MINÄ OLEN ÄITI

On kyllä edelleenkin todella omituista, että olen äiti. Ei tosin enää niin omituista kuin vielä pari kuukautta sitten, sillä nyt kun Amanda alkaa olla jo pienen ihmisen näköinen ja oloinen, olen alkanut pikkuhiljaa tajuta olevani tuon suloisen tytön äiti. Kovin itkuiseen vauvaan kiintyminen on ollut vaikeaa, vaikka olenkin yrittänyt nauttia niistä hyvistä hetkistä. Välillä sitä on jotenkin ajatellut vaan tästä vauvavuodesta selviytymistä, ihan kuin sen jälkeen ei lasta enää olisikaan. Mutta siinähän hän nyt on ja pysyy ja se on samalla niin outoa, ihanaa ja pelottavaa.

Olen täällä blogissani ollut rehellinen (liiankin?) kaikesta kokemastani tän vauvavuoden aikana. Tämä äitinä oleminen on todellakin yllättänyt mut. Sitä jotenkin etukäteen ajatteli koko tätä vauvahommaa tosi kevyesti, että siinähän tuo vauva menee missä kissatkin, pyörivät jossain lattialla keskenään. Ja vauva tulee mukaan joka paikkaan meidän kanssa helposti meidän aikataulujen mukaan eikä rajoita mitään! No, näinhän se ei todellakaan ole ollut, kyllä elämä etenkin tällä hetkellä menee hyvin pitkälti vauvan aikataulujen ja tarpeiden mukaan. Mutta silti eniten yllätti kaikki ne tunteet ja miten hurjalta tuntuu tämä vastuu. Ja myös ne itsekkäät ajatukset – miten ikävä on sitä ”vanhaa elämää”, kun sai nukkua viikonloppuisin niin pitkään kuin halusi, mennä ja olla vapaasti. Mennyt puoli vuotta on ollut paljon, PALJON raskaampi kuin mitä ikinä osasin odottaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vauva-aika ei taida olla mun juttu lainkaan ja vaikeimmista hetkistä olen selvinnyt ajattelemalla, miten hurjan onnellinen saan olla, kun meillä on terve ja ihana vauva. Ja miten ihastuttava taapero Amandasta tulee: odotan jo kovasti sitä, kun pääsen ihan kunnolla puuhastelemaan kaikenlaista Amandan kanssa.

Niin, musta siis ei ole kotiäidiksi. En kuitenkaan halua laittaa hoitoon lasta, joka ei vielä osaa puhua tai/ja kävellä, joten ajattelin olla Amandan kanssa kotona ainakin ensi kevääseen asti. Myönnän silti kaipaavani jo työelämään, mulla on ikävä blogiin liittyviä tapahtumia, rauhassa kahvittelua kavereiden kanssa, elokuvissa käymistä ja keikkoja ja noh, olen aina ollut ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja tilaa ja äidiksi tultuaan sitä todellakin tajuaa, että kumpaakaan ei enää ole. Ja sitten heti seuraavaksi ajattelee, että hei, tässä on mun oma tyttö, miten älyttömän upeeta se on ja miten hillittömän makee tyyppi tästä tylleröisestä tulee.

Tänään on siis mun ensimmäinen äitienpäiväni äitinä. Ja mä aion olla ihan paras mutsi Amandalle, nyt ja aina. ♥

8 Comment

  1. Karin says: Vastaa

    Hei! Pakko kommentoida. Musta on ollut hienoa (ja äärettömän helpottavaa) lukea, että jollain on ollut samanlaisihkoja (hahaha onko edes sana??? Tällä unen määrällä ei ajatus oikein juokse) ajatuksia kuin minulla vauvavuoteen ja äitiyteen liittyen. En ikinä niin unelmoinut äitiydestä, mutta niin siinä vain kävi, että äiti olen. Lapseni on ollut ihana ja suloinen ja rakas, mutta en todellakaan ollut kovin kiintynyt häneen heti hänen synnyttyä. Siinä meni aikansa ja meilläkin on itkuinen lapsi, joten on ollut hermoissa pitelemistä. Ärsytti kun hoettiin, että äitiys on ihme ja itse ois vain halunnut juosta karkuun ja jättää kaiken. En ikinä ole vihannut lasta, mutta olen tuntenut huonoa omaatuntoa kun siihen kiintymiseen meni se oma aikansa. Oon kaivannut omia ystäviä ja sitä vanhaa elämää. Jossain vaiheessa vihasin muita äitejä ja heidän lapsiaan, ja heidän hössötystä vauvansa ympärillä. en jaksanut yhtään ja jotenkin muiden lapset jopa ällöttivät. Jos mulle joku valitti, että vain kolmen tunnin pätkissä sai nukkua yöllä, niin ois tehny mieli kiljua ”oisit vaan onnellinen ja lopeta toi turha ininä” .
    Kuitenkin tässä ajan kuluessa olen huomannut, että rakastan lastani yli kaiken. Meillä on omat juttumme ja meillä on päivittäin hauskoja hetkiä. Koitan aina vaikeiden hetkien kohdalla muistaa noi hyvät hetket. Olen onnellinen saadessa olla tän tyypin äiti:) toivotan sulle aivan mieletöntä äitienpäivää ja Amanda on onnekas saadessaan juuri sinut äidikseen!

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, kyllä mä usein mietin, että millasta tää aika ois ollut, jos ois ollu ns. helppo vauva. Etenkin se pari kuukautta jumppapallon päällä pomppiessa oli kyllä tosi traumaattista. Meillä on muutenkin tosi kovaääninen tapaus, sillon kun ei itke niin hihkuu tai kiljuu tms., välillä mietin että pitäiskö ne korvatulpat kuitenkin laittaa välillä korviin. 😀 Mut siis, samanlaisia ajatuksia kuin sulla.

  2. Riina says: Vastaa

    Aika lailla samanlaisia fiiliksiä mullakin on ollut, vaikka poika ei edes oikeastaan ole ollut itkuinen, vaikka omat haasteemme meilläkin on ollut. Mä kaipaan joka päivä aikaa, jolloin voisin vain rauhassa uppoutua kattomaan jotain sarjaa, lukemaan kirjaa tai nukkumaan ilman, että olen koko ajan ”hälyytystilassa”. Ja todellakin kaipaan töitä! Muutakin kuin sitä tilipussia… Mun mielestä on nimittäin täyttä huttua, ettei perhevapaalla menis rahaa. Mulla ainakin menee, kun pitää hommata ittelle ruokatarpeet päiväksi (töissä on ruokaetu), ja jos yhtään mitään haluaa tehdä, niin aina menee fyrkkaa vähintään kyläviemisiin. Lisäksi lapsi tarttee koko ajan jotain. Nyt pitäisi ostaa mm. ratasistuin + matkarattaat, jotka mahtuu lentokoneeseen. No joo, me ollaan ratkaistu homma niin, että mies jää kotiin loppuvuodeksi, ja mä meen elokuussa töihin vanhempainvapaan päätyttyä. Näillä näkymin pikku-ukko menis siis kolmeksi päiväksi hoitoon tammikuussa, mummot on luvanneet kattoa sitä pari päivää viikosta. Ja ei tää inhorealistin rehellisyys tietenkään poista sitä, että poika on mulle tosi rakas, ja voi olla ainakin hetkellisesti järkytys olla siitä erossa työpäivät. Mut kotimammaksi mustakaan ei ole, enkä selkeesti oo mikään hoivaajatyyppi muutenkaan.

    1. Kissis says: Vastaa

      Jep, just toi hälytystila…se on päällä 24/7. Odotan kyllä kovasti, että tän imettämisen kanssa joskus helpottaa ja etenkin sitä kun se loppuu kokonaan. Ja joo, kyllä rahaa menee. Itelle en juuri oo ostanu mitään viimesen puolen vuoden aikana, mutta safkat ja vauva tarvii koko ajan jotain vaatetta tai jotain muka pakollista härpäkettä. Enkä oo hoivaajatyyppi mäkään!!! 😀 Ja välillä tää jatkuva leikittäminen ja viihdyttäminen tökkii tosi lujaa. 😀

  3. Musta on hyvä, että uskaltaa olla rehellinen noista tuntemuksistaan, koska et taatusti ole ainut noiden ajatusten kanssa ja aivan varmasti jokainen joskus mielessään on pyöritellyt sitä kuinka helppoa elämä oli ennen lasta – niin itsekin vaikka vauva itsessään on helppo (ne vaikeudet vauva-arkeen ovat tulleet meille noiden seurantojen kautta kuten olen aiemmin täällä kommentoinutkin..).. Kyllähän tämä vauva-arki sitoo niiiiin paljon enemmän kuin sitä osasi edes kuvitella vaikka jonkunlainen ymmärrys olevinaan asiasta ennakkoon olikin 😀 (ehkä sekin kun ehti jo näin ”vanhaksi” lapsen saatuaan, on ehtinyt jo niin kauan nauttia siitä itsenäisyydestä ja menemisestä omaan tahtiin..)

    Ihanaa äitienpäivää sinne, mekin saadaan loppuilta hengähtää (tänään juhlittiin ristiäisiä ja niin tyttö kuin vanhemmatkin on aika veto pois :D) <3

    1. Kissis says: Vastaa

      Todellakin, ei mitenkään etukäteen osannut kuvitella tällaista sitovuutta… tosin erityisesti imetys on suurin syy siihen, miksi tämä niin älyttömän sitovalta tuntuu. Ja sama täällä, oon kans tosi tyytyväinen, että lykkäsin lapsen”tekoa” näin vanhaksi.

  4. rosieeeee6 says: Vastaa

    En tiiä millä hakusanalla löysin blogiisi, mutta tarpeeseen tuli! Oon 2 kuukauden ikäisen vauvan äiti ja tuntuu että oon ainoa maailmassa jonka vauva ei vaan ”syö ja nuku”. Jep! Oikeestaan oisin voinu kans kirjoittaa nää postaukset 😀 ajattelin kans tän vauvavuoden olevan sellaista ”vauva syö,nukkuu ja minä luen kirjaa tai otan nokosia”…. haha joo. toistaiseks en oo vielä oppinu lukemaan tahi nukkumaan vaunulenkillä tai vauvaa hyppyyttäen.

    1. Kissis says: Vastaa

      Tsemppiä, enpä oikeen muuta voi sanoa! Tulee niitä helpompiakin aikoja mut sit on jo seuraava ärsyttävä vaihe päällä. :’D nyt meillä kiukutaan kun ei päästä eteenpäin eikä päikkäreille haluta nukahtaa millään 😀 ! Yöt ollu nyt helpompia, 2-3 herätystä. Mut aina jotain muuta vaikeeta sit.

Vastaa