löytyvät, mutta muutin hieman mielipidettäni tän Bleach Londonin Rosé -värin suhteen, sillä olihan tää kuitenkin ihan jees ja ihan vaan koska sävy tässä on ihan hurjan kiva vaikka ei pesuja oikeen kestäkään. Käytin toisenkin ostamani pullon. Suomestahan tätä ei tietääkseni saa, Bootsit tätä myyvät ainakin. Ja tää Color Maskin Paint Pinkadelic-sävyssä on tosi hyvä. Pitääkin käydä ostamassa tätä lisää ja joku päivä heittää taas vähän pinkkiä hiuksiin! Nyt kun ei oo juurikasvuakaan vielä haittaamassa.

Suihkuasioista loppui ihan lemppareita! The Body Shopin Moringa -suihkugeelistä löytyy postaus täältä, aijjettä tuoksuu niin hyvältä. Mulla on onneks tätä vielä iso pullo jemmassa, nyt loppui pari pientä, jotka olivat reissussa mukana. Snow Fairysta löytyy tästä blogista niin paljon hehkutusta etten viitsi edes linkata mihinkään, JA PIAN ON TAAS LUSHIN JOULUTUOTTEIDEN LANSEERAUS, EN KESTÄ!!! Tuleekohan jotain uutta Snow Fairya?!? Pakko sanoa kuitenkin se, että tää suihkugeeli ilmeisesti siis jotenkin uudistettiin ja mua on alkanut suihkussa yskittää tää! Ihan sama, rakastan tän tuoksua niin paljon, että käytän kuitenkin. Nyt tosin raskausaikana on ollut pakko vähän välttää. Mähän tilasin tätä Englannista vuosi sitten 1 kg:n pullon! Ritualsin vaahtosuihkugeelit ovat ihan parhaita, en edes muista kuinka monta erilaista tällaista oon käyttänyt ja tää Happy Buddha on yks lemppareista. Nytkin käytössä yks ja ostin Tukholmasta taas yhden uuden jemmaan. Ruotsissa on paljonkin Rituals-myymälöitä ja siellä mulle jo vuosi sitten sanottiin, että sellainen olis tulossa Suomeenkin, mutta missä viipyy??

Hahaa, taas saan tilaisuuden hehkuttaa mun suosikki-kosteusvoidettani, Caudalíen Vinosource Moisturizing Sorbetia! Tää on vaan jotain niin ihanaa ja ärsyttää, etten ole nyt ostanut vielä uutta loppuneen tilalle. Montakohan tällaista oon jo käyttänyt? En oo pysynyt enää laskuissa mukana. Täällä ihan eka postaus tästä. Soap&Gloryn ihokosteusvoidepurnukoita oon kans jokusen käyttänyt, näitä on pitänyt aina ulkomailta tuoda mukana. Ihanan tuoksuista ja nopeesti imeytyvää. Nivean Lip Buttereita on kanssa tullut tuhottua monessakin eri tuoksussa, joista kookos ehkä mun lemppari. Nytkin tällainen käytössä, ei-minkään-tuoksuisena tosin. Käytän näitä sormin purkista lääpittäviä huulirasvoja vain kotona (ja laitan aina yöksi), kun on puhtaat kädet.

Lumenen silmämeikinpoistoaineet ovat parhaita, tosin tätä vesiliukoiselle meikille tarkoitettua parempi on kyllä se joka poistaa tehokkaasti myös pysyvämmänkin rajauksen. Näitä Lumenen silmämeikin putsareita mulla on aina varalla, just ostin taas pari pulloa Sokokselta. Bioderman misellivettä hehkutetaan joka paikassa ja yhdyn samaan kuoroon, ostin just taas Tukholmasta tällaisen uuden, sekaiholle/öljyiselle iholle tarkoitetun. Feeluniquesta tätä saa tilattua Suomeen, ja tää mun lemppari on näköjään siellä vieläkin edullisemmin kuin Tukholmassa, vajaa 13 e! Barcelonassa tää maksoi yli kakskymppiä!

Lumenen silmänympärysvoiteet ovat ihan parhaita, ihan sama mitä niistä milloinkin käytän niin kyllä vaan tykkään. Ritualsin Smooth Operator on se ehkä maailman paras huulirasva, ostin taas uuden Tukholmasta. Kosteuttaa pitkäkestoisesti ja ihana eukalyptuksen tuoksu. Korkki on tässä myös tosi hyvä, pysyy tiukasti kiinni.

Sit kaikkea vähän randomia! Lumenen kulmavahat ovat tositosi hyviä, Models Ownilta löytyy ihanimpia sävyjä kynsilakoista (tällainen neon-oranssi on ikuisesti mun lemppari, yritin löytää tätä samaa sävyä mutta en enää löytänyt, nyyh), Benefitin Coralista on yks huikeimmista poskipunista ikinä, Benefitin the POREfessional -pohjustaja on törkeen hyvä ja käytän sitä aina vaan ja Samparin Glamour Shot toimii mineraalimeikkipohjan alla kuin unelma – todellakin peittää ihohuokosia!

Meikkivoiteista ihan ässiä ovat nämä kaksi, joista valitettavasti Maybellinen Dream Wonder Nudea ei ole enää myyty aikoihin, MIKÄ SÄÄLI. Aivan ihana meikkivoide, joka sulautui ihoon täydellisesti, peitti hyvin mutta näytti silti tosi luonnolliselta. Edullisempikin meikkivoide voi olla todella hyvä, tässä erinomainen esimerkki siitä. Ostaisin uudelleen heti, jos voisin. MACin Studio Fix Fluidia ostin uuden heti kun tää edellinen loppui, täällä postaus tästä parin vuoden takaa. Tässä vituttaa ainoastaan erikseen myytävä pumppu, joka menee liian helposti rikki!

Mutta ettei kaikki olis niin ihanaa, niin tässä lopuksi vielä pari tuotetta, joita en siis todellakaan ostais uudelleen:

Sebamedin suihkugeeli, jonka siis onneksi sain ilmaiseksi muiden ostosten yhteydessä. Sebamedin pesunestettä oon käyttänyt yli 10 vuotta meikinpoistossa ja siitä en luovu ikinä, mutta tää suihkugeeli oli yksi huonoimmista käyttämistäni suihkugeeleistä ikinä. Ei vaahdonnut, ei oikeen pessytkään. Ei edes kunnolla tuoksunut miltään. Balmainin suolasuihkeeseen en myöskään enää sorru enkä saanut tätä loppuun käytettyäkään, vaan hävitin suurimman osan pullon sisällöstä. Liian voimakas tuoksu ja teki hiukset ihan kökköisiksi. Monet tosin rakastavat tätä tuoksua, mutta tässä se oli aivan liian voimakas. Ei jatkoon!

Oliko joukossa paljonkin teidän lemppareita?

Seuraavaksi esittelen teille ne Tukholman ostokset!

Muutama tämän postauksen tuotteista saatu blogiin.

18 Comment

  1. Sanna T. says: Vastaa

    Lumenen silmämeikinpoistoaineet on kyllä parhaita! Ne oli just Tokmannilla tarjouksessa 2kpl 5€ ??

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo mäkin hamstraan näitä aina alennuksesta! 😀 Toi on kyl jo tosi hyvä ale!!

  2. Äh, taas alkoi himottaan toi Coralista, ehkä siihen pitäisi sortua. 😀

    1. Kissis says: Vastaa

      NIIN PITÄÄ! Toinen menossa mulla 🙂

  3. Toi Balmainin suolasuihke on yksi omia suosikkejani hiustuotteista 🙂 Olen liian laiska käyttämään muotovaahtoja tai muita vastaavia, ja toi suihke on vaan niin helppo tapa saada hiuksiin jotain elämää! En ole edes huomannut tuoksua, olen kai ollut lopputulokseen liian ihastunut.

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo kyllä näistä Balmainin tuotteista kovasti tykätään ja ne öljytuotteet on ihan ookoo! Tää suolasuihke ei nyt vaan mulla toiminut lainkaan 🙁

  4. Mulla tuo Maybellinen Dream Wonder Nude -meikkivoide aina rullaantui harmittavasti iholla. En tajua miksi. 🙁
    Lumenen sy-voiteista olen kans tykännyt. Suurin osa ihan loistavia, ja loput ihan hyviä;)

    1. Kissis says: Vastaa

      Mulla toi Dream Wonder Nude oikeen ”sulautui” osaksi ihoa! Jännä, miten nääkin käyttäytyy niin eri tavalla eri ihoilla!

  5. RuuRuu says: Vastaa

    Mä en jotenkin oo kenenkään loppuneista kiinnostunu, harvemmin luen ees, ellen nyt kuvassa bongaa jotain sellasta mikä ois itellä just käytössä…

    1. Kissis says: Vastaa

      Oot outo poikkeus!

  6. hanneh says: Vastaa

    Dream Wonder Nude oli oma suosikki. Vielä on jostain poistomyynnistä haalitun pullon puolikas jäljellä. Teki ihosta ihanan luonnollisen samettisen <3 Samanlaisen koostumuksen kun löytäisi…

    Toi Balmainin tuoksu on just oma suosikkini. Yhden pullon käyttänyt säästeliäästi, mutta sittemmin tyytynyt vain Pirkan suolavesisuihkeeseen, joka ajaa ihan saman asian, tosin ilman sitä ihanaa tuoksua 🙂 Samoin Snow Fairyn tuoksu on iiihana, tosin kuin TBS Moringa.

    Mutta Sebamed pesuneste meikinpoistoon? Onko se tuollainen pullo missä lukee "Hoitava pesuneste"? Lähteekö ihan silmämeikitkin?

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, semmonen pumppupullo, johon täydennystä voi ostaa pussista! En itse asiassa oo ees kokeillut poistaa sillä silmämeikkiä, siihen käytän eri aineita, mun silmämeikin poistoon tarvii aina vanulappuja! 😀 Mutta iho puhdistuu ihan parilla tipalla tätä, joten varmasti lähtee kevyempi silmämeikkikin. Tais olla myös Nude-Erikan ja Karkkipäivä-Sannin suosikki. Mulla tää ollut käytössä yli 10 vuotta!

  7. Itse en kans oikein välitä tällaisten postausten tekemisestä. Mulle onkin kerääntynyt taas älytön kasa tyhjentyneitä ja voisin vähän tällä samalla tyylillä tehdä postauksen. Eli kirjottaisin vain niistä, joista on jotain erityistä sanottavaa, hyvää tai pahaa 🙂
    On näitä kuitenkin niin kiva lukea!

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, ärsyttää ne monet ”ihan okei” -tuotteet!

  8. Benefitin Porefessional on noista ainut, jota olen kokeillut. Se on kyllä yksi parhaimmista pohjustustuotteista, joita olen kokeillut!
    -Laura/kosmetiikansuurkuluttaja.blogspot.fi

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, mulla menossa ties monesko tuubi sitäkin! Mut hei, vinkkinä: Lumenen CC primer on melkeinpä samaa kamaa!!!

  9. Soffi says: Vastaa

    Toi Sebamed-suihkugeeli on todellakin ihan susip***aa 😀 Siis ei oikeasti vaahtoa kuin pesukukalla, muuten vaan pyörii limaisena iholla… Peukkua tavalliselle Seballe!

    1. Kissis says: Vastaa

      Jep, ihan käsittämättömän huono tuote. 😀

Vastaa käyttäjälle Kissis Peruuta vastaus