Miksi harrastan liikuntaa

Mietin usein, harrastaisinko mitään urheilullista, jos olisin (kuten ennen kuin täytin 23 v) läpipasko, eli luonnostani todella hoikka ja hyväkroppainen. Päädyn aina samaan vastaukseen: kyllä. Ihailen enemmän sellaisten naisten ulkoista olemusta, joilla on enemmän lihaksia ja timmiyttä kuin läskilaihuutta, ja tähän haluan kovasti pyrkiä itsekin. On myös todella kiva olla fyysisesti vahvempi.

Olen harrastanut liikuntaa läpi elämäni enemmän tai vähemmän. Jonkinlaista jumppakorttia olen kantanut lompakossani 13-vuotiaasta saakka, sitä ennen tanssin ja pelasin kaikenlaisia pallopelejä. Mutta vasta nyt alkuvuodesta koin herätyksen siitä, millaista liikuntaa on edes järkevää harrastaa. Jätin ne tylsät perusjumpat ja siirryin pelkästään Motivus-kahvakuulaan. Se kävi kuitenkin vähän yksipuoliseksi ja jumiuduin liikaa samoihin tunteihin, samoihin ohjaajiin, samoihin liikkeisiin. Vielä vuosi sitten vannoin crossfittia harrastavalle poikaystävälleni, että en ikinä, en varmasti, en koskaan halua harrastaa mitään niin sosiaalista ja yhteisöllistä lajia kuin crossfit. En ole koskaan elämässäni käynyt edes kuntosalilla ja kaikenmaailman painot ja tekniikat pelottivat (pelottavat tosin edelleenkin).

Mutta niin sitten ajauduin crosstraining-kurssille, koska noh, kyseinen laji nyt vaan tuntui tosi hyvältä lisältä kahvakuulailuun. Ja helvetti, kaikki se sosiaalisuus ja yhteisöllisyys tässä lajissa on vaan ihan supermukava lisä. On kivaa mennä salille jossa moikataan nimeltä, tuskaillaan yhdessä kipeitä lihaksia, hehkutetaan onnistumisia. Crosstraining-sali on jumankauta isojen ihmisten hiekkalaatikko! Paikka, jossa on tosi helppo (ja melkeinpä jopa pakko) tutustua kanssajumppaajiin. Ainakin jotain yhteistä löytyy heti.

En ole koskaan treenannut mitenkään tavoitteellisesti ja edelleenkin itsepäisesti sodin sitä ajatusta vastaan. Haluan liikkua ihan vaan omaksi ilokseni (ja tuskakseni) ja se on aina suuri saavutus jo itsessään, että olen vielä hengissä rankan tunnin jälkeen. Alan kyllä pikkuhiljaa sisäistää, että crosstrainingissa/fitissa pitäisi jonkinlaisia tavoitteita itselleen asettaa, mutta toistaiseksi vähät välitän niistä. Uppiniskaisesti väitän vielä olevani ihan aloittelija ja vasta harjoittelen kaikkea. Ja se on jo itsessään tosi kivaa.

Silti, lähes joka jumppatunnin ajan omassa hiessä kylpiessäni mietin, olenko mä ihan hullu. Mitä helvetin iloa itsensä rääkkäämisestä on? Mutta kyllä siitä vaan on:

-Syön terveellisemmin. Rankan tunnin jälkeen ei edes tee mieli herkutella. Tuntuu hyvältä palkita itsensä terveellisellä, protskupitoisella sapuskalla. Ruokaa ajattelee muutenkin enemmän polttoaineena, jonka avulla jaksaa taas urheilla.

-Hyvät yöunet. Olen iltaisin aina ihan poikkipuhkiväsynyt. Nukahdan samantien sänkyyn kellahdettuani. Tai yleensä sitä ennen jo sohvalle (ja missaan puolet jokaisesta Sons of Anarchysta).

-Lihaskipu. Nautin siitä, että lihaksissa tuntuu hyvin tehty treeni.

-Voin herkutella paremmalla omallatunnolla. Tällä hetkellä menossa kova pohdinta järkevästä herkuttelusta. Yritän korvata karkkipäivän silloin tällöin -suklaalla, joka on ainakin 70 %. Olen innoissani Maraboun ohuista tummista Premium-suklaista, pala minttua tai appelsiinia (70 %) kahvikupillisen kera on taivas. Ja ennen en voinut sietää tummaa suklaata…

-Ulkonäkö. Kai vartaloni on edes vähän viime aikoina CT:n ansiosta kiinteytynyt, ainakin poikaystäväni ystävällisesti niin väittää.

-Se itse sali. Tykkään kovasti käydä siellä. Ohjaajat siellä ovat niin hyviä, että välillä ihan pelottaa.

Mutta miksi te harrastatte liikuntaa, vai harrastatteko?

14 Comment

  1. Ennen liikuin ainoastaan sen takia, että laihtuisin. Mutta paino lähinnä jojoili aika paljon. Mutta sitten mäkin jätin ne perusjumpat ja aloitin salitreenit (edelleeeeeenkin olen sitä mieltä etten aio testata crossfittia/trainingia :D) ja juoksun, satunnaisen uimisen, joogan ja combat/pump tunnin ja sain jonkinlaisen rennomman otteen liikuntaan eikä sitä ”pakko laihtua, pakko laihtua, pakko laihtua”-fiilistä. Lisäksi just mäkin syön paljon terveellisemmin ja herkuttelun suhteen oon paljon rennompi (tämä on suuuuuri juttu ihmiselle, joka on ennen kärsinyt bulimiasta). Ja se on muuten ihanaa, että voi oikeasti periaatteessa syödä MITÄVAAN (kohtuudella) – syön itseasiassa nyt enemmän, kuin silloin kun ”laihdutin.” Sanonkin aina kavereille, että treenaan siksi, että voisin syödä enemmän :’) Mutta ei tulisi mieleenkään, että menisin mäkkäriin treenin jälkeen, mutta voin ihan hyvällä omatunnolla syödä esimerkiksi pastaa.

    Ja nyt mä treenaan vaan ihan itseni takia, ennen treenasin koska se yks sanoi, että olisi ihan kiva jos menisit salille vähän treenaamaan hoikemman olemuksen itellesi. Hitto että ihminen voi olla idiootti. Noja. Noja, kuitenkin. treenaaminen on tänä päivänä kivaa ja melkein päivän kohokohta on kun pääsee salille.

    Lisäksi liikunnasta saa paremman itsetunnon. Mikä on todella tervetullutta myös. Niin ja on kivaa serurata, kun haba kasvaa :DD Mutta ei mullakaan ole mitään erityisiä tavotteita (paitsi oppia tällä hetkellä seisoa käsillä – menee ihan vitun huonosti.. höh)

    Tää oli muuten hyvä postaus! 🙂 Ja sori pitkästä kommentista haha.

    1. No liikunta itsessään ei hirveän helpolla laihduta, jos ei ruokavaliolle tee yhtikäs mitään. Joutuis liikkumaan nimittäin ihan tosi paljon.

      Mulla on juoksun kanssa toi, että en varmasti koskaan innostu siitä. Saas nähdä vuoden päästä. 😛 Vaikka EPÄILEN. Se on vaan niin tylsää ja kamalaa. Mulla on ihan olematon juoksukunto, en edes OSAA juosta.

      Mä mietin kans tota, että ”treenaan siksi, että voisin syödä enemmän”, mutta ei se ehkä oo mun kohdalla ihan noin, vielä ainakaan. Ton homman kanssa oon vieläkin ihan hukassa, että paljonko pitäis syödä ja miten paljon hiilareita pitäis karsia, vaiko lisätä? Tavallaan tiedän, miten pitäis syödä, mutta jotenkin sen kanssa menee aina ihan metsään.

      Mäkin tykkäsin tästä postauksesta! 😀 Ja sun pitkästä kommentista!

  2. Meillä on aina perheessä liikuttu paljon, äiti kävi lenkillä ja isä nosti kavereiden ja naapureiden kanssa punttia meidän varastossa. Ensin harrastelinkin vain tanssia ja judoa, koska se oli ”siistiä”, mutta en urheilun vuoksi. Varsinaista URHEILUA aloin harrastaa vasta kun judo alkoi käydä tylsäksi. Silloinkin herätys lähti semmoisesta morkkiksesta, kun kaikki muut perheessä liikkui ja itse ei huvittanut niinkään 😀 Mutta nyt sitä arvostaa, kun on ajatunut tämän ajatuksen kannattamana kokeilemaan kaikenlaisia lajeja ja löytänyt itselle ne mieluisimmat 🙂

    Nyt liikunta on aivan ihanaa, ja vaikka ylipainoa vielä muutama ylimääräinen oiskin, niin aivan sama kunhan olen itse tyytyväinen ja TUNTUU hyvältä!

    1. No mut sillonhan se on just parasta! 🙂

  3. bubbs says: Vastaa

    En liiku. Perheessäni liikuntaan kannustaminen oli lähinnä sellaista ”no mee lenkille” -tyyppistä, eikä kyläpahasessa juuri crossfittejä tunnettu. Ei tullut koskaan muodostettua liikunnasta tapaa tai rutiinia. En ole koskaan käynyt missään maksullisessa tai ohjatussa liikuntatoiminnassa (paitsi ratsastamassa joskus). Liikkuminen tuntuu paskalta, en siedä olla hikinen enkä halua ähistä varsinkaan seurassa, ja tosi harvoin saan liikkumisesta mitään irti. Paitsi viime syksynä, kun aloitin reippaasti hölkkäharrastuksen, paskoin polveni parissa viikossa, ja ne oireilivat seuraavan puoli vuotta, välillä vieläkin.

    Terveyden ja perusjaksamisen takia haluaisin innostua jostain liikunnasta, ulkonäölliset syyt eivät riitä motivoimaan, eikä sporttikroppa edes ole mieleeni. Haluaisin vaan, että jaksaisin kiivetä portaita neloskerrokseen, tai jopa vitoseen, ilman puuskuttamista ja pulssia tuhat. Tykkään uimisesta, mutta en saa tehtyä siitä itselleni rutiinia. Olisin tyytyväinen itseeni, jos muistaisin käydä kerran viikossa, vaan en kertakaikkiaan muista. Jos muistan, en jaksa, tai en raaski maksaa uimalippua, tai oon just pessyt tukan tai telkkarista tulee salkkarit, mitä milloinkin. Voisin tykätä jostain tanssista, mutta kun pelkään niitä muita ihmisiä ja omaa kömpelyyttäni. Olen nyt sellaiset 30 vuotta yrittänyt keksiä keinoja motivoida itseäni, mutta ei.

    1. Heh, naurahdin tuolle seurassa ähisimiselle 😀 En oikein voi sanoa tähän muuta kuin, tosi tylsästi, että pitäis vaan löytää se ”oma laji”. Sillon oikeesti jaksaa kun tykkää siitä mitä tekee. Tai no, ei semmosta välttämättä olekaan.

  4. M says: Vastaa

    Meikä harrastaa siksi koska jotenkin hurahdin sillon pari vuotta sitten tähän ”Fit is the new skinny”-hommaan, jonka ajattelin olevan taas tämmöinen ohimenevä vaihe mutta kummasti vaan se jäi päälle ja aloin seuraamaan mm. näitä Gymlogeja ja fitnessmimmien blogeja 🙂 Itsellä ei oo kisahaaveita mutta timmiin kuntoon kuitenki pitäs päästä ja sillee et on lihaksia sen verran että ne erottuu!
    Lihaksia on kyllä tullut hyvin mutta voi pärsse ku tuo aerobinen on nii kompastuskivi mulle, sillähän ne viimosetki läskit lähtis mutta ngh 😀 Aina pitää tsempata itteää hulluna et jaksaa lähteä sinne pyörälenkille tms.

    1. Mä en haluais itelleni mitään suuria lihaksia, ei ne sopis mulle! Kiinteytymistä muuten, kyllä kiitos.

  5. June says: Vastaa

    Hyviä pointteja. Kyllä mäkin liikun ensisjiasesti siksi, että saan pään pidettyä kasassa, purettua ylimääräisen stressin ja nukuttua paremmin. Ja toimistotyöläisenä pidettyä ylipäätään kropan kondiksessa, etten aivan lysähdä hartioideni alle. 😉

    Mulla on vaan sikäli erilainen tausta, että oon aina vihannut liikuntaa. Koulussa lintsasin jos pystyin, olin surkein kaikessa enkä tehnyt vapaa-ajallani oikein mitään urheilullista. Musiikki pelasti minut urheilulta, niin se vain on. Jossain vaiheessa pitkälle aikuisiässä tajusin, että jaa, voisi sitä kai vähän liikkuakin, ettei herää 50kg painavampana jonain päivänä. Pikkuhiljaa kerta viikossa aerobicista oon siirtynyt kuntonyrkkeilyn ja joogan kautta kuntosaleiluun, kilpacheerleadingiin ja jopa inhoamaani juoksuun vuosia sitten. Voin siis samaistua bubbsin kommenttiin aika hyvin! Mutta on ihan turha pelätä kömpelyyttä tms, jos löytää lajin, josta oikeasti pitää. Mäkin menin tonne kilpacheerleading-joukkueeseen (tanssipuolelle, eli ei akrobatiaa tai stuntteja) ensinnäkin YKSIN, joka on ujolle ihmiselle ihan älyttömän iso asia, ja toisekseen ilman minkäänlaista aiempaa tanssitaustaa. Kyllä näin jälkeenpäin naurattaa, kun katsoo niitä vanhoja esiintymisvideoita! Herrajesta mitä ihmettä oonkaan siellä heilunut. 😀 Mutta 7 viime vuoden aikana oon kehittynyt hurjasti. Hitaasti, tottakai, enkä ikinä pääse samalle tasolle mitä 19-vuotiaat, jotka ovat aloittaneet saman lajin pienenä, mutta kehittynyt kuitenkin. Ja pääasia on, että lajista tykkää. Nykyään tanssikouluistakin löytyy paljon ryhmiä aikuisille, tasoon katsomatta. 🙂

    Crossfitiä haluaisin kokeilla, mutta ihan just tällä hetkellä se ei kalenteriin mahdu. On kuitenkin mielessä, että kenties jossain vaiheessa. 😉

    p.s. Marabou Premium -minttusuklaa on MAAILMAN PARASTA. En vaihtais sitä mihinkään.

    1. Mä taas olen ja olinkin ihan huono tanssissa, tuskin enää tanssitunneille eksyn. Kaikki tanssilliset jumppatunnitkin oli kauhistus. Johonkin zumbaan en menis IKINÄ. 😀

  6. Taru says: Vastaa

    Tällähetkellä ei ihan oikeesti oo aikaa, mulla on vapaapäivä n. pari kertaa kuussa ja sillon haluun oikeesti levätä. Ennen ku alotin koulun, kävin salilla ohjatuilla tunneilla ja ihan kuntosalilla. Toisin ku sulla, mulle tulee ihan järjetön sipsin ja roskaruuanhimo treenin jälkeen, enkä ikinä oo nukkunu niin huonosti ku sillon. Olin jatkuvasti väsyny ku yöt meni vaan pyöriessä. Ilmeisesti mun pitäis treenata jotain kuolettavan tylsää kuten pilatesta tai joogaa…

    1. No pilates ja jooga kyllä ovat kuolettavan tylsiä, samaa mieltä. 😀 Myös haastavia, mutta silti tylsiä.

  7. Jennipenni says: Vastaa

    Harrastan liikuntaa, koska se on kivaa. Viime aikoina vaan ”into” on tasaantunut. Varmaan, kun ramppaa samoissa jumpissa pari vuotta ja ei kerkeä salille niin paljon ja usein kun haluaisi. Tiesin, kun kesätyöt aloitan niin tulee liikunta vähän jäämään verrattuna siihen, että on 4-6h koulussa. Jos herää viideltä, saatan olla iltapäivällä niin väsynyt että aerobiset lajit on poissuljettu. Ja entä se ruuhka salilla? Jos taas on iltavuoro… noh, pitäisi vaan jaksaa raahata itsensä useammin ENNEN töitä salille. Tässä on tsemppaamista. Olen myös miettinyt, että olisiko aika harrastaa liikuntaa järkevämmin ja käydä esim enemmän siellä salin puolella. Ja ruokavaliota pitäisi muuttaa järkevämmäksi. Mulla on kans silleen, et rakemman treenin jälkeen tekis mieli vaan käydä hakee kaupasta suklaata tai jotain ja on jäätävä nälkä. Kaikkia uusia, jänniä lajeja ois tosi kiva kokeilla mut niihinkin rajoittaa lähinnä se rahapuoli 😀

    1. Joo, on mullakin joskus noin, että heti treenin jälkeen iskee herkkuhimo, etenkin kun usein käyn kaupassa siitä heti suoraan. Aika hyvin onneks kuitenkin pystyy ohittamaan karkkihyllyt 😀 Ja nälkäsenä mun ei ees koskaan tee mieli mitään karkkia, vaan kunnon safkaa.

Vastaa