Kultasiko aika muistot?

Oon saanut muutamia ihmettelyjä IG:n kautta blogini uusilta lukijoilta, jotka lukevat tätä blogia aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan, sieltä asti kun kirjoitan itkuisesta esikoisesta (vuosina 2017-2018). Ihmetys tulee siinä vaiheessa, kun kerron olevani taas raskaana – ihan suunnitellusti. Että mitä, mähän vannoin, että ei enempää lapsia?! Blogiini on siis päädytty itkevä vauva sylissä vertaistukea ja kenties jotain neuvoja hakemaan. ”Miten sä uskalsit?” ja ”Onko aika kullannut muistot?” on multa kysytty.

Vielä 1,5 vuotta sitten olin ihan varma, että lapsilukuni on täynnä. Ja sitten jotain vain tapahtui eli halusimme Amandalle pikkusisaruksen. Mutta ei, aika ei todellakaan kullannut muistoja! Oikeastaan ihan päinvastoin. Mun olisi pitänyt (tai edelleenkin pitäisi) käydä keskustelemassa Amandan vauvavuodesta jonkun ammattilaisen kanssa, sillä en vieläkään ole päässyt siitä täysin yli. Pitkään ahdistuin vieraidenkin vauvojen itkuista esim. kaupassa. Ja vanhemmankin Amandan itkut olivat pitkään todella stressaavia. Olen herkkä Oliviankin itkuille ja reagoin nopeasti. Onneksi Olivia ei isompia usein itkeskele, mutta huomaan tunteiden nousevan herkästi pintaan pienemmistäkin itkuista. Ja huomaan välillä myös pelkääväni, tuleeko Oliviastakin vielä itkuisa – ja jännitänkin kiinteiden aloittamista aika paljon. Herkkä vatsa tuntuu Oliviallakin olevan ja olinkin pitkään ilman lehmänmaitoa (ym. vatsaa ärsyttäviä ruokia).

Lähdin siis tähän vauvavuoteen vähän niinkuin lähtisin sotaan. Perkele, tämähän kestetään ja läpi vedetään, tuli mitä tuli. Olin aivan varma, että saadaan toinen yhtä vaikea vauva, mutta ei. Tottakai tämä on muutenkin toisella rundilla helpompaa, sillä olen kaikki nämä vaiheet jo käynyt läpi enkä hätkähdä ihan vähästä. Myöskin kaikki hormonijutut ovat olleet tällä kertaa iisimpiä. Toki tämä vauva-aika on muutenkin erilaista, kun on jo yksi lapsi, joka vaatii huomiota lähes yhtä paljon tai jopa enemmänkin.

Jotain tärkeitä asioita olen oppinut vähän kaikesta esikoisen vauva-ajalta, listaan tähän muutamia:

-VAUVAN UNI. Vauvat ja etenkin vastasyntyneet sellaiset tarvitsevat paljon unta ja on hyvä tietää suurinpiirtein -ajat, kuinka kauan minkäkin ikäinen vauva jaksaa olla hereillä. Esikoisen kanssa olin tästä ihan pihalla ja neuvolasta sanottiin vaan että ”ei kaikki vauvat päiväunia nuku!” Just. Joo. Suurimmista itkuista siis päästiin ihan jo sillä, että opin nukuttamaan vauvani enkä pitämään väsyneenä hereillä, hän kun ei todellakaan niin vain itsekseen nukahtanut. Nyt on myös kaikenlaisia vauvan unesta kirjoittavia somevaikuttajia, joita ehdottomasti kannattaa ainakin jossain määrin seurata.

-NUKKUMISJUTUT YLIPÄÄNSÄ. Jos vauva nukahtaa nyt mieluiten ja helpoiten tissi suussa, olkoon niin. Ei se tissi suussa enää nukahda vuoden päästä, tai no, ainakaan kolmen vuoden päästä! Ylipäänsä kaikki nukkumisjärjestelyt ovat mitä ovat, mutta pääasia, että meillä nukutaan. Olen nyt joutunut heiluttelemaan vaunukoppaa käsissäni kahvakuulatunneilta tutun etuheilautuksen tapaan, jotta Olivia jatkaisi vielä päiväuniaan ja jos aiemmin se olisi mua vituttanut, niin nyt suhtaudun siihen huumorilla, tämä toimii nyt, jes! Huomenna ei välttämättä enää toimikaan, sillä huomenna voi kaikki olla aivan toisin! Koska:

-TÄMÄ ON VAIN VAIHE. Niin raskasta, mutta niin totta. Jos yöt ovat nyt hulinaa, niin kyllä tää lapsi joskus nukkuu. En stressaannu kaikista heräilyistä tai pukluoksennuksista (toki nyt ei refluksia olekaan riesana), ja jos joku päivä päikkärit menee päin persettä, niin ehkä seuraavana päivänä ne sujuu? Otan siis kaiken kaikkiaan rennommin. Vauvavuosi todellakin on täynnä vaiheita, on kehittymistä, on hampaita, on ties mitä milloinkin. AINA ON JOTAIN. Minuutti kerrallaan, sitten tunti, sitten päivä. Ja kohta on taas viikko mennyt ja vauva on isompi! Ja voi olla jo ihan eri meininki, ei tosin välttämättä yhtään sen helpompi…

-SIIVOUS. Siivota ehdin sitten myöhemminkin. Mä en tykkää yhtään, että meidän koti on jatkuvasti ihan likainen ja sotkuinen, mutta tälläkin hetkellä naputtelen tätä tekstiä päikkäritauolla. Ompun päikkärit käytän yleensä johonkin mieluiseen tekemiseen tai makaan vaan sohvalla, sekin on kivaa. Amandan vauva-aikana stressasin ihan hirveesti kaikesta mitä PITI TEHDÄ. Nyt en jaksa.

-KAIKKI JÄÄ AINA KESKEN. Jep, se vituttaa mua edelleen. Tämäkin teksti jää ihan vaiheeseen (ehkä 100 x), koska kohta Olivia herää. Olen kuitenkin oppinut hyväksymään tämän. Sitten kun palaan taas töihin, voin ehkä keskittyä johonkin taas alusta loppuun (tai sitten en, ei nimittäin kuulu työni luonteeseen, haha). Iltaisin ei tällä hetkellä ole aikaa tehdä yhtään mitään niin, ettei jatkuvasti pitäis juosta nukuttamassa vauvaa uudelleen (koska ne hiton hulinat).

-OMAA AIKAA EI OLE. Kyllä voin myöntää, että mua vähän harmittaa, kun jää kaikki kivat pikkujoulut väliin ja olisi joskus kiva tuntikaupalla istua kahvittelemassa kaverin kanssa, mutta koska en pumppaa enkä anna korviketta eikä Oliviaa ole ikinä edes kokeiltu pullosta syöttää, niin paria tuntia enempää en missään ilman vauvaa voi tällä hetkellä olla. Mutta kohta alkaa jo kiinteät ja niiden myötä se omakin aika taas pitenee.

-TÄMÄ HETKI. Vauva on niin ihana! Pysähdyn päivittäin silittelemään Ompun pyöreitä vauvan poskia, pieniä sormia ja varpaita. Omppu kasvaa niin hurjaa vauhtia! Tavallaan odotan kehitystä, tavallaan haluaisin pysäyttää ajan just tähän. Nautin mä vauva-Amandastakin, tottakai, mutta hösäsin ja häsläsin ihan liikaa. Tottakai vauva-arki enimmäkseen onkin sitä, mutta nyt yritän vaan nauttia enemmän tästä hetkestä.

Päivät vauvan kanssa on edelleen välillä tosi pitkiä, ja kyllä mua pelottaa tuleva talvi, miten jaksan olla kotona. Koen vauvan kanssa olemisen usein töitäkin raskaampana, vaikka nyt helpompi vauva onkin. En kuitenkaan vielä töihin ikävöi, nyt on kuitenkin ihan just jees fiilis ja joulua on ihana odottaa.

Ja nyt vauva heräs.

Vastaa