1. viikko

Viikko sitten tällä hetkellä olin synnyttämässä. Viimeisin viikko on ollut ehdottomasti elämäni hulluin ja ihanin. Tässä ihan random-ajatuksiani menneeltä viikolta, voi tulla vähän sekavaakin settiä nyt:

-Synnytystä olen ajatellut todella paljon. Sitä vaan kelaa ihan hirveesti ja sitten alkaakin jo itkettää. Elämäni hienoin kokemus.

-En todellakaan ole oma itseni näissä hormonihöyryissä ja tää tuli todella suurena yllätyksenä. Osasin toki odottaa valvottuja öitä, väsymystä jne. mutta en tiennyt, miten sekaisin hormonit voikaan pään laittaa! Siis tää on nyt se juttu, jota ei vaan voi tajuta, jos ei ole itse kokenut. Olisin toivonut tästä jotain varoitusta neuvolan suunnalta, mutta olis tän voimakkuus silti joka tapauksessa tullut yllärinä.

-Yöt ovat niitä pahimpia. Kun yrittää imettää niin että sais vauvan nukahtamaan ja itsekin lepoa, mut sitten pitääkin mennä vaihtamaan vaippa ja taas vauva on hereillä ja nälkäinen. Vauvamme nukkuu välillä aika levottomasti, ääntelehtii unissaan jne. Nyt yritetään nukkua kaikki samassa sängyssä, mutta kaikenlaista säätämistä on läpi yön. Olen lisäksi etenkin just öisin supernälkäinen ja -janoinen, joten usein kun vauva nukahtaa, mun on pakko yrittää livistää hiljaa jääkaapille. Tilasin muutamia yövaloja, jotka voidaan laittaa makkariin ja vessaan. Pitää alkaa pikkuhiljaa totuttamaan vauvaa siihen, mikä on yö ja päivä.

-Mennyt viikko on ollut kyllä muutenkin paha, myös fyysisesti, sillä kaikki tuskat olivat samaan aikaan: pään sekaisuus, imetys sattui aluksi, ihan hullu jälkivuoto, oon nukkunut tosi vähän, en oo voinut kunnolla istua synnytys-damagen takia, alhainen hemoglobiini (=heikko olo) jne. En oo aina muistanut ottaa särkylääkettä ja kärsinyt siitä sitten. Nyt alkaa jo onneksi kivut ja heikko olo helpottaa ja olen saanut vähän untakin palloon. Tiedän, että pitäis nukkua aina sillon kun vauvakin nukkuu, mutta tällä hetkellä on välillä vaikeeta pakottaa itteään nukkumaan just tiettynä aikana, kun käy aika ylikierroksilla.

-Käveleminen on niin outoa!!! Vatsan puuttumisen huomaa joka askeleella! En ole niitä äitejä, jotka kaipaavat raskausvatsaansa, tää kevyt olo on ihana! Pieni pömppis toki mulla vielä on, mutta koko ajan pienenee sekin. On hassua katsoa itseään peilistä, kun kaikki turvotus on lähtenyt.

-Ulkonäöstä muuten: olen kohta lähtöpainossa ennen raskautta – imettäminen laihduttaa ihan hulluna vaikka syönkin. Lihakset kaikki lähteneet, heippahei vaan. Iho on sen sijaan aika kivassa kunnossa taas! Oottelen sitä peloteltua hiustenlähtöä ”innolla”… MUTTA HEI, ei tullut yhtään raskausarpea! Haluan olla siinä uskossa, että näillä käyttämilläni raskausarpivoiteilla oli suuri merkitys. Tästä Kivvin vartalomarmeladista en muuten aio luopua ikinä, aivan täydellistä.

-Kun vauva on hetken tyytyväisenä isänsä sylissä tai nukkuu ja on se määrittelemätön hetki ”omaa aikaa”, niin iskee ihan sairas paniikki – miten käytän sen?! Yleensä ekat minuutit meneekin ympäriinsä sekoiluun, jos ei ole etukäteen päättänyt, käykö suihkussa, ehtiikö siellä ehkä kenties pestä hiuksetkin? Ja jos joku ihmettelee tätä, niin vauvahan ei siis vielä tajua olevansa äidistä erillinen, vaan olisi mieluiten koko ajan äitinsä iholla, mieluiten rinnassa kiinni. Suurin osa päivästä meneekin siis imettämiseen. Kun vauva alkaa itkeä, sillä on yleensä nälkä ja siihen ei auta muu kuin tissi. Olen kyllä aloittanut maidon pumppaamisen ja sitä on hieman jo pakastimessakin! Tuttipullo siis otetaan jossain vaiheessa myös käyttöön, mutta haluan ehdottomasti pääasiassa imettää.

-Monet ovat kysyneet, miten kissat ovat suhtautuneet vauvaan. Vastaan, että sekä hyvin että huonosti. Ottavat tosi rauhallisesti vauvan lähellä, ja yleensä kun vauva nukkuu, niin käydään vähän nuuhkimassa. Ainoa ongelma on se, kun vauva itkee – Reiska hermostuu täysin ja hyökkäilee Arskan kimppuun. Tästä voi tulla joko isompi ongelma tai sitten se menee ajan kanssa ohi, katsellaan. Nyt on ollut pari aika itkutonta päivää, joten kissoilla on ollut rauhallista. Reiska muutenkin vihaan kovia ja ärsyttäviä ääniä, on pennusta asti inhonnut astianpesukoneen täyttämistä/tyhjentämistä ja näyttää sen rääkymällä. Mutta kaikki vauvan vatsavaivat ovat vasta tulossa, joten myös sitä kunnon itkua varmasti luvassa. Yritetään kovasti huomioida kissoja samalla tavalla kuin ennenkin, etteivät olisi mustasukkaisia.

-Imettäminen stressaa, ehkä siksikin, etten ole saanut siihen mitään ”koulutusta”. Meillä kun imettäminen lähti niin hyvin käyntiin, ei kukaan ole ollut sitä mitenkään erityisemmin opastamassa. Mutta heti jos vauvalla tulee pienikin kiukkuhetki rinnalla, alan helposti panikoida. Päätinkin jo, että jatkossa haluan vieraiden läsnä ollessa imettää jossain rauhassa, toisessa huoneessa. Olen huomannut, että jos joku katsoo, en pysty kunnolla rentoutumaan ja vauvakin aistii sen. Mutta eiköhän tähänkin tule lisää varmuutta ajan kanssa.

-Mietin koko ajan, miten kallisarvoista tää aika just nyt on. Yritän painaa mieleeni kaiken vauvasta, sen hassut ilmeet kun se heräilee (tytöstä tulee isänsä tapaan ärsyttävä torkuttaja: herääminen kestää ikuisuuden!), yleisesti meidän vauvan supersuloisuuden. Kohta se jo menee kouluun, muuttaa pois kotoa, huoh. En edelleenkään ole kauhean kiinnostunut muiden lapsista, mutta oma…se on tietenkin eri asia.

-Saatiin eilen vaunut kasaan ja pitää nyt aloittaa lyhyet, varovaiset vaunulenkit vauvan kanssa. Kovin kauas tuskin on toivetta vielä kävellä ja kiroankin, että oispa kesä, niin vois imettää vaikka ulkona!

-En olisi mitenkään selvinnyt tästä viikosta ilman miestäni, vauvan isää. Kun ei pysty käymään kaupassa, laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä tai tekemään yhtään mitään muitakaan kotiaskareita, on täysin riippuvainen siitä joka pystyy. Ruoka on tuotu viereen kun imetän, jopa perunat pilkotaan valmiiksi! Pakko silti sanoa, että mä oikeesti jo odotan sitä, että voisin itekin taas tehdä kaikenlaista. Ja kyllä välillä iskee vitutus (lue: itku) siitä, että ”mä vaan istun ja imetän” ja mies saa tehdä niin kauheesti kaikkea ja usein aika vauvan kanssa on sitä epäkiitollisinta, että odottaa vaan koska tulee itku ja mut pitää huutaa paikalle. Mutta kiitos rakkaalleni tästä kaikesta, olet paras. ♥

-En olisi myöskään selvinnyt tästä näinkin hyvin ilman meidän Marraskuiset 2017 -FB-ryhmää. Olen saanut sieltä niin paljon apua ja tukea, että huhhuh. Suosittelen niin lämpimästi johonkin tuollaiseen FB-ryhmään liittymistä jo odotusaikana, etenkin jos odottaa esikoista. Sieltä se kaikki tietous ja apu tulee, aivan korvaamatonta. (Ja nyt alkaa muuten itkettää.)

Ja vielä lopuksi:

Vaihdoin mielipidettäni. On sittenkin ihan OK sanoa viimeisillään raskaana olevalle naiselle ”lepää nyt kun vielä voit.”

19 Comment

  1. Hieman naurahdin kohdassa, että kohta se jo menee kouluun ja muuttaa pois kotoa 😀

    Kyllä onkin suloinen tyttö teillä ja oikeasti, aika ihanan kuuloisia hetkiäkin! Vaikka siis, todellakin kaikki sympatiat tuosta valvomisesta ja vaivoista ♥

    Nää postaukset on pahoja, kun aina pieni vauvakuume nostaa päätään 😀

    1. Kissis says: Vastaa

      Vauvakuume on kyl täysin tuntematon juttu mulle 😀

  2. Saija says: Vastaa

    Kuulostaa tutulta näin nyt kolmikuisen vauvan äitinä. En kyllä kaipaa tuota alkuaikaa tuon mielialan puolesta.. Enää ei onneksi itketä enää joka päivä.

  3. Tuuli 💙 says: Vastaa

    Heh, olipa taas parikin kohtaa jossa hörähdin ääneen! XD ”Kohta se menee jo kouluun”… ja mielipiteen vaihto 😀 Mä synnytin just ja nyt tuntuu et pää alkaa olla ”selväpäinen” vauva-ajan jäljiltä. Meijän vauva täytti kesällä 7 vuotta!!! 😀 😀 Aika siis menee todellakin siivillä!! 😀 On ollu ihana lukea sun raskaus- ja synnytysjuttuja kaikessa rehellisyydessään ja aitoudessaan. Kuten Saija tossa yläpuolella mainitsikin, niin en mäkään kaipaa yhtään sitä puolen vuoden itkuperiodia synnytyksen jälkeen- edes näin 7 vuotta myöhemmin muisteltuna! XD

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, en usko että näitä hormoneja ikävä tulee! Tai no, onpahan tääki koettu :’D

  4. Viivitys says: Vastaa

    Puolivuotiaan tytön äitinä voin todeta, etten muista noista alkuajoista oikein mitään! Otin onneksi paljon kuvia ja voi miten erinäköinen pieni rääpäle niissä onkaan nykyiseen tomeraan viuhtojaan verrattuna 😃! Nyt se jo istuu syöttötuolissa, miten se on jo noin iso.., ja itkua riittää vieläkin 😂.

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo mä uskon, ettei muista! Hämärtyy jo itelläki 😀

  5. Kasu says: Vastaa

    Meillä Mööppi kävi Simon niskaan kiinni aina ku vauva huusi, mutta tätä kesti vaan jotain muutaman viikon. Luultavasti loppuu pian teilläkin.
    Hirmusti onnea! Meillä täytti vauveli vuoden jokunen aika sitten ja kyllä meni vuosi äkkiä! 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo nyt ei enää oo hyökkäily! Tosin itkutki ollu minimissä. Niin se aika kuluu 🙁

  6. Marjo says: Vastaa

    Onnea vauvasta sinulle! Alkuaika on haastavaa ja jännää. Kannattaa nauttia vauvan sylittelystä kun voi, ja antaa sen miehen passata 🙂 Vauvat on kyl niiiin ihania. Onnellista vauva-aikaa, ootte ihania <3

    1. Kissis says: Vastaa

      Yritän niin kovasti <3 Kiitos <3

  7. Salka says: Vastaa

    Olipas ihanaa lukea tällainen fiilis-postaus, voi vitsit! Iloa ja onnea vauva-aikaan ^_^

    1. Kissis says: Vastaa

      Hih, kiitos!

  8. MT says: Vastaa

    Onnea ihan hirmuisesti ♡ Naureskelin jo oman odotukseni aikana postauksillesi, että IHANAA kun joku suhtautuu raskauteen samalla tavoin kuin minäkin 😀 Ja nyt, tämä postaus olisi voinut olla minun kirjoittamani n. 9 viikkoa sitten (sanoin silloin että meidän tyttö kasvaa niin hurjaa vauhtia että kohtahan se jo menee kouluun! :’D). En koskaan ole pitänyt vauvoja erityisen söpöinä, mutta oma typy hurmasi ensihetkistä asti ja nyt eräs päivä huomasin miettiväni miten muidenkin lapset ja etenkin vastasyntyneet ovat vain niin ihania, varo vaan, sinäkin saatat siedättyä 😀

    Tosiaan olen 10 viikkoisen tytön äiti ja tuoreessa muistissa on nuo ensi viikot kun mieskin oli kotona. Oli oikeasti ihan epätodellisen ihanaa aikaa enkä minäkään osannut siihen varautua (those hormones…) 🙂 Vaikka taisin parit ”oon vaan kotona nuhjuisena viikko sitten pestyissä hiuksissa enkä pääse minnekään”- itkut vetäistäkin.

    1. Kissis says: Vastaa

      Heh, nojoo, toki nyt muidenkin lapset ja kaikki vauvajutut jollain tavalla kiinnostaa, mutta ei musta mitään kauheen lapsirakasta ihmistä kyllä silti tuu. Ja jep, nuhjuisuus-itkut tullu täälläkin vedettyä 😀

  9. Soffi says: Vastaa

    Tsemppiä:) Kapalointia vois kokeilla levottomalle nukkujalle.

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo no tolla se on toiminu vähän vaihtelevasti…

  10. Janet says: Vastaa

    Todellakin videoi, kuvaa, paina mieleen ja tee ihan mitä vaan tallentaaksesi kaiken tuosta ajasta. Sitä ei enää muista. Oliver täyttää jo vuoden enkä todellakaan muista miten pieni hän oli tai miten alkuvaikeuksista selvittiin 😀 mä panikoin myös imetystä alussa, mut sit se kuitenkin sujui, mun suihkuavista tisseistä huolimatta 😀 mut ihana kuulla kuulumisia <3

    1. Kissis says: Vastaa

      Mä yritän parhaani 😀 Kun vaan ehtis kaiken!!

Vastaa