Työtön työnhakija

Olen ensimmäistä kertaa kunnolla tilanteessa, joka on samalla kertaa sekä vapauttava että todella stressaava: olen työtön. Olen 17-vuotiaasta asti ollut kahta viikkoa lukuun ottamatta (ja silloinkin opiskelin) jossain työsuhteessa, mutta nyt en ole yhtään missään.

Kaksi viikkoa sitten irtisanouduin vakituisesta tapahtumasuunnittelijan paikastani. Työstä, jonka piti olla yksi mun unelmaduuneista, tapahtuma-ala oli kiehtonut mua jo pitkään. Kun mulle loppuvuodesta, kahden työhaastattelun jälkeen soitettiin tapahtumatoimistosta, että hei me valittais sut tähän työhön, totesin tulevalle esihenkilölleni suoraan, että olisin kyllä ollut aivan helvetin pettynyt, jos en olisi paikkaa saanut. Työ olikin kaikkea sitä, mitä siltä olin odottanutkin, se tuntui mukavalla tavalla haastavalta ja ihan mun jutulta, ihan toiveiden täyttymykseltä. Toimisto oli ihanan viihtyisä ja mun uudet kollegat olivat sairaan mukavia ja ihania tyyppejä.

Siksi tuntuikin tosi pahalta kahden kuukauden päästä ilmoittaa, että mä irtisanoudun (”tapahtuma-ala ei sopinut minulle”). Ja koska irtisanouduin koejalla omasta pyynnöstäni, odotettavissa on myös karenssi, eli rahaa en saa hetkeen mistään (eikä vielä mitään hajua että koska jotain tukia edes saan!) Mitään säästöjä ei tietenkään ole, joten jo isossa asuntolainassa isoine korkoineen on paljon maksettavaa kuussa. Ja onhan tätä perhettäkin tässä elätettävänä.

Kaverit sanoivat mun vetoa rohkeaksi, omasta mielestäni olin ehkä tyhmänrohkea, mutta päätöstäni en kadu. Välillä olen kokenut oikeasti ahdistuksen ja paniikin fiiliksiä tästä tilanteesta. Päivittäin mulle kyllä läheiset ihmiset hokee, että en todellakaan tule olemaan pitkään työtön ja toki itsekin tiedän JOTAIN työtä saavani.

Työnhaku on oikeasti aika perseestä ja vaikka markkinoinnin ja viestinnän duuneja on ihan kivastikin tarjolla, tuntuu, ettei ne oikein natsaa mun osaamisen tai kiinnostuksen kanssa. En myöskään haluaisi ”mitä tahansa työtä”, joka ei tunnu omalta. En hae johtajan paikkaa mutta assariksikaan en enää mielelläni ryhdy. Työkkärin sekoilukin ärsyttää, kaikenlaisia aiheettomia selvityspyyntöjä ja muistutuksia on tullut näinkin lyhyessä ajassa ja niidenkin selvittelykin on vienyt aikaa.

Kotona olemisesta on päällä joku outo syyllisyys. Viime tiistaina nautiskelin ensimmäisen kahvikupposen auringon lämmössä uudella parvekkeellamme ja siitäkin tuli heti semmonen tunne, että pitäis vaan etsiä töitä tälläkin ajalla eikä tässä vaan ottaa rennosti. Yritän siis nauttia myös kotona yksin olemisesta kun lapset ovat päiväkodissa, mutta on se vähän vaikeaa.

Mun ihanat, entiset kollegat laittoivat mulle viestejä heti kun kuulivat irtisanoutumisestani ja näiden kommenttien avulla yritän taas uskoa itseeni:

”Diggasin sun idiksistä ja otteesta tarttua hommiin.”

”Teit erittäin hyvää duunia mistä voit olla todella ylpeä.”

”Sä oot aurinko, jota ei saa himmentää.”

”Saavat hyvän tyypin, mihin ikinä menetkään.”

”Sunlaisesi huipputyyppi oli just se mitä tää firma tarvitsee.”

❤️

Kyl tää tästä.

4 Comment

  1. Sk says: Vastaa

    Teit juuri oikein, itseään pitää kuunnella. Kun yski ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Näin se oikeasti menee.
    Nauti auringosta ja vapaa-ajasta ☀️😊

    1. Kissis says: Vastaa

      🥰🙏🏻

  2. nasse says: Vastaa

    No kylläpäs osui. Viime keväänä eskaloituneen työtilanteen takia aloin hakea uutta duunia, ja tulinkin valituksi varsin kiinnostavaan oloiseen paikkaan kovasti himoitsemallani asiantuntija -tittelillä. Just tämän viikon maanantaina, oltuani töissä karvan verran yli 2 kk, irtisanouduin. Ja oli muuten huomattavasti kovempi paikka nyt, kuin tuossa aiemmin keväällä otettuani loparit useamman vuoden työsuhteesta! Pelotti niin työnantajan kuin kollegoiden suhtautuminen, ja miltä tämmönen nyt siinä cv:ssäkin näyttää, ja teinkö sittenkin ihan typerän valinnan ja onko tää nyt kuitenkin vain jotain ikäkriisiä jne. Silti on vahva luotto siihen että päätös oli oikea, ja että elämä kantaa ja mitä näitä nyt on. Olen joskus aiemminkin tehnyt joitakin tyhmänrohkeita liikkeitä työelämässä, ja aina ne asiat on sitten kuitenkin jollain tavalla järjestyneet. Hyvät tyypit pärjää ja sellai. Tsemppiä työnhakuun ja todellakin ota myös ilo irti vapaa-ajasta!

    1. Kissis says: Vastaa

      Jostain syystä mennyt tää kommentti ihan ohi! Mulla ei pitkään työttömyys jatkunut, onneksi, oli ahdistavaa aikaa. Mutta katunut en silti! Onneksi nykyinen esihenkilöni piti muuviani rohkeana 😁 Ja tässä työssä ei oo enää kauaa koeaikaa jäljellä! Kyllä se niin vaan on, että elämä on aivan liian lyhyt kärsimään itselleen sopimattomassa työpaikassa.

Vastaa käyttäjälle Sk Peruuta vastaus