Äitiyden syntilista

Viime äitienpäivän teema somessa tuntui olevan itsensä armahtaminen ja ”sinä riität”. Tää tuntui musta jotenkin tosi hyvältä. Meidän vauvavuosi oli niin päivästä toiseen selviytymistä, että en hirveästi miettinyt sitä, millainen äiti olen, tai mitä muut ajattelevat. Mua ei paskaakaan ois kiinnostanut neuvot siitä, miten paljon vauvaa saa pitää päivässä sitterissä (mulle riitti, että meidän vauva enimmäkseen viihtyi siinä ja oli siis edes joskus tyytyväinen eikä huutanut koko aikaa), tai miten itse kannattaa tehdä soseet (ei todellakaan ollut moiseen aikaa saati jaksamista) tai miten kestovaippoja kannattaa käyttää edes joskus (joo ei, mulla oli tärkeempääkin tekemistä kuin pestä vaippoja, kuten esim. itkevän vauvan kantaminen).

En tiedä milloin se alkoi, ehkä Amandan täytettyä vuoden, kun mun intternetistä poistui kaikki ”vauvahieronnan alkeet” ja ”millainen kakka vauvalla on normaalia” -jutut. Niiden tilalle tuli ”ETHÄN SINÄ VAIN OLE HUONO ÄITI???” -jutut. Ja kyllä mä vähän kauhistuin! Koska teen todella paljon sellaista, joka on jotenkin yleisesti paheksuttavaa. Tässäpä mun kymmenen kohdan syntilista, nämä nyt ainakin tuli mieleen, varmasti on paaaljon enemmänkin.

  1. Annan lapseni syödä ruokakaupassa. Jos Kaaren Prismassa rattaista alkaa kuulua alkavaa epämukavuuden ääntelyä, mun käsi heilahtaa hyvin helposti aina mukana kulkevan maissinaksupussin tai smoothiejemman suuntaan, jotta välttyisin raivohuudolta. Luin juuri keskustelua siitä, miten lapsen ei missään nimessä saisi antaa syödä ruokakaupassa, herranjestas mikä vääryys, syödä pitää ennen kauppaan menoa tai sen jälkeen, sillä kaupassa syöminen on ehdottomasti kiellettyä, pilalle menee koko lapsi. Aika harvoin nykyään enää joudun naksuilla hiljentämään, mutta tätä on kyllä etenkin vauva-aikana tapahtunut USEIN (tosin aina mukana on ollut omat eväät, eli emme ole joutuneet ”syömään ensin ja maksamaan vasta sitten”, mikä kuulemma vasta kamalan väärin onkin). Nykyään ajoitan kauppareissut niin, että masussa on ruokaa eikä ole väsymys päällä ja neiti viihtyy kyllä vaunuissaan kauppareissut ihan OK muille ihmisille flirttaillen ja pälättäen. Mutta mulle ihan sama, jos joskus kaupassakin pitää syödä.
  2. Olen huutanut ja kiroillut lapselleni. Vaikka olenkin tiennyt, että itku on johtunut osittain pahasta olosta. Pari kertaa tulee selkeästi mieleen: kun tultiin talvella kaupasta aivan hirveessä lumikaaoksessa ja sitten ne pirun vaunut lopulta juuttuivat lumeen. Amanda oli huutanut lähes koko pitkän kotimatkan ja sitten vasta riemu repesikin kun vaunut eivät liikkuneet enää mihinkään. Kotiin ei ollut enää pitkä matka, mutta olin aivan hiessä ja väsynyt vaunujen lykkimisestä hangessa (käytännössä kannoin niitä ja Amandaa puolet matkasta, noin 1,5 kilsaa). Hermot meni, huusin ”NYT PÄÄ KIINNI, MITÄ HELVETTIÄ SÄ SIINÄ HUUDAT!” Tämähän ei toki itkua lopettanut, päinvastoin ja heti tuli niin paska mutsi fiilis (ja naapurin rouvakin sopivasti työnsi nenänsä ovesta pihalle). Toinen kerta oli aika perus: olin nukuttanut päiväunille yli tunnin ja lapsi vaan väsyneenä häröilee ympäri pinnistä. ”VOITKO NYT VITTU VAAN NUKAHTAA???” Hetken hämmästynyt hiljaisuus lapsen suunnalta ja sittenhän se rääkyikin seuraavat minuutit. Ja niin tein minäkin, kun lapsi viimeinkin nukahti. Mun kärsivällisyys nukuttamishommissa on muutenkin minimaalinen, että mä vihaan sitä! Ja nukutettu meillä kyllä on, PALJON.
  3. Annan lapseni katsella videoita ruokapöydässä. Juu, tätä onkin ihmetelty, mutta näin meillä valitettavasti aika usein syödään. Kun lapsi ei halua olla paikallaan ja syöminen oli yhteen aikaan refluksin takia varmasti hiton epämukavaa, Youtube oli pelastus. Nyt tästä on tullut myös osittain huono tapa, jota en vaan jaksa vielä purkaa. Jos ei syödä yhdessä, saan samalla laitettua astioita, siivottua keittiötä tms. Ei meillä ehkä ikuisesti videot ruokapöydässä pyöri tai jos pyörii, niin sit niin vaan on. Ihan sama. Mäkin teen usein muita asioita syödessäni. Mutta tällä hetkellä tämä on vielä keino saada ruokaa lapsen suuhun ja välttyä myöhemmältä nälkäkiukulta.
  4. Telkkaria on katsottu jo vastasyntyneestä asti. Juu, telkkaria ei kuulemma saisi ainakaan alle 1-vuotiaalle näyttää. Noh, meillä Simpsonit toivat edes pienen hiljaisen hetken vauvavuoteen, joten kiitos Homerille kumppaneineen. Mikä vaan, mikä kiinnitti huomion hetkeksi pahasta olosta muualle, oli tervetullutta. Nyt telkkari on välillä iltaisin auki ja siellä pyörii Pikku Kakkonen tai lasten konsertit. Samalla leikitään. Amandan ollessa alle vuoden ikäinen, pidin usein telkkaria aamuisin päällä samalla kun meikkasin, jotta sain edes hetken omaa aikaa.
  5. Päiväuniajat käytän tehokkaasti suklaan syömiseen ja somen selaamiseen. Muistan joskus hulluna siivonneeni ja suhanneeni paniikissa ympäri asuntoa kaikki päiväuniajat kun Amanda oli vielä pieni (ja osasi jo nukkua liikkumattomissakin vaunuissa), mutta onneksi järjen hiventä oli lopulta päässä, koska luovuin tästä melko pian. Muistan sen pari viikkoa kun Amanda nukkui aina aika tarkalleen 3 tunnin päiväunet ja mä vaan katsoin sohvalla Salkkareita ja join teetä (ja söin suklaata). Sen jälkeen sitten onkin nukuttu päikkäreitä tosi huonosti, joten muistelen kyllä ikuisesti lämmöllä tuota -valitettavan lyhyttä- aikaa. Silti ehdin edelleen jotain herkkua syödä päikkäreiden aikaan ja onhan noita kiloja ”jokunen” kertynyt imetyksen loputtua…hups. Koska nykyään päiväunet kestävät sen vajaa tunnin, en edes yritä tehdä muuta kuin maata sohvalla känny ja suklaa kädessä. Ja koska Amanda nukkuu omassa huoneessaan ja herää helposti ääniin, en oikeasti voikaan tehdä muuta!
  6. Kyllä, sometin usein imettäessänikin. Ilmeisesti silloin pitäisi keskittyä vauvansa ihanuuteen, mitä suurimmaksi osaksi kyllä teinkin, sillä tissi suussa Amanda oli aina tyytyväinen. Mutta kyllä sitä kännykkääkin tuli vilkuiltua, etenkin niiden imetysmaratoonien ajan…
  7. En vieläkään tee ruokaa itse. Oikeastaan aika iso pelko mulle lapsen ”hankkimisessa” oli se, että mä en todellakaan osaa laittaa ruokaa. Kalaa tai kanaa ja jotain lisuketta me yleensä syötiin ennen lasta ja niin nytkin. Amanda saa aivan liian usein nykyään spagettia ja valmiskastiketta ja edelleen syö kaupan purkkisoseita. Ja tietenkin mulle nämä allergia-asiat olivat ihan extra-paniikki, paljon on kyllä joutunut tutustumaan kaikenlaisiin ruoka-asioihin. Lapseni lempiruoka on nakit.
  8. Lapseni saa syödä herkkuja (jos muutkin syövät). Jos meillä on vieraita ja kahvipöydässä on hyvyyksiä, niin Amandakin saa vähän jotain itselleen sopivaa herkkua. En jaksa tapella asiasta ja en myöskään halua rajata ulkopuolelle. Enää ei ”jokin terveellisempi herkku” kelpaa tilalle ja en mä jaksa vieraille aina olla hedelmäsalaattiakaan tarjoamassa. Valitettavasti Amanda on kyllä tottunut jo siihen, että kun vieraita tulee ja keitetään kahvia, niin silloin saa puu-aa (eli pullaa) ja suhaakin keittiössä innoissaan. Muulloin meillä ei kyllä moisia herkkuja syödä.
  9. Sorrun helposti ostamaan uusia leluja. Taitaa se sitten olla niin, että kun on ainoa lapsi, se lellitään ihan pilalle. Musta on kiva ostaa Amandalle nyt esim. uusia tarroja, koska se on niihin ihan hulluna. Lisäksi kirjoja on ihana ostaa. En tykkää kotona vallitsevasta lelukaaoksesta (YHTÄÄN), mutta itsekin kyllästyn nopeasti samoihin leluihin ja etenkin vauva-aikana samojen lelujen pyörittely päivästä toiseen oli todella ärsyttävää.
  10. Olen laiska. Kun muut pitivät unikouluja ja tekivät itse soseitaan, niin mä en. Ei olla vieläkään aloitettu pottailua. Amanda ei vieläkään osaa syödä itse ruokaansa (paitsi sormin). Mieluummin edelleen syötän itse, koska ärsyttää sotku. Ajattelen, että kyllä se päiväkodissa sitten viimeistään oppii. Menen useinkin siitä, missä on aita matalin ja valitsen taisteluni. Annan helposti periksi asioissa, joissa pitäis olla tiukempi. En halua vapaata kasvatusta, mutta olen paljon sallivampi mutsi kuin mitä alunperin ajattelin olevani. Olen miettinyt, että syynä on varmasti se, että kun koko eka vuosi oli täynnä huutoa, enää en jaksa kuunnella. Toki tietyissä asioissa on kuri ja järjestys, ja pakkokin olla, koska Amanda on todella temperamenttinen, eli ihan täysin hunningolla ei vielä ainakaan olla. Mutta silti välillä mietin, pilaanko lapseni. Onneksi päiväkoti alkaa elokuussa, ehkä siellä ollaan tiukempia.

Mitäs äitiyden syntejä teiltä löytyy? Millaisia äitejä lukijoistani löytyy? Seuraavassa postauksessa kerron, miten meillä nyt menee ja miltä musta äitiys nyt tuntuu. Luvassa on myös arvonta! Ihanaa viikkoa kaikille, sateista huolimatta.

18 Comment

  1. Elisa says: Vastaa

    Mä tekisin saleen nää kaikki ja paljon pahempaakin! Ainakaan näin lapsettomana en todellakaan osaa nähdä näitä jotenkin pahoina juttuina, ihan normaalilta arjelta mun mielestä kuulostaa. 🙂 Oot varmasti hyvä äiti!

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, no mähän en näitä juttuja kelaillut YHTÄÄN ennen lasta. En mä sillon kattonu vieraisiin lapsiin päinkään, jos joku jotain söi kaupassa niin ei se mua hetkauttanu. 😀 Eikä kyllä siis hetkauta vieläkään.

  2. Lotta says: Vastaa

    Normaalielämää, ja pitäähän lapsenkin saada pullaa kun muut saavat. Herkuista syyllistetään ihan liikaa nykyään. Mullakin oli kaupassa aina mukana maissinaksuja lapsille estämässä pahimpia kohtauksia (ja pullaa saivat ja purkkiruokaa) ja kuule, ihan normaaleja aikuisia ja teinejä niistä tuli. Kiva kirjoitus!

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, mullakin on semmonen pieni kutina, että ihan normaali Amandastakin lopulta tulee (tai no, niin normaali kuin näistä vanhemmista voi edes tulla, hehe).

  3. Karo says: Vastaa

    Mä en edes lapsettomana ymmärrä tota, etteikö kaupassa voisi pikkulapsi syödä jotain jos se niin on tyytyväisempi. Ennemmin iloinen lapsi, joka mussuttaa jotain siellä vaunuissaan kuin pää punaisena karjuva lapsi ja hermoromahduksen partaalla oleva vanhempi, eiköhän se ole kaikille mukavempi kauppareissu niin. Ja nykyäänhän monessa kaupassa on banaaneja tarjolla lapsille kauppareissun ajaksi. Kyllä kai se lapsi viimeistään koukuikäisenä pärjää kauppareissun syömättä, vaikka pienempänä käyttäiskin vähän apukeinoja.

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo no siis lapsen kanssa kun tommonen kiukku pitkittyy, niin se ei oo vaan se kauppareissu jolloin kaikki kärsii vaan myös aika sen jälkeen… Mutta joo, Kaaren Prisma on sen verran iso mesta, että siellä mieluummin antaa sen naksun kun kuuntelee huutoa. 😀 Kyllä lapsen kasvaessa toivottavasti jotain järkeäkin alkaa hommaan tulla mukaan, kärsivällisyyttä ehkä ja semmosta. Sitä ootellessa.

  4. Ihana!! 😀😍❤️

    1. Kissis says: Vastaa

      😀 <3

  5. Ahhahahaaa, näin otsikon ja alkoi välittömästi naurattaa. 😀 Olen pahoillani, mut nää ei mun mielestä oo syntejä nähnytkään.

    Mä on siitä onnellisessa asemassa, että mun somessa tai kaveripiirissä ei ikinä ole näkynyt tai kuulunut tämmösiä sääntöjä, joten voin iloisesti tuhahdella moiselle höpöhöpölle. Ainoa, jossa on jonkinlainen järki, on toi herkkujen rajoittaminen, mutta aika pienenä meilläkin niitä muistaakseni annettiin eikä siitä kukaan rikki mene. Niin ja huutaminen, se ei tietty oo hyvästä, mut kukaan ei ole täydellinen ja ihan yhtä tärkeää on käydä läpi se, että aikuisetkin mokaa ja sitten pyydetään anteeksi ja jatketaan elämää. En sano, että meillä välillä leiskahtava raivohuuto olis millään tavalla opettavainen kokemus kenellekään, mutta valitsen silti mieluummin sen, kuin mun lapsuudessa harjoitetun mykkäkoulun, josta on ollut täysi työ opetella aikuisena eroon.

    Mulla on aina ollut tosi tosi rento ote kasvattamiseen ja kaikkeen äitikulttuuriin liittyviin sääntöihin, mutta tietyistä käyttäytymiseen liittyvistä periaatteista on vastaavasti pidetty tiukkaankin kiinni. Tää aihe naurattaa ja surettaa samaan aikaan, sillä ymmärrän että joidenkin on helppo lähteä mukaan näihin pitää-pakko-täytyy -aaltoihin, vaikka ihan hirveästi keveämmällä taakalla selviäisi, kun ei väkisin tekisi kaikkea aina täydellisesti.

    1. Kissis says: Vastaa

      No mut sä ootki tommonen cool äippä! Siis käyttäytyminen on tottakai joo eri juttu, ja etenkin muita kohtaan. Vaikka no, oisin mä voinu lisätä tähän kohdan nro 11 ja se ois ollu se, että kun Amanda oli vielä ihan vauva, niin mä en ois yhtään jaksanu aina miettiä sitä, että kuka sen lelun siellä leikkihuoneessa vei toisen kädestä/suusta tms. 😀 Välillä noi pohdinnat lähti äitien kesken ihan ihme sfääreihin, kun kyseessä oli joku 5 kk ikänen penska, joka ei vielä ymmärrä hölkäsen pöläystä. Nyt jo toki ymmärtää ja on tärkeetäkin kieltää ja oppia jakamaan jne, mutta joo.

      Mutta ei Amandakaan aina sitä tahtoaan läpi saa, mä siis kyllä valitsen ne taisteluni ja kyllä niitä käydään. 😀

      1. Leluista vääntäminen leikkikehässä, anna mun kaikki kestää. 😀 Tai siis joo, yritän välttää liian voimakkaita äänenpainoja, koska eihän ne ihmiset jotka noin toimii, tee sitä kiusallaan vaan hyvää tarkoittaen – mä vaan en kans kestä tommosta juurikaan. Samasta syystä en varmaan koskaan hakeutunut pikkulapsiaikana äitipiireihin ja vieläkin vähän vierastan niitä, kun ahdistuin siitä että kaikki pyörii vaan sen lapsen ympärillä, eikä mulla ollut (tai ole vieläkään) niissä ympyröissä mitään annettavaa. Mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän huomaan bondaavani samanikäisten lasten vanhempien kanssa. Ehkä mulla sit teini-ikäisen lapsen ystävien vanhemmista on jo kunnon kaveripiiri? 😀

        1. Kissis says: Vastaa

          Mulle nää ”äitipiirit” oli tosi tärkeitä. Olin Amandan kanssa kotona ekat 3 kk kun ei itkevän vauvan kanssa pitkälle pötkitty. Sit kyselinki ensin vaunuiluseuraa lähiseudulta ja aloin käymään Marrasmammojen kanssa vauvatreffeillä. Toi ryhmä olikin (ja on edelleen!) mulle tosi tärkee. Ja mulle oli ok et puheenaiheet pyöri vauvoissa, ei mulla muutakaan elämää ollut! 😀

  6. Anitra says: Vastaa

    Allekirjoitan itse kohdat 2, 4, 6, 8 ja 10! Haha. Ekaan lapseen oli kyllä hurjasti enempi aikaa panostaa, tää kolmas menee ”siinä sivussa” ja kun ei aina ehdi auttaa kaikissa jutuissa niin opettelee sitten pakon edessä itse. Mun ja miehen synti taitaa olla se, että hyväksikäytetään törkeästi vanhimpaa koululaista tuon pienimmän kanssa, auttaa ja vahtiikin välillä. Lapsityövoimaa :o) Toinen synti on että vauva-aikana ei kärrytelty nukkumaan juurikaan ikinä, nukkui aina sisällä. Miksi nähdä vaivaa kun nukkui muutenkin hyvin… eikä totutettu syömään systemaattisesti eri ruokia että tottuisi eri makuihin. Nirsoja niistä kaikista tulee kumminkin kunnes vanhempana rupeaa taas kelpaamaan.

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, mä uskon kyllä, että kun lapsia on useempi, niin homma on eri.

      Mä en todellakaan ois halunnut kärrytellä niitä päiväunia, trust me!! 😀 Eipä vaan muutakaan vaihtoehtoa aluks ollut. Ja oiski ollu pelkkä kärryttely, mutta pahimpina aikoina piti valita myös riittävästi tärinää mukaan… hohhoi, ei oo ikävä sitä aikaa. Eli siis todellakaan ei pidä nähdä vaivaa jos ei oo pakko. 😀 Nyt oon erittäin tyytyväinen, että nukkuu pinniksessään (vaikka ei ikinä nukukaan riittävästi, haha).

  7. S says: Vastaa

    Kiitos, uskallat sanoa ääneen kaiken tuon. Meilläkin monta asiaa tehdään niin väärin. Syödään ja katsotaan puhelinta ja katotaan telkkaria. Joku härpäke pitää olla että yleensäkin jotain syö. Jos syö lusikalla ite menee vain raejuustoa. Ja sotkuhan siirä tulee. Meillä siis tyttö 1,5v.

    1. Kissis says: Vastaa

      No, tämmöst tää on. Ja on monilla muillakin! 😀

  8. momo says: Vastaa

    hahah, mahtava postaus 😀 mun tyttö on vasta vajaat 7 viikkoa, joten pahimmat synnit edessä. ainakin imettäessä koneella olo on yks. tosin en mä pidä sitä syntinä… ehkä pahempi on (mistä oikeesti on pienin hetkin syyllinen olo) on älylaitteet tyypin ollessa valveilla. se on nuoresta iästään huolimatta hirveen kova seurustelemaan ja maailman huonoin nukkumaan. päivisin se valvoo ja aina pieniä pätkiä höpöttelee, mutta välillä pitää aivojenlepuutustaukoja tuijottelemalla jonnekin. silloin mä plärään puhelinta, mikä tarkoittaa kyllä välillä sitä, että osa seurustelusta menee vähän ohi… mut onneks tätä ei tapahdu paljoa! mut ihan oikeesti on aika hajottavaa kun on tyyppi, joka ei oikein suostu nukkumaan muuten kuin 1) sängyssä pitkällään kiinni tississä 2) vaunuissa riittävän kovassa liikkeessä 3) kantorepussa kävellessä. liikehdintä kotona ei yleensä ole riittävän vauhdikasta… joten pakko vähän ottaa aika itselleen vaikka se tarkoittaisi, että joskus menee joitain sekunteja vastata katsekontaktiin. välillä on myös tehnyt mieli huutaa vauvalle, juuri siksi kun se menee sitten kierroksille väsymyksen takia ja ihan levottomaksi eikä nukahda. siltä on mut onneksi pelastanut toi kantaminen, kun tyyppi nukahtaa kun lähtee vaikka vähän pihalle pyörimään. se on oikeesti taikaa, toimii AINA. tulaan käyttämäni 130e olivat ehkä parhaiten käytetyt rahat ikinä 😀 toinen paha on, kun joudun antamaan korviketta kun omaa maitoa ei tule tarpeeksi, niin siihen liittyvät jutut. ensinnäkin en ole ehkä ihan niin tarkka hygieniasta kuin suositukset sanovat. toiseksi varsinkin yöllä unisena yritän vähän liikaa saada muksun nukahtamaan nälkäisenä, kun en itse herää kunnolla ja tajua vain nousta hakemaan sitä hiton korviketta. no, se johtaa siihen, että herään pian kahta kauheammin nälkäisen vauvan vierestä… kun olin vielä raskaana, mietin, että aion kyllä varmasti vastata vauvan tarpeisiin aina tosi nopeasti enkä vain jättää tyyppiparkaa oman onnensa nojaan. no, todellisuus on toista kuin haavekuvat, eikä nää nyt onneksi ole mitään toistuvia tai megapahoja juttuja. ja onneksi mitään täydellistä äitiyttä ei ole, eiköhän tästä ihan hyvä tule mun kohelluksista huolimatta! mut tosi ihania nää sun äitiyspostaukset, vähän erilaista kuin se täydellinen meininki mihin aika usein törmää… 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Noh, meillä tää meininki on aina ollut jotenkin niin kaukana mistään täydellisestä muutenkin, ettäääh… 😀

      Mut joo. Meillähän mikään kantoväline ei toiminut ikinä, oliskin toiminut! Että onnittelut siitä, että teillä toimii!

      Pakko hieman puuttua tuohon ”omaa maitoa ei tule riittävästi”-lauseeseen. Tilannetta en tietenkään tiedä, mutta silti haluan vinkata tutustumaan Imetyksen tuki ry:n juttuihin, jos et ole vielä niin tehnyt. Korvikkeessahan ei tietenkään ole mitään pahaa (jos nyt saisin valita, me oltais menty pelkällä korvikkeella alusta asti!), mutta uskon ja luulen, että korvikkeita annetaan tosi paljon turhaan, vaikka ei haluttaiskaan. Imetyksessä on kysynnän ja tarjonnan laki, imetyksen tehostaminen auttaa siihen, että mjölkkiä tulee riittävästi. Pienenä vinkkinä siis, mutta teillä toki tilanne voi olla todellinen. Haluaisin tehdä tästä aiheesta ihan oman postauksensa (ja imettämisestä muutenkin!), mutta ehkä sohaisen sillä liikaa muurahaispesään (eli en osaa kirjoittaa riittävän hyvin).

Vastaa