Maanantaina 7.11. satoi paljon lunta. Tietenkin, sillä se oli Rosan viimeinen aamu ja Rosa rakasti lunta. Lumesta mä tulen Rosan aina muistamaan ja niin paljon kaikesta muusta. Rosa oli neljän vuoden ajan mun grillikanakaveri: meillä oli Rosan kanssa sopimus siitä, että aina kun ostan grillikanaa, Rosa saa siitä oman osansa. Se ei koskaan epäillyt, etteikö kanaa saisi, vaan odotti aina vieressä kärsivällisenä, kun perkasin kanan. Grillikanaa oli usein ruokana silloin, kun Rosa oli meillä.
Kun kirjoitan tätä tekstiä, on tiistai 8. marraskuuta, päivä Rosan poismenon jälkeen. Julkaisen tämän tekstin kuitenkin joskus myöhemmin, jos koskaan. Siellä lukijoiden joukossa on paljon Rosa-faneja, tiedän, ja siksi yritän saada tämän postauksen julkiseksi. Näytän tällä hetkellä siltä, kuin olisin itkenyt kaksi iltaa putkeen (ja muutaman kerran salaa päivisin töissä), ja se pitää ihan paikkansa.
Rosalla todettiin viime vuoden kesällä vestibulaarineuroniitti, virus tasapainohermossa. Tämä saattoi olla seurausta korvatulehduksesta, joka Rosalla myös oli. Pahoinvointilääkitys auttoi ja Rosan kunto palasi heti, korvaankin saatiin antibiootit. Tämän jälkeen Rosa oli pitkään ihan hyvässä kunnossa. Alaselän ja takajalkojen tilanne pikkuhiljaa kuitenkin heikkeni sen verran, että Rosa sai jatkuvan lääkityksen hermosärkyihin. Lenkit hidastuivat ja lyhenivät huomattavasti. Kesällä Rosan vauhti hidastui jo niin selkeästi, että mielessä kävi muutamaan kertaan, että taitaa olla Rosan viimeinen kesä. Kaksi viikkoa sitten vestibulaarineuroniitti uusiutui, lääkitys ei enää auttanut ja Rosa meni todella heikkoon kuntoon. Rosa eli lopulta 15 hyvää vuotta.
Vaikka Rosa ei ”virallisesti” ollutkaan mun koira, me tytöt pidettiin yhtä 4 vuotta. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen Rosalle siitä, että oli mun elämässä.
Nämä kuvat ovat viime kesältä, vaikka Rosa olikin ehdottomasti enemmän talvityyppiä.
R.I.P. Rosa-kulta. ♥
Itku tuli :'(.
Lämpimät osanotot suureen suruunne <3.
Kiitos. <3
<3
<3
Voi Rosa <3 Paljon tsemppiä surutyöhön ja osanotot menetykseen <3
Kiitos <3
<3
<3
<3
<3
Ihania unia Rosa-ihana. Siellä missä nyt olet, saa syödä mitä ruokaa haluaa ja silmänkantamattomiin on erilaisia palloja, joilla saa leikkiä. Mihinkään ei satu, ja siellä on paljon kivoja leikkikavereita. Ja saat hymyillä tuota hellyyttävää hymyäsi ihan aina tästä eteenpäin <3
<3
Kyyneleet silmissä luin tätä. Olen yksi Rosaan ihastuneista. Niin suloinen tapaus. ❤️ Mutta aina tulee se vaikea luopumisen hetki, kun toisen on parempi antaa mennä kipujen tuolle puolen.
Onneksi tassunjälki jää sydämeen monien muistojen mukana ❤️
Joo, monet ovat tunnustaneet vuosien varrella Rosa-rakkauttaan, niin siksi halusin tästä kertoa täällä. Nyt oli tosiaan Rosan aika lähteä.
<3
<3
<3
<3
<3
<3
<3
<3
<3 <3
Itkuhan täälläkin tuli. Mun Otto-corgi kuoli viime toukokuussa 14-vuotiaana, kun lääkäri totesi syövän maksassa ja pernassa. Nyt mulla on täällä sit vielä Onni-cardigan kaverina, joka on myös lumessa piehtaroija 🙂 Tosin Onni kyllä piehtaroi kesäisin suojatielläkin. Ymmärtänyt suojatien merkityksen laajemmin kuin ihmiset. Rosa oli niin sympaattisen oloinen ja kaunis koira <3
Voi Rosa <3 <3 Osanottoni ja voimia suureen suruunne <3
Voi ei… 🙁 Osanottoni <3
Lemmikin omistajana (tai läheisenä) tietää, että joku päivä on se viimeinen, mutta koville se ottaa joka kerta. Ja se kaipauksen (ja kyynelten) määrä…
Osanottoni ja hurjasti voimia!
Joo, yritän kovasti olla miettimättä tätä, mutta silti välillä näiden kissojenkin kanssa tulee mieleen, että kuinka senkin sitten kestän…
Kiitos! <3
Voi ei ? Kyyneleet tuli silmäkulmaan. Toi niin muistot pintaan oman labbiksen poismenon. ? Voimia! ?
Voi. 🙁 Kiitos. <3
Tiedän että tämä päivä on joskus edessä. Mulla ei ole ikinä mennyt yhtään lemmikkiä näin aikuisiällä, lapsuuskodin kissoja tietysti. Ensimmäinen kissani Murre oli 14 kun hänet lopetettiin. Sain Murren ihan pienenä ja oltiin samanikäisiä. Kasvettiin yhdessä.
Ihan kamalaa kun viimeinen päivä on joskus edessä. Pitää nauttia nyt joka hetkestä. Rosa oli ihana koira ja sai varmasti elää onnellisen elämän monien ihmisten ympäröimänä <3
Mä olen menettänyt vaan kultahamsterin aiemmin. Mutta sekin itketti ihan kamalasti, koska oli valloittava persoona hänkin. 😀
Mutta joo, eläinten omistaminen on ihanaa, mutta kamalaa on niistä luopuminen. Rosa eli hyvän elämän, ja siitä olen onnellinen.
Voi ei. Halaus.
Ihana, kiitos. <3
<3
<3
Otan osaa <3
<3
Voi ei, lämmin osanotto :'(
Kiitos!
Voi ei, Itkuhan täälläkin pääsi. Voimia sinne kovasti <3
<3
Jaksamista teille!
Kiitos <3
Voi Roosa! Otan osaa! Mun oma pieni tipsu mummoni kuoli 5.10. Vaikka tasaisesti mummo heikkeni, silti kuolema järkytti ja ikävä on suuri. Voimia teille! Roosan tassunjäljet jäi moniin sydämiin:)
Joo, olihan tähänkin jo tavallaan kyllä ”varauduttu”, kun Rosalla ikää ja vaivoja oli, mutta silti, niin surullista.
Voi Rosa <3
Voimia teille!
Kiitos paljon. <3
:'( Voi ihana Rosa, osanottoni <3
Kiitos <3
:'( <3
Joo 🙁 <3
Hyvää matkaa Roosalle <3
<3
<3
<3
Voi ei <3 Se on jännä miten voi itkeä itselle ihan tuntemattoman eläimen kuolemaa, Hirveitä tilanteita, mutta se on rakkautta myös luopua <3
Niinpä, olet ihan oikeassa. Nyt oli Rosan aika lähteä.
Satuinpa kurkkaamaan tänne blogiisi taas ja vaikken Roosaatuntenutkaan, täällä itketään myös silmät punaisena. En tiedä montaakaan suurempaa surua kuin koiran menetys. Voimia, empatiaa ja tsemppihaleja!!
No voih. <3 Kiitos! Eläimistä luopuminen on aina paha paikka. 🙁
Osanottoni 🙁 <3
<3