Leffoja!

Ihan ensin haluan kiittää teitä ihania lukijoitani kauniista sanoistanne edelliseen postaukseen. En pystynyt lukemaan kerralla kaikkia kommentteja, koska alkoi heti taas itkettää. Aika tosi ihania tyyppejä ootte. ♥ Ja ihanaa, että niin monet teistä tykästyivät Rosaan näin blogin välitykselläkin, olihan hän mainio koiruus. ♥ Eläimet ovat ihan parhaita ja tuovat iloa jokaiseen päivään, mutta niistä luopuminen on kova paikka. Mutta kuten siellä kommentoitiinkin, rakkautta on myös luopua.

Ajattelin nyt taas kertoa vähän leffoista, joita on tullut katsottua sitten edellisen leffa-postauksen. Elokuvat ja tv-ohjelmat ovat olleet apuna myös tässä suruajassa, on hetkeksi saanut ajatukset muualle.

legendoftarzan

Tarzan 3D – Tärzäääään! Traileri näytti hienolta, joten halusin mennä tän katsomaan Tennispalatsin Scape-saliin, vaikka vituttaakin, että joutuu maksamaan hirveesti päästäkseen komiaan saliin. Mutta oli visuaalisesti ihan kiva ja vaikka olikin aika turvallinen perusleffa, niin silti hieno.

Star Trek Beyond 3D – Nyt en kyllä kauheesti tykänny. Väsymys iski jo heti alkuminuuteilla. En löytänyt elokuvasta mitään ns. uutta ja ihmeellistä, ”tää on nähty jo sataan kertaan”. Petyin. Mutta myönnän, etten ole mikään iso Star Trek-fani ollut koskaan, joten ehkä mulla ei ole oikeutta dissata.

Kerro minulle jotain hyvää / Me before you – No voi nyyhky! En yleensä käy katsomassa tällaisia rakkauskomedioita elokuvateatterissa (paitsi ehkä äidin kanssa kerran vuodessa äiti-tytär-päivänä), mutta nyt olin lukenut tästä joka puolelta niin paljon hyvää, että halusin nähdä tän. Ja vaihtelu virkistää! Ja kylläpä virkistikin. Todella ihana ja hauska leffa ja ONNEKSI loppua ei oltu pilattu (mä jännitän aina tällaisten elokuvien loppuratkaisuja, että meneekö ihan mönkään.) En ollut lukenut kirjaa, vaikka se tuolta kirjahyllystä näköjään löytyykin. Ja siis kyllä mä vähän itkeä tirautin.

suicidesquad2

Suicide Squad – Mälsää sanoa tätä, mutta PETYIN. Mutta siis kuitenkin ihan vähän. Olihan tää HYVÄ, mutta ei TÄYDELLINEN. Rasituin muutamista vähän turhan pitkistä kohtauksista, eikä juoni ollut mitenkään niin kamalan erikoinen. Ja hahmoihin olis voinut panostaa ehkä ihan vähän enemmänkin. Mutta siis Jokeri ja Harley oli tietenkin tosi jees. Varmasti haluan nähdä jatko-osankin, joka ihan varmasti myös tulee.

Zootropolis – Ei ollut yhtään niin hauska kuin mitä odotin/toivoin, ei ollut ehkä riittävän ”aikuisille suunnattu” animaatio. Onneksi pulitin tästä vähemmän Elisa Viihteen vuokraamossa enkä mennyt leffateatteriin asti.

rs-247207-rs-the-secret-life-of-pets

Lemmikkien salainen elämä – No ei niin hyvä kuin mitä odotin, valitettavasti. Ja tätä oli odotettu noin VUOSI! Kaikki parhaimmat pätkät oli jo trailerissa, eli riittää, kun tsekkaa trailerin.

Teit meistä kauniin – No tämä taas oli paljon parempi kuin mitä osasin odottaa. En ole koskaan pitänyt Apulannasta, oikeastaan ihan päinvastoin – teininä VIHASIN sitä. Kaverit diggas ja jouduin kärsimään niistä kamalista mato karkaa ikkunasta –biiseistä, YÖK. Mutta leffa oli oikein viihdyttävä! Hyvät nuorisonäyttelijät. Ja ihan kiinnostavaa on kuitenkin tietää menestyneiden bändien alkuajoista.

nerve

Nerve – Haha, mulla oli joku pakkomielle nähdä tää, kun juoni vaikutti niin hyvältä: nettipeli, jossa osallistujat joutuvat tekemään kaikenlaisia tehtäviä livenä. Tiesin kyllä, että tämä on selkeästi nuoremmille ihmisille suunnattu leffa, mutta pidänhän toki monista muistakin teinileffoista. Puoleen väliin asti viihdyin tosi hyvin, mutta sitten mentiin vähän alaspäin ja loppu oli tyhmä. Oikeasti hieman ärsytti, sillä alku lupaili hyvää.

High Strung – Mä vaan rakastan näitä Step Up –leffoja! Niiiin lahjakkaita, kauniita tanssijoita. Saattoi johtua edellisillan ”yhdestä lasillisesta”, mutta mua vuorotellen nauratti ja itketti tää leffa. Pakko sanoa, että eihän nää tanssijat ole näyttelijöitä ja sen huomaa, mutta sen voi antaa silti anteeksi ja tavallaan se on jopa ihan hyvää vaihtelua! Tanssikohtaukset ovat kuitenkin näiden leffojen helmiä.

bridgetjonesbaby

Bridget Jones’s Baby – No siis loppuhan oli aivan täysin paska, mutta sitä lukuun ottamatta viihdyin erinomaisesti, sai nauraa! Oon tykännyt kaikista BJ-leffoista eikä tääkään onneks jättänyt kylmäksi (sitä loppua lukuun ottamatta). Haluisin lukea kirjan!

Snowden – Pakko myöntää, ettei tää nyt ollut mulle ennestään yhtään tuttu juttu. Poikaystävä jankuttaa mulle päivittäin kaikista vakoilujutuista ja mä vaan nauran. Okei, tän jälkeen teki mieli laittaa teippi oman läppärin kameran päälle, haha! No ei. Mutta kiinnostava leffa kyllä, suosittelen kaikille. Ja etenkin jos ei ole yhtään tuttu juttu (eli on yhtä sivistymätön kuin meitsi).

Nainen junassa – Koska luin kirjan, niin pitihän tämäkin nähdä! Pakko sanoa, että jos en ois lukenut kirjaa, niin ois ehkä ollut jotenkin aika sekava leffa, etenkin alku. Silti, mä en enää edes muistanut murhaajaa, haha! Mutta leffa oli oikeestaan yhtä hyvä tai huono kuin kirjakin, ehkä enemmän kuitenkin huono. Jotenkin, en tiedä, kummallinen.

Denzel Washington;Chris Pratt;Ethan Hawke;Byung-hun Lee;Vincent D Onofrio;Manuel Garcia-Rulfo;Martin Sensmeier

The Magnificent Seven – No siis kyllä, osui ja uppos! Tosi mukaansatempaiseva, vaikka itse juoni ei kummonen ollutkaan. Paljon hyviä näyttelijöitä! Leffa täynnä hienoja juttuja. Suosittelen.

Inferno – Äh. Jotenkin en ole Dan Brownin kohderyhmää (en ole lukenut mitään näitä kirjoja) ja Tom Hanks on pölyltä haiseva mies. Kyllähän tän katsoi, koska leffalippuja piti käyttää pois, mutta en osaa oikein arvostella mitenkään.

sausageparty_800j

Sausage Party – Heh, nojoo. Nyt sitten oli ihan aikuisille suunnattu animaatio. Mutta petyin. Mulla ei ollut oikeastaan lainkaan hauskaa. Suurin osa vitseistä meni varmaan ihan ohi, tyhmä kun olen, ja vieressä puolet leffasta nukkuva poikaystävä ei mitenkään auttanut asiaa. Mä en oikein tiedä, onko tää sit oikeesti hyvä leffa, mut mä en vaan tajunnut.

Doctor Strange – Nykyään Marvelit joko uppoaa tai sitten ei. Tää jäi ehkä vähän sille välille, tai no, enemmän kuitenkin upposi. Pahikset näissä vaan on jotenkin aika samanlaisia. Mutta huumoria tässä oli, se on aina hyvä!

luokkakokous-2-kuvauksista

Luokkakokous 2 – Polttarit – Siis mä nauroin NIIN PALJON ekassa Luokkakokous-leffassa! Tää ei naurattanut lähellekään sitä määrää, mutta ihan hyviä kohtia oli silti, kyllä mä vedet silmiini nauramisesta sain. Sami Hedberg naurattaa mua tosin aina, vaikka ei mitään tekiskään. Oon suuri Hedberg-fani.

hacksaw-ridge-2016-andrew-garfield

Hacksaw Ridge – No voi moro. Tässä se nyt sit tuli: vuoden paras leffa, ihan varmasti, ei voi tulla enää mitään parempaa. Ja Angry Birds ei sittenkään voittanut vuoden parhaan leffan titteliä! Ensimmäinen 40 minuuttia oli pelottavan tylsä ja mietin jo, että KOSKA TÄÄ LEFFA ALKAA?! Mut sitku se alko, niin se oli menoa. En tiennyt tätä tositarinaa ennestään, ja se oli ihan hyvä se. Annan anteeksi alun tylsyyden ja vähän puuduttavankin Jumala-höpinän, hiton hyvä leffa. Sota tulee tässä tosi lähelle. Menkää kaikki katsomaan, tää on must see!

Vielä parit leffat ehtii loppuvuodelle ja sitten on taas aika päättää vuoden parhaiden näkemieni leffojen TOP 3!

Mitä näistä olitte te nähneet? Samaa vai eri mieltä? Tai onko näistä joku teidän pakko nähdä-listalla?

Kuvat Googlen kuvahaulla.

12 Comment

  1. Sotaleffojen fanina, pakko varmaan katsoa Hacksaw Rigde!

    1. Kissis says: Vastaa

      EHDOTTOMASTI. Mä en tiedä oonko niinkään fani, mutta hyvät sotaleffat ovat hyviä. 😀 The Hurt Locker on mun feivöritti.

  2. Lily says: Vastaa

    Haha, oon nähny noista vaan yhden koska en oikein jaksa keskittyä elokuviin ja pitää olla jotain ihan super-kiinnostavaa että jaksan. Hurrjana Batman- fanina oli pakko mennä katsomaan Suicide Squad ja aika iso pettymyshän se oli. Juoni oli ihan kökkö ja puolet hahmoista oli kirjoitettu ihan huonosti. Poikaystävä kiteytti leffan hyvin: ”parasta oli Harley Quinnin pylly” 😀

    Pari viikkoa sitten katoin elokuvan Sleep Tight ja se on yksi niitä elokuvia joita mietit vielä seuraavana päivänäkin. Alku on vähän hidastempoinen ja ehkä vähän sekava, mutta kun leffa pääsee kunnolla käyntiin niin menee kylmiä väreitä ja sykkeet nousee kun jännittää niin paljon. Suosittelen vahvasti ja löytyy mm. Netflixistä!

    1. Kissis says: Vastaa

      Hei kiitti vinkistä, tää pitää kattoo! 🙂

  3. Musta Bridgetin Jones leffan paras kohta oli se, kun ne isäkandidaatit yrittivät survoa Bridgetiä pyöröovista ja sen jälkeen heittivät mamman vielä vastaanottotiskille. Reipasta meininkiä, pojat;)

    Nainen junassa -leffassa Emily Bluntin rooli alkoholisoituneena naisreppanana oli kyllä yksi parhaimmista ja uskottavimmista juopon rooleista. Jotenkin noin se mun mielestä menee tosielämässä; kaikki ne ilmeet, silmien harottamiset ja rään valuminen olivat niin aitoa juoppolallia että:)

    1. Kissis says: Vastaa

      Haha, joo, se oli kyllä hyvä. 😀

      Mä en siis oikein tiedä, pidinkö tosta Nainen junassa. Ihan ok kirja, ihan ok leffa, mut jotenkin kummatkin jätti kylmäks. Haley Bennett on ihana, mutta Emily Bluntista en jotenkin vaan tykkää.

  4. hellin says: Vastaa

    Infernon ja Hacksaw Ridgen oon nähnyt tässä hiljattain. Aina ei jaksa matkustaa Helsinkiin tai Vantaalle niin on parin pikkuteatterin tarjonnan varassa. Inferno oli ihan ok, viihdyin kyllä. Plussaa siitä, että sutinaa oli suht samanikäisen naisen kanssa eikä puolta nuoremman. Hacksaw’ssa oli jotenkin tosi outo rakenne. Toisaalta sitä sopimista on tosi raskasta katsoa, joten onneksi oli muutakin. Mutta olisi tosta tarinasta hurjasti paremmankin leffan saanut. Outoa, että Hesarin kulttuurisivuilla tää kehuttiin ja Nyt-liitteessä haukuttiin :D. Ehkä siksikin oli pakko mennä katsomaan!

  5. LauraL says: Vastaa

    Hacksaw ridge tulee varmaa katottua ja Inferno. Myös toi Magnificent Seven vois olla ihan jees ja ton Snowdenin puoliso varmaan pakottaa kattoon. Ite elokuviin tulee lähettyä tosi huonosti niin katellaan näitä sitte aina jälkikäteen..

  6. myju says: Vastaa

    Ihanaa kun näissä ei spoilattu mitään (loppu)ratkaisuja! 😊 Vähän kyllä jänskätti lukea ton viimesimmän arvostelu, koska kyseinen leffa on ”täytyy mennä kattomaan” -listalla, mutta onneks spoilaamaton linja piti loppuun. Paljon kyllä ehdit käydä näitä kattelemassa 👍🏽😄

    1. Kissis says: Vastaa

      No en tietenkään spoilaa!!! 😀 Ja käy ehdottomasti kattomassa, loistava! Luin tosin huuli pyöreenä just Me Naisista tän leffa-arvostelun, oli haukuttu ihan huolella. En ymmärrä. 😮

  7. RuuRuu says: Vastaa

    Mä kävin kattomassa matinea leffana Mies joka rakasti järjestystä, ja rakastin sitä, nauroin ääneen ja vähän itkeä tirautinkin 😀 Ihan mahtava leffa 😀 Nyt luen sitä kirjana, ja rakastan sitä kirjaakin 😀

    1. Kissis says: Vastaa

      Aijaa, pitää tutustuu! 🙂

Vastaa