Kissahelvetti

”Mä ihan oikeesti vittu väännän tolta kissalta niskat nurin!”

Näin olen väsyneenä ja hormonipäissäni ajatellut useammankin kerran, kun olen imettänyt Amandaa yöllä ja joku kissoistamme on aloittanut huutamaan oven toisella puolella. Koko vauvavuosi oli samalla kissahelvettivuosi. Ja sitähän se on kyllä vähän edelleen.

Ennen Amandan syntymää muistan panikoineeni sitä, että entäs jo vauva tuleekin kissoille allergiseksi. Kyllä, myös vauva voi olla jo heti syntymästään tosi allerginen (älkää ikinä uskoko neuvolan ”alle 1 v ei voi olla allerginen!” -pölinöitä. Kyllä voi olla, ihan kaikelle!) Ajatuskin siitä, että joutuisin luopumaan meidän kissoista oli ihan kamala. En olis ikinä, IKINÄ kuvitellut, että parin viikon päästä näistä ajatuksista oisin ihan valmis antamaan vaikka kaikki kolme kissaa seuraavaan hyvään kotiin.

Ensin sekosi Reiska. Amandan itkua ei kukaan ois kestänyt, mutta Reiska oli se jolla meni kuppi ihan nurin. Täällä kirjoitin siitä, miten lopulta jouduttiin etsimään Reiskalle kokonaan uusi koti, kun ei vaan sietänyt Amandaa. Kasvattajallehan Reiska ei lopulta kuitenkaan jäänyt, kun ei tullut siellä toimeen muiden kissojen kanssa, vaan kodin etsintä jatkui…ja jatkui. Kesästä asti Reiska on asustellut entisen työkaverin tädin luona, jolla ei ole muita eläimiä eikä vauvoja. Oon vieläkin tosi surullinen siitä, että jouduttiin Reiskasta luopumaan, enkä oikeasti pysty vielä täysin edes tajuamaan asiaa. Itku tulee heti kun ajattelenkin. Mutta Reiska sai lopulta uuden kodin, jossa sillä on hyvä olla, ja se on kaikista tärkeintä.

Alma ja Arska eivät tietenkään vauvan itkuista myöskään tykänneet, mutta sopeutuivat. Nyt ongelmaksi on jäänyt lähinnä se, että päivät nukutaan ja illat ja yöt riehutaan (ja joo, tottakai kissa on yöeläin). Samantien kun Amanda nukahtaa, kissat aloittavat shown. Toki iltaisin on yritetty kovasti silitellä ja seurustella, mutta kun pitäis itsekin ehtiä jossain välissä syödä, käydä suihkussa, maksaa laskuja jne. Ja kun meillä toki on ollut niitä kovin levottomia öitä myös Amandan osalta, niin siihen päälle ne öiset heräilyt kun Alma päättääkin kiipeillä makuuhuoneen verhoja pitkin tai aloittaa kolmelta yöllä huutamisen… siinä saattaa helposti vihata kissaansa. Tätä on oikeasti tosi vaikea ymmärtää, jos ei ole tilanteessa itse ollut. Mä itsekin aiemmin ajattelin, että onpa hirveetä laittaa heti lemmikki pois kun vauva tulee. Nyt mä todellakin ymmärrän.

Ja joo, nyt ymmärrän myös sen ”lapsen myötä lemmikeistä tulee vain eläimiä” – tätä monet kissoja tai koiria omistavista, lapsen saaneista kavereistani on mulle hokenut ja ennen tietenkin itse olin ihan että ”mitääää, miten voit sanoa noin, hullu!” Nyt mä ymmärrän täysin, tämänkin. Ja on täysin perseestä, että kissoille ei vaan ole enää samalla tavalla aikaa tai jaksamista. Mutta Amanda kasvaa, rakastaa kissoja kyllä nyt jo tosi paljon, ja kun neidille tulee vielä vähän ikää niin pystyy jo eri tavalla seurustelemaan niiden kanssa. Mutta, sitä odotellessa.

Alma on nyt taas muualla hoidossa (jossa sillä on myös kissakaveri) ja yöt ovat rauhallisia, koska Arska enimmäkseen nukkuu. Ja Alma tulee kyllä takas! Tässä elämänvaiheessa on vaan oikeesti pakko saada öisin nukuttua sen minkä pystyy, tai alkaa oma pää hajoilla. Amanda ei tosiaan päiväunista paljon perusta, joten silloin ei saa itsekään levättyä – ja se lyhyt päiväuniaika pitääkin yleensä käyttää kissojen kanssa seurusteluun. Mikä on toki ihan kivaa sekin.

Noh, nyt saatte sitten ihan vapaasti kertoa oman mielipiteenne tai kokemuksenne asiasta.

34 Comment

  1. Sadiemarjorie says: Vastaa

    Meillä oli hyvin samanlainen vauvavuosi. Ihme kyllä lapsi tottu kissojen ääniin paremmin kuin vanhemmat ja nukkuu nykyään (3v) yleensä yön maukumistenkin läpi. Nykyään villikissa 11v karttaa yhä 3veetä, mutta sietää kuitenkin ja välillä jopa on kiinnostunut tytön touhuista. Rennompi 10v kissa on tytön paidalle peppu – halailevat päivät pitkät ja tuolla kissalla on kyllä lehmän hermot! Eli tiiän miltä susta nyt tuntuu ja oon täs vaan tuomas toivoo, että kyllä se helpottaa 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Mäkin kovasti odotan sitä, että helpottais. Ja siis nyt onkin helpottanut, kun on vaan Arska, mutta pelkään taas sitä Alman kotiin tuloa… sit ei taas nukuta.

  2. Viivitys says: Vastaa

    Tuttuja fiiliksiä. Kissat lähinnä ärsyttää ja toisaalta on huono omatunto, kun niiden kanssa ei ehdi/jaksa touhuta. Toisaalta ovat jo aika vanhoja, niin eivät kovin aktiivisia enää (leikin osalta). Uusin juttu meidän 1v9kk tytöllä on heitellä kissoja leluilla ja muilla tavaroilla! Tässä sitten venytetään pinnaa ihan uudella tavalla ja taas käy kissa parkoja sääliksi. Huoh näiden jälkeen ei tule kyllä mitääb elukoita tähän taloon!! Heh saas nähdä ;).

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, on mullakin ollut hirveen huono omatunto, mutta kun päivisin niitä ei paljoo näy ja sit illalla on se pari tuntia sitä ”omaa aikaa”, niin…hohhoijaa. Ei vaan voi istua koko aikaa kissa sylissä.

      Apua toi tavaroiden heittely!!! 😀

  3. Sinä saat siis suomen huonoimman kissanomistajan palkinnon jos minä en jo ole sitä 😉

    1. Kissis says: Vastaa

      Hyvä! 😀

  4. Riikka says: Vastaa

    Tämä kyllä osuu ja uppoaa. Meillä kolme kissaa ja AINA kun tyttö menee unille, yks kissa maukuu, yks kissa alkaa raapimaan ovia ja kolmas muuten vaan hyörii. Yöllä ne riehuu ja kisailee. Joka päivä jossain vaiheessa aina kiroan ne, ja olen tekemässä niistä rukkasia. Mutta toisaalta on myös äärimmäisen huono omatunto, koska kissat ei tajua sitä miksi he ei yhtäkkiä saakaan sitä huomiota. Koitan aina sitten silitellä ja seurustella kun tyttö nukkuu. Rauhallisempia aikoja odotellessa…

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo, ymmärtäähän sen, että haluavat huomiota sillon kun sitä voisivat saada. Kyllä mäkin usein oon Amandan päikkäriajat Arska sylissä, vaikka monesti se vähän ärsyttääkin.

  5. Eläinrakas says: Vastaa

    Olisi varmaan paras ratkaisu etsiä kaikille kissoille rakastava ja parempi koti. Sellainen jossa saavat ansaitsemansa rakkauden ja seuraa. Todella surullista lukea tällaisia postauksia, kissat ovat täysin riippuvaisia ihmisistä ja nyt kohtelet niitä huonosti. Kissathan eivät tee mainitsemiasi asioita ärsyttääkseen sinua.

    Tämän postauksen jälkeen en enää halua seurata sinua somessa. Sinun kannattaisi myös harkita blogin nimen ja bannerin vaihtoa, ettei lukijoille tule vääriä kuvitelmia.

    1. Kissis says: Vastaa

      Oot varmasti ihan oikeassa siinä, että kissat saisivat jossain muualla enemmän seuraa. Huonosti emme kuitenkaan kissoja ole koskaan kohdelleet! Niillä on meillä oikein hyvät oltavat (todella paljon tilaa ja leluja ja ruokaa) vaikka emme nykyään ehdi enää silitellä tai leikittää niitä niin paljon kuin aiemmin. Blogiin liittyviä juttuja pitää funtsia myöhemmin, kissarakkaus ei kuitenkaan ikinä tule sammumaan. 🙂 Ymmärrän kyllä kommenttisi, olisin kirjoittanut näin varmasti itsekin jollekin ennen kuin itse sain vauvan. 🙂

  6. Jezba says: Vastaa

    Itse en osaa kuvitella tilannetta, jossa luopuisin vauvan takia lemmikeistä. Mutta, mulla ei vauvaa ole eikä kyllä hyvin luultavasti tulekkaan. Sitä vauvakuumetta odottelen edelleen, 35-vuotiaana. Ajatus vauva-arjesta tuntuu vieraalta ja sun jutut ja mitä kavereita oon seurannut ei kyllä millään tasolla oo ainakaan nostaneet vauvahaluja, päinvastoin. Kaikki muut kyllä jaksaa stressata meidän vauva-asioista, me miehen kanssa taas ei, semmonen tulee sitten joskus jos tulee, luultavasti ei. Reilun vuoden sisään talouteen on tullut 2 koiraa, ja kyllä se koiran pentuaikakin on semmosta jatkuvaa yöheräämistä ja siinä samalla sit käyt vielä töissäkin. Sitä sentään kesti vaan sen 4 viikkoa, mut sillon jo mietin että vauvan kanssa tää voi kestää vuodenkin niin ei voi kuin nostaa hattua äideille, voin sanoo suoraan että ite en jaksais helvetissäkään.
    Mut ehkä se siitä vielä. Kissat on kuitenkin loppupeleissä aika itsenäisiä eläimiä. Kunhan on tarpeeks paikkoja joihin pääsee vauvalta karkuun ja saa huomiota joskus niin eiköhän ne ihan tyytyväisiä ole, toki se tuntuu itestä paskalta jos aiemmin niitä on ehtinyt huomioimaan ihan eri tavalla ja sit ei enää ehdikkään. Hommaa niille semmosia leluja millä ne voi ite aktivoida itteensä, ja ihan vaikkapa muutama uusi seinätaso jo on uutta ja ihmeellistä. Ja jos mahis niin lintulauta ulos, sitä meillä tuijotellaan oikeen mielellään! 🙂 Ja varmasti on tuhansia kissoja jotka on paljon huonommissakin oloissa. Maalla pentukoneina, ”onnellisesti vapaana ulkoilemassa” kunnes jää auton alle tai joku kissankiduttaja nappaa, omistajalla joka ei vie lääkäriin vaikka pitäis vaan ostaa ennemmin uuden kun vanha kuolee, näitä riittää. Ja tuohon yömouruamiseen/riekkumiseen: ota suihkepullo sängyn viereen. Meillä nää 3 teki ihan samaa joskus mutta sit se loppu kun saivat suihkun, ja se oli AINOA huomio mitä sillä käytöksellä sai.

    1. Kissis says: Vastaa

      No mähän olin kans pitkään ”vauva-vastainen”, ja nyt vielä enemmän, haha!!! 😀 En TODELLAKAAN tykkää vauvoista enkä haluis elää ainakaan meijän vauvavuotta uudelleen, KUOLISIN. Kaikki vauvat ei todellakaan ole niitä ”nukkuu ja syö” -tapauksia. Ja sitä yöheräämistä voi hei kestää lapsen kanssa paljon pidempään kuin sen 1 vuotta! Amanda herää edelleen ainakin 3 x yössä (tosin ens yönä alkaa se unikoulu!). Toki nukuttamisesta tulee sit mahdollisesti iän myötä kivempaa/iisimpää. Tai sit ei.

      Mutta joo. Jos et halua lapsia, ei niitä kukaan onneksi pakota tekemään. Ja kasvaessaan niistä tulee ihan kivojakin tyyppejä, kuulemma! Tai no, nyt jo huomaa, että Amandan kanssa alkaa olla jopa ihan kivaa. En siis lasta kadu, mutta mitään helppoa hommaa tää ei oo.

      Meijän talossa on 3 kerrosta, ja kissat ovat kyllä ympäristöönsä tosi tyytyväisiä. Jahka tulee taas kesä, niin saadaan toi lasitettu parvekekin käyttöön, sieltä näkee lintuja ja oravia ja kaikkee. 🙂 Eli joo, kyllä niillä on meillä tosi hyvät oltavat ja totta hitossa me siis edelleenkin niitä silitellään ja leikitetään!

      1. Kissis says: Vastaa

        Ai niin, piti vielä tohon jaksamisasiaan kommentoida: kyllä ne yövalvomiset jaksaa! Hormonit. 😉 Ja kun on vaan pakko jaksaa.

  7. Essi says: Vastaa

    Harvoin eksyn lukemaan blogien kommentteja ja vielä harvemmin kommentoin itse. Nyt kuitenkin osui silmiin sellainen kommentti että pakko oli todeta jotakin.

    Hyvä Eläinrakas nimimerkillä kommentoinut henkilö.
    Juuri näin kommentoimalla lisäät nuoren äidin väsymystä ja syyllisyyttä. Oliko se tarkoituksesi?
    Juuri näin edelleen vahvistetaan ajatusta että ei ole ok olla väsynyt ja ei ole ok siitä puhua.
    Olen seurannut tätä blogia vuosia ja koskaan en ole ajatellut että kissoja kohdeltaisiin huonosti. Ei ole tullut edes mieleen! Ennemmin olen ajatellut että kissat ovat hyvin rakastettuja.
    Miksi väität jonkun kohtelevan huonosti eläimiään jos siitä ei ole ei minkäänlaista todistetta?
    Vaikka kuinka rakastaisi mitä ja ketä niin on pelkästään inhimillistä että joskus myös niihin väsyy.
    Ja on tärkeää että niistä väsymyksen tunteista voi puhua rehellisesti.
    Olen itse kissaihminen henkeen ja vereen mutta näen myös tilanteen täysin inhimillisen puolen.
    Kaikki ei ole mustavalkoista.
    Pidän tästä blogista osaltaan siksi että täällä asioita ei silotella ja kaunistella vaan niistä puhutaan rehellisesti.
    Blogin kirjoittajalle toivon tsemppiä ja jaksamista ja lähetän sinne paljon lämpimiä ajatuksia.

    1. Kissis says: Vastaa

      Noh, mun tapani kirjoittaa on suora ja rehellinen, ja ymmärrän, että se voi tuottaa myös negatiivisia fiiliksiä lukijoille. Mulla on ollut oikeasti todella häijyjä ajatuksia meidän kissoja kohtaan, ihan vaan koska vauvavuosi oli meillä ihan helvetin rankka ilman kissojakin ja ne todella toivat siihen vielä ihan oman mausteensa. Vaikka olen väsymyspäissäni ajatellut vihaavani kissojamme, en missään tapauksessa olis oikeasti kissojamme kaltoin kohdellut. Kyllä ovat saaneet aina ruokaa ja puhdasta vettä ja silityksiäkin, vaikka kuinka olis ollut kaaosmaisia päiviä huutavan vauvan kanssa. Mutta kun on 2 viikkoa valvonut joka ikinen yö koska vauva ei nuku ja sit tulee yö kun ei enää vauvan takia tarttis valvoa, mutta kissa huutaa, niin sitä on vaan ihan tosi poikki ja ajattelee kauheita. Mutta myönnän, että ilman miestä olisin varmasti etsinyt kaikille kissoille uudet kodit, se alku oli jotain ihan hirveetä. Kissat myös alkavat käyttäytyä eri tavalla, kun eivät saa enää samaa huomiota kuin ennen, eli tavallaan se niiden käytös on myös ”tahallista”, vaikka eläimiä ovatkin.

      Halusin kirjoittaa tästä, koska ensinnäkin tiedän, että nämä ajatukset ovat tosi yleisiä vauvan tultua taloon. Oon jutellut tästä paljon kavereiden kanssa, joille käynyt ihan samoin ja jotka ovat myös jopa eläimistään joutuneet luopumaan – ja kuten meidän tapauksessa, se luopuminen tapahtui vain ja ainoastaan siksi, että eläin kärsi. Reiskasta luopuminen oli mulle tosi kova paikka ja itse asiassa taas mua alkaa itkettää, kun edes sitä ajattelen. Vaikka tällä hetkellä meille jääneet Arska ja Alma mua tosi usein ärsyttääkin, se johtuu ihan vaan nykytilanteesta, ja uskon, että aika auttaa. Kissat eivät kuitenkaan mitenkään meillä kärsi, vaikka eivät saakaan niin paljon huomiota kuin ennen vauvaa. Jos kärsisivät, ne olisivat jo saaneet uuden, paremman kodin.

      Vauvan saatuani oon tosi monesta asiasta ollut tosi yllättynyt, siis mitä en olis ikinä aiemmin uskonut. Lapsi todella muuttaa ihan koko elämän, niin hyvässä kuin pahassakin. Ja tästä haluan kirjoittaa täällä blogissanikin, suoraan, koska se on ainoa tyyli mitä osaan.

  8. Nipsu says: Vastaa

    Me on tehty niin, että kissat on nukkuneet meidän kanssa samassa huoneessa siitä asti kun vauva oli n 4 kk. Eivät ole ikinä menneet vauvan sänkyyn. Edelleen kun lapsi nukkuu omassa huoneessa otetaan kissat meidän makkariin yöksi, vessa ja ruuat messiin ja ovi kiinni niin rauha säilyy. Isossa tilassa käyvät jatkuvasti huutamassa lapsen ovella tai riehuvat, meidän makkarissa käpertyvät meidän jalkoihin ja nukkuvat koko yön.

    1. Kissis says: Vastaa

      Noh, meillä ei. 😀 Siis Alma. Arskahan nukkuu yöt meidän sängyssä, kun on yksin. Alma sen sijaan rääkyy, hyppii sänkyyn ja takas, roikkuu makkarin verhoissa… vaikka miten yrittäis aktivoida sitä päivisin, niin se nukkuu päivät ja säätää yöt. Ei ne Amandan sänkyyn mee, Amandan huoneen ovi on yleensä kiinni (ja ne vähän vierastaa Amandaa muutenkin).

      1. Nipsu says: Vastaa

        No voi hitsi! Toivottavasti homma rauhottuu. Kyllä toi kissojen unikouluttaminen on vaikeampaa kuin lapsen ja välillä sitä jo etsii rukkastehtaan numeroa, vaikka onkin rakkaita lemmikkejä.

  9. Milla says: Vastaa

    No hitsi…. aika surullista luettavaa apeaksi vetää. Toivoin että olisi jokunen muukin ihana ihminen joka pysyisi lemmikilleen lojaalina myös. Tilanteet ovat kuitenkin muuttuvia, tilapäisiä,ja hyvin hyvin paljon on kiinni siitä MITEN ITSE NIIHIN SUHTAUTUU. Ja hankalia lyhyitä hetkiä saattaa olla (itselläni vuoden ikäinen pieni), mutta niin lapsi kuin eläinkin kokee vahvasti isännän stressin sekä samoin rentouden. Meillä esimerkiksi tuli talo täysin hiljaiseksi öisin, kun aloimme vain nukkumaan ovet avoinna makuuhuoneiden välillä (muistakin syistä ilmanlaatu jne) Suljettu ovi on osaltaan vahva viesti laumaeläimelle, ja kenelle vaan :b En myös halua totuttaa pientä muissakaan tilanteissa äärimmäiseen hiljaisuuteen, kun lapsi on riittävän väsynyt se kyllä nukkuu juoksivat kissat tai eivät. Kannattais muistaa ihmisten yleensäkin, että kohta jo pian kun lapsi kasvaa niin sitä taas tuleekin mieleen että lemmikki voisi olla kiva. Mukavampi antaa lapselle hyvää esimerkkiä jo pienestä. -Minulla onkin tosi pitkä aika viime vierailusta tässä blogissa. Aika raflaavaa että otsikointi on heti kuten näkyy. Lähdin tuolloin henkisesti jo eri suuntiin ja kuilu on sittemmin kasvanut näemmä.

    1. Kissis says: Vastaa

      Tottakai tilanne on tilapäinen, ja kirjoitinkin menneestä vuodesta ja fiiliksistä silloin ja osittain vielä nyt.

      Amanda nukkuu suht hyvin vaikka kissat välillä möykkäisivätkin, tämäkin välillä kausittaista kyllä. Pienenä nukkui paremmin metelissä, mutta etenkin päiväunet pitää nyt nukkua hiljaisuudessa. Tämäkin on hyvin lapsikohtaista, eikä totuttaminen johonkin toiseen välttämättä auta – Amandalla refluksi vaikuttaa myös unen laatuun. Mutta lähinnä tuo kissojen riehuminen haittaa omaa yöunta.

      Kissoja kyllä silitellään ja ihastellaan päivällä yhdessä useasti.

  10. Tosi hienoa että kirjoitit tästä. Lapsen myötä toleranssi eläinten perseilyyn kyllä vähenee aika nolliin. Meillä lapsi muutti myös dramaattisesti suhdettani kissoihin ja myös niiden kanssa vietettyyn aikaan. Lapsen myötä lemmikeistä tulee vain eläimiä ja siihen ei osaa varautua ennenkuin on itse sen asian äärellä.

  11. Elisa says: Vastaa

    En osaa lapsettomana ajatella, miten tilanne voi muuttua sit kun lemmikki ärsyttääkin. Tai siis no, OSAAN kuvitella ja tunnen myötätuntoa, mut tietysti tuntuu itselle vieraalta. Ehkä siksi, kun eläimet ei koskaan oo ollu ”lapsia” mulle tai meidän perheessä, vaan osin jopa ihan käyttö/harrastuskoiria tai -hevosia. Joiden kuuluukin sopeutua perheeseen, ja kaikki onkin ongelmitta sopeutuneet. Mulla on ollut vaikeaa aikaa masennuksen ja lemmikin kanssa, mut silloin se lähinnä liittyi siihen isoon hoitotaakkaan mikä koirasta on. Varmaan riippuu tosi paljon lemmikistäkin miten lapsen tulo menee, ainahan sitä voi toivoa et just oma ois se poikkeus jonka kans ois helppoo ? Ei sillä, mulla on tulevaisuudessa nyt vaan pelkkiä koiranpentuja eikä ihmislapsia lain!

    Mut ihanaa kun kirjoitit tästä! Kyl niitä rukkashetkiä on tullut mullekin kun koirasta on ollu erityistä vaivaa eikä vaan ois jaksanut… Mut toki täysin eri asia, kun vieressä on tärkeimpänä se vauva, jonka hyvinvointi (ja äidin oma vointi!) on ykkönen.

  12. Milla says: Vastaa

    En tiedä..vähän epäilen että jos suhde lemmikkiin niin ”dramaattisesti” muuttuu vauvan myötä, niin ehkä vääristä syistä hankittu lemmikki alunperinkin, korvaamaan jotakin tarvetta, joutoaikaa tms. Suhteeni kissoihin ei ole muuttunut millään tavalla lapsen myötä.Mielestäni ketään ja mitään ei pidä edes arvioida jotenkin asteikolla kuka on tärkein, vaan kaikki voivat saada sen mitä tarvitsevat, hetkellistä vähempää huomiota lukuunottamatta, se on vain järjestelykysymys, tai jopa elämänkatsomusasia. Kissat rikastuttavat ja hauskuuttavat pienenkin arkea monin tavoin, ja niistä on monia ihania kuvia yhdessä isompanakin katseltavaksi. Välillä vaikka ottaakin päähän niiden uteliaisuus vaikkapa niin eläimen arvo ei ole mihinkään vähentynyt, enkä sellaista vaikutelmaa haluaisi missään antaa. Muistan edelleen myös mitä koiriltani olen elämässä oppinut, aikana ennen lasta, ja ilman muuta vähän myöhemmässä elämänvaiheessa vielä jollekin tarvitsevalle koiralle myös koti annetaan. – Mutta onhan niitä monenlaisia tarpeita ja perheitä, sellaisiakin jossa mies heivataan pian kun lapset on tehty ja saatu kasvamaan.. Tämä vastineeksi Kaisulille muun muassa, jonka kertakäyttökulttuurilta kuulostavaa elämäntapaa en haluaisi mihinkään ympärilleni.

    1. Kissis says: Vastaa

      Tottakai kissat hauskuuttavat lasta! Tämä oli tosiaan kirjoitettu pääasiassa ekan, vauvavuoden fiiliksistä. Nyt jo toki helpompaa monilta osin. Meille kissat otettu siksi, että niistä pidämme. Eivät ole olleet minkään tarpeen korvaajia, vaan ihan rakkaita perheenjäseniä. En tosiaan tiedä, jos olisi syntynyt terve vauva ja vuosi olisi ollut helpompi, olisko kissojen kanssakin mennyt helpommin. Ehkä ainakin Reiskan, jolle jatkuva itku oli liikaa.

  13. Kaisuli says: Vastaa

    Milla jos vedit tuon kertakäyttökulttuuripäätelmän pelkästään Kissikselle osoitetusta kommentistani niin on se enemmän kuin hataralla pohjalla. Kissat ovat edelleen perheenjäseniämme vaikka niihin suhtautuminen on muuttunut. Et tiedä elämästäni mitään.

  14. Älämölöö11 says: Vastaa

    Väitän että ”kissan rasitteena” tajuaa viimeistään sitten kun perheeseen siunaantuiu vauva joka nukkuu sitä ainoaa unipätkäänsä silloin kun kissa pitää oven takana konserttia. Siinä saa olla hiton sisukas että ei aio tehdä kissastaan rukkasia kun on valvonut viimeiset kuusi kuukautta. Meidän kissa ulkoilee nykyään tästä syystä. Ennen oli jaksamista hyssytellä mourua että ”ei ei et mene ulos koska olet sisäkissa”. Nyt on niin riippuvainen niistä 2h yöunistaan että sitä aikaa ei käytä kissaan vaikka olis mikä. Mielestäni siis superhyvä ratkaisu hakea kissoille hoitopaikkaa jne. Että tämä kirjoitus ei ehkä ole oikea paikka npralisoida 😉 sit vois älähtää jos kissa pitää sulkea naapuriin siksi aikaa että saa selata face rauhassa…

    1. Kissis says: Vastaa

      Niin, kissoja ja vauvoja on todellakin erilaisia. Ja tää on sit vaan näitä juttuja, et ei välttämättä voi tajuta jos ei oo ite kokenut, valitettavasti.

      Jos meille ois tullut sellainen ”nukkuu ja syö” -tapaus, en välttämättä olis lainkaan ollut niin helisemässä kissojen huuteluista. On ne ennen vauvaakin olleet yöaktiivisia, ei nyt ihan tällä mittakaavalla kuin nykyään, mutta sen on kestänyt, kun on saanut kuitenkin nukuttua riittävästi.

  15. Helvi says: Vastaa

    En meinannut mitään kommentoida(koska turha huutaa tuulta vastaan), mutta kun vitutus kasvaa päivä päivältä, niin pakko on. Ne ihmiset, jotka luopuu kissoista tai haluaa tehdä lemmikeistään rukkaset, onko ne niitä jotka tekee myös saman lapsilleen? Jos sen sanan kissa tilalle vaihdetaan vanhempi lapsi. Nekin vaatii huomiota ja hoitoa vaikka vauva syntyy. Nekin voi haluta syliin juuri silloin kun se vauva nukkuu. Heitetäänkö nekin vaan nurkkaan, luovutetaan johonkin muualle tai jossain tapauksessa jopa viedään piikille?

    1. Kissis says: Vastaa

      Hmm, kyllähän toki vanhemmat lapsetkin jollain tavalla voivat hetkellisesti ”kärsiä”, kun vauva tulee taloon. Etenkin, jos on kipeä vauva ja vaatii todella paljon kantelua jne. Ei ehkä ole samalla tavalla mahdollisuutta leikkiä, ulkoilla ym. Tällaista olen usein koliikki/refluksi jne. ryhmistä kyllä lukenut. Mutta nurkkaan nyt tuskin heitetään, saati viedään piikille. 🙂

      1. Helvi says: Vastaa

        Niin. Miksi sitten kissoista puhuttaessa on täysin normaalia? Perheenjäseniä siinä missä muutkin. Ei niitä vanhempia lapsia kuitenkaan pois viedä, vaan yritetään saada kaikki sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

        1. Kissis says: Vastaa

          Kun ne isommat lapset ei välttämättä enää valvota koko yötä?

  16. Susanna says: Vastaa

    Voi apua mitä kommentteja. Kaikki tsempit ja myötätunnot sinne, lapsen tulo todellakin muuttaa suhtautumista lemmikkeihin, vaikka kuinka ovat edelleen perheenjäseniä! Meillä oli esikoinen niin helppo kun vauva voi olla, silti revin hiuksia kun kissat teki hulluksi ja oli pienessä asunnossa koko ajan jaloissa. Toinen ei millään oppinut ettei makkariin tulla yöllä, vaan koluutti ovea joka helvetin yö. Nyt on uusi vauva ja isot tilat ja oma suhtautuminen on jo erilaista, mutta ei niitä silti ehdi rapsutella missään välissä vaikkei ne enää niin ärsytäkään. Tätä asiaa ei todellakaan ymmärrä ennenkuin saa itse lapsia, ja jos ei vieläkään ymmärrä, niin täytyy kuitenkin käsittää että sekä eläimet että vauvat on yksilöitä ja käyttäytyy eri tavalla.

  17. Anitra says: Vastaa

    Aah pakko vielä kommentoida tähän vanhaan postaukseen. Ei hitto mitä osa noista kommenteista?! Jos ei ole ollut samassa tilanteessa itse niin turha tulla mussuttamaan yhtään mitään. Pitkään jatkunut univelka on ihan kidutusta ja siinä vaiheessa mikä tahansa ns. ylimääräinen asia voi saada kupin nurin. Meidän kaikki koirat on suhtautuneet lapsiin hienosti eli ei ongelmia siinä, mutta nykyinen ajattelumalli on että ne on tosiaankin _vain_ koiria, arvoasteikossa alimpana. Ja mielelläni käytän omaa aikaa esim. lenkkeilyyn tai muuhun kivaan koirien kanssa, mutta kaikki ylimääräinen säätö (pesu ja harjaus vaikkapa) tuntuu nyt ihan oman ajan tuhlaukselta. Vaikka koirista huolehtiminen välillä ärsyttää ja väsyttää ihan huolella, niin niiden takia tulee kuitenkin väkisinkin ulkoiltua päivittäin. Ja lapset tottuu eläimiin, kivaa sekin. Yritän keksiä niitä hyviä puolia. Itse en varmaan olisi noinkaan pitkään jaksanut kissojen kanssa joten propsit sulle. Toivottavasti yhteiselo on jo helpottunut hieman 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo Amandahan rakastaa meidän kissoja (ja kaikkia ulkona vastaan tulevia koiria!), mut harvemmin ne tässä pyörii kun me ollaan hereillä. Pelkäävät Amandaa, vaikka tosi nätisti kyllä osaa silittää, mut on niin kovaääninen.

      Ja pakko sanoa, että todellakin propsit mulle, aika moni olis kyllä näistä kissoista luopunut ton vuoden aikana, on kyllä pää hajonnut niin monta kertaa.

Vastaa