Minä, Kissaämmä!

Olen kirjoittanut tätä höpsöä blogiani nyt noin 1,5 vuotta. Mun on edelleenkin jotenkin tosi vaikeeta ajatella itseäni bloggaajana, vaikka blogissani on päivittäin jopa yli tuhat sivunlatauskertaa ja mun mittapuulla ihan kamalasti lukijoita. Kaikenlaista olen tänne kyllä ehtinyt kirjoitella ja välillä ihan tosissani mietin, että olikohan kaikesta oikeasti edes kovin järkevää täällä avautua. Multa välillä kysytäänkin, millaista palautetta mä oikein saan joistain täällä kertomistani tosi henkilökohtaisista jutuista?

Vastaus: en oikeastaan minkäänlaista. Melkein kaikki läheiset ja tutut lukevat mun blogia (tai ainakin tietävät sen olemassaolosta), mutta en siitä yleensä hirveästi mitään erikseen puhele. Muut kyllä ottavat blogini esille jatkuvasti ja välillä tuntuu hassulta, kun mun kuulumiset tiedetään jo etukäteen. Tavallaan ihan kätevääkin. Ei mun elämäni ole oikeastaan mitenkään kovin ihmeellistä, melkein kaikesta voin kyllä kirjoittaa. Kunnioitan kuitenkin muita ihmisiä ja esim. poikaystäväni toivetta siitä, etten laita tänne hänen kuviaan. Paitsi jos se on mulle joskus tositosi ilkeä niin voin julkaista siitä kuvan sammuneena olkkarin sohvalle punaviinilasi kädessä ja kuola suusta valuen.

Viime aikoina mut on kuitenkin tunnistettu. ”Hei sä olet se Kissaämmä!” huusi treenikaveri tuossa viime viikolla. Se tuntui hassulta. En hirveästi laita tänne blogiini kuvia itsestäni, koska en näe siihen mitään erityistä syytä. En pukeudu mitenkään erikoisesti, en osaa meikata, en ole kuvauksellinen, mitenkään poikkeuksellisen kiinnostavan näköinen ihminen (luen katselen montakin blogia vain siksi että blogin omistaja on todella hyvännäköinen!) En kuitenkaan yritä mitenkään piilotella itseäni ja jos joku blogini lukija mut tunnistaa ja uskaltautuu moikkaamaankin, niin enemmän kuin ilahdun!

Blogini on tuonut elämääni ihan hirveästi kaikkea kivaa. Ihan parasta on ollut tutustua moniin muihin bloggaajiin, ihan mielettömiin tyyppeihin! Mutta tämä blogi on mulle ennen kaikkea ihana oma juttu ja lempiharrastus. Kertaakaan en ole vakavissani ollut blogiani lopettamassa, vaikka muutama pakollinen pienempi ”nyt-ei-mee-elämässä-kovin-vahvasti” -tauko onkin ollut. En ota koskaan stressiä blogistani, postaan sillon kun siltä tuntuu ja ehtii ja huvittaa.

Tällä hetkellä oikeassa ranteessani on päällä pieni tulehdustila, joten tällä viikolla voi täällä olla vähän hiljaisempaa, kun tietokoneen ääressä on vähän tuskaista. Arvonnan voittajan kuitenkin yritän julkaista mahdollisimman pian ja yksi toinenkin kiva arvonta löytyy täältä piakkoin! Tulkaahan siis taas käymään!

22 Comment

  1. Oi miten upeita kisuja siellä :>
    Kiva ja mielenkiintoinen blogi muutenkin, taidanpa jäädä seurailemaan 🙂

    1. Jee! 🙂 <3

  2. Elisa says: Vastaa

    Heh, mut on tunnistettu kerran mutta ei tultu suoraan sanomaan 🙂 Blogini lukija (ja myös bloggaajakollega) laittoi myöhemmin meiliä että oli minut nähnyt. Tuntui hassulta!

    Olipas kiva tällainen postaus. Tykkäsin. Sun blogissa on kivaa se, että kommentointi on aktiivista ja kommenttiosiossa onkin hyvää keskustelua aiheesta kuin aiheesta. Ehkä sun välitön olemus ja tapa kirjoittaa kannustaa sellaiseen. Vähän kadehdin siis tuota sinun taitoa kirjoittaa ihan tavallisista jutuista ja silti saada ihmiset fiilistelemään asiaa ihan haltioissaan. 🙂

    1. Mä en edes jotenkin ajattele, että joku mut vois tunnistaa! 😀 Siksi tollanen aina vähän hätkähdyttää. Tosin olenhan täällä esim. juurikin treenipaikasta kirjoitellut, joten siellähän tosiaan voi muhun törmätä. 😀

      Yritän saada naamaani jatkossa enemmän tänne, koska bloggaaja jää helposti aika jotenkin etäiseksi, jos ei ikinä pärstävärkki vilahda. Mitään päivän asuja tai meikkejä ei kuitenkaan ole tulossa!!! Pitää ehkä opettaa mies painamaan kameran nappulaa.

    2. Ja on kyl ihan huippua, että ihmiset kommentoi! Ihan alusta asti olen saanut ihanasti kommentteja höpinöihini, se on parasta.

  3. Mahtava paita! Ja osuva kuva muutenkin.

    Ei musta aina kaikkien tarvitse olla jotenkin supermielenkiintoisia tai kauniita tai upeita, hyviä meikkaamaan, muotitietoisia tai kovia matkustelemaan voidakseen kirjoittaa mielenkiintoista blogia. Toisaalta taas moni bloggaaja saattaa ajatella itsestään ettei ole sitä ja sitä, kun taas lukijakunta on kiinnostunut kyseisestä blogista juuri sen takia. Tai siis harvoin sitä näkee itsensä muiden silmin.

    Nyt pitää varoa ettei mene ihan kehumisen puolelle, mutta kyllä mä ainakin pidän kovasti sun blogista. Tunnut aidolta ja kerrot elämästäsi, muttet missään nimessä mässäile draamalla tai muulla vastaavalla. No ei, oikeasti seuraan tätä Reiskan ja Arskan takia! … vitsi. Sitä lähinnä tarkoitin, että blogistasi kyllä huomaa, että sen kirjoittaminen on sulle mielekästä puuhaa, ja sen takia tätä on kiva seurata. Tavallaan voisi kai sanoa että olet jollain oudolla tapaa mulle ikäänkuin blogi-idoli: ”vielä mäkin opin kirjoittamaan kuin Kissis!”

    1. Paita on batoko.comista, hauska nettikauppa! Pitää tehdä joskus erillistä postausta siitä.

      Ei munkaan mielestä kaikkien tarvitse olla tuota mainitsemaasi, blogit saavatkin olla erilaisia. Eri syistä luen eri blogeja.

      Ja kivaa kuulla että pidät, vaikka tuo blogi-idoli -kohta hieman pelotti 😀

    2. Ei kannata säikähtää, en tule stalkkaamaan sua Helsinkiin tai lähetä yli-innokkaita fanitussähköposteja sähköpostiisi!-D

    3. Haha, molempii saa kyl tehä! 😀

  4. Se tietynlainen avautuminen mua ainakin tänne vetää.
    Itse en jaksa katsella mekkoesittelyjä tai pelkkiä kauniita kynsiä.Ne ei ole mun maailmassa niin mielenkiintoisia.
    On hauska lukea mielipiteitä ihan arkisista asioista,miten joku muu niitä kokee.Varsinkin kun se joku muu on itseäni paljon nuorempi,aivan eri elämäntilanteessa jne..
    Kerro vaikka joskus pinttyneen kattilan putsauksesta,tiedä minkä ahaa-elämyksen siitäkin saan =)

    1. Avautumispostaukset saa aina eniten lukijoita. Ja muukin henkilökohtainen blogeissa kiinnostaa aina kaikista eniten.

      Kelpaaks pinttynyt paistinpannu? 😛

  5. Mohn says: Vastaa

    Minua joskus hirvittää ajatus siitä, että joku tunnistaisi minut eikä sanoisi mitään. Olen huomannut ajatuksen hiipivän toisinaan mieleen useammin kuin ennen, kaupassa, töissä, kaupungilla… Mun blogi on tosi, tosi pieni, mutta mistäs minä tiedän kuka sitä lukee ja jos joskus vaikka joku lukija minuun törmäisi jossain. Pysähtyneet kuvat on tietenkin eri asia kuin elävä ihminen eikä tuota tunnistamista välttämättä edes tapahtuisi, mutta silti se on ajatuksena jotenkin hämmentävä ja ehkä vähän häiritseväkin. En ehkä halua, että minut tunnistettaisiin. Kovasti ristiriitaista….kun kuitenkin olen naamaani blogissani esitellyt jne.

    Tykkään sun blogista koska se on niin luonnollinen ja välitön ja ihanan sekametelisoppa (sillä tarkoitan sitä, että vähän kaikkea löytyy). En jaksa lukea muotiblogeja, se ainainen räteistä vaahtoaminen käy tylsäksi muutaman postauksen jälkeen ja usein lifestyleblogitkin on mun makuuni jotenkin…no, plaah, ei jaksa. Täällä on ihanasti kaikkea ja kirjoitettu vieläpä niin, että jaksan lueskella ilman sitä plaahia. 😉

    1. Haha, mä kun just EN koskaan ajattele, että joku tunnistais 😀 Siks tulee aina niin yllärinä.

      No sekametelisoppa tää onkin!

  6. Anonymous says: Vastaa

    Ton yhden kommenttisi perusteella tsekkasin heti tuon botoko-putiikin ja ai että, mahtavaa 😀

    Itse eksyin blogiisi puolisen vuotta sitten kissa-asioita googlatessani, ja aluksi ei hirveästi iskenyt. Selaisin läpi, luin kissajutut ja hypin loput aika paljon yli. Nyttemmin, vaikkei kissajuttuja kauheasti täällä edes näy, niin tää blogi on vakiintunut kolmen muun vakkaritsekattavani jonon jatkoksi 🙂 Muhunkin iskee sellainen tietty ”arkisuus”, suorapuheisuus ja kommenttiboksin vilkas keskustelu. Ja kyllähän sitä nyt pitää blogiin voida joskus avautua siitäkin, mikä tässä maailmassa vituttaa, se on jotenkin niin tympeää lukea jotain perus lifestyle-blogeja, joissa vaikutelma bloggaajan elämästä on yhtä hattaraa ja sateenkaaria.

    1. Heh, no kiva että kuitenkin jäi tarkkailun alle. 😀 Ja kyllä, avautuminen on parasta.

      Batoko on super! Mutta varoituksen sananen niistä farkkushortseista: ovat TODELLA pientä kokoa! Tilasin yhdet ja jouduin palauttamaan, olivat niin pienet enkä enää jaksanut kokeilla mitään muutakaan kokoa. Ja toimitus niissä farkkushortseissa kestää jonkun kuukauden, kun tekevät ne eka! Paidoissa saisi sen sijaan olla pienempääkin kokoa tarjolla…

  7. No mutta kyllähän sinä olet ihan helkkarin hyvännäköinen, Kissis!

    1. Nää. Ite oot 😀

  8. Nina says: Vastaa

    Ihana Kissis-Pissis! Muisk! 😀

    1. +1 😀

    2. 😀 Muisk muisk!

  9. tässä blogissa on kyllä jotain jännää. aluksi mäkään en oikein tahtonut lämmetä. kävin pari kertaa kurkkaamassa ja tuumasin että emmä ehkä enää. kunnes sitten yhtäkkiä se vaan aukes. kai sitä pitää joku x määrä kertoja altistua sun persoonalle tekstimuodossa ennenkuin se alkaa ns. lämmetä 😀 (vaikka ootkin kertonut olevasi kylmä…)

    mä itse arvostan tosi paljon sellaisia ihmisiä jotka eivät tingi itselleen tärkeistä asioista eivätkä kaunistele. eli esim sua! ihannemaailmassa mäkin osaisin olla vähän suorempi näin internetsissä, mutta mulla on joku blokki joka estää mua nykyään kirjoittamasta kovin avoimesti vaikka haluaisin. pitäis harjoitella.

    1. Hmm, hassua. Tuo persoonalle altistuminen oli hauska 😀

Vastaa