224 euron joulukalenteri

Tai no, aika tarkalleen 224,71 euroa. Sen verran maksoi mun tämän vuoden kosmetiikkajoulukalenteri. En ole voittanut lotossa, en ole saanut yllättävää perintöä enkä edes palkankorotusta. Toki jos olisin saanut potkut taannoisessa työpaikkani yt:ssa, en olisi tätä kalenteria ostanut. Ehkä. Tai ehkä olisin sittenkin.

Kuten Instagramista minua seuraavat jo tietävätkin, päätin heti iskeä kaiken tarmoni tämän Cult Beautyn joulukalenterin saamiseen, kun tämän sisällön julkaisivat. Pelotti, että nämä viedään samantien virtuaalisista käsistä kun myyntiin viimeinkin tulevat ja päivitinkin ahkerasti kalenterisivua viime viikon maanantaina, jolloin oletin kalenterin tulevan myyntiin. Ja kyllä se kannattikin, sillä puolilta päivin se tuli ja olin AIVAN VARMASTI ensimmäinen, joka tän klikkasi ostoskoriin ja tärisevin sormin näpyttelin itseni kassalle. Tuntia myöhemmin koko sivut olivat alhaalla ja sitten kalenteri olikin jo loppuunmyyty.

Mutta miksi just tämä kalenteri? Perinteiseen tapaani olin vilkuillut sisältöä hieman, koska en halua ostaa joulukalenteriani täysin sokkona. ETENKÄÄN tällaista 200 puntaa maksavaa! Ja tää oli kyllä ehdottomasti tän vuoden THE joulukalenteri. Tämä on täynnä tosi ihania merkkejä ja tuotteita, paljon sellaista jota olen harkinnut ostavani muutenkin. Arvoltaan tää on kai yli 900 puntaa, mitä en kyllä ihan niele, mä vähän luulen, että ne jotenkin vähän liioittelee näissä kalentereiden todellisissa arvoissa muutenkin. Mutta kuitenkin, aivan luksus-sisältö!

Eli jesss, odotan kovasti jo joulukuuta! Olipas muuten luksusta saada tää kotiovelle toimitettuna, tilauksesta jo kahden päivän päästä!

Miehelleni en tänä vuonna osta joulukalenteria, ostakoot itse, köyhdyin ihan riittävästi tän kanssa! Mutta Amanda toki omansa saa ja tänä vuonna teen sen itse! Olen onneksi säästänyt vuoden 2017 Elevenin joulukalenterista nämä boksiluukut ja aion siis laittaa jokaiseen jotain kivaa ja Amanda saa sitten aina iltaisin/päiväkodin jälkeen avata boksin. Katselin vähän niitä lasten valmiskalentereitakin tälle vuodelle mutta ovat niin täynnä krääsää! Jotain olen jo ostanutkin Amandan kalenteriin (toivoi ”paljon Ryhmä Hauta!”), ja joo, toki osa on sitä krääsääkin:

Varmasti tästäkin tulee lopulliselta hinnaltaan aika kallis, mutta jotkut ”luukut” menee ihan muutamalla hedelmänamilla tms. 🙂 Hih, tuo yksiksarvinen kangas kuvassa on muuten lasten kasvomaski (Ninja myy, tässä suora linkki)! Sellaista Amanda on myös toivonut. Kiitos äitinsä, Amandakin on odottanut joulukuuta jo pitkän aikaa, sen verran olen ääneen näistä tuiki tärkeistä kalenteriasioista sauhunnut.

Onkos teillä jo joulukalenteri??? Miehellä? Lapsella?

P.S. TOTTAKAI mä hetken myös mietin sitä, että miksi en ostaisi samalla rahalla sellaista kosmetiikkaa, jota ihan oikeasti ja vain haluan? Eihän jokainen luukku tässäkään kalenterissa ole täysin mieluinen. Mutta päädyin taas siihen lopputulemaan, että joulukalenteri on NIIN ERI ASIA kuin muu kosmetiikkashoppailu. Kalenterista kuuluukin tulla sellaista mitä ei muuten ehkä tulisi koskaan kokeilleeksi. Olen kosmetiikkajoulukalentereiden kautta löytänyt myös uusia lemppareita. Ehkä niin käy nytkin. Ja on tässä nyt kuitenkin se päivittäisen avaamisen ilo, mä rakastan joulukalentereita!

5 Comment

  1. Santtu says: Vastaa

    LookFantasticin kalenteri mulla on ollut jo monena vuotena ja sen kaveriksi esim. Kiehs’, Rituals, L’occitane, Eleven… Tänä vuonna halusin kuitenkin vaihtelua ja ostin itselleni Lykon Luxe-version sekä Skincityn, joita kumpaakaan ei ole ennen ollut. Tyttärelleni tilasin yllätyksenä Lookfantasticin ja äidille Biothermin. Macin kalenterin himottaisi, mutta ehkä sit ens vuonna.

    1. Kissis says: Vastaa

      Uu, jännää! Skincity on varmasti tosi hyvä, moni kaveri tilas sen. Macissa on liikaa huulijuttuja mulle ja ajatellen tätä maskiaikaakin… 🙈

  2. Jepa says: Vastaa

    Mä ostin myös tuon Cult Beautyn kalenterin! Jouduin tosin taistelemaan sen kaatuneen saitin kanssa, mutta kyllä kalenteri Suomeen asti saatiin lopulta 😀 Olihan se ihan perhanan kallis, enkä nyt välttämättä tarvisi sitä mutta…… vuoden 2020 jälkeen mä ansaitsen sen ja viime vuonna mulla ei ollut kalenteria ja ja….

    1. Kissis says: Vastaa

      No ei kai kukaan välttämättä tarttis! 😀 Oikein teit!

  3. Mä en ollut ollenkaan virittynyt kalenteritaajuudelle silloin, kun tää tuli myyntiin, mutta oon tosi tyytyväinen jätskikalenteriin ja By Terryn joulukalenteriin. Tääki ois varmaan ollut kiva, mutta herkkäihoisena pelkään, että ois tullut liikaa retinolia ja happoja, joita en ois saanut käytettyä.

    Avaathan luukut Instassa? <3

Vastaa