Minustako äiti

Hyvä tuleva äiti” alkoi neuvolasta tullut kirje. Hetken hölmistynyt hetki, siis hetkinen nyt, kenelle tää kirje on osoitettu? Ai niin, hitto, mulle, APUA!

Olen 34-vuotias, kun tulen äidiksi. Eli juu, vanha äiti musta sitten tulee, vaikka toki silloin joskus 12-vuotiaana mietin, että 25-vuotiaana voisin sitten helposti äitiytyä (koska parhaan kaverin siskosta tuli äiti tuon ikäisenä). No, ihan hyvä ettei näin tapahtunut. Vaikka äitiys pelottaa, tunnen silti olevani jollain tavalla valmis. Jos sanon, että ”olen saanut nauttia elämästäni”, se kuulostaa vähän ankealta toki, ihan kuin elämästä tulisi jotenkin epänautittavaa lapsen myötä. Mutta ehkä silti ymmärrätte, mitä tarkoitan? Olen matkustellut paljon ja tehnyt omia juttuja. Ja myös löytänyt sen miehen, jonka tiesin heti haluavani joskus lapseni isäksi ja yhdessä ollaan oltu nyt jo yli viisi vuotta. Vaikka on kai väärin sanoa, että tää on nyt se sopiva hetki tehdä lapsi, niin kyllä se vaan mun mielestä, omalla kohdalla, niin on. Hyvä parisuhde ja vakituinen työ ovat toki kivoja juttuja, mutta tärkeintä kuitenkin on se tunne.

Ja ne riskit! Olen itse asiassa jo pari vuotta kelannut, että kohta sen lapsenteon on tultava ajankohtaiseksi, tai en ryhdy hommaan lainkaan. 35 on se pahin riskirajapyykki naisen kohdalla ja toki miehenkin asiat vaikuttavat (ja siis lapsethan toki pitäis naisen oikeesti tehdä mieluiten alle 20 vee, noin niin kuin biologian kannalta). Ikävä totuus kun vaan on se, että mahdollisuudet terveeseen lapseen ovat paljon suuremmat, mitä aiemmin toimeen ryhtyy. Asiasta on meillä siis keskusteltu etenkin viimeisen vuoden ajan, vaikka mitään vauvakuumetta ei kummallakaan ole ollut.

Olin siis onnellinen (mutta samalla hieman peloissani), kun tärisevin käsin pitelin silloin maaliskuisena tiistai-aamuna raskaustestiä, jossa loisti kaksi punaista vahvaa viivaa. Vaikka olin oireista tiennyt olevani raskaana jo aiemmin, oli se silti jännittävä hetki ihmisen elämässä ja käskystä piti kiikuttaa tikku vielä puoliksi nukkuvalle miehelle joka ei kuulemma edes nähnyt sitä kun ei ollut silmiä (=laseja/piilareita) päässä. Mutta tuosta hetkestä lähtien olen yrittänyt jotenkin sisäistää sen, että musta tulee äiti. Ja todella miettiä, MILLAINEN äiti musta sitten tulee?

NOH: mä haluaisin, että musta tulee äiti, joka on ennen kaikkea se ihminen, jolle voi aina tulla puhumaan, ihan kaikesta. Tätä varmasti kaikki äidit haluavat, mutta omalla kohdallani tää on myös se asia, joka eniten mietityttää, koska mä en tiedä, tuleeko musta oikeasti tällainen? En nimittäin elämässäni ole ollut koskaan sellainen tyyppi, jolle on helppo kenenkään tulla ongelmistaan puhumaan, joten tekeekö mun lapsi sitten niin? Sitäpaitsi musta tulee myös ehkä vähän tiukka mutsi. Haluan lapselleni tarkat rajat tietyissä asioissa, eli mikään vapaa kasvatus ei ole vaihtoehto. Onneksi ollaan aika monesta jutusta samaa mieltä lapsen tulevan isän kanssa, mitä tulee kasvatukseen liittyviin asioihin.

Vaikka mulla on jonkinlainen mielikuva siitä, millainen äiti haluaisin olla, niin totuus on, että olen kuitenkin varmasti aika omanlainen ja sen näkee sitten, mitä siitä tulee, millaisen hirviön onnistun lopulta kasvattamaan! Mutta ne suurimmat ja tärkeimmät valmiudet elämään lapsi tulee ehdottomasti saamaan omalta isältään, hän kun on sellainen ”susta voi tulla ihan mitä sä itse vaan haluat” – tyyppi. En tunne ketään kannustavampaa ihmistä kuin mun poikaystävä! Kukaan ei ole koskaan uskonut muhun yhtä vahvasti kuin hän ja tsempannut mua kaikessa niin paljon. Lapsi saa siis maailman parhaimman isän, se jos mikä on aivan varma juttu. ♥ Luojan kiitos siis siitä, etten lähde tähän kasvatushommaan yksin (…enkä ole se joka auttaa matikan läksyissä.)

Eli ehkä tätä on siis turha miettiä liikaa. Ja pakko muuten sanoa (ja aiempaan postaukseen liittyen), että mua vähän ärsyttää ihmisten jatkuva kauhistelu siitä, kuinka paljon meidän elämä tuleekaan lapsen myötä muuttumaan! Noh, mä olen kyllä siihen ihan valmis, tottakai se muuttuu. Mutta silti mä ajattelen enemmänkin niin, että lapsi tulee ja sopeutuu meidän menoon, eikä toisinpäin. Jos vaan lapsen terveys ja meidän rahatilanne sallii, tullaan esim. matkustelemaan jatkossakin. Enkä haluaisi muutenkaan jämähtää pelkkiin kotiympyröihin, vaan olisi kiva harrastaa lapsen kanssa kaikkea jo pienestä pitäen. Elämästä tulee siis tottakai erilaista, mutta varmasti myös hauskaa.

Olen elänyt tätä kevättä ja kesää neuvolakäynneistä ja ultrista toisiin ja koska olen jostain syystä pelännyt keskenmenoa ihan hirvittävästi (ja nähnyt paljon painajaisia siitä, miten herään sänky täynnä verta), olen vasta ihan viime aikoina uskaltanut jotain vauvalle jo ostellakin. Olen kuitenkin suhtautunut tähän raskauteen ”mitä vaan voi tapahtua” -meiningillä, joka on osaltaan hieman estänyt mua vielä kiintymästä tähän MASU-ASUKKIIN (yööögghh mikä sana). Rakenneultrassa oli kuitenkin kaikki kunnossa (ei haluttu tietää sukupuolta!), joten eiku rohkeasti äitiyttä päin!

23 Comment

  1. Kiki says: Vastaa

    Ihana asenne! Just ton takia susta tulee ihan loistava äiti! ❤️

    1. Kissis says: Vastaa

      No toivottavasti edes jotain sinnepäin! 😀

  2. Ihanaa loppuodotusta. Sinusta tulee varmasti paras mahdollinen äiti omalle lapsellesi 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Kiitos! 🙂 <3

  3. Kaikkea hyvää teille:) Rohkeasti eteenpäin, se on oikea meininki. Teistä tulee varmasti loistovanhemmat:)

    1. Kissis says: Vastaa

      Yritetään ainakin parhaamme. 😀

  4. Hanna says: Vastaa

    Meidän poika syntyi viikko sitten, välillä on vieläkin ”vaikeaa” tajuta että olen todella äiti. Tunteet on pinnassa ja itken pienimmästäkin asiasta. Eilen päästiin kotiin ja tästä tää nyt sitten alkaa ?
    Tsemppiä ja jaksamista odotukseen ?

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, mietin usein, että sen tajuaa kunnolla vasta ehkä sit lapsen syntymän jälkeen jos vielä sillonkaan. 😀

  5. Ihanaa! Onnea teidän perheelle! ♡

    1. Kissis says: Vastaa

      Voi kiitos 🙂

  6. Anna Polkutie says: Vastaa

    Voi upeaa että ru:ssa oli kaikki hyvin. Ihanaa pohdintaa <3. Noin ihanan kannustava puoliso tulee olemaan kullanarvoinen tässä kasvatuspuuhassa jos lapselle niin myös sulle itselle. Ei ole välillä hyvinkin raskaassa ipana-arjessa parempaa kun että olisi kunnon mvp tukena. Paljon tulee muuttumaan, mutta turha sitä on kauhistella kun suurin osa muutoksista on positiivisia. Paljon on raskasta ja rankkaakin, mutta niistä selviää vertaistuella, teellä ja sympatialla perus jutuista kun on kyse. Ja kaikkea ei tarvikaan osata, ei lähes mitään etukäteen. Kaiken ne ipanat opettaa. Yhden neuvon jos nyt antaisin niin olisi, että liity imetyksentuki ry:n faceryhmään tai hanki yhteys johonkin tuttuun imetystukiäitiin. Faceryhmästä saa todella hyvin tietoa ja jelppiä helposti. Sit ei muuta kun rennoin rantein etiä päin ❤️!

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo hei tonne mun pitää liittyä, oon kuullut niiiin monta kertaa että toi ryhmä on must! 😀 En vaan aiemmin viittinyt, kun siellä kuitenkin on tuttuja… 🙂

      1. Anna Polkutie says: Vastaa

        Kannattaa. Pääsee niin paljon helpommalla kun kysyy jos on kysyttävää, kun että murehtii ja googlaa.

  7. iines says: Vastaa

    Mäkin täällä heti haukkana kommentoimassa! Toi on kyllä niin rasittavaa kun kaikki jauhaa sitä kuinka paljon elämä muuttuu. Tai siis olet ihan oikeassa, munkin mielestä se on enemmänkin asenteesta kiinni ja miten itse järkkää asiat. Toinen on se ”nauti omasta ajasta ja puolison kanssa vielä kun voit” 😀 Tietty, tottahan sekin, mutta ehtiihän sitä sitten taas sitä omaakin aikaa saada! Plus matkustelu vaavin kanssa on kyllä myös ihan asenteesta kiinni, jos ajattelee että se on tosi hankalaa ja vaivalloista, niin silloin se kyllä onkin. Ihanaa kun kaikki on mennnyt hyvin teillä <3 Ps. Mulla kans kesti ainakin johkin 6.kuulle asti se ihmettely, että tuleeko musta äiti! tai siis jotenkin sitä ei vaan tajunnut vasta kun sitten ihan loppuvaiheessa ainakin omalla kohdalla 🙂 Ja sit olinkin ihan ready koko hommaan!

    1. Kissis says: Vastaa

      No mä toivoisin voivani ottaa rennosti paljonkin asioita ja jättää turhan stressailun pois. Oot kyllä ihan mun esikuva näissä äippä-jutuissa! 😀

  8. Onnea odotukseen ❤

    Vaikka kuinka yrittäisi suunnitella ja miettiä kasvatusta/äitiyttä/isyyttä etukäteen niin minusta tuntuu (2 lapsen antamalla kokemuksella), että kyllä se lapsi kasvattaa melko paljon vanhempiaan ?

    1. Kissis says: Vastaa

      Kiitti! Ja joo, näinhän se on. 🙂

  9. Ihana postaus! Hyvin sun kuuloista pohdintaa ^_^

    Ja masu-asukki.. yhtä hirveä sana kuin jaxuhali! :DD

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, hyhhyh 😀

  10. RuuRuu says: Vastaa

    Mä oon nyt kaks vuotta paininut aiheen kanssa, et haluanko vai en, mä oon jo 35 nyt, ja veikkaan ettei ikinä, niin en osaa vieläkään sanoa, kun järki sanoo toista, mies yhtä ja joku pieni kipinä välillä kolmatta. paskaa olla akka 😀

    1. Kissis says: Vastaa

      Haha 😀

  11. Coconut says: Vastaa

    Täällä toinen ”vanha” äiti. 😀 Kaikki testit mitä vaan pystyi piti kyllä tehdä, mutta terve muksu oli. Samoin muakin sieppasi raskausaikana, kun tuntui, että koko ajan joku oli sanomassa, että sitten et enää voikaan tai ehdikään tehdä sitä tai tätä. 🙁 Tottakai ymmärsin, että elämä muuttuu ja siinä jännityksessä ja ahdistuksessa olisi ehkä kaivannut vähän toisenlaisia kommentteja. 🙂 Mutta hei, olenpa silti tehnyt! 😀 Joku viisas jossain sanoi, että pitää ajatella vaan, että niitä harrastuksia yms. ehtii vaan tekemään vähemmän, mutta ei kaikesta luopua tarvi!

    1. Kissis says: Vastaa

      No just näin, oikea asenne! 🙂 Ja tuleehan niitä uusiakin asioita elämään lapsen myötä. Eipä mulla oikeen ookaan semmosia ”omia juttuja”, joista pelkään nyt jotenkin lapsen myötä luopuvani, enköhän mä esim. salille sitten jossain vaiheessa taas pääse. 🙂 Kovasti odotan jo esim. vauvauintia ja semmosta. 🙂

Vastaa