Hei repsahdetaan

Maailman paras repsahduspizza (Delhi maaliskuu 2012)

Herranjumala että en voi tajuta tätä syömisurheilemistouhua enää lainkaan. Jumankauta että ihmiset osaavat tehdä asioista hankalia. Mä oikeasti ja aidosti luulen, että tää kaikki syömiseen ja urheilemiseen liittyvä stressi aiheuttaa enemmän lihavuutta ja pahaa oloa kuin ne suklaapalaset, joita sitten huonolla omallatunnolla salaa syödään. Tai salitreenit, jotka kiskotaan kiukulla läpi, vaikka vihataan koko touhua.

Tämä postaus sai alkunsa parin viikon takaisesta Ilta-Sanomien paperiversiosta, joka lojui työpöydälläni. Huomasin siinä kansiotsikon ”Repsahdin! Mitä nyt?” ja tajusin, miten vahvasti nykyään moni ajattelee hyvinvointiaan jonkinlaisena suorittamisena tässä hetkessä. Että kun nyt olen syömättä tiettyjä ruokia ja käyn vähintään viisi kertaa viikossa tylsässä jumpassa niin sitten mulla menee tosi hyvin.

Repsahdussynttärikakku (elokuu 2012)

Mutta kun eihän se vaan mene niin, tai ei ainakaan pitäisi, kun eihän se ole yhtään kivaa! Pitäisi pyrkiä löytämään itselleen sellaiset jutut, joka toimivat hyvin koko loppuelämän ajan! Tai jos ei koko loppuelämää, niin ainakin pitkän aikaa. Muutoksia ruokavalioon ja liikuntaan pitäisi ajatella niin, että ne kestävät kauemmin kuin sen yhden kuukauden, jonka jälkeen sitten vedetään monen päivän kestävät herkkuöverit ja kaikki se kärsimys on ollut aivan täysin turhaa. Pitäisi vaan jotenkin löytää ne sapuskat ja jumppalajit, joista saa aidosti hyvän olon, eikä vääntää väkisin jotain ihan toivotonta ja ahdistua.

Repsahduskesäjuhlat (kesäkuu 2012)

Myönnän: syyllistyn tähän itsekin liikaa ja haluan päästä siitä eroon. Haluan syödä oikein ja minulle sopivasti, liikkua paljon ja intohimoisesti, pitää itseni tarpeeksi kurissa liiallisen herkuttelun osalta (ja hehkuttaa sitä täällä blogissani!), mutta HALUAN MYÖS REPSAHTAA, enkä halua ajatella sitä minään repsahtamisena, vaan ELÄMÄNÄ. Elämässä on juhlia, joissa voi syödä kakkua ja juoda skumppaa, elämässä käydään joskus lähikaupasta ostamassa pussi karkkia jumpan sijaan, elämässä ei vaan aina jaksa syödä salaattia ja maustamattomia kanan rintafileitä.

Repsahdustoripullat (heinäkuu 2012)

Kun perusjutut on kunnossa, ei niillä ”repsahtamisilla” ole yhtään mitään väliä, eikä niitä edes mieti. Ja silleen elämä on oikeesti aika paljon mukavampaa. Kyseisessä IS:n ”Mitä tehdä, kun repsahdat?” -jutussa personal trainer Jenni Levävaara toteaakin: ”Repsahdus on luonnollinen asia, joka kuuluu elämään. Se on vain hetki, jonka jälkeen kannattaa jatkaa normaalisti. Mitään pahaa ei ole saatu aikaan.” AAMEN. Tähän pyrkikäämme.

Oma suuri repsahtamiseni  muuten tapahtuu huomenna. Siitä lisää huomenna.

Vähän oli sekava postaus, johon en yrittämälläkään saanut mitään järkeä, mutta menkööt. Kuulisin kyllä mielelläni ajatuksianne aiheesta. Miten usein te repsahdatte, ja ajatteletteko sitä edes repsahtamisena? Oletteko löytäneet itsellenne sopivan ruokavalion ja mieluisat liikuntamuodot?

P.S. Voi että mua ärsyttää jumppaohjaajien Kesäkuntoon! -huudot. Tai noh, mun tunneilla siellä kyllä huudetaan SUMMER IS COMING! Monta kertaa. Voi sitä olla kesäkunnossa aina, vuoden ympäri. Ja silti siinä sivussa syödä vähän suklaata.

15 Comment

  1. Joo kesäkuntoon ja joulukilot pois jne. Ärsyttävää!
    Miksi ei voisi aina olla kunnossa? Miksi muka pitäs keväällä rääkätä kuntoon, että voi antaa taas loppuvuoden olla ja repsahtaa.

    Tosiaan, miksi ei olla kunnossa koko vuoden ympäri?

    Ja tosta ruokarepsahtamisesta – täysin samaa mieltä. Mun mielestä paras neuvo on vain että kohtuus kaikessa. Hyvää saa syödä, mutta kunhan tajuaa että missä menee se raja, että se maistuu hyvälle eikä ole vain tapa lapata tavaraa suuhun, vaikka se ei enää maistu niin hyvälle.
    Itte koin jossain vaiheessa sellasen väläyksen, että oikeesti ne ensimmäiset 5-10 karkkia oikeesti maistuu hyvälle, sen jälkeen se loppupussi on vain sellanen addiktiivinen tapa.
    Oikeesti tavallaan tyhmä oivallus, mutta kun se oikeesti iski tajuntaan niin so far on oppinut syömään ja herkutteleen kohtuudella.
    Toinen hyvä nyrkkisääntö mulla on ollut kun jotain mässyä tekee mieli, että seisahdun hetkeksi ja mietin että tekeekö sitä mieli oikeesti vaiko vaan kun sitä nyt sattuu olemaan tarjolla. Yllättävän moni tipahti siihen ”Kun on tarjolla/saatavilla” lokeroon…

    Tulipas sekava tilitys 🙂

    1. Mä aina mulkasen vihasesti ohjaajaa, kun se päästää suustaan tommosen huudahduksen. Eli mulkoilen Motivuksen ohjaajia vihaisesti tosi usein.

      Mulla maistuu ehkä ekat 100 karkkia hyvältä ja vasta SEN JÄLKEEN. 😛 No ei vaan. Ja jos mun tekee mieli nameja niin sitten niitä tekee, eli ei toimi se, et tunnin päästä ei enää tekis. 😀 Mutta noi repsahdukset mulla on onneks nykyään niin, että OIKEESTI tekee mieli jotain, eli en syö herkkuja jos ne eivät haluta ihan täpöllä. Se riittää.

  2. nea says: Vastaa

    Täyttä asiaa. Motivaatio on heikolla pohjalla, jos se lähtee negatiivisesta itseinho-pakotuksesta, sen pitäisi lähteä itseä rakastavasta, arvostavasta ja kuuntelevasta, positiivisesta halusta tehdä itselle hyvää ja siksi valita terveellisiä juttuja.

    1. Niinpä just.

  3. Onneks mä en oo vähään aikaan käynyt jumpissa, joten olen välttynyt tuosta fakin kesäkuntoon-paskasta (kohta tulee kai kanssa lehdet täyteen niitä vinkkejä ja näitä itseruskettavia+aurinko on saatanasta juttuja, eikö vai?)

    Mä en repsahda enää. Ennen, tai siis todella kauan, sain ihan hirveitä omatunnontuskia ja morkkiksia jos söin esim pizzaa. Mut eiks se oo vähän niin, että ei sitä lihoa yhdestä muffarista 5 kg, jos ei siitä yhdestä salaatista laihtunut 5kiloakaan? Mm m. Mun ei hirveästi kyllä tee mieli mitään ns ”epäterveellistä” – karkkia, leivoksia (niistä en oikein ikinä oo tykännyt hirvittävän paljon muutenkaan) sipsejä etc.. mutta jos tulee sellanen fiilis, et aiettä nyt tekis mieli irtokarkkeja, niin kyllä mä sitten meen ostaa niitä karkkeja ihan heti. Porkkana ei korvaa karkkia, jos karkkia tekee mieli. Alkaa vaan vituttaa siinä tapauksessa. Eikä mulla oo mitään tiettyä päivää.. se tapahtuu sitten kun se tapahtuu.

    1. Joo, karkit karkkeina ja porkkanat porkkanoina.

  4. Mulla on meneillään suuren suuri laihisprojekti. Jotta olisin ”täydellisen” painoinen kaikkien terveyskäyrien mukaan, minun pitäisi laihduttaa melkein puolet lähtöpainostani. Tiesin heti, että jos aloitan koko homman tiukasti niin, että jääkaappi alkaa tursuamaan salaattiaineksia ja joka päivä käyn lenkillä, niin hommasta ei tule yhtikäs mitään. Koska laiskuus.

    Tällä hetkellä mulla menee ihan hyvin, syön monipuolisemmin kuin ennen, en tosin voi sanoa ruokailuani ”terveelliseksi”, koska edelleen se puolikas lautasellinen kasviksia puuttuu turhan usein. Kaupastakaan ei tule kasviksia ostettua, kun herkästi ne kerkee pilaantumaan jääkaapissa. Töissä syön yhden lämpimän aterian per vuoro.

    Sen verran työvuoroista on laihdutuksessa apua, että työpaikassani on 4 kerrosta ja yksi hissi, jota myös asiakkaat käyttävät. Hissi on ihan törkeen hidas, koska se on suunniteltu odottamaan myös rolloa ja pyörätuolia käyttäviä ihmisiä, eli ovi sulkeutuu hitaasti. On siis huomattavasti nopeampaa ja kätevämpää mennä portaita, joita muuten on 16kpl per kerrosväli. Jos olen ns. keittiövuorossa niin rappusia tulee ravattua ylösalas monta kertaa tunnissa. Keittiössä tulee hikoiltua, koska ahdistaa, tiskikone on päällä ja kiireellä pitää tiskata ja tarjota asiakkaille lisää leipää tai voita tai maitoa taitai… Ja kun mua ahdistaa, mun pulssi alkaa nousta ja hikoiluttaa.

    Niin ja olenhan mä harrastuksenkin aloittanut, nimittäin vesijuoksun! Ihan sikakivaa puuhaa 🙂

    Repsahduksista sen verran, että ostinpa tänään kaupasta suklaavanukkaan. Se nyt mua paljon lihottaa tän päivän aikana, huomenna on työvuoro, joten tulee laihdutettua sekin vanukas pois 😀 😀 😀

    1. Musta tuntuu et oon jatkuvasti ostamassa kasviksia, meillä ne ei pilaannu! 😀 On niitä oikeesti hyviäkin yksilöitä, en mäkään jotain salaattia oikeen tykkää syödä. Kurkku, tomaatti, paprika, sekaan ananasta, toimii!

  5. Kaisa says: Vastaa

    Argh, veri kiehuu tuosta vuosittaisesta kesäkuntoon hömpötyksestä. Itsekin haluan olla kunnossa vuoden ympäri. Syön herkkuja, kun tekee mieli, enkä koe näitä hetkiä repsahduksena. Syön muuten terveellisesti, että jos kerran viikossa syön suklaata, se ei kuntoani romahduta. Esimerkiksi lomamatkojen jälkeen saattaa olla tuhdimpi olo ja silloin tulee jätettyä herkut kauppaan joksikin aikaa, mutta en koe lomiakaan repsahduksina vaan elämänä 🙂

    1. Niinpä. Oon alkanut vähän jo luopumaan tosta ”karkkipäivästä”, ei mun aina ees tee mieli sillon karkkeja.

  6. Niina says: Vastaa

    Itse olen prikulleen samaa mieltä Kaisan kanssa; minä ainakin haluan olla hyvässä vedossa vuoden ympäri. En itse osaa ajatella mässäilyä ns. repsahduksina, sillä herkuttelu nyt yksinkertaisesti kuuluu elämääni. Jos jotain toivoisin, niin sitä, että osaisin herkutella kohtuullisemmin, mutta en missään nimessä halua kieltää itseltäni kaikkea. Olen kuitekin todennut, että karkit ja sipsit maistuvat paremmilta, kun niitä ei syö joka päivä. 😀

    1. Joo, kohtuullisuus on ajoittain itelläkin ollut hakusessa…

  7. Myy says: Vastaa

    Mä en repsahtele, mä nautiskelen. 🙂

    1. !!

  8. Haha, hyvä hyvä! Juuri näin. Allekirjoitan täysin kaiken kirjoittamasi! ;D

    Tämän kun kaikki ymmärtäisivät, maailma olisi paljon stressittömämpi ja kivempi paikka!

Vastaa