Ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä

Tää menee nyt sit varmaan samalla tavalla kun meidän Reiska-kissan oksentelut: kun sanon ääneen, että eipäs oo Reiska oksentanut pitkään aikaan, niin puolen tunnin päästä Reiskan vatsan sisältö on eteisen matolla (josta sitä on muuten ihan harvinaisen vittumaista putsata pois). Mutta sanon silti: mun raskaus on tähän asti edennyt täysin ”oppikirjan mukaan”, alusta alkaen. Alkupahoinvointi loppui niihin aikoihin kuin sen ”kuuluikin” loppua, sitten tulikin peräkkäin kaikkia niitä vaivoja, jotka kyseisillä viikoilla oli listattu yleisiksi. Kaikki testit olen selvinnyt ”puhtain paperein”, paino on noussut normaalisti, vatsa on kasvanut normaalisti, vauva kääntyi luullakseni (ja neuvolatädinkin arvion mukaan) oikeaan asentoon just silloin kuin raskaus-appi niin kertoi käyvän (vaikka olin ihan varma, että se oli tuossa välissä kyllä parin viikon ajan poikittain…). Olen voinut alun jälkeen ihan hyvin, en tarvinnut päivääkään sairauslomaa töistä raskauden takia (tai no, olisin toki sillon alussa tarvinnut mutta sitkeesti sinnittelin). Ei siis mitään ihmeellistä tai poikkeavaa!

Siksipä mua nyt vähän pelottaakin, että se synnytys meneekin sitten ihan päin helvettiä. Koska eihän tää tuuri vaan voi jatkua loppuun asti? Olimme synnytysvalmennuksessa ja tunsin olevani enemmän valmistautunut lähestyvään koitokseen kuin kukaan muu kanssaodottaja siellä. Olen tehnyt jopa listan, jollainen kuulemma kannattaa ojentaa kätilölle synnyttämään mennessä. Eli jotain toiveita, jos olen liian kipeä tai sekaisin sanoakseni niitä ääneen. Viiden kohdan lista on seuraavanlainen:

  1. Kyllä kiitos kaikki mahdollinen kivunlievitys tänne niin kauan kunnes siitä ei ole vauvalle vaaraa tai pitkitä synnytystä tahattomasti. En mitenkään nauti kivusta ja jos sitä voi lievittää, niin passar bra. (Paitsi että jotkut akupunktioneulat voisin jättää helposti kokeilematta, koska en vaan usko niistä olevan ihan hirveästi apua.) En siis todellakaan edes haaveile luomusynnytyksestä!
  2. Välilihaa tuettava ponnistuksen aikana. Haluaisin selvitä mahdollisimman vähin repeämin – ei myöskään episiotomiaa (=välilihan leikkaus) ellei ole oikeasti pakko ja lääketieteellistä syytä tehdä sellainen (mutta se on täysin OK jos sillä vältytään vielä isommilta repeämiltä tai vauvan tai oma henki on jotenkin vaarassa)!
  3. Kätilö kysyy luvan ennen kuin tekee mitään isompia toimenpiteitä ja myös kertoo mahdollisimman paljon, mitä tekee ja miksi. Epätietoisuus ärsyttää. 
  4. Ei oksitosiinia (=keinotekoista oksitosiinia käytetään synnytyksessä voimistamaan kohdun supistuksia), jos ei ole pakko! Haluan uskoa kehoni tekevän sille kuuluvan työnsä ja mieluummin synnytän rauhassa itse, jos vain mahdollista. Tai no, lähinnä toivon, ettei synnytystä vauhditettaisi ”muuten vaan”, ilman kunnon syytä.
  5. Napanuoran saatava sykkiä loppuun. En edes enää muista mihin tämä perustuu, mutta joku viisas neuvoi lisäämään tämän listalle. Ja tietenkin olisi kiva, että lapsen isä sen leikkais, jos on vielä jotenkin tajuissaan siinä vaiheessa. Ja kyllä, toivon lapsen isän olevan paikalla synnytyksessä (mutta ihan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse nähdä, pitää vielä sopia säännöt…).

Siinäpä ne. Tietenkin tiedostan, että mitä vaan toi tapahtua ja varmasti tapahtuukin eikä mulla ole sillä tavalla mitään ”suunnitelmaa” tai suuria toiveita, paitsi saada vauva ulos niin että me kaikki paikallaolijat jäätäis henkiin. Ja saattaahan se toki sektioonkin mennä. Olisi kyllä ihanaa, jos synnytyksestä tulisi hieno kokemus kaiken kaikkiaan, mutta kuten tähän raskauteenkin, lähden myös synnytykseen avoimin mielin. Haluan luottaa ammattitaitoiseen henkilökuntaan, ja toivoisin saavani mukavan ja huumorintajuisen, mutta jämptin kätilön, joka selkeästi kertoo, mitä mun pitää tehdä tai olla tekemättä.

Mutta kyllä vähän jännittää tämä Kätilöopiston sulkeminen ja mahdollinen kaaos, mikä on Naistenklinikalla, JOS sinne edes mahtuu. Ehkä eniten synnytyksessä pelkään sitä, että jään ihan yksin kun ei kellään ole aikaa auttaa ja neuvoa, on se kuitenkin uusi tilanne. Ja lisäksi synnytyksen käynnistyminen jännittää/mietityttää, missä vaiheessa sitä pitää sitten soittaa ja mihin mahtuu synnyttämään. Kipua enemmän pelkään pahaa oloa ja oksentamista, mä vaan vihaan huonoa oloa yli kaiken (silti on varmaan pakko kokeilla ilokaasua ihan kokeilemisen ilosta, vaikka luulen että viimeistään siitä tulee sit paha olo). Ja vähän myös jänskättää, että meneekö lapsivedet jossain bussissa, olis ihan mun tuuria.

Laskettu aika mulla siis 7.11., mutta kuten aika moni muukin odottaja viimeisillä viikoillaan, mullakin on tunne, että tää beibi ei tuolla vatsassa tuonne asti malta odotella. On nimittäin melkoista menoa tyypillä päivästä ja yöstä toiseen, oon ollut aika tuskissani jo näistä vauvan jatkuvista liikkeistä. Toivon silti, että pysyis siellä edes niin kauan että ehtisin vielä I Love Me -messuilemaan! Ja mulla on MamaPilates-tuntejakin vielä jäljellä. Mulla on ylihuomenna neuvolalääkäri, siellä saan varmaan vähän tarkempaa tietoa siitä, missä nyt mennään. Sairaalakassiin olen jo pakannut: mehua, suklaata ja lakuja (!!!), kosmetiikkaa, lämpimät sukat, siteitä, laturit kameraan ja puhelimeen, kotiutumisvaatteet vauvalle.

Vaikka mulla on ollut alusta asti tyttöolo, olen saanut nyt niin paljon ”se on aivan varmasti poika!” -kommenttia mun vatsan muodosta päätellen, että en enää tiedä onko mulla mitään oloa. Kuulemma poikavatsa ei näy takaa katsottaessa eli suuntautuu eteenpäin, tyttövatsa on pyöreämpi leveyssuunnassa. Siis näähän on oikeasti ihan bullshittia, ei sitä sukupuolta pysty mistään tällaisista päättelemään. Edelleenkin huvittaa tää jatkuva vatsan kommentointi, posteljoonikin pakettia tuodessaan kehui miten söpö vatsa mulla on.

Mutta, nyt oikeestaan vaan odottelen, että koska tapaan tän uuden perheenjäsenen. Olisin jo ihan valmis pääsemään eroon tästä vatsasta, käveleminen alkaa olla jo melkoista tuskaa ja kyllä tää vatsa jo aikalailla painaa! Alistuin just tilaamaan jumppapallon, se on kai aika hyvä siinä synnytystä edeltävässä kotikärvistelyssä ja ehkä sitten vauvankin kanssa?

Elämme jännittäviä aikoja!

Ihana Mizz Annie kävi tekemässä mulle viime lauantaina tän masumaalauksen! Näin unen, jossa synnytin kissanpennun, valkoisen ja supersöpön. Jos bodypaintingia tarttis joku siellä itselleenkin, vauvavatsaan tai johonkin muuhun, niin Annien tavoittaa: mizzanniemakeup@gmail.com .

Kuvat: Mizz Annie, kuvankäsittely: minä

21 Comment

  1. Marjo k says: Vastaa

    Onnea kostokseen. Hyvin se menee ?

    1. Kissis says: Vastaa

      Nauratti tuo kirjoitusvirhe (?), mutta kiitos! :’D

      1. Marjo K says: Vastaa

        Sori ?

  2. Kata says: Vastaa

    Oi ma haluaisin jo synnyttaa, mut oon vasta viikolla 28, hetki taytyy viela odotella.. ja nostan hattua jos ette oo selvittaneet sukupuolta, ma olen ihan liian utelias voidakseni elaa tietamatta. 😀 Mut tsemppia hei, hyvin se menee! 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo älä sä nyt vielä synnytä!! 😀 Mullon ikävä noita viikkoja kun oli se mukavin olotila päällä.

      On tässä kyllä MUUTAMAN kerran käyny mielessä et miks ei otettu sukupuolta selville… mut onpahan sit yllätys. 😀

  3. Maria says: Vastaa

    Mitäää akupunktioneulat mulla synnytyksessä oli tosi hyvät 🙂 poisti kivusta terän -> kokeile ihmeessä!

    1. Kissis says: Vastaa

      Aijaa!!! No hyvä tietää! Mua vähän epäilyttää et onksiel kellään aikaa ruveta niitä pistelee, vaik neuvolan mukaan aina on paikalla joku joka osaa homman…

  4. Maria says: Vastaa

    On siellä, mut toivotaan, että sulla ei oo aikaa ottaa niitä!
    Mut yllätti omassa se kokonaiskesto. Supistusten alusta meni kolme ja puoli vuorokautta (siis kolme valvottua yötä) ennen kun vauva syntyi klo16 ?????

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo mä ootan jotain viikon kestävää synnytystä… :’D

  5. Maria says: Vastaa

    Hyvä, sit mikään ei voi enää yllättää sua! Olihan pakkauslistalla oma villashaali? Se pelasti mut, kun olin niin poikki ja kylmissäni. ?? Onnea matkaan!!!

    1. Kissis says: Vastaa

      Pitää lisätä, kiitti vinkistä! 🙂

  6. Anna Polkutie says: Vastaa

    Vähiin käy! Ihanaa. Aivan ihanat mahamaalaukset <3. Hyvä asenne, että oot ottanu selvää, mutta luotat myös kätilöihin ja heidän ammattitaitoon. Sopivassa suhteessa omia vaatimuksia ja luottoa henkilökuntaan takaa, että puitteet on ainakin kunnossa. Zemppiä vikoihin viikkoihin ja siihen loppukoetokseen. Minityyppi on ihan pian täällä <3. Todella toivon että saisit yhtä huumorintajusen kätilön ku mulla tokassa synnytyksessä. Siel mä ilokaasupäissä nauraa käkätin kun kätilö kertoi eläväisesti keväisestä vatsataudista ku tavaraa lensi molemmista päistä. Hirveen voimaannuttavaa tollai "paskahuumori" kesken sen rääkin.

    1. Kissis says: Vastaa

      Kiitti! Enemmän ku synnytys mua varmaan hirvittää just se, että se vauva on kohta täällä. :’D Mitä hittoa mä silleki teen. :DDD En mä oo ikinä ees pukenu ketään, jotain nukkeja lukuun ottamatta. 😀 Kamalaa.

      Hyvä kätilö sulla! :’D

  7. Sehän tuossa synnytyksessä onkin vinhaa, että sitä ei pysty suunnittelemaan mitenkään kauheasti etukäteen. Ja jokaisen synnytys on täysin ainutlaatuinen, kahta samanlaista synnytystä ei ole -ei edes samalla äidillä.

    Mulla käynnistettiin synnytys Mimusta, koska mulla oli hepatogestoosi. Mä en tiedä luonnollisista supistuksista yhtään mitään, ainoastaan niistä oksitosiinilla vauhditetuista. Mutta olen kuullut muilta useamman lapsen synnyttäneiltä, että omat, luonnolliset supistukset eivät satu niin paljon kuin keinotekoiset. Mulla ei ole vertailupohjaa, mutta jos omat sattuu vähemmän, niin sitten ei kyllä ole kauhean paha 😀 Ja sen kivun unohtaa heti ja se loppuu heti kun bebe on ulkona -klisee, jonka oot varmaan kuullut kyllästymiseen asti, mutta se on totta, tuut vielä itsekin sen kokemaan jos alakautta synnyttelet.

    Jos hei kätilön kanssa ei natsaa kemiat yhteen, sen voi vaihtaa. Meille ainakin painotettiin tätä neuvolassa tosi paljon. Synnytys on kuitenkin todella iso kokemus elämässä ja sitä ei kannata pilata sen takia, että siellä on sellainen ihminen vastassa kenen kanssa ei olla samalla sivulla. Me sovittiin Mikken kanssa silloin ennen synnytystä, että jos kätilö on ihan m*lkku ja mä oon itse ihan pihalla etten pysty vaatimaan vaihtoa, niin Mikke olis hoitanut sen. Harvemmin ne kait oikeasti on mitään kauheita ihmisiä, mulla oli synnytyksen aikana kolme eri kätilöä ja kaikki oli tosi ihania tyyppejä 🙂

    Ilokaasua kannattaa kokeilla, jos niin haluaa. Mä kokeilin, mutta eipä siitä mitään kipuapua ollut. Enemminkin auttoi siinä hengittämisessä supistuksen aikana ja oli jotain tekemistä 😀 Siitä tuli sellainen oli kuin olisi juonut noin ehkä kymmenen drinkkiä liikaa 😀

    Synnytystä ei kannata suunnitella eikä miettiä ihan liikaa etukäteen, koska sitä ei vain voi tietää miten se menee. Mulle oli tosi hankalaa olla miettimättä, koska olen niin kontrollifriikki, että mulla pitäis olla aina selvät suunnitelmat ja tieto kaikesta mitä tuleman pitää 😀 Olikin aikamoista kun siinä kohtaa ei sellaista voinut tehdä. Mutta hyvin se kaikki meni, vaikka imukuppia jouduttiinkin käyttämään ja vaikka väliliha leikattiinkin ja tuli tikkejä. Mulla alkoi säännölliset supistukset klo 11.10 ja meidän neiti syntyi klo 18.21. Jälkihoito oli tosi hyvää TYKSissä ainakin. Kysyttiin monta kertaa, että jäikö synnytyksessä jokin mietityttämään ja jos jäi, siihen sai heti keskusteluapua. Synnytystä käytiin läpi ja kerrottiin tarkkaan miksi tehtiin niin missäkin kohtaa. Se oli kyllä tosi hyvä asia. Kannattaa ehdottomasti siis kysyä rohkeasti ja puhua synnytyksen jälkeen jos jokin jää kaivamaan mieltä 🙂

    Tsemppiä ja jaksamista näihin vimppoihin viikkoihin 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Eikä lopu kipu heti kun vauva on ulkona, sit pitää vielä synnyttää istukka! 😀 (ja oon kuullu, että se voi olla pahempaa ku ite vauvan synnytys!)

      Mutta joo, aika kauhee kätilö saa olla että mä vaadin vaihtoa, kyllä mä yleisesti ottaen tuun ihmisten kanssa toimeen. 😀 Mulla on tosiaan se, että on kiva tietää asioista etukäteen, mutta turha miettiä tai suunnitella liikaa, koska se menee kuitenkin niinku se menee. Tosi hyvä kirja muuten ”Kun synnytys pelottaa”, siis vaik ei pelottaiskaan, mutta mukavan suoraan kerrottu asiat.

  8. Tuuli ? says: Vastaa

    Kaunis maalaus, jää ihana muisto <3 Mullon vissiin yks ainut kuva koko pötsistä 🙂 Äläkä anna tosiaan miehen kurkistaakkaan alakertaan (= varmat painajaiset) XD

    1. Kissis says: Vastaa

      No nii-i, parisuhde kaatuis siihen! 😀

  9. Tuntuu tyhmältä kommentoida vaan tota väliliha-asiaa, mut kommentoinpa silti! 😀 Mä olen terveydenhoitaja ja tiedän sitä kautta kaikenlaista ja oon ymmärtäny, et itseasiassa välilihan repeäminen paranee paremmin, kun siinä se repeää ns. luonnollisesta kohdasta, siitä mistä tavallaan tarvitseekin. Eli älä pelkää sitä! Episiotomia kuulemma on pidempään kipeä. Omakohtaista kokemusta ei kuitenkaan ole, joten etsi toki erilaisia kokemuksia tästä 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, no toi eppari on varmasti ihan tarpeellinen sillon, kun vauva pitää saada äkkiä ulos tai on tulossa vauhdilla muuten – mieluummin ”hallittu” isompi repeäminen kuin niin että repee ihan kunnolla ja aiheuttaa pysyviä ongelmia. Siksi en ole sitä mitenkään vastaan, jos se on perusteltua. Mutta joku kätilön lähestyvä kahvitauko ja siksi asian vauhdittaminen ei ole riittävä syy. 😀

  10. Soffiina says: Vastaa

    Listat on hyviä 🙂 Itse synnytin esikoisen 4 v sitten viikoilla 41+1. Lapsivesi lähti tihkumaan enkä heti ees tajunnut, aattelin vaan että nytkö se inkontinenssi alkoi 😀 Tuosta vasta yli 12 h tunsin ekat supistukset, vaikka käyrien mukaan supisteli jo säännöllisesti sairaalaan tullessa.. mitkä supistukset? Sitten kärvistelin osastolla yön, yrjösin aamupalan vessan lattialle ja siirryin synnärille, josta vielä 10 h eteenpäin ennen kuin synnytin. Eli lapsiveden tihkumisesta syntymään oli 33 h. Kivut ei siis todellakaan aina pamahda kerralla päälle vaan niihin ehtii sopeutua ja tunnustella. Synnärillä sain epiduraalin siinä vaiheessa kun olin about 3 cm auki enkä osannut enää muuta kuin istua sen pallon päällä sänkyyn nojaten ja kiljua 😀 Sitä ennen olin lillunut tunnin ammeessa mikä oli ihan jees. Eli just avoimella mielellä, kivun lievitystä saa kyllä kun aika on…

    Katsoin varmaan kaikenmaailman synnytysohjelmia ennen omaa synnytystä ja mullakin oli ajatukseni tuosta oksitosiinista… Mutta kun jo epiduraalin saatuani kätilö totesi, että ”laitetaanpa oksitosiinia vähän isommalle ettei ihan pysähdy supistukset” niin enpä suureen ääneen alkanut ämpyillä… Kai ne tietää mitä tekee, vaikka yleisesti aina sanotaan, että toimenpiteet johtavat helposti lisätoimenpiteisiin jne.

    Lisäehdotuksia listalle

    1. Pyydä peräruiske, jos eivät itse tajua tarjota 😀 En tiedä miksi jäin tästä paitsi, tiedonkulun katkos? Kiva tietää mitä tulee kun ponnistaa, vaikka eihän sitä aina voi varmuudella tietää… Ei enempää tästä!!

    2. Harkitse jakkaraa. En ole mikään luomuhippi, mutta olin lukenut, että jakkaralla lantio avartuu eli saa pari lisäsenttiä lisää tuloväylään. Eihän se kovin elegantti ole tuo synnytysjakkara, mutta miksi ponnistaisin pyrstöllä maaten ylämäkeen, jos voin ottaa painovoimankin avukseni? Kätilö ei ollut erityisen innostunut jakkarasta, mutta jostain semmoinenkin löytyi (yliopistosairaalasta :)) kun osasi pyytää. Lapsen sydänäänet parani jakkara-asennossa. En tiedä välilihan tukemisista, mutta selvisin hyvin pienillä pinnallisilla repeämillä. Puoliso voi olla takana omalla tuolillaan tukemassa, jos ei itse pyörry 😉

    Synnytys ei siis ollut yhtään niin paha kuin olisin kuvitellut, tsemppiä ja avointa mieltä 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Kiitos kokemuksistasi! <3

      Joo toi peräruiske mulla itse asiassa oli mielessäkin, mut mä vähän luulen, että mulla vatsan sisältö tyhjenee sitä ennen ihan itekseen. 😀 Ja siinä vaiheessa varmaan ei parit kakat itteä ainakaan haittaa, haha! 😀 Mut joo, tiedossa on, että se on ihan näppärä. Ja tuo jakkara kiinnostaa kyllä itseäkin kovasti, mutta mietin siinä lähinnä, että jos vauva tulee vauhdilla tossa asennossa, niin repeekö paikat helpommin? Noh, eipä sitä tosiaan tiedä, mikä asento on sit tositoimissa itselle paras ja missä pystyy ees olemaan, joten fiiliksen ja tilanteen mukaan sekin. Kuumavesiallasta olis myös kiva kokeilla, jos vaan mahdollista.

      Ja totta turiset, kyllä kätilöt tietää mitä tekee, siihen pitää luottaa!

Vastaa