Mitä meille kuuluu nyt

Huh, on tämä vauva-arki melkoista! Päivät kuluvat tosi hitaasti ja samalla kuitenkin tosi nopeesti, erikoista (vaikka tottakai ne kuluvat aina samalla nopeudella, ei tarvitse kenenkään siellä viisastella!). Tää on vähän tällaista päivästä toiseen selviytymistä. Lelut meillä kiinnostavat, mutta mihinkään ei oo kiire – vielä ei pyöritä eikä kieritä eikä yhtikäs mitään. Kuten varmaan monen esikoisen äiti, odotan malttamattomana kehitystä ja saan jatkuvasti kuulla, että pitäis nyt vaan nauttia tästä hetkestä. Koko ajan neitiä saa viihdyttää, mikään ei montaa minuuttia kerrallaan jaksa kiinnostaa. Ja jos on sylissä, niin pitää olla liikkeessä.

Ennen niin hyvin nukutut yöt ovat nykyään, noh, ei meillä hirveesti nukuta. Oli tuossa hyväkin unipätkä (sai jopa herättää syömään!), mutta Amanda herää öisin nykyään jopa 20 minuutin välein ja koska tutti ei meillä kelpaa, on pakko kaivaa aina tissi esiin (joskus harvoin tuttia maiskuttelemalla nukahtaa). Helpointa olis kai perhepetiin taas siirtyä, mutta makuuasennossa imettäminen on sekä mulle että Amandalle tosi vaikeaa eikä siinä nuku kumpikaan hyvin, Amanda kun nukkuis vaan ja ainoastaan tissi suussa. Pahoin silti pelkään, että tulee vielä se ilta, kun pinnasänkyyn ei haluta nukahtaa enää ollenkaan, nyt se on taas sujunut ilman mitään nukuttamisrumbaa.

Mutta on kyllä ihmeellisiä nämä hormonit, jotenkin sitä vaan jaksaa vaikka ei kunnolla nuku! Päikkäreitä on onneksi alettu nukkumaan partsillakin, jopa parinkin tunnin mittaisia, joten on ollut vähän sitä omaakin aikaa (=juon teetä, syön suklaata ja katson Salkkareita, tälläkin hetkellä). Mutta aika sekavaa on vielä kaikki nukkumismeininki, ehkä tähän joskus jotain järkeä tulee? Kovasti jotain rytmiä yritän, mutta eipä se vaan aina toimi. Isoimmat itkuthan meillä on aina johtuneet siitä, että päivisin ei ole nukuttu ja itku on ollut väsymystä. Amanda jaksaa nyt olla päivisin sen max. 2 h virkeänä jonka jälkeen alkaa väsymysitku. En kuitenkaan ylläty, vaikka Amandalla olis paljonkin allergioita kaiken sen itkuisuuden takana, mutta tällä hetkellä en ole millään dieetillä. Kiinteitä aloitellaan sitten kun siihen löytyy valmiudet, viimeistään tietenkin sitten puolen vuoden iässä.

Vaunukopassa ei kauheesti viihdytä jos herätään, ja siellähän herätään usein. En ole vielä ottanut ratasosaa käyttöön, mutta varmasti ennen puolen vuoden ikää siihen siirrytään… Stokkessa kun sen saa tosi makuuasentoon. Jos nämä säät tästä ensin vähän lämpenisivät! Kateellinen olen kyllä kaikille, joiden vauvat tutin kelpuuttavat, se olis kyllä pelastus tuolla liikenteessä – lauantainakin tultiin aikamoisella raivohuudolla ratikassa kotiin.

Nyt meillä on kissoja täällä enää Arska – jouduttiin laittamaan Almakin hoitoon, kun se huuteli kaiket yöt. Uudessa asunnossa yritetään sitten yhdistää taas kaikki kisut ja toivotaan, että enemmän tilaa auttais. Joku kuukausi aikaa muuttoon, hui!

Mutta tällaista meille kuuluu nyt. Jokainen päivä ja yö on yllätys. Ihana Mona kirjoitti blogissaan hyvin äitiydestä ja sen herättämistä ristiriitaisista tunteista, olen täysin samaa mieltä! Ja kuten joku hänen lukijansa kommentoi: ”Äidiksi tuleminen on pelottavaa, ihanaa, ahdistavaa, aitoa, uuvuttavaa, rakkaudentäyteistä ja jatkuvaa itsensä kehittämistä.” Se on kyllä just näin.

P.S. Jumppapallo on sentään saanut jo pitkän aikaa pölyttyä nurkassa.

13 Comment

  1. Nimetön says: Vastaa

    Miksi Reiska on alunperin lähtenyt hoitoon? On mennyt itseltäni aivan ohi, mikäli olet asiasta maininnut jo aiemmin. 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Ei kestänyt vauvan itkua yhtään, vaan alkoi hyökkäilemään muiden kissojen päälle ja lopulta lähestyi vauvaakin. Oli aika ahdistavaa olla aina kahdestaan itkevän vauvan kanssa kotona kun Reiska skitsoili.

  2. Satu says: Vastaa

    Kiva lukea teidän kuulumisia taas, kun itellä on saman ikäinen poikavauva. 🙂 Meillä päivät on helpottunu huomattavasti, poitsu viihtyy hyvin hereillä ollessaan lattialla tai sitterissä, kun leikin ja loruttelen hänen kanssaan ja välillä ihan niinkin, että laitan vaikka ruokaa ja hän seuraa vierestä. Päiväunia tulee yleensä kahdet tai kolmet, pisimpään poitsu nukkuu vaunuissa ulkona. Sisällä jos yrittää nukuttaa, niin puoli tuntia on maksimipituus unille. Yöt taas on vaihtelevaisia, joskus selvitään yhdellä herätyksellä ja toisinaan taas (kuten viime yönä), herätään tunnin välein. Meillä on sama ongelma, että yöllä tutti ei kelpaa lainkaan (päiväunille kun taas mennään lähes aina tutin kanssa), vaan tissiä pitää päästä syömään. 😀 Ja perhepedissä en ole oikein koskaan osannut nukkua. Mulle nimittäin on tuskallista, kun en voi kääntää kylkeä ja heräilen liian herkästi jokaiseen pikkuääneen ja liikkeeseen..
    Mä luulen, että meillä noi yöt on menny katkonaisiksi siksi, kun poitsu on oppinut uusia taitoja ja työstää sitä oppimaansa öisinkin. Odottelen kyllä aikaa, kun voi alkaa unikouluttamaan, nimittäin selkeästi pojalta puuttuu itsekseen nukahtamisen taito.
    Tsemppiä muuttoon, nostan kyllä hattua siitä, että uskallatte vauva-arjen keskellä sen tehdä! 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Juu meilläki viihdytään sitterissä pidempiä aikoja! Mieluummin kattelee ihmisiä kun leluja 😀 Heh, aika samanlaiselta kuulostaa teillä meno! Mä mietin et tehääks meillä hampaita, kun yläikeniä koko ajan hiplataan. Mut välillä herää omiin pieruihinsakin eikä enää osaa nukahtaa. 😀 Viime yönä tosin hihkas, pieras ja nukahti uusiks 😀 Enkä tod tiiä miten tosta muutosta selvitään!!! Jotenkin kai 😀

  3. Täälläkin harjoitellaan nyt tätä arkea tuon kaksiviikkoisen nyytin kanssa <3 Meillä on onni se, että tutti kelpaa ja tällä hetkellä syöttövälit ovat yleensä 3h mittaisi niin saa pätkissä öisinkin nukuttua. Arki vaatii kyllä melkoista treenaamista ja itsekin toivon kovasti noiden säiden lämpenemistä, että paremmin täältä neljän seinän sisältä pääsisi pikkuhiljaa liikenteeseenkin. Päivät hurahtaa kyllä hirmuista vauhtia ja tuntuu ettei kummia saa aikaiseksi, paljon menee päivästä ihan vain pikkuista tuijotellessa – toisen nukkuessakin 😀

    1. Kissis says: Vastaa

      Ooooo onnea! <3 Ja toivottavasti tutti kelpaa aina, kyl se meilläkin vähän kelpas joskus ennen. 😀 Meillä ei paljo syöttövälejä ollu ennen 3 kk ikää...siks neidillä onkin painoa! 😀 Mun pullukka <3 🙂

      1. Kiitos 🙂 Toivottavasti tutti maistuu jatkossakin, koska tosiaan helppo rauhoituskeino kun muu ei tunnu auttavan 😀

  4. Riina says: Vastaa

    No mut hienoa, jos parvekenukutus on alkanut toimia! Mä olisin ihan hätää kärsimässä ilman partsia, vaikka kopan vieminen ja hakeminen sieltä sen pahimmassa tapauksessa neljä kertaa päivässä rasittavaa onkin.

    Meidän sun tyttöä about 2 viikkoa nuorempi poika nukkuu myös levottomasti nykyisellään. Aiemmin se veteli sikeitä 23-04 ja sai sitten pulloannoksensa, jolla kesti about seiskaan, ja nukahti sitten uudelleen ja heräsi hyvällä tsägällä vasta ysiltä. Noh, nyt on vähän toisin, ja jätkä on innokkaana pystyssä kukonlaulun aikaan kuudelta! Ja usein sitä ennen saa tunkea tuttia suuhun, jottei tarttis ihan viideltä nousta… Huoh! Pojalla on jo yksi hammas, tai sen yläosa pikemminkin, ja se kyllä varmaan on aiheuttanut tätä levottomuutta ja huonoa ruokahalua… Poika ei ikinä ole ollut ahmatti, ja oli jopa painokontrollissa ekat kahdeksan viikkoaan. Mulla on jäänyt ajasta selkeesti joku ”trauma” ja hermostun heti, kun näen, ettei poika haluais syödä, vaikka edellisestä syötöstä on se 3-4 tuntia. Se paha puoli (muun muassa…) tässä pulloruokinnassa on, että tiedät tasan, paljon vauva on syönyt…

    Mä odotan myös kuin kuuta nousevaa, että saisin ottaa ratasosan käyttöön. Vielä pari kuukautta aikaa… Olen aloittanut pojalle kiinteiden maistelun bataatilla, mutta eihän tuo tosiaan kauheesti vielä lusikan päälle ymmärrä. Tätä varmaan tarkoitit valmiuksilla? 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Meillä päivän ekat päikkärit toimii partsilla, mut sit vaatii jo enemmän nukutusta eli ulos lähtöä, et varmasti nukkuu riittävästi eikä vaan jotain 10 min, jonka jälkeen väsy tulee taas supernopeesti.

      Valmiuksilla tarkotin sitä, että ruokaa menis alaskin, eli ei kolaa sitä suustaan ulos, silmä-käsi -koordinaatiota sekä sitä, että pystyy istumaan tuettuna. Sitterissä ei vauvaa oikeesti sais ees syöttää, vaikka oiskin miten sileetä kamaa. Amandaa kyllä ruokailu on kiinnostanut jo parikuisesta asti, mutta nää mut valmiudet ei kyl täyty.

      Meillä taas painon kanssa mennään plus-käyrällä, Amanda on ruoka-aikaan vahvasti tissillä. 😀

  5. Riina says: Vastaa

    Tuli muuten mieleen, et onko tullut yhtään sellaista oloa, et haluisit palata töihin? Mulle itelleni nimittäi on, myönnän auliisti, vaikka tuo poika ihana ja liikuttava onkin. Kotona olo on mun mielestä yksitoikkoisuudessaan paljon raskaampaa kuin töissä puurtaminen, joka ainakin mulla pitää mielen virkeenä ajatustöineen. Joten pitkäks aikaa ei meikäläisestä kotimammaa tuu. Näillä näkymin meen takaisin duuniin vanhempainvapaan jälkeen elokuussa ja mies jatkaa vuoden loppuun isyysvapailla sekä kotohoidontuella.

    1. Kissis says: Vastaa

      Heh, just tänään mietin, että kyllä töihin palatessa osaa arvostaa sitä, että saa juoda kahvinsa varmasti rauhassa. 😀 Joten sama täällä, pitkään en haluais kotona olla. Riippuu tosin ihan hoitopaikasta ja Amandasta, että millainen mukelo siitä tulee, viihtyiskö tarhassa jne. Oikeessa kyllä oot, kotona olo on paljon raskaampaa.

  6. Jezba says: Vastaa

    Itsellä ei ole vauvaa, mutta ennen asuttiin kolmen kissan kanssa kaksiossa. Vanhin kissoista välillä saattoi ketutuksissaan (ruokaa halutessaan) urakalla kurmottaa nuorempiaan, mutta kun muutettiin omakotitaloon ja tila tuplaantui, niin kissojen välit ovat mennet tosi paljon paremmiksi kun on enemmän tilaa väistää ja omat paikat jokaisella. Eli vaikkei sitä sillon oikeestaan tajunnutkaan, niin kyllä se pienempi tila selvästi oli vaikeampi kissoille ja niiden stressitasot nousivat.
    Ja itseä kans aluksi hirvitti ja kauhistutti omakotitalo, mutta kyllä tää oma rauha on vaan sen arvoista! Ja kaikkea oppii ja tottuu, aluksi kun katteltiin sitä lämmitysöljykattilaakin niin olis yhtä hyvin voitu lyödä joku megamatikkaneron väsäämä yhtälö meille eteen eikä olis tajuttu siitä yhtään sen enempiä, nykyään osataan senkin kanssa touhuta vaikka mitä. 🙂 Ja meille kun aina vielä oli niin kerros- kuin rivitalossa osunut megavalittajanaapureita joiden mielestä mitään elämisen ääniä ei saanut kuulua mihinkään aikaan vuorokaudesta niin on tää todellakin worth it! 🙂

    1. Kissis says: Vastaa

      Joo mä todella toivon, et enempi tila auttais meillä!

Vastaa