Siinä missä 30 vuotta täytettyäni listasin iloisena 30 asiaa, jotka haluan tässä elämässä vielä tehdä, olen nyt ihan eri fiiliksissä. Aina kun aiemmin multa on kysytty vuosia täytettyäni että ”no miltäs nyt tuntuu?” olen vaan todennut että ei tunnu yhtään missään. No nyt todellakin tuntuu, nimittäin LÄHESTYVÄLTÄ KUOLEMALTA.
Se tapahtui oikeastaan just sinä päivänä kun täytin 40: aloin toden teolla miettiä kuolemaa. En ole aiemmin juurikaan syvällisemmin halunnut miettiä kuolemaa ja nyt mietin sitä valehtelematta päivittäin. Suren sitä, miten vähän elinaikaa mulla enää on jäljellä, vaikka onnistuisinkin elämään vielä vuosia. Mutta pelkään myös sairastuvani vakavasti tai joutuvani onnettomuuteen. Uhkaavasti lähestyvässä kuolemassani silti eniten pelkään ja suren sitä, että kuoltuani en näkisi enää lasteni kasvavan.
Tämän on pakko olla jotain tähän ikään kuuluvaa, eikös vaan? On tässä iässä toki paljon hyvääkin! Olen nimittäin todella sinut itseni kanssa, enkä oikeastaan koe tarvetta enkä halua muuttua ihmisenä tai todistaa kenellekään mitään, en halua tehdä asioita vapaa-ajallani joita en koe riittävän mielekkäiksi eli olen muuttunut ehkä entistäkin enemmän itsekkäämmäksi. Tiedän omat heikkouteni ja vahvuuteni ja kaiken kaikkiaan pidän itsestäni.
Ja mitä tulee ulkonäöllisiin asioihin… en vieläkään ole kiinnostunut anti aging -tuotteista! Naamassani näkyy enemmän väsymys lasten takia valvotuista öistä (saa vinkata hyvää kosmetiikkaa peittämään tummia silmänalusia!), vielä mua ei rypyt tai roikkumiset haittaa. Multa edelleen kysytään henkkarit kun ostan siideriä kaupasta tai jonotan Kalleen. Kollegani kysyi multa yks päivä kuultuaan ikäni että ”mikä on sun nuorekkuuden salaisuus?” Se taitaa suoraan sanottuna olla suht alkoholiton ja täysin savuton elämä. Mutta kropassa kyllä ikäni valitettavasti huomaan, olen huomannut jo pitkään: kiloja kertyy kun vaan vilkaisenkin suklaan suuntaan ja tottakai myös kahden raskauden ja imetyksen jälkeen…noh, you know. Tällä hetkellä odotan, koska seuraava innostus aloittaa taas urheileminen iskee, siitä edellisestä kerrasta kun on jo aika kauan.
Nyt siis olisi paikallaan pikemminkin miettiä asioita, joiden toivon ainakin vähän vaikuttavan siihen, että saisin vielä elää vuosia! Eli terveellisempi ravinto, liikkuminen, lepo, parisuhde, paitsi laatuaika lasten kanssa, myös oma aika – tarvitsen sitä edelleen paljon enemmän kuin mitä tässä arjessa on mahdollista. Kaikki edellä mainitut helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritän olla myös armollinen.
En tiedä, jääkö tämä postaus tämän blogin viimeiseksi. Rakastan blogiani ja sen pitkää historiaa, mutta valitettavasti tän päivittäminen aina kuitenkin jää ja postaustahtiini verrattuna blogin ylläpitokustannukset maksavat vuodessa jo vähän liikaa. Mutta katsotaan.
P.S. Olen onnistunut kymmenessä vuodessa vetämään bucket listiltani yli 11 asiaa. Ja tässä kymmenessä vuodessa olen tajunnut mm. sen, että EN EDES HALUA IKINÄ PELATA PAINTBALLIA. Se ei vaikuta mielekkäältä tekemiseltä.