Niin hullua ja ihanaa

Miksi olisin täällä blogissani mitään muuta kuin rehellinen? Siksi sanonkin tämän: jos olisin yhden päivän ajan joutunut hoitamaan vastasyntynyttä vauvaa, en ikinä olisi halunnut omaa lasta, niin paljon olisin pelästynyt. Ja kuitenkin: en silti antaisi yhtään päivää pois menneestä kuukaudesta, jonka olen tyttäremme kanssa viettänyt. Se on ollut todella rankka, mutta olen silti yrittänyt nauttia joka ikisestä hetkestä ja niin kovasti yrittänyt ikuistaa mieleeni ihan kaiken. En nimittäin usko, että tulen muistamaan hirveästi mitään tästä ajasta. Kuukausi on ollut niin käsittämättömän täynnä sekoilua, rakkautta, epätoivoa, iloa, itkua.

Uskon, että jos toinen lapsi meille ilmaantuisi, sen kanssa nämä ekat viikot olisivat paljon helpompia. En esim. kutsuisi vieraita ensimmäiseen kolmeen viikkoon. En välittäisi mistään sotkuista enkä varmasti siivoaisi itse. Tietäisin, että unipesä on ihan must hankinta. Luottaisin siihen, että maitoa kyllä tisseistä tulee. En huolestuisi vauvan puklaamisesta enkä vatsavaivoista, enkä varmasti kiikuttaisi lasta heti niiden takia yksityiselle lääkärille. Hyväksyisin jo etukäteen, että ensimmäiset noin kuusi viikkoa me ollaan ihan vaan kotona, minä imetän ja silitän, ihastelen ja tuoksuttelen vauvaa. Mutta silti, eiköhän tämä tähän yhteen mun osalta jää (ja kaikki sanoo että ”no niin varmaan!”).

Synnytyspapereissani lukee näin: ”vauvaa äiti hoitaa hellästi ja luontevasti.” Hassua. Mä en tosiaan tiennyt vauvoista etukäteen MITÄÄN (enkä kyllä siis tiedä edelleenkään) ja kaikki on ollut todellakin kaikkea muuta kuin luontevaa! Uskoin sokeasti kaikkia ”kyllä vauva opettaa” -höpinöitä. Olisinpa lukenut edes yhden vauvakirjan ja valmistautunut, edes vähän. Koko kuukausi on nimittäin mennyt näitä uusia juttuja opetellessa, googlettaessa kaikenlaista sillä ajalla kun olen vaan vauvan hoidolta ehtinyt. Huolestunut ehkä kaikesta ihan turhasta. Ja valittanut tarvitsevani jonkun vauvan käyttöoppaan!

Meillä on nyt kaikenlaista masuvaivaitkua (kuulemma 3 kk:n iän jälkeen pitäisi helpottaa, eli enää 2 kk jäljellä, jee!), niitä refluksioireita (aloitin tänään maidottoman ruokavalion, haluan sulkea maitoallergian pois), imetyspelleilyä (huomenna saan onneksi imetysohjausta!) ja Reiskan jouduimme nyt sitten antamaan exälle hoitoon. Reiska vaan sekosi ihan täysin vauvan itkusta ja oli muutenkin todella stressaantunut. Pakko oli nyt ajatella Reiskankin parasta ja toivon, että lopulta saadaan vielä Reiska takas tähän jengiin. Olen tästä kuitenkin tosi paskana, enkä tiedä mitä Reiskan suhteen tapahtuu.

Nyt ollaan onneksi päästy jo vähän ulkoilemaan (vauva luojan kiitos tykkää olla vaunuissa) ja on ollut jopa ihan kivoja kelejä. Vielä en kaupungille lähde vauvan kanssa suhaamaan kun imetysjutut on meillä vähän mitä milloinkin ja syönnin jälkeen huudetaan kipeetä vatsaa, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus suunnata sinne Joensuuhun mummoa ja ukkia moikkaamaan.

Jos jotain olen tässä kuukauden aikana oppinut on se, että kun joku kaverini saa lapsen, lupaan olla apuna. Lupaan käydä kaupassa, tuoda ruokaa, siivota, ihan mitä vaan. Vastasyntynyttä vauvaa on vaikea hoitaa äidin puolesta, mutta on paljon kaikkea muuta mitä voi tehdä. Iso kiitos äidilleni ruoka-avusta!

Mutta hei, nyt vauva heräs, pitää taas mennä!

P.S. Vieläkin olen ihmeissäni siitä, että meillä on vauva!!

P.P.S. Mä tein jo joululahjaostokset eleven.fi:lla, mutta jos et oo vielä tehnyt ite, niin tänään SUOMI100 -koodilla saa 15 % alennuksen kaikesta! Tästä shoppailemaan!

Postaus sisältää mainoslinkin.

8 Comment

  1. Riina says: Vastaa

    Oon ihan mielenkiinnolla seurannut sun postauksia vauvaan liittyen, kun mulla on itselläni kolmen viikon ikäinen poika. Meilläkin on ollut varsinaista vuoristorataa ja sopeutumista: Synnytys meni pieleen ja päätyi hätäsektioon, minkä vuoksi olen itse edelleen toipilas. Sektion takia imetyksen aloittaminen meni myttyyn, koska en pystynyt syöttämään lasta missään asennossa. Maitoa kyllä tulee, mutta myös pojan imuote on kapea, tai näin ollen se hoksaa imeä rintaa ilman rintakumia, ja koska paino on tarkkailussa laiskan syömistahdin vuoksi, joudun pumppaamaan maitoa pumpulla ihan hulluna… Että joo. Mulla ei millään muotoa ollut ruusuisia kuvitelmia arjesta vastasyntyneen kanssa, mutta oon itsekin ollut yllättynyt siitä, miten tuollainen pikkutyyppi saa aikaiseksi kaikenlaisia tunteita. Mulle itselleni on ollut vaikeinta se, että kaikki on jotenkin niin lopullista, ja toinen on ihan avuton sekä riippuvainen musta. Ei näitä tajua ennen kuin itse kokee, vaikka kuinka pystyis homman rationaalisesti ajattelemaan etukäteen… Tsemppiä sulle teidän haasteisiin! 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Voi ei, ei oo helppoa ollut teilläkään, tsempit takas! Mutta totta, toi riippuvaisuus on tosi iso ja pelottavakin asia.

  2. Mulla tuo kaikki uusia, ihana ja pelottavakin olisi muutaman kuukauden päästä edessä 😀 Itse olen jossain määrin vauvoja kyllä hoitanut, jopa ihan pienen pieniäkin, mutta kyllähän se oma on sitten varmasti aivan totaalisen eri juttu ja toisaalta jokainen vauva on kuitenkin oma persoonansa ja erilainen tapaus unirytmineen sun muineen. Onneksi tukiverkostoa on lähistöllä, että apua varmasti saa jo pyytämättäkin ja varmasti varsinkin kun sitä itse tajuaa pyytää.

    Nyt muuten ehkä ymmärrät miksi niin innoissani seurailin sun raskauttasi tässä syksyllä ;D

    ..ja tervetuloa Joensuuhun, täällä on ainakin tällä hetkellä ihan talvi ja luntakin maassa 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Jee, hyviä vointeja sinne! 🙂 Huomenna tosiaan vauvan eka junamatka, hui. 😀

  3. Nimetön says: Vastaa

    Voi ei tuo Reiska-juttu 🙁 Tosi kurjaa. Toivottavasti Reiska voi jossain vaiheessa palata kotiin ja sopeutuu elämään vauvan kanssa. Mitä vauva-arkeen tulee, se kuulostaa hieman pelottavalta. Pelottavan rankalta 😀 Olin tätä mieltä tosin jo ennen sinun postauksia, vaikka monelle lähipiirin äidille on sattunut kuulemma helppo vauva. Mutta tsemppiä!

    1. Kissis says: Vastaa

      No kyllä tää rankkaa onkin, en voi kieltää. Lähinnä kaikki epätietoisuus ja huoli on sitä, mikä eniten rasittaa. Ja odottaa ajan kulumista että pääsis kaikista masuvaivoista eroon, samalla kun haluaa nauttia tästä hetkestä…

  4. Tiina says: Vastaa

    Ihana kirjoitus. Kolahti kovaa, osui ja upposi <3 Allekirjoitan jokaikisen sanan. Kun vauva syntyi, siivosin ja leivoin kaikki ne hetket, kun vauva nukkui. Miksi ihmeessä? Mitä väliä sillä on, miltä koti näyttää, onko kahvipöydässä muutakin kuin Pirkan kääretorttu tai miksei ylipäätään voinut sanoa tutuille, että hei, soitellaan kuukauden päästä siitä kyläilystä, nyt ei jaksa. Ja kuten kirjoitit, minäkin olen ajatellut, että kun lähipiiriin vauvoja tulee, teen kaikkeni heitä auttaakseni. Ja vielä tuo loppukaneettisi – Joka päivä ihmettelen vieläkin, että voiko minulla todella olla vauva.

    Kiitos tästä kirjoituksesta.

    T. Tiina ja Julius 10 kk, Joensuusta

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, sitä on kyllä vieläkin semmonen kauhee sähellysmeininki päällä, vaikee kunnolla relata. No meillä vauva ei päivisin nuku (paitsi jos on vieraita…), joten leipomaan en oo kyllä ehtiny! 😀

      Huomenna me tullaan Joensuuhun! 🙂

Vastaa