KUN IMETYS LOPPUU…

Odotan jo imetyksen loppumista ja toiveena olisikin pikkuhiljaa lopetella Amandan täytettyä 1 vee, eli reilun parin kuukauden päästä. Meillä on imetys sujunut muuten tosi hyvin, mutta olen alusta asti miettinyt oman ruokavalioni vaikutusta Amandan hyvinvointiin – kokeillut monia erilaisia imetysdieettejä saamatta kuitenkaan täyttä selkoa mistään. Oma maito on tuntunut välillä ihan myrkyltä. Tissi on kuitenkin kelvannut Amandalle ihan aina missä vaan, milloin vaan. Tasan yhden kerran muistan Amandan kieltäytyneen ja oli silloin tosi kipeä ja uninen ja olin tarjonnut liikaa.

Paitsi että Amandan vatsa/refluksioireilun takia odotan imetyksen loppumista, on ihanaa päästä eroon sen sitovuudesta ja LUOPUA IMETYSPAIDOISTA! Mulla on hirveesti paitoja, joita en oo voinut käyttää pitkään aikaan (koska ensin raskaus ja sitten tää imetys). Kävin tossa vähän jo muutamia nettikauppoja läpi, haluan sitten imetyksen loppumisen ”kunniaksi” ostaa vielä muutaman uuden paidan kaappiin. Ja haluan vinkata teille samalla muutamasta nettikaupasta, joista oon tilannut vähän erilaisempia paitoja.

Mut ihan ensin tää lempivaatekauppani Esprit, josta löysin mm. nää kivat paidat:

Kukkacollege täältä, avaruuspaita täältä, kukkakirjailtu t-paita täältä. Kukkakirjailut ovat näköjään tosi suosittuja vaatteissa nyt, itsekin tykkään jos ovat kivasti toteutettuja kuten näissä. Ja toi avaruuspaita… en tiiä, jotenkin vaan hauska! Jos sen yhdistäis vaikka hameeseen ja johonkin siistiin bleiseriin, vois olla aika kiva, vai?

Wholesome Culture on ihana nettikauppa! Tilasin sieltä useammankin t-paidan, yhdet pöksyt ja yllä näkyvän collegen. 15 % tuotosta menee eläinten hyväksi. Miinusta se, että sijaitsee Jenkkilässä ja paketin saaminen kesti melkein kuukauden – kiersi suunnilleen koko USA:n, Jamaicaa myöten! Ja tietenkin tullit… mutta silti, näissä vaatteissa on hyvä sanoma. Being kind is cool -huppari täällä, teeppari täällä.

Superinspiroivan Goldfish Kissin kanssa tehty t-paita löytyy Lucky we live Hawaii -kaupasta, täältä. Tilasin itselleni valkoisen ja vihree-harmaan ja oon saanut paljon huvittuneita kommentteja ihmisiltä kun mulla on tää teeppari päällä ja lukevat tuon taskutekstin. Tästäkin tilauksesta joutui tullit pulittamaan ja t-paidan matsku ei ollut ehkä niin hyvää kun olisin toivonut, mutta tykkään silti. Oon muuten käynyt Hawaijilla ja haluan ehdottomasti uudelleen!

Mitä mieltä näistä? Mistä löytää lisää kivoja paitoja?

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

6 Comment

  1. LauraKatarooma says: Vastaa

    Vitsi, on kyllä kivoja paitoja! Mää haaveilen kivoista paidoista, mutten oo vielä saanu aikaseksi tehtyä ihan mitään asian eteen. Jospa nyt syksyn pimetessä!

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo enpä mäkään live-kauppoihin enää tässä elämässä juurikaan ehi kun Amanda ei oo mitään kärsivällisintä shoppailuseuraa 😀

  2. Ihanan rehellinen postaus, älyttömästi tsemppiä Silja ja ihanaa syksyä! Niin kuin itsekkin sanoit tiedät että elämä tulee vielä rullaamaan eteenpäin, you go giiiiiiirl! 🙂 Ja kaiken lisäks näytät todella kauniilta 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      En tiiä tuliks tää kommentti nyt väärään blogiin :’D Tarkotus oli varmaan tänne: http://lifeofsilja.indiedays.com/2018/08/22/so-f-ing-tired/ ? 😀

  3. Alli K says: Vastaa

    Tsemppiä imetyksen loppusuoralle! Tunnistan hyvin kyllä nuo loppuimetyksen ristiriitaiset tunteet, kun toisaalta haluais jo oman kehon itselleen ja toisaalta pitää sen pienen siinä lähellä <3.
    Mä lopettelin imetyksen tosi hissukseen ja loppuvaiheessa imetin enää illalla. Olin ajatellut jatkaa vielä hetken iltaimetyksiä, mutta tuolloin 1v2kk kiukustui rinnoille eräänä iltana, eikä sen jälkeen enää halunnutkaan. Olin aivan pöllämistynyt, kun loppujen lopuksi lapsi olikin se, joka päätti lopetuksesta 😀 (vaikka minähän tavallaan niillä kertojen vähennyksillä tähtäsin siihen) ja täytyy myöntää että illalla vähän itkettikin. Lopetus tuntui kuitenkin tulevan kummallekkin ihan sopivaan aikaan.
    Vaikka lopettilinkin hyvin maltillisesti, tuli lopettamisesta silti oireita. Tuntui kuin olisi ollut raskaana uudestaan ja mielialatkin vaihteli tosi paljon. Onneksi vertaistukea tähänkin löytyi ja oireet hiipuivat hiljalleen.
    Ja vielä että: iso duuni takana, ehdottomasti pitää palkita itsensä! Ja monta kertaa :D!

    1. Kissis says: Vastaa

      Mä voisin vielä jatkaakin imetystä mutta en usko että se loppupeleissä ois hyväks tytölle. 🙁 Niin mälsää, onhan tuo tosi tissillä viihtyvä tyyppi. Mutta epäilen liikaa noita allergioita ja haluan sulkea oman ruokavalion pelistä pois.

Vastaa käyttäjälle Alli K Peruuta vastaus