Äitikortti

Luin kirjan, jonka kirjoittajasta tuli kertaheitolla mun idoli. Olen toki aiemminkin pitänyt Anu Silfverbergiä järkityyppinä kolumniensa perusteella, mutta nyt vasta ihan kunnolla osui ja upposi. Äitikortti on tänä vuonna ilmestynyt kirja vanhemmuudesta, joka sai heti suurta huomiota niin mediassa kuin (mamma)blogeissakin. Koska tässä kirjassa sanotaan asiat just niin kun ne ovat, ja sitähän eivät kaikki hyväksy.

Tässä muutama lausahdus kirjasta, joka kannattaa lukea ihan kokonaan, jos vähänkään huomaa olevansa samaa mieltä. Ja ihan erityisesti silloin, jos ei tajua yhtään. Herättää nimittäin ihan varmasti ajatuksia ihan kaikissa. Mutta nämä kohdat (ja niihin liittyvät luvut) kolahtivat muhun ihan erityisesti:

”Olen joskus kadehtinut toisilta vauvakuumeen kokemusta. Vauvakuume säästää ihmisen parhaimmillaan vuosikymmenien itsereflektiolta. Vauvakuume tekee asioista selkeitä, ajattelin.”

”Ehkä sen vuoksi lapsettomia naisia pidetäänkin itsekkäinä (toisin kuin lapsettomia miehiä, jotka ovat vain miehiä, joilla ei ole lapsia): he tuntuvat valinneen itsensä toisten sijaan. Mutta jotkut ovat lapsettomia tahtomattaan, eivätkä he tietenkään itsekkäitä ole. Ja entä sitten he, jotka ovat lapsettomia, koska eivät halua lapsia tai eivät koe olevansa vielä valmiita sellaiseen. Eivätkö he ole ennemminkin vastuullisia?”

”Lasten tietoinen tekeminen sen sijaan on itsekästä aina. (…) Sillä itselleenhän siinä jotakin haluaa, usein vielä itsestään.”

”Melkein jokainen lapseton ihminen tuntee Pienten Lasten Äidin, joka kuittaa lapsettoman mielipiteet sanomalla: sitten kun sinulla on lapsia, ajattelet toisin.”

”Vaikka äitikortti on yllättävän tehokas, oikeasti se on pelkkä laiskan keskustelijan keino varata puheoikeus itselleen. Äitikortin pelaaja luopuu omasta ajattelusta, mutta myös pyrkii vaimentamaan vastapuolen aivan imbesillillä aseella, vähän niin kuin vetäisi taskusta sillin ja huitoisi sillä. Se on huvittavaa, mutta ei harmitonta.”

”Suomessa on opittu parissakymmenessä vuodessa hokema, että lasten- ja kodinhoito on ”työtä”. (…) Tässä on huijauksen makua, enkä ole varma, ketä siinä huijataan. Kuka tahansa, joka on kokeillut sekä palkkatyötä että kotivanhemmuutta, tietää, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Kotona olo lasten kanssa voi olla raskasta; se voi olla tylsää tai palkitsevaa. Melkein aina se on äärimmäisen työlästä. Mutta se ei tarkoita, että kaikki maailman asiat ovat työtä, jos ne ovat raskaita, tylsiä, palkitsevia tai työläitä.”

Kuten monissa kirja-arvosteluissa on todettukin, myös ja erityisesti miesten kannattaisi lukea tämä kirja. Ihan vaan siksi, että tulisivat edes vähän viisaammiksi. Tässä on 250 sivua täyttä asiaa.

Onko joku lukenut Äitikortin? Tai jotain ajatuksia noista lainauksista?

45 Comment

  1. Osui ja upposi. Taidan käydä lainaamassa tuon ja lukaista, koska noissa lainauksissa oli paljon sellaista, johon pystyin samaistua.

    Löysin joskus Internetin ihmeellisestä maailmasta mielenkiintoisen blogin, jota ei tosin enää päivitetä mutta joka silti tarjosi paljon ajattelun aihetta: http://vapaaehtoisestilapsettomat.blogspot.fi/

    1. Mua tää aihe kiinnostaa ehkä vaan lähinnä siltä kannalta, että tarvitseeko ihmisen oikeasti muuttua lapsen myötä. Tottakai lapsi tuo muutoksen monellakin tavalla, mutta voiko silti säilyttää sen minänsä.

  2. Suvi says: Vastaa

    En ole Äitikorttia lukenut, mutta nuo lainaukset luettuani se kyllä sujahtaa lukulistalle. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!

    Terv. itsekkäästi lapseton ;>

    1. Mielenkiintoinen kirja nimenomaan.

  3. Mä en ole lukenut, mutta jotenkin saattaa olla että en ehkä jaksakaan. Tai siis, omalla kohdalla on niin, että mä olen ollut kaksi eri ihmistä ennen ja jälkeen lapsen saamisen. Välillä ihan hävettää oma itsekeskeisyys ennen lapsen saamista. Mutta en mä sitä kaikkiin ihmisiin yleistä, ainakin omassa tuttavapiirissä on mielettömän kypsiä lapsettomia ihmisiä, ja sitten lapsellisia lapsellisia. (Heh, tosi hauskaa.) Riippuu varmasti tosi paljon millainen on ihmisenä ennen lapsen saamista, että millaiseksi vanhempana muodostuu. Itse olin tosi lapsellisen itsekeskeinen, eli oli pakko kasvaa ihmisenä aika paljon, eli tuntuu että vanhemmuuden kautta olen oppinut ja ymmärtänyt mielettömästi asioita joita se lapseton minä ei olisi ymmärtänyt. Joku toinen olisi nämä asiat varmasti ilman lastakin tajunnut. 🙂

    1. Tuossahan on tosiaan myös sitä näkökulmaa, ajasta ennen ja jälkeen. Lapsen saaminen muuttaa ihan varmasti ihan jokaista.

    2. Niin joo, en tajunnut muuten mainita että mä en tarkoita siis sellaista ’kadottaa itsensä’ -muuttumista, vaan sellaista hyvää kehittymistä. 🙂 Mun mieltä lämmitti tosi paljon, kun yksi entinen koulukaveri lähetti fb:ssa viestin, että jos hän saa lapsia niin haluaa olla samantyyppinen äiti kuin minä – ilmeisesti tarkoittaa sitä että käyn edelleen juhlimassa ja jaan ironisia kommentteja vanhemmuudesta. Mutta siis pointtina, että mä en ole yhtään sellainen äiti-ihminen silloin kun teen jotain muuta, eli olen vaikka töissä tai kavereiden kanssa. Että sellainenkin saa olla, vaikka lapsi onkin. Hänen muut kaverinsa ovat kuulemma ’äitiyteen kadonneita’. Mun ainoa vinkki tähän juttuun on se, että tekee lapsen hyvän miehen kanssa, jolloin itsekin pääsee tuulettumaan kun lasta hoidetaan 50/50. 🙂

    3. Tommoset äidit onkin ihan parhaita. 🙂

  4. Mohn says: Vastaa

    En ole lukenut enkä lue. Joskus katselin kirjoittajan haastattelun jostakin ja totesin, että taas yksi sekopää fanaatikko lisää jo ennestään turhan kovaääniseen sekopää fanaatikkojen laumaan. En sano, etteikö fiksujakin pointteja olisi kyseisellä ihmisellä, mutta mä en jaksa tuollaista (mun mielestä) yksioikoista, hyvin pitkälle besserwisseröintiin perustuvaa nurkkien suoraksi vetämistä. Lähes mistä tahansa aiheesta pystyy vastaavanlaisen opuksen väkertämään ja paljon tuntui naisella olevan koohkattavaa vain yhdestä perspektiivistä katseltuna. Mun maailmani ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan joko tai. Tietty voi olla, että Silfverbergin haastattelu antoi hänestä väärän kuvan eikä vastaa ollenkaan kirjan sisältöä, mutta suoraan sanottuna mua ei yhtään kiinnosta ottaa selvää. 😛

    Ei tämä maailma kaipaa sen enempää äitifanaatikkoja kuin äitifanaattisuutta vastustaviakaan fanaatikkoja. Se mitä (ainakin minä) kaivataan, on hyväksymistä puolin ja toisin ja ymmärrystä, vaikka sitten joutuisikin ymmärtämään, että se toinen ei vaan ymmärrä.

    1. Eieieiei! Tämä kirja ei tosiaankaan ole minkään fanaatikon kynästä raapustettu! Vaan ihan järkevän äiti-ihmisen. 🙂

    2. Mohn says: Vastaa

      Hehheh, kaikki on aina niin suhteellista. 😀

  5. Nonnu says: Vastaa

    Lapsen saaminen muuttaa ihmistä ja omalla kohdalla on pakko sanoa, että kyllä mä ainakin koen, että parempaan suuntaan. Mulla on vähän vaikea suhtautua tälläisiin kauhean julistaviin ihmisiin jotka nousevat barrikadeille huutamaan, että lapsettomuus voi olla omakin valinta. Totta, mutta lapsettomuudesta kärsineenä en oikein jaksa innostua moisista kannanotoista. Oma lapsettomuus oli melko kipeä ja vaikea asia monen vuoden ajan joten en oikein osaa asettua sellaisen ihmisen ajatusmaailmaan kuka ei halua lapsia ollenkaan. Toki se on jokaisen oma asia ja valinta, mutta se ei vaan ole mua.

    Puhuimme just isännän kanssa miten paljon meidän elämästä olisi jäänyt puuttumaan jos emme olisi koskaan saaneet Mimua. Tietenkään me ei oltais sitä tiedetty, mutta nyt kun Mimu on täällä, sen tajuaa. Päivittäin katson tuota ihanaa tytärtäni ja ihmettelen mielessäni miten me ollaan saatu jotain niin upeeta aikaiseksi 🙂 Ei vaan meinaa uskoa todeksi ollenkaan.

    Meidät on varmasti laitettu monen ihmisen taholta Facebookissa newsfeed-estoon kun floodaamme Mimun kuvia niin paljon sinne. Mutta ihan sama, ne ketkä tietävät miten rankkaa meillä on ollut lapsettomuuden kanssa, ymmärtävät varmasti sen miksi halutaan kuuluttaa maailmalle kuinka ihana tyttö meillä on <3 🙂

    Huh, tulipas pitkä kommentti! 😀

    1. Tän kirjan kirjoittaja on siis äiti itsekin. Eikä tässä nyt ole kyse mistään barrikadeilla huutamisesta, vaan ihan fiksuista näkökulmista.

    2. Nonnu says: Vastaa

      Yleisellä tasolla tarkoitin, en ole tähän kirjaan tutustunut enkä kirjoittajaan, kommentoin vaan ihan sen perusteella mitä ajattelen ylipäätään siitä, että joku fanaattisesti huutaa, että omaehtoinen lapsettomuus on myös valinta.

    3. Mutta sitähän se nimenomaan voi olla. 🙂

  6. Laitetaan lukulistalle! Numero 34453898567!

    1. Hahaa. Mullon lista varmaan pidempi…

  7. Niin joo, mulle tuli mieleen tosta vauvakuume-asiasta sellainen, että mun vakiovastaus kavereille joka miettiät että haluaisiko lapsen vai ei, on että jos vähänkään haluat, niin yritä lapsi saada. Kun sitä ei pysty selittämään. Eri asia toki ihmiset, joka eivät todella yksiselitteisesti lapsia halua, sekin on ok valinta! Mutta siis jos epäröi, niin uskon että sitä katuu ehkä jälkikäteen. Sen sijaan en tiedä yhtään lasta hankkinutta ihmistä, joka olisi katunut lapsen saatuaan. (Ja nyt en siis todellakaan puhu mistään vauvavuodesta ja muusta alkuajasta, niitä pimeiden hetkien ajatuksia valvottuaan miljoona tuntia putkeen ei voi pitää ominaan! 😀 )

    1. Mutta onhan se ihan hyvä miettiäkin. Tiedän, ettei ole olemassakaan sellaista elämänvaihetta, jolloin on hyvä ”tehdä se lapsi”, ja tietenkin mitä aikaisemmin, sen parempi, ihan biologian mukaan.

      Mutta mä olen silti erittäin tyytyväinen, että olen vielä tämän ikäisenä lapseton. Sitä en varmasti kadu koskaan.

    2. Minun äitini katuu lasten saamista. Niistä kun saa olla hirvittävän huolissaan hautaan asti eikä niistä aikuisina useinkaan tule sitä mitä toivoisi.

    3. 😀

  8. Sonia says: Vastaa

    Mussa on paljon sellaisia geenejä, joita kannattaisi jatkaa, mutta myös sellaisia, joita en haluaisi kenenkään joutuvan kantamaan. En ole todellakaan valmis äidiksi, tosin minusta juuri kukaan ei ole. Ympärilleen katsomalla näkee rikkinäisten perheiden ja turvattomien, tunteettomien tai muuten lapseen negatiivisesti vaikuttavien kotien jälkiä. Mä en halua, että mun lapseni ajattelee joskus, että kukaan ei koskaan kysynyt häneltä, haluaako hän syntyä. Voiko tällaisen äärikyynisen maailmankuvan omaavalle tulla henkisesti tasapainoisia lapsia? Ei voi. Ja lisäksi mä muuten vihaan lapsia.

    Eksä, jonka mielestä elämän tarkoitus on jatkaa geenejään, sanoi, että mulla on väärinkohdistunut hoivavietti kissoihin. No, mä aattelin pitää sen niin ja pysyä lapsettomana. Mielestäni sekä itsekkäistä että hyvin epäitsekkäistä syistä. Mä olisin valmis jopa sterilointiin, ainakin viimeistään jos ajattelen näin muutaman vuoden päästäkin. Ja varmasti ajattelen, koska näin olen ajatellut pienestä pitäen. En tykännyt edes leikkiä nukeilla, ne oli tyhmiä vauvoja.

    Jotain saattaa kuitenkin tapahtua – mä saatan menettää järkeni rakkauden takia, ja jos se toinen haluaa lapsen aivan välttämättä… Siinä vaiheessa mä en tiedä, mitä mä teen. Toivottavasti olen hedelmätön tai joku pakkosteriloi mut. Koska sehän nyt olisi aivan mielettömän huono idea hankkia lapsi pääasiassa siksi, että toinen haluaa, vaikka kyllä mä tiedän, että omaa lastani rakastaisin yli kaiken. Hmm, näinköhän ne miehet ajattelevat, jotka pelkäävät vauvakuumeisia naisia? Ei hitto. Mä oon Pasilan Kyösti Pöysti.

    1. Niinpä.

  9. Luin kirjan kesällä, aiheutti enimmäkseen nyökyttelyä, mutta jotkut kohdat olivat melko väsyttäviä, esimerkiksi se imetys-osio. Ehkä se on vaan niin loppuunkaluttu aihe.

    Tosi kauniisti kirjassa kuvattiin minusta myös kirjoittajan ja hänen miehensä tietä vanhemmiksi ja rakkautta lapseensa :).

    Minusta kirjaa ei kannata teilata ennen kuin on edes lukenut sitä, monissa kirjablogeissa mainittiin, että tarttuivat kirjaan suurin epäilyksin, mutta eivät edes provosoituneet, vaikka sitä odottivat.

    1. Just näin.

  10. En ole itsekkäästi lapseton ja aihe onkin itselle aika kipeä ja arka, eivätkä lapsellisten kavereiden kommentit aina auta asiaa. Nämä äiti-ihmiset ovat sitä mieltä, etten saa ikinä (IKINÄ!) valittaa kiirettä, väsymystä tai mitään muutakaan vastaavaa, koska eihän minulla ole lapsia. ”Jos sinulla olisi lapsia, niin ajattelisit asioista eri tavoin”, tapaavat minulle sanoa. Mistäs tietävät? Jos minulla olisi lapsia, niin kiireeni ja väsymykseni olisivat vain erilaisia. Koen olevani toisen luokan kansalainen, koska en ole tunkenut sitä melonin kokoista päätä ulos synnytyskanavastani. Pah. Ugh. Olen puhunut. 🙂

    1. No mutta meidän lapsettomien kokemukset eivät ole mitenkään vertauskelpoisia siihen elämään lapsen kanssa. 😉

      Ja näinhän se varmasti onkin. Ja lapsi tottakai muuttaa asioihin suhtautumista sitten jatkossakin, mikä voi olla ihan hieno juttu.

  11. Anu Silfverbergiä olen seurannut ja ihaillut jo pitkään. Melkein jo ostinkin tämän kirjan, ainakin on lukulistalla. Tosin juuri nyt on opiskeluiden myötä aika paljon kaikkea luettavaa, että saa nähdä koska ehdin lukea.

    Joka tapauksessa, en ole koskaan halunnut äidiksi enkä usko koskaan haluavani äidiksi. Pystyn aika lailla samaistumaan Sonian kommenttiin. Tunnen ja tiedän monta vasten tahtoaan lapsetonta ja sympatiani ovat täysin heidän puolella. Lapsen saaminen on minusta aika fundamentaalinen oikeus, siis jos on halua tulla vanhemmaksi. Minä taas en halua vanhemmaksi (monesta syystä), eivätkä vauvat ja lapset oikeastaan kiinnosta minua lainkaan. Koska se ei nykyään ole niin itsestään selvää että lapsia saa tai haluaa, on koko lapsikysymyksestä tullut tosi yksityinen. Eikä se haittaa minua ollenkaan, toivoisin vain muiden ihmisten kunnioittavan tätä yksityisyyttä. Eli ei kysellä tutuilta koska heille on tulossa perheenlisäystä, eikä aleta vängätä sinkkuihmisille lapsien ihanuudesta! Ja minusta äitien pitäisi myös saada olla naisia, eli sen äitiyden ei tarvitse määritellä ihmistä. Juillen kommenttien perusteella hän taitaa juuri olla tällainen nainen, eli hänellä on lapsi mutta myös oma elämä.

    1. Mulla tää kiilas kaikkien muiden kirjojen ohi, kun tän viimeinkin käsiini sain. 🙂

      Mä en itse koe useinkaan olevani uteluiden yms. kohteena, koska, no, en ehkä vaikuta mitenkään lapsista pitävältä tyypiltä noin muutenkaan. Joskaan en ehkä lapsivihaajaltakaan. Mun on kyllä tosi vaikea edes ajatella itseäni raskaana. 😀

    2. Jahas, netti katkesi ja kommentti katosi…

      Niin, eli minulla on kyllä tosi vahva hoivavietti, mutta sen herättää ainoastaan eläimet ja poikaystäväni hänen ollessa kipeä 😀
      Olen todella eläinrakas ja odotan innolla elämäni rauhoittumista jotta voin hankkia lemmikin. Ja poikaystäväni nyt vain sattuu olemaan hellyyttävä potilas.

      Ei minultakaan kovin usein udella, onneksi, mutta ystäväni joka ei koskaan pysty saamaan omaa lasta loukkaantuu kyllä verisesti kun joku puolituttu utelee koska hän on ryhtymässä äidiksi. Siis joillain ihmisillä ei näköjään ole lainkaan solidaarisuutta toisia kohtaan! Toinen asia mikä saa minut näkemään punaista on ilmiö josta myös Nonnu on blogissaan kirjoittanut. Siis äidit osaa olla tosi tuomitsevia toisia äitejä kohtaan. Se on ihan sairasta! Ei sitä nyt vaan ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa olla äiti/nainen/ihminen/mies/mikä tahansa!

  12. Tjaah..tätä kohkaamistahan harrastetaan puolesta ja vastaan;huumorilla,vi**uilulla ja syvällä rinta-äänellä joka tapauksessa.

    Tottahan ihmistä vanhemmuus muuttaa,täytyykin muuttaa.Ihan niinkuin hemmetin moni muukin asia.
    Miksi pitäisi verrata mamia joka bailaa mamiin joka on aina kotona lasten kanssa.Miksi verrata lapsetonta joka bailaa lapsettomaan joka könöttää vapaansa kotona.

    Prkle,yksilöitä tässä ollaan.Niin lapsellisina kuin lapsettominakin.Ei kenenkään pitäisi tarvia puolustella omia valintojaan tai kellään olla pokkaa arvostella täysin yksityisiä asioita.

    Peace.
    Tutilla ja ilman.

    1. Mohn says: Vastaa

      Ah, mä olen niin samaa mieltä. *high five*

      😀

    2. Nonnu says: Vastaa

      Sama täällä. Mä koen ainakin jollain muotoa loukkaavana sen, että omasta lapsesta ei saisi iloita ääneen, koska se aiheuttaa kauheeta silmien pyörittelyä ja heti tulee leima ottaan, että ”toi on sellainen fanaattinen superäiti joka ei osaa muusta puhua kuin omasta pennustaan.” Ihan kuin omasta lapsesta iloitseminen olisi jotenkin älyllisesti vajavaista toimintaa.

      Jep, myönnän, että sen jälkeen kun Mimu syntyi elämäni on täyttynyt aika lailla siitä tajuttoman suuresta rakkaudentunteesta joka on sitä lasta kohtaan. Kuten tuolla aiemmin jo mainitsin, omat lähtökohdat äidiksi tulemiseen on ehkä vähän erit kuin suurimmalla osalla naisista. Lapsettomuus ei ole kiva kaveri. Mutta vaikka nyt kun olen äiti, on mun elämässä toki muutakin. Se on vain erilaista kuin ennen. En oikein tajua tätä, että lapsia saa joo hankkia, mutta sitten pitäisi olla ihan visusti eikä sanoa ääneen miten iso asia se on, ettei nämä omasta tahdostaan lapsettomat nyt vaan ahdistu liikaa. Liika vouhottaminen on liikaa, oli asia mikä tahansa, mutta mulle on ainakin tälläisestä keskustelusta tullut lähinnä sellainen olo, että joudun pyyteleen anteeksi kun postaan kuvia tyttärestäni esim. Facebookiin tai blogiin. Ihan kamalaa! Olen miettinyt, että perustaisin oman blogin vauvajutuille, koska haluan kuitenkin kirjoitella niistä. Ja sitten ne ketkä eivät niitä halua lukea, ei tarvitse tulla sinne blogiin ollenkaan. Ihan hemmetin yksinkertaista.

      Mun mielestä hyvä äitiys on sitä, että on sen lapsen elämässä läsnä. On sille lapselle olemassa. Ja jos homma menee välillä vähän kanaemoiluksi tai riistäytyy käsistä ylitunteellisella lailla, niin mitä sitten? Keneltä se on pois? Mun mielestä on parempi antaa lapselle enemminkin liikaa rakkautta kuin liian vähän. Kun katsoo tämän hetken nuoria ja lapsia, niin jossain on mennyt jotain pieleen koska lasten ja nuorten henkistä pahoinvointia on aika paljon.

      Ja tuosta, että lapsen hankkiminen lähtee itsekkäistä syistä. No tuota samaa logiikkaa voi soveltaa ihan mihin tahansa mitä ihminen itselleen hankkii tai tahtoo. Jos jotain haluaa, niin eikös se ole sitä, että sen haluaa juuri itselleen? Ja eikös se ole sitten itsekästä?

      En mä ole aina ollut lapsirakas, enkä ole sitä edelleenkään siinä määrin, että haluaisin suurperheen. Mutta oma lapsi on maailman tärkein ja ihanin ja rakkain. Ja äidiksi tultuani, esim. tarinat lasten huonosta kohtelusta ja sairastamisista koskettavat erillä lailla ja liikuttavat kuin ennen. Johtuu ihan vaan siitä, että sitä ehkä peilaa omaan elämäänsä niitä juttuja lukiessaan/kuullessaan ja ajattelee, että jos sattuis omalle kohdalla, niin kuinka pahalta se tuntuisi.

      Mä olen sitä mieltä, että jokainen eläköön omaa elämäänsä niin kuin tahtoo ja iloitkoon juuri niistä asioista ja valinnoista kuin haluaa. Jos omasta tahdosta lapsetonta ei kiinnosta mun jutut, niin ei muakaan kiinnosta sellaisen ihmisen jutut kuka ei halua lapsia. Homma menee ihan vice versa.

      Mun tietääkseni äitiys ei ole mikään häpeä eikä naista alentava asia. En ymmärrä miksi se jotenkin nykyään esitetään niin? Mun mielestä ne ketkä jättävät lapset hankkimatta sen vuoksi, ettei niitä oikeasti halua, ovat viisaita. Ei tänne maailmaan tarvita yhtään sellaista lapsiparkaa enää ketä joutuu elämään välinpitämättömien vanhempien kanssa.

      Sori, että tuli tälläinen kilometrikommentti taas. Oli pakko päästää tää systeemistä ulos 🙂 Ja en viittaa tällä erityisesti kehenkään, tämä on yleisellä tasolla puhumista ja mun tajunnanvirtaa tästä aiheesta.

    3. Tietenkin omasta lapsestaan saa ja pitääkin iloita ääneen. Mäkin tuuttaan Facen täyteen kissojeni kuvia, koska ne on mulle tärkeitä. 😀 Tosin myös pienenä vastaiskuna niille ziljoonille vauvakuville, haha.

      Vaikka lapsi muuttaa ja tuo uusia asioita ja opittavaa ja kaikenlaista, niin en silti usko sen olevan sellainen asia, joka on hyvä vetää joka ikiseen asiaan ja keskusteluun. Siis se, että on synnyttänyt ja sen takia fiksumpi kaikessa. En vaan enää voi mitenkään sietää äitikortin käyttämistä, koska se nyt on vaan tosi laimea kortti. Ja tän kirjan luettuaan saa ihanaa tukea sille, ettei tarviikaan. 😀

    4. Nonnu says: Vastaa

      Joo, en mäkään allekirjoita sellaista alentuvaa käyttäytymistä, että nainen kuka ei ole synnyttänyt ei muka tiedä maailmanmenosta tai tuskasta tai mistään mitään 😀 Hah! Kyllä sitä tietää asioista ihan ilman synnytystäkin. Ei se synnyttäminen nyt NIIN ihanaa ole, että sitä sen myötä muuttuisi joksikin yli-ihmiseksi.

      Toi äitikortin vetäminen tuollaisissa tapauksissa on aika naurettavaa itseasiassa. Se on vähän sama kun silloin kun en vielä ollut äiti saati edes raskaanakaan vaan elettiin isännän kanssa siinä uskossa, että kahdestaan tullaan aina olemaankin. Puhuin kerran erään tuttuni kanssa lapsettomuudesta ja siitä miten siihen on vaan pakko suhtautua jos sitä lasta ei tulekaan. Silloin pitää ajatella niin, että elämällä on jokin muu tarkoitus ja elämässä on paljon muutakin kaunista ja hyvää mistä voi sitten nauttia. Tuttuni katsoi mua kuin tärähtänyttä ja sanoi, että miten voin ajatella noin saati sanoa tuollaista ääneen, koska lapset ovat se asia mikä tekee elämästä merkityksellisen!
      Oikeesti piti vetää pari kertaa henkeä, että WTF?! Eihän se, että ei saa lapsia (tai halua hankkia niitä omasta tahdostakaan) tee kenekään elämästä merkityksetöntä! Herranjumala.

      Mutta siis voin kuvitella, että ne äitikortin vetäjät ovat tuttuni kaltaisia kenellä tuntuu olevan suu sitä varten missä sammakot voivat asua.

    5. Nonnu says: Vastaa

      Niin ja toi kisukuvien floodaaminen Facessa ei kyllä ainakaan mun kohdalla toimi vastaiskuna, koska mä ihan tykkään kattella Arskan ja Reiskan kuvia 😀 En koe sitä ärsyttävänä ollenkaan.

      Se minkä Facessa koen ärsyttävänä on miljoonien peräkkäisten Youtube-videoiden linkittämisen ja hehkuttamisen, että ”tää oli niin hyvä silloin joskus”, niitten saatanan Elämään Eksyneiden runot + muut helvetin elämän viisaudet, tilapäivitykset jossa lukee jotain tähän tyyliin: tänään tapahtuu jotain jännää! En voi kertoa mitä!
      Sitten kaikki ne ketkä infoavat jokaikisen kahvikupillisen, nukkumaan menemisen, pieraisun, hiuksen tai kynnen katkeamisen.

      Joten joo ei, valokuvat ei todellakaan häiritse.

    6. Haha, joo! 😀 Mutta on se ehdottomasti oman elämäntilanteen ja kiinnostusten mukaan tuokin homma. Monet valittavat esim. muiden treenihehkutuksista, mutta itse luen suurimmalla mielenkiinnolla Facestakin just ne. Ja kirjoitan niitä itsekin, vaikka toki tiedän, että ärsyttävät monia. Mutta näinhän se menee aina joka tapauksessa, kirjoitti mitä vaan! Eipä se niin vakavaa ole, kukin oman meiningin mukaan. Joku tykkää ja toinen vihaa silti. 😀

    7. Mä en muuten sellaisenaan yhtään allekirjoita tuota Äitikortin ajatusta siitä että lapsien tekeminen lähtee itsekkäistä syistä. Se on perusbiologiaa, ja ehto ihmislajin säilymiselle. Okei, siis tietysti me täällä länsimaissa ollaan kaikin puolin epäluonnollisia olentoja muutenkin, mutta siis suvunjatkaminen on tavallaan aika perusjuttu. Mä teen ainakin huomattavasti itsekkäämpiä asioita, kuten matkustelen, shoppailen ja syön lihaa. Näin esimerkkinä. 🙂

      Mun mielestä äitikortin vetäminen esiin sopii vain tilanteisiin, joissa puhutaan vanhemmuudesta, ei siis yleisellä tasolla vaan esimerkkinä en kyllä ota kasvatusohjeita vastaan jos toisella ei ole omakohtaista kokemusta aihepiiristä. (Siis veemäisellä tavalla annettuna, tarkoitan.) Silloin kyllä vedän äitikortin esiin, koska kyseessä on asia jota ihan oikeasti on vaikea hahmottaa ilman omaa kokemusta. Muissa asioissa sen käyttäminen on kyllä urpoa. 😀

    8. Totta hemmetissä lapsesta pitää iloita ja sanoa se ääneen.Yhtä lailla mammojen pitää uskaltaa sanoa myös ääneen väsymys ja ne huonotkin hetket.Koska sitä kaikkea se lapsiarki(kin) on.On vaan niin ”helppoa” hehkuttaa ja pitää turpa kiinni negasta.Ja sitä kautta luultavasti tämä ”halvatun-kotiäidit-hekumoi”-vastarintaliikehdintä osittain johtuukin.

      Ja hups,sitä samaa ihanaa ja kamalaa hekumointia se on muillakin,joku repii jatkuvaa keskusteluntynkää vaikkapa shoppailuista.
      Joku pettyy,eroaa ja rakastuu uudelleen.Ihan samalla tavalla näistä parisuhdeasioista jotkut revittelee tuttavapiirinsä kyllästymiseen asti.Sitä samaa elämän isojen asioiden osittain jopa tahatonta veivaamista eessuntaassun ja taas takasi.

      Ja aina,joka jumalan asialla ja ihmisellä joka paasaa,on ympärillä ihminen jota ei vois vähemmän kiinnostaa.

      Tää on niin tätä,elämää.
      Ihanaa ja kamalaa.
      Mä meen ny keittään kaffetta,siivoan yhden ihanan kissani oksennukset tosta kyökkipöydän eestä.Samalla niistän ton kuopuksen räkäjojon johonkin essunkulmaan.
      Mun elämä on muuten upeeta,ja välillä ihan silkkaa hel*ettiä.

    9. Mohn says: Vastaa

      Ihmisillä on tapana puhua siitä, mikä niitä kiinnostaa, mistä ne on just sillä hetkellä innostuneita ja mikä vetää niitä puoleensa. Ihmisillä on myös tapana revitellä negatiivisilla asioilla siinä missä positiivisillakin. Suosittua tuntuisi olevan myös toisten asioilla rääpiminen.

      Suomalaisuuteen jotenkin vaan kuuluu se, että kellä onni on se onnen kätkeköön. Ei siitä saisi puhua ja usein se puhuminen tulkitaan leuhkimiseksi tai muuten vaan brassailuksi. Eikä täällä saisi koskaan sanoa mitään senkään takia, että joku voi siitä loukkaantua. Ihan sama vaikka sanoisit asioita, jotka ovat ihan vaan faktaa, ilman, että sekoitat siihen mitään mielipiteitä.

      Mua itse asiassa ärsyttää koko äitikortti sanana. Ihan niin kuin mua ärsyttää koko käsite, liittyi se sitten äiteihin, natseihin tai ihan mihin vaan. Mitä sitten, vaikka joku olisikin esimerkiksi sitä mieltä, että koska on synnyttänyt niin on fiksumpi? Olkoon sitä mieltä, pitäköön luulonsa ja käsityksensä!

      Joskus voisi kuitenkin olla hyvä pysähtyä miettimään onko se sittenkään se synnyttänyt äiti, joka on sitä mieltä vai kuuleeko kuuntelija asiat niin kuin ne omien korvien väliin sopivat ja miten ne siellä haluaa jäsentää. Samalla voi toisinaan olla itsekasvatuksellisesti ja itsensä oppimisen kannalta hyvinkin hedelmällistä pysähtyä miettimään miksi se joku äiti kuulostaa siltä, niin kuin se olisi synnyttämisen takia fiksumpi. Siis niin kuin siellä omassa päässä, omien korvien välissä, en niinkään nyt tarkoita, että lähtisi tekemään syväanalyysia siitä miksi synnyttäminen mahdollisesti fiksuntaisi naista. 😉

    10. No mun mielestä ylipäänsä se lause ”sä et voi ymmärtää kun sulla ei ole lapsia” on niin tyhmä. Jos ei sitten ihan oikeasti koske vaikkapa imetyskokemusta tai jotain vastaavaa, josta nyt tietenkään ei ole kokemusta jos ei ole lapsia. Mutta tota lausetta liian monet äidit käyttävät liian monen asian yhteydessä, sellaistenkin, jotka voi kyllä ymmärtää vaikka ei lapsia olisikaan.

  13. Anitra says: Vastaa

    No kyllä lukisin ihan mielenkiinnosta. Välillä tuntee itsensä vähän oudoksi äiti-ihmiseksi kun mistään vauvakuumeesta ei ole koskaan ollut tietoakaan ja pystyn helposti olemaan erossa taaperosta useita päiviä ilman ikävää. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja omia harrastuksia, eikä mua hävetä näitä asioita myöntää. Silti se oma lapsi on maailman tärkein ja ihanin, tietenkin 🙂 En kuitenkaan yhtään väheksy niitä jotka uppoutuu äitiyteen ihan eri tavalla, se on heidän valinta. Tärkeintä on että itse tiedän miten omaa pää jaksaa parhaiten ja sitä kautta heijastuu koko perheeseen. Mutta se mitä joku jo tuossa sanoikin aikaisemmin, niin komppaan että osallistuva kumppani on homman a ja o. No ainakin mulle, olisi ollut hirvittävän rankkaa selviytyä kaikesta yksin…

    1. No sä ootkin niin erilainen äippä. 😀 ♥

      Mut voihan se olla, että mäkin jotenkin sekoaisin täysin kun jos saisin lapsen. Eihän sitä koskaan tiedä.

      Ja toi ajatus ON pelottava.

  14. Tää on varmaan kyllä pakko lukea, kunhan tää ihan hirvee työkiire loppuu aj se ÄITIysloma alkaa :D. Mä olen varmaan itse aika välimallin mamma. Vauvakuume mulla on ekan kerran alkanu 25 vuotiaana, siinä missä kavereilla se alkoi 15 vuotta aiemmin. Mutta sit kun se tuli se tulikin ihan kamalana. Ja toisaalta mä oon hoitotätinäkin sellai lempeen tiukka, niin en usko, että musta tulee mikään pahimmasta päästä ärsyttävä äiti joka antaa lastensa kaikessa erinomaisuudessaan tehdä ihan mitä vaan…Mun tarhantätimenneisyys ehkä auttaa näkemään sen kolikon toisen puolen :D. mene ja tiedä. Mutta kiitos kun muistutit tästä kirjasta :)!

  15. Minna says: Vastaa

    Kiintoisaa keskustelua… minulla on ystäviä, jotka ovat valinneet lapsettomuuden, minulla on ystäviä, jotka joutuvat olemaan lapsettomia, minulla on ystäviä, joilla on lapsia. Minä olen ollut se joka ei halua lapsia, minä olen ollut se, joka luuli, että ei saakaan lapsia ja minulla on kaksi lasta. Osaan samaistua jokaiseen kohtaloon jossain määrin.

    Kun olin sitä mieltä, että en halua lapsia, niin kaikki äitiydestä hehkuttava ärsytti minua. Minua ärsytti se ”äitikortti”, josta sain kuulla eräänkin kerran. Kun olisin halunnut lapsia, mutta sitä ei vain kuulunut, niin kadehdin äitejä. Tällöin myös ärsytti lapsista hehkuttaminen, mutta toisella tavalla, kuin aikaisemmin. Kun tulin äidiksi, niin joidenkin lapsettomien ärsyttävä säälivä sävy puheessa sai ärsyyntymään. Sorry, mutta minä olen onnellinen äiti ja tykkään tästä, että luonto on luonnut minusta sittenkin äidillisen, jota en tiennyt minusta löytyvän. Ja ei, en ole super-äiti, mutta riittävän hyvä… tai ainakin yritän olla.

    Kun lapsettomat ärsyyntyvät äitikortista (jota viimeiseen asti vältän käyttämästä, vaikka ne minulle vedetyt äitikortit olen jälkeenpäin tajunnut paikkaansa pitäviksi), niin äidit ärsyyntyvät omasta halusta lapsettomien kovaan ääneen huutelusta, että eivät halua lapsia. Sillä lauseella he ilmaisevat äitien elämän vähempi arvoiseksi, kuin omansa ja antavat ymmärtää, että olisivat vastuullisempia ja fiksumpia, kuin lapsia tehneet naiset. Pointtini onkin, että kyllä ne lapsettomatkin osaa ihan yhtä ärsyttäviä ja provoavia olla, kuin äidit. 😉 Pahinta mitä lapseton voi sanoa äidille on, että onneksi minulla ei ole lapsia! (ja kyllä, olen ollut joskus se sanoja ja nykyään kuulija)

    Tämä on niin tulenarka aihe, että en yleensä ota edes kantaa asiaan. Joka tapauksessa minä kunnioitan jokaisen omaa valintaa. Olen pahoillani niiden puolesta, jotka eivät lasta saa, vaikka haluaisivat ja kunnioitan valintaa olla tekemättä lapsia. Erilaisuus ja vapaa tahto on rikkaus ja jokaisen meidän tulisi kunnioittaa omia ja toisten valintoja.

    Itse olen kokenut, että jos vapaasta halusta lapsettomana haluaa kunnioitusta äideiltä, niin niille ei kannata mennä pätemään lasten kasvatuksesta, toteamaan lapsia hirveiksi (ihan sama, kun eläinten omistajille haukuttaisiin heidän karvalapsensa) ja nostamaan itseään ylempi arvoiseksi vastuullisella valinnallaan. Jos äidit haluavat vapaasta halusta lapsettomien kunnioitusta, niin sitä ”äitikorttia” ei kannata vetää, vaikka se kuinka osuisikin nappiin, älä hehkuta äitiyden olevan tärkeämpää, kuin mikään muu maailmassa tai jos teet sen, niin muista toitottaa, että tarkoitat vain omaa elämääsi ja näe asioita muidenkin kuin äitiyden näkökulmasta.

    Lapselliset ja omasta halusta lapsettomat… älkää kysykö keneltäkään lapsettomalta, että koskas te lisäännytte? Älkää esittäkö sitä kysymystä, vaikka perheellä olisikin jo yksi lapsi. Antakaa vain olla, sillä jos teidän haluttaisiin tietävän, niin pari kyllä kertoisi siitä. 😉

    Tämä ei ole niin vakavissaan kirjoitettua, vaan hieman karrikoiden ja kärjistetysti pilke silmäkulmassa. 😉

Vastaa