KUKAAN EI TIEDÄ VAUVOISTA YHTÄÄN MITÄÄN

Ehdottomasti yksi kamalimmista asioista vauvan saamisen jälkeen on ollut tajuta, että vauvoista ei oikeasti kukaan tiedä yhtään mitään. Ajattelin jotenkin tyhmästi, että kun vauva itkee paljon tai on jotenkin kivuliaan oloinen, niin senkus mennään lääkäriin ja siellä tutkitaan ja saadaan itkujen syy selville.

Mutta ehei: kun lapsi on alle 1-vuotias, ei mitään oikein lähdetä edes helpolla tutkimaan. Useimmat kokeet ja tutkimukset eivät kerro näin pienistä mitään. Katsotaan toki korvat, silmät, kurkku ja kuunnellaan keuhkot ja sydämen syke. Mitataan lämpö. Vilkaistaan vähän ihoa ja varmistellaan mittoja – onhan sitä painoa, pituutta ja pään ympärystä varmasti tullut? Jaa on, noh, kotiin vaan siitä ja katellaan pari päivää. Ehkä siellä on pienellä pieru vaan vähän jumissa tai hampaita tulossa! Jeps: hampaat, vatsa tai joku vaihe – valitse vapaasti!

Olen ollut (ja olen siis toki edelleen) tosi hysteerinen mutsi – lääkärissä on siis todellakin käyty ja etenkin alussa jokainen vähänkin isompi puklu sai mut joko lähtemään saman tien taksilla päivystykseen ihan sama mitä kello oli tai ainakin varaamaan lekuriajan seuraavalle päivälle. Luojan kiitos otettiin vakuutus! Mutta nyt olen alkanut jo vähän oppia, että ihan turha siellä lääkärissä on ainakaan jatkuvasti ravata, kun ei siellä mitään ikinä selviä. Paitsi noh, ne korvat on aina hyvä tutkia, sillä kyllähän sieltä nyt viimeinkin yksi korvatulehdus löytyi. Eli jos Amanda itkee yölläkin, on jotain oikeasti vialla.

Meillä tosiaan on tämä vauvavuosi ollut todella itkuinen. Edelleenkään en tiedä, onko neidin päivittäiset itkut luonnetta vai jotain muuta, mutta kaikkea itketään todella helposti – ja kovaa. Viime aikojen itkuja veikkaan enemmänkin ”hampaita tulee” -kärttyisyysitkuiksi ja ”en pääse eteenpäin” -itkuiksi, mutta oikeasti, EN TIEDÄ. Sehän tässä perseestä onkin. Joskus toki voi selvitä jotain, joka selittää tämän itkuisuuden, tai sitten totean vain, että neiti on todella temperamenttinen. Ja toivon, että kyse on jälkimmäisestä.

Mutta emmä vaan mitenkään uskaltais tehdä enempää lapsia tähän maailmaan, jossa kukaan ei tiedä mikä niitä vaivaa!

P.S. Mitään selkeitä kipuitkuja meillä siis ei itketä.

12 Comment

  1. Elli says: Vastaa

    Sitähän se on.. Mikä on? MIKS TÄÄ EI SAATANA LOPU, vaikka mikä aivoriihi pidettäis, kun märy tulee. Yleensä se on just pieru;D. Vauva, kun ilmineeraa kaiken sillä samalla rääkymisellään, kaikki vauvat rääkyy, se on vaan vauvan kieli. Jos on tutkittu, että perusasiat on kunnossa jäisin huolehtimaan myös omasta jaksamisesta, rääky kiristää pinnaa, ainakin jos ei keksi helpotusta.
    Nimim. Ohi on 😀 …

    1. Kissis says: Vastaa

      Haha no niinpä 😀

  2. Tosi harmi kuulla, että ajattelet näin. :/ Mä olin täysin päinvastaisesti jopa kylmähermoinen itkunsietäjä, mutta siinäkin on hirveä paine löytää juuri oikea määrä reagointia, ettei jätä vastaamatta lapsen tarpeisiin. Ja sitähän se on tästä hamaan tulevaisuuteen – tasapainon löytämistä kaikkien pelkojen ja toisaalta sen intuitiivisen äidinvaiston seuraamisen välillä.

    Kun on tottunut tekemään töitä sosiaalisessa ympäristössä ja kommunikoimaan aikuisten kesken aikuisten juttuja, kotiin jääminen runsaasti itkevän vauvan kanssa on varmasti tosi iso muutos – enkä edes yritä väittää, että tietäisin miltä se tuntuu. Mutta rohkaisen puhumaan asiasta neuvolassa niin sinnikkäästi, että pääset juttelemaan jollekin.

    Mä käännyin keskusteluavun puoleen nelivuotisuhman aallokossa ja koin että vasta sitten, kun pääsin puhumaan omista tunteistani ja kokemuksistani rehellisesti ilman, että lapsi oli koko ajan kaiken keskiössä, alkoi helpottaa. Pahinta on tunne siitä, että omaa väsymystä ja voimattomuutta ei oteta vakavasti. Mutta näitä tuntemuksia varten on olemassa siihen ammattimaisesti suhtautuvia auttajia.

    Tsemppiä! <3

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, totta, sitähän tää on! Ja kyllä, tarvitsen ehdottomasti keskusteluapua tän vauvavuoden jälkeen, jos sit jonnekin jo pääsiskin hetkeks. 😀

  3. Riina says: Vastaa

    Joo, toi samainen ”tietämättömyys” siitä, mikä lasta vaivaa, kun se ei vielä puhu, on mustakin ollut kaikkein rassaavinta vauvan kanssa. Poika ei ees oo ollut megaitkuinen, ja yleensä sen räninään on jokin syy, jota mä en vaan tajua. Esim. viime päivinä se on ollut jotenkin kärttyinen, inunut + nukkunut huonosti. No, tänään mun isä pisti sormensa sen suuhun ja hoksasi, että hammas pistää alaleuasta piikkinä ulos… Panadolia sit yöks vaan, hah. Odotan niin, et toi alkais jotenkin sanallisesti kommunikoimaan, ja tää salakielikausi päättyis.

    Onko tosiaan niin, ettei alle 1-vuotiaita muka tutkita? Siis jos painoa, pituutta + päänympärystä riittää ja ainoana oireena on iso itkuisuus? Kuinka paljon Amanda suurinpiirtein päivässä itkee ja rauhoittuuko esim. sylissä? Mun ystävän lapsen suolisto ultrattiin alle 1-vuotiaana allergiaepäilyjen takia, mut ehkä hänellä sit oli muitakin oireita, en muista.

    1. Nimetön says: Vastaa

      Niin, ja kyllä mäkin vein pojan päivystykseen oksennuksen/puklun takia, kun lapsi oli veltto, ja sillä oli kuin olikin oksennustauti, jonka se oli saanut multa… Et en sit tiiä, mikä on hysteeristä ja mikä ei…

      1. Kissis says: Vastaa

        Joo, tottakai velttous ja muutenkin sellainen kaikki yli-epäilyttävä ovat selkeitä juttuja että pitää mennä lekuriin!

    2. Kissis says: Vastaa

      Joo, meillä on kans menossa huono päikkärikausi, päikyt kestää sen puol tuntia ja on väsynyt jo herätessään… mutta sitä sanallista kommunikointia ootan mäkin!

      Ei meillä oo mitään semmosia itkuja, että ei rauhottuis. Amanda on tosi äänekäs muutenkin ja hermostuu kaikesta heti kybällä. Ei siis mitään kipuitkua ole.

      Kyllä varmasti jotenkin tutkitaan näin pieniä, mutta, noh, ei kovin helpolla, jos ei oikeesti oo jotenkin tosi sairaan oloinen. Toki yksityisellä saa mitä vaan, mutta ne tulokset näyttävät sit myös vähän mitä vaan…

  4. Riina says: Vastaa

    Palailen vielä tähän, kun asia on itselle niin ajankohtainen… Mistä sä oot tiennyt, milloin viedä Amanda lekuriin? Meinaan, et kun sanot oppinees, ettei ihan heti kantsi mennä. Tuli tässä mieleen, kun vietiin poika viime yönä päivystykseen tsekattavaksi, kun se alkoi ihan out of nowhere huutaa hysteerisesti keskellä yötä, eikä oikein rauhoittunut. Tää on siis meidän E:lle hyvin epätyypillistä; se kyllä saattaa kitistä, mutta ei varsinaisesti huuda (toistaiseksi!), ellei jokin tosissaan oo hätänä. Epäilin tietty itse heti korvatulehdusta, kun ukko on ollut jo tyyliin viikon vähän räkäinen ja alkanut viime päivinä yskiä. No, ei sillä vielä mitään ole, pelkkä elämänsä eka ylähengitystieinfektio. Sehän ei tietty poista sitä, että homma menee korviin; lääkärin mukaan niin usein käy, huoh… Tuli vaan vähän sellainen ”syyllinenkin” olo, et vaivataan henkilökuntaa sairaalassa moisella ekakertalaisina vanhempina, heh…

    1. Kissis says: Vastaa

      No meillä öisin itkeminen on merkki siitä, että kaikki ei oo ok. Kaks yötä siis heräs 10 min välein ja itki.

  5. Kaisla says: Vastaa

    Päädyin blogiisi jonkun insta-vauvakuvan kautta, meillä on samanikäinen poika ? Kiva lukea toisten samanlaista arkea, itse en blogia pidä kun en ehdi.. mutta vauvan nukkuessa selailen muita.

    Meillä on myös ekaluokkalainen tyttö ( kyllä, pitkä ikäero sisaruksilla) ja tämän kahden lapsen vankalla ( ?) kokemuksella halusin vain vinkata, että vauva kannattaa ehdottomasti käyttää lasten osteopaatilla. Monissa maissa se on normikäytäntö jo synnärillä, Suomessa vain lääkärit jyrää…
    En tähän nyt linkkaa mitään tiettyä, googlella löytyy hyviä ja myös tarkkaa tietoa siitä miten synnytyksen/syntymän jälkeiset ”jumit” voi aiheuttaa ihan vatsakipuja, refluxia, muita kipuja ja osteopaatin todella hellävarainen kropan asentojen korjaus auttaa. Meillä auttoi molemmilla ja ”turhat” iltaitkut ja isompana korvatulehdukset loppui. Itse olen saanut avun myös moneen vaivaan. Lääkäristä en koskaan saanut mitään apua, etenkään itkuihin.
    Suosittelen! ? Jaksamista arkeen ❤️

    1. Kissis says: Vastaa

      Kiva kun päädyit! 🙂 Me käytiin osteopaatilla pari kertaa, sekä vyöhyketerapissa (joka täysin huuhaata…). Ei ollut meille kyllä mitään näkyvää apua, jotain jumeja oli joita korjailtiin, mutta… en tiedä. Meillä siis kyllä tässä allergioita/yliherkkyyksiä takana, kuten jo alussa epäilinkin, en vaan omilla dieeteillä ole saanut koskaan täyttä selvyyttä kaikista, niitä tod.näk. on paljon.

      Mitään kipuitkuja meillä siis ei ole ollut pitkään pitkään aikaan ja vauva muutenkin taitaa olla melkoisen ”high need”, kovaääninen ja vaativa tapaus. Refluksi on lähinnä nyt silentia, eli nieleskelee paljon.

Vastaa