Cult Beautyn joulukalenteri – sisältö ja mielipiteeni

Voi jeesus että tää kuvaaminen on ihan perseestä tämmöseen vuodenaikaan kun IKINÄ EI OLE VALOA. Ja mä en kyllä saa minkäänlaisia kuvia aikaiseksi muussa kuin luonnonvalossa, joten heti kun tää korona on ohi niin mä muutan Malediiveille.

Nyt pitää siis kärsiä vähän pimeämmistä kuvista, mutta en jaksa enää odottaa valoa että saisin tän joulukalenterin sisällön ja mielipiteeni siitä julkaistua! 224 euroa siis tästä joulukalenterista pulitin, ja odotukset oli toki kovat. Oikeastaan mikään muu joulukalenteri ei tänä vuonna viehättänyt mua niin paljon kuin tämä, joten vaikka ensin epäröin että onko tää mun juttu, halusin tän silti kuitenkin, sillä Cult Beauty on ehdottomasti mun lempparein kosmetiikkanettikauppa ja siellä on paljon tosi kiinnostavia brändejä! Ja tää oli tosi luksuskalenteri, mitä sisältöä etukäteen hieman vilkuilin, siihen kuitenkaan tosissani syventymättä.

Avasin jokaisen luukun IG:ssa ja löytyvät muuten vielä sieltä koottuina profiilista (”Joulukalenteri”). Mennään sisältöön:

Ensin seerumit. Niitä tuli kalenterista NELJÄ kappaletta! Mähän EN ole seerumi-ihminen, yhtään, en muista/ehdi/jaksa käyttää semmosta. Mä hyväksyn nämä nyt, koska vaikuttavat kuitenkin aika erilaisilta ja laadukkailta.

Dr. Barbara Sturm – Night Serum (deluxe-koko), lupaa yöaikaan korjata päivän vahinkoja. Katsotaan, pidänkö itse vai annanko eteenpäin.

Allies of skin – 20% Vitamin C Brighten & Firm Serum (deluxe-koko), ilmeisesti aika voimakas seerumi lupaa vähentää tummia läiskiä. Ehkä otan omaan käyttöön, en vielä tiedä.

Dr. Dennis Gross Skincare – B3 Adaptive Superfoods Stress Rescue Super Serum (deluxe-koko), rauhoittava vaikutus! Kyllä mä tätä kokeilen. On nimittäin stressiä, heh.

Herbivore – Prism 12% AHA + 3% BHA Exfoliating Glow Serum (deluxe-koko), pitäisi vaikuttaa ihohuokosiin ja tuoda kirkkautta. Kokeilen!

Näistä kiinnostavin on varmaankin tuo Herbivoren, ehkä pullonkin perusteella, heh.

Toinen perse oli nää öljyt, haha. En nimittäin ole öljy-tyyppiäkään, yhtään. Yksi näistä oli vartaloöljy ja loput kasvoille.

Costa Brazil -Óleo Para O Corpo Kaya Jungle Firming Body Oil (matkakoko), noh, kyllä vartaloöljy on parempi kuin kasvoöljy, ja tämä lupaa tasaista ihoa, joten toki kokeilen.

Drunk Elephant – Virgin Marula Luxury Facial Oil (deluxe-koko), antioksidantteja ja omegaa! Mulla on jonkin verran kokemusta Drunk Elephantin tuotteista, joista osa ihan jees, osa plaa. Tää on kuitenkin laadukas merkki eikä mikään iso putkilo, joten testaan kyllä.

Jordan Samuel Skin – Retinol Treatment Oil (täyskoko), lupaa tehota juonteisiin. En usko, että käytän itse, vaikuttaa tylsältä.

Votary – Super Seed Facial Oil (täyskoko), tää on joku supertuote, jossa 22 erilaista öljyä. En tiedä, oonko riittävän kiinnostunut, ehkä.

Jotenkin tylsiä nää öljyt, pulloja myöten. Mun iho ei oo aiemmin hirveesti öljyistä välittänyt, joten siksi suhtaudun niihin vähän skeptisesti. Mutta kyllä mä näistä silti ainakin paria kokeilen ja lopuille löytyy varmasti hyvä koti.

Kasvonaamiotuotteita oli kolmin kappalein!

Algenist – Alive Prebiotic Balancing Mask (täyskoko), tasapainottava, kosteuttava… kuulostaa ihan hyvältä!

OSKIA – Liquid Mask Lactic Acid Micro-Peel (täyskoko), kuulemma ennen spesiaalitapahtumia suositeltava maski, joka lupaa poistaa kuolleita soluja. Ihan kiinnostava! Vielä joskus jos jotain tapahtumia tulisi…?

Summer Fridays – Overtime Mask (täyskoko), JESSSS, tätä odotin! Summer Fridays on tosi kiva merkki ja tätä aprikoosipuuteria sisältävää, ihoa kirkastavaa maskia kokeilen ehdottomasti. Tämä todellakin ilahdutti.

Kaikenlaisia rasvojakin joulukalenterista tuli:

Augustinus Bader – The Rich Cream (discovery-koko), tämä on joku ikoninen voide, kasvoille, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta nyt pompsahtanut mun silmille useinkin Cult Beautyssa ja aion ottaa tän käyttöön ihan pian!

Verso – Eye Cream (täyskoko), tämä silmänympärysvoide sai hehkutusta kavereiden WA-ryhmässä, joten olen kiinnostunut. Käytän enää lähinnä Louis Widmerin superhyperhyvää sy-voidetta enkä usko että sen parempaa on, mutta testaan kyllä tämän. Kiva, että tuli täyskoko!

Malin + Goetz – Vitamin b5 Body Moisturizer (matkakoko), kuivalle iholle tarkoitettu kroppavoide oli ehkä vähän plaah. Mä en yleensä ikinä käytä vartalovoiteita, joskus jotain The Body Shopin ihan vaan tuoksun takia jalkoihin + käsivarsille, mutta olen toooosi laiska rasvaamaan kun ei ole oikeastaan tarvetta. Tää ois toki kiva joskus matkalla mukana ja ehkä tätä voi käyttää käsivoiteenakin? Sitä kyllä kuluu.

Glow Recipe – Banana Soufflé Moisture Cream (matkakoko), tämä on kiva!!! Mulla itse asiassa oli jo tällainen jemmassa, en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta tää Glow Recipe kokonaisuudessaan on tosi kiinnostava. Ihanalta vaikuttavia tuotteita!

Tässä hiustuotteet! Ei järin monta! Ois voinut mun puolesta olla enemmänkin.

Larry King Hair Care – A Social Life for Your Hair (matkakoko), tää on joku KAIKEN tekevä voide hiuksille, jota voidaan käyttää kuiviin ja kosteisiin hiuksiin. Lähinnä kai kosteuttaa, tuo kiiltoa jne. Ihan kiva, menee kokeiluun.

Living Proof – Perfect Hair Day Triple Detox Shampoo (matkakoko), kyllähän shampoolle aina käyttöä on, joten ihan jees. Olen merkin kuivashampoota käyttänyt aiemmin, joka muistaakseni oli ihan hyvä?

Sit vähän sekalaista settiä!

111SKIN – Rose Gold Radiance Booster (matkakoko), kirkkautta ja ties mitä tuova ”boosteri”, sisältää puhdasta kultaa! Tätä laitetaan muutama tippa suoraan iholle puhdistuksen jälkeen ja tää on ilmeisesti julkkisten suosiossa (noh, mikäpä ei…). Mulla oli joskus tällainen sheet mask, mutta edelleenkään en ole yhtään sheet maskia vielä kokeillut! En tiedä, mitä tälle teen, otanko käyttööni vai en. Tuoksuuko tää ruusulta, tietääkö joku? Jos tuoksuu, menee eteenpäin!

Susanne Kaufmann – Pillow Spray Calming (deluxe-koko), laventelin tuoksuinen tyynyspray. Oon vähän skeptinen tällaisten suhteen, et alkavatko jotenkin allergisoimaan tai ärsyttämään. Tätä voi käyttää myös huonetuoksuna!

De Mamiel- Settle (täyskoko), aromaterapeuttinen tuoksu, joka lupaa rauhoittaa. Tätä rullaillaan siis iholle, mm. ranteisiin ja tuoksutellaan ja sit ollaan täysin rauhallisia. Pitää kokeilla joskus töissä!

Molton Brown – Delicious Rhubarb & Rose Bath & Shower Gel (matkakoko), no mitäpä olisi kosmejoulukalenteri ilman tätä, haha! Onneksi tää tuoksu on tosi hyvä (niitä on vähän miesmäisiäkin), joten käytän suihkugeelinä kyllä.

Jo Loves – Fig Trees Votive Candle (matkakoko), tän mä itse asiassa jo annoin ystävälle. Vähän voimakas tuoksu omaan makuuni, vaikkakin ihan hyvä, mutta oon laiskasti nyt poltellut kynttilöitä ja mulla on niitä niin monta jemmassa, etenkin tuoksukynttilöitä. Ei tää silti yhtään tylsä ollut, vaan kivaa vaihtelua sisältöön.

Patchology – Little Helper Energy Dietary Supplement Strips (täyskoko), siis KUKA HALUAA NÄMÄ? Voin postittaa heti. En käytä tällaisia lisäravinteita. Tuovat siis energiaa, täältä voi lukea lisätietoa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin laita viestiä niin postitan. Onneksi tää ei ollut mikään 1 luukku, vaan nää tulivat monen muun tuotteen mukana, muuten ois ollut kyllä pettymys!

Meikkejä! Onneksi tuli niitäkin, eikä vaan ihonhoitoa.

IT Cosmetics – Superhero Mascara (deluxe-koko), tämäkin menee eteenpäin, sillä ei ole waterproof ja vaan WP:t mun tikkusuorissa ripsissä toimii taivutuksen jälkeen.

Huda Beauty – Topaz Obsessions Palette (täyskoko), tämä oli monessakin tämän vuoden kosmekalenterissa, joissakin punasävyisenä! Onneksi tässä tuli nämä ruskean sävyt, on enempi mun juttu. Mietin silti, pidänkö tätä itselläni, onko ehkä turhan kimaltava omaan makuun? Ja liian monta mattasävyä… Mulla ei oo aiempaa kokemusta Huda Beautyn paleteista!

By Terry – Ombre Blackstar in ’N 4 Bronze Moon’ (mini), tästä mä tykkäsin! Oon nyt tykästynyt käyttämään Laura Mercierin vastaavia ja tämä ruskea sävy (kuvassa näyttää liian vihreä-kultaiselta mut ei oo) on oikein kiva. Tämä on siis tällainen kermainen koostumus ja sopii hyvin puuteristen luomivärien pohjalle tai sitten ihan pelkästään!

Nudestix – Intense Matte Lip + Cheek Pencil in ’Belle’ (täyskoko), mjoo! Ihan kiva sävy, ja ehkä tässä joskus vielä päästään maskeista eroon ja viitsii taas meikata huuliakin? Mulla kyllä on tosi monta tän sävyistä mattahuulituotetta, mutta ehkä pidän tän kuitenkin. Tässä kuvassa tuote vasemmalla:

Milk Makeup – Lip & Cheek in ’Werk’ (deluxe-koko), mähän kirjoittelin Milk Makeupista täällä, mutta tätä tuotetta en ollut aiemmin kokeillut. Pelkäsin, että tän takia eivät postita koko kalenteria Suomeen, mutta onneksi ei. Tää oli ihan kiva, aion käyttää. Kiva sävy myös.

Charlotte Tilbury – K.I.S.S.I.N.G. Lipstick in ’Stoned Rose’ (täyskoko), jep, oon hullu Tilbury-fani ja etenkin Tilburyn huulipunat on ylihyviä. Tämä oli siis erittäin hyvä luukku, ajattelin ostaa tähän myös saman sävyisen rajauskynän.

Too Faced – Lip Injection Extreme in ’Original’ (matkakoko), oon käyttänyt monta putkiloa näitä Too Facedin huulten ”pullistajia” ja haaveilen kyllä huulteni (maltillisesta) täyttämisestä noin muutenkin. Tämä oli hyvä, käyttöön tulee. Sitten joskus, heh.

Sit vielä pari lemppariluukkua!

Hourglass – Ambient Lightning Blush in ’Luminous Flash’ (matkakoko), ihan superihana marmori-poskipuna! Mä olen tätä katsellut sillä silmällä jo aiemminkin. Aika pieni koko, mutta söötti ja erittäin kiva. Valitettavasti sävy ei pääse kuvassa oikeuksiinsa.

Natasha Denona – Bloom Highlighting Blush (täyskoko!), tämän ajattelin aiemmin ostaa seuraavaksi poskipunakseni, joten erittäin jees, että tuli tästä kalenterista (oli mm. yksi syy, miksi tän kalenterin halusinkin). Mun lempparisävyinen, tällainen kirkas koralli, ah! Kuvassa ei näytä tämäkään itseltään, eli on luonnossa pinkkipunaisempi. Aivan ihana. Ja onneksi tuli ehjänä mulle, tosin tuolta reunasta tää vähän oli irtoillut, mutta toivottavasti pysyy kasassa.

Mulle kävi tän kalenterin kanssa samalla tavalla kuin aina: monen luukun (etenki seerumi- ja öljy -sellaisten…) kohdalla mietin, että ääk, miksi mä tän kalenterin ostin, mutta kun kasasin koko sisällön yhteen, niin onhan tää tosiaan ihan samperin laadukas! Ja parissa luukussa oli siis enemmän kuin 1 tuotetta. Ja tosiaan noi öljyt ja seerumitkin on sellaisia luksus-tuotteita, että kyllä mä varmasti kokeilen ja ehkä löydän uusia ihastuksiakin. Loppujen lopuksi olen siis tosi tyytyväinen kalenterin sisältöön.

Blogeihin ei enää nykyään paljon kommentoida, mutta jos joku vielä innostuu, niin: mitä mieltä sisällöstä? Oisko ollut sun juttu? Mä rekisteröidyin jo Cult Beautyn ensi vuoden kalenterin waitlistille, haha! Mutta saas nähdä, millaisia kalentereita ens vuonna oikein on! Olin ilahtunut mm. Too Facedin kalenterista, vaikka sisältö ei itselle sopinutkaan ja ihanaa, että Benefitiltäkin tuli taas kalenteri! Olispa nää ens vuonna parempia!

9 Comment

  1. Sonja R says: Vastaa

    Ehkä joskus voisi sijoittaa näin laadukkaaseen kalenteriin. Meikkipainotteisempi kalenteri olisi enemmän mieleeni mutta miksei tämmöistäkin voisi kokeilla.
    Vinkki ripsariin liittyen, laita taivutusten kohdalle wp ja loppuihin tavan ripsaria. Itsellä kanssa suorimmista suorimmat ripset mut tällä tekniikalla taivutukset kestää, ja voi kokeilla eri ripsareita. Win win 🤩

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, meikit itsellekin ehkä niitä kivoimpia mut tuntuu et aika usein sävyt ei oo mieluisia, etenkin huulipunissa… tässä oli kyllä tosi jees!! Kiitti ripsarivinkistä, pitää kokeilla! 🙂

  2. mses says: Vastaa

    En tilannut tänä vuonna kalenteria, koska muutin juuri kun niitä myytiin ja olin tajunnut pakatessa, ettei yhtään lisää kosmea hetkeen. 😀 Näin myöhemmin kalenteripostauksia lukiessa totesin, että tämä olisi ollut oma valinta. Hinta on kyllä kova, mutta itselleni olisi ollut vain noin yksi huti tässä. Taidanpa laittaa itseni siis waitlistille!

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, nyt muitakin kalenterisisältöjä katseltuani olen kyllä tyytyväinen tähän omaani 😍 mutta… eipä sitä lisäkosmea ois kyllä itsekään oikeesti tarvinnut! 😁

  3. Hey dear! Loved your post and allready followed your blog, i want invite you to visit and follow my blog back <3

    http://www.pimentamaisdoce.blogspot.com

  4. Pömppö says: Vastaa

    Kiitos postauksesta, tykkään tällaisista rehellisistä katsauksista! Rakastan muutenkin lukea näitä kosmekalenterijuttuja, koska en ole vielä koskaan raaskinut itselleni kalenteria ostaa. En tykkää öljyistä, naamioista enkä oikein seerumeistakaan. Luomivärejä en ole käyttänyt moneen vuoteen, ja maskiaikana huulituotteetkin vaan happanevat laatikoissa. Eli mun unelmakalenteri olis lähinnä kasvovoidepläjäys, haha. Tänä (tai siis jo menneenä!) jouluna ehkä Lookfantasticin kalenteri olisi ollut mulle paras, mutta hyvin pärjäsin ilmankin. Ehkä seuraavana jouluna. 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Jep, mäkään en oikeen tykkää käyttää öljyjä, naamioita enkä seerumeita, MUTTA nyt huomaan tän kalenterin myötä innostuneeni! 😄 Nää on niin luksustuotteita!!! Otin jo muutamia käyttöön ja tykkään!

      Lookfantsun kalenteri on kyl semmonen, joka sopii kaikille! Mua jäi taas kaivelemaan TBS, ens vuonna haluun sen!

  5. Pömppö says: Vastaa

    Niin ja toi Hourglassin poskipuna on upea!

    1. Kissis says: Vastaa

      Niin on 😍😍😍

Vastaa