No nyt on jännä. Kuten aiemmin kävi ilmi, olen hyvin ihastunut mattapuniin. Tuossa mattapuna”testissäni” oli jo sen verran monta punaa, että päätin jättää tämän oman ostokseni, Urban Decayn Vice Comfort Matte -punan myös ihan omaksi postauksekseen, koska tää on vähän hassu. En tykkää tästä punasta, vaikka tykkäänkin.
Paitsi että ostin Sokokselta tän punan, innostuin ostamaan myös saman sävyn huultenrajauskynän, koska hei, onhan se nyt kätevää (ja koska tätä rajauskynää oli hyllyssä enää yksi kappale jäljellä). Ystävällinen meikkaaja UD:n pisteellä teki mulle huulimeikin näillä ja eihän mulla tosiaan ollut aiemmin mitään vastaavan sävyisiä! Sävy on UNICORN, vähän erikoisempi nude. Huulilla tän Comfort Matten pitäis tuntua miellyttävältä.
Oon saanut kehuja, kun mulla on Unicorn huulilla, sopii mulle kuulemma hyvin. Mäkin tykkään tästä sävystä ihan älyttömästi, mutta huulilla tää ei vaan toimi. Tai no, toimii se sen noin puolisen tuntia-tunnin, kunnes puna kerääntyy huulivakoihin tai kuivuu kasoihin huulten reunoille. Ei pysy myöskään kauhean hyvin, eli on todellakin ihan eri maata kuin nestemäiset mattapunat.
Tää rajauskynä on myös hankala. Sekään ei oikein helposti huulille asetu, ja sävy ei täysin mätsää punan kanssa, vaikka näiden pari kuuluisi ollakin. Rajaukset näkyvät helposti erillisinä, jos huulia ei huolellisesti väritä myös tällä rajauskynällä ennen punaamista.

Silti, ja nyt saa aivan vapaasti nauraa, mä tykkään näistä paljon. TODELLA PALJON! En ole aiemmin vastaavaan sävyyn törmännyt ja tykkään käyttää tätä, vaikka se onkin huulilla hankala.
Tuossa kuvassa puna on ihan äskettäin tarkoin laitettu ja huulia väritetty rajauskynällä, joten rajaukset eivät niin erotu. Mutta pientä möhmäytymistä ja huulivakokuivumista tuossakin jo havaittavissa. Olen viime aikoina käyttänyt tätä punaa useimmiten ilman rajauskynää. Hassua, ettei rajaukseen ja huulipunaan ole saatu täysin samaa sävyä.
Noh, näinkin siis voi käydä. Hankala puna, mutta silti yksi tän hetken lemppareitani.
Löytyykö teiltä kosmetiikkaa, josta tykkäätte, vaikka ei olekaan täydellistä? Oliko tää UD:n Comfort Matte tuttu?
Ensi viikolla blogissa enemmän lifestylempaa matskua, jätän nää mattapunat nyt ainakin hetkeksi rauhaan.
Väri sopii sulle tosi hyvin. Mulla jäis kyllä käyttämättä noin rasittava puna ja varmaan ettisin vastaavan sävyn muualta.
Oli kyllä vaikee saada se kuvaan sellaisena, kuin se oikeesti on. Tietyssä valossa näyttää jopa vähän tuksumaiselta. 😀
Onpas kivan värinen, sopii sulle tosi hyvin!
Joo, siks tätä jaksankin! 😀
Sopii sulle todella hyvin! Itellä varmaan jäis käyttämättä jos ois noin huono laadultaan, tekisin samoin kuin ’Sissi’ ja etsisin vastaavan sävyn muualta 🙂
hanna
http://www.hannamariav.com
Mutta en oo tämmöstä nähnyt missään muualla! Mitään pohjustajaa en oo tän kanssa kokeillut kun en semmosia omista, pitäis ehkä tutustua niihin…ne kuulemma toimii tällasten tosi mattasten punien kanssa.