Olenko muuttunut?

Kun kesäkuussa kerroin raskaudestani täällä blogissa, sen otsikko (”Minä en muutu”) sai monien äitien ja ehkä muidenkin niskakarvat nousemaan pystyyn, ”tottakai äitiys muuttaa sua!”

Noh, nyt on kolme kuukautta äitiyttä takana ja olen saanut uteluja siitä, OLENKO MUUTTUNUT. Vastaan siihen nyt: EN TIEDÄ, EHKÄ. En ole menettänyt mielenkiintoani esim. kosmetiikkaa kohtaan, mulla ei vaan ole ollut aikaa sitä käyttää. Rakastan edelleen elokuvia, mutta en ehdi niitä katsoa saati pääse leffateatteriin koska täysimetän ilman tuttipulloja ja voin olla tällä hetkellä maksimissaan pari tuntia pois Amandan luota (sekin tietenkin vaatii Amandan isän tiivistä läsnäoloa). Kaverit ovat edelleen mulle tärkeitä, mutta kovin itkuisen vauvan kanssa en ole nyt jaksanut lähteä kahvilaan tai kyläilemään, en valitettavasti usein ehdi edes viestittelemään. Matkakuumekin alkaa jo olla, mutta toivottavasti kesällä pääsemme käymään jossain. Tätä tämä nyt on ja kyllä tää tästä helpottuu (tämä lause pitää mut järjissäni, heh).

Mutta entäs tämä, eka kohta bucket listillani:

”1. Haluaisin lapsen. Luulen, että yksi kappale riittäisi vallan mainiosti, sillä en ole kovin lapsirakas. Haluan lapsen ihan vaan siksi, että jos se saa poikaystäväni upeat tummanruskeat silmät, sillä on varmasti jotain mahdollisuuksia tässä maailmassa. Ja sitten voin tuijotella niitä silmiä ainakin pari ekaa vuotta (koska ne oppii puhumaan?) ihan rauhassa ilman, että se puhahtelee ”mitä sä tuijotat?” Haluan lapsen myös siksi, että sen jälkeen kukaan ei voi enää sanoa sitä raivostuttavaa ”sä et voi ymmärtää kun sulla ei ole lapsia.””

Tämä, nyt jo yliviivattu kohta sai muutamat raivostumaan (ja lisäksi olen saanut kuulla tuosta todella usein muutenkin…). Raivostuminen kohdistui lähinnä tuohon silmäasiaan ja hei, tytöllämme on toistaiseksi ainakin siniset silmät ja kyllä niitäkin katselen erittäin mielelläni! Mutta nyt haluan kommentoida tätä ”sä et voi ymmärtää kun sulla ei ole lapsia” – näin se on. Olen ymmärtänyt todella paljon asioita lapsen saamisen myötä! Mm. sen, miksi äidit eivät ole aina ajoissa (aiemmin ajattelin, että miten voi olla muka niin vaikeeta lykätä sitä muksua rattaisiin ja lähteä!) ja myös sen, miksi vauvan saamisen jälkeen moni ”katoaa”. Näin pieni vauva voi olla TODELLA työllistävä tapaus ja pienen vauvan kanssa liikkeelle lähteminen ei ole aina niin kovin helppoa, kaikki pitää ajoittaa tarkasti ja etukäteen ja silti saattaa mennä ihan mönkään. En myöskään tiennyt mitään imettämisen vaativuudesta ja ylipäänsä siitä, että vauva todella on ihan koko ajan jos ei sylissä, niin erittäin lähellä (tai tissillä). Vaikka toki tiesin, että vauvavuodesta tulee enemmän tai vähemmän rankka, se ”vapauden menetys” tuli todellakin jonkinlaisena shokkina. On tosi paljon asioita, joita ei todellakaan voi kunnolla ymmärtää, jos ei ole lapsia. Tämä äitiys todellakin yllätti ja säikäyttikin mut. En ole vieläkään saanut täyttä varmuutta vauvan kanssa olemisessa, pelkään ja stressaan. Joka päivä kuitenkin aina vähän enemmän helpottaa, ehkä kuukauden päästä on jo paljon parempi? Olen kuullut villejä huhuja, että viimeistään puolen vuoden iässä äitiys alkaa tuntua kivalta?

Mutta niin. En tiedä olenko ihmisenä mitenkään muuttunut ja palaan rakastamieni asioiden pariin sitten kun se on mahdollista, kun Amanda on vähän isompi. Ymmärrän kyllä paljon enemmän asioita nyt kuin ennen lasta ja vaikka mua ei vieläkään varsinaisesti muiden lapset saa huokailemaan ihastuksesta, osaan ainakin jatkossa keskustella sujuvasti kaikista vauvajutuista! Ja pakkohan se on myöntää, että paljon mieluummin olen nyt jutellut muiden äitien kanssa, koska olen halunnut kuulla kokemuksia ja vinkkejä ja kaikkea. Nää kaikki vauvaan liittyvät asiat kun kuitenkin tosi vahvasti pyörii mielessä kun vauvan kanssa on sen lähes 24/7. Tottakai nää hormonihommat myös vaikuttaa, mutta nekin ovat onneksi tasaantumaan päin. Olin ihan sekoboltsi ekat viikot ja olen vieläkin vähän, mutta en enää itke joka asialle ja osaan jo nukkua vauvan lähellä ilman, että kuuntelen sen jokaista ähinää. On kyllä ollut todella ihmeellistä kokea, miten paljon hormonit voivatkaan vaikuttaa. En tiedä, olisko sama juttu toisen lapsen kohdalla, osaisko ainakin relata enemmän? Olen kuitenkin jo päättänyt, että enempää lapsia en halua.

P.S. Edellisen vauvapostauksen jälkeen musta ollaan oltu aika huolissaan. Ei tarvitse olla. Vauvan isä auttaa ihan kauheasti, enkä joudu onneksi hyppimään jumppapallolla jatkuvasti vielä iltaisinkin. Tää 3 kk on ollut hiton vaikeeta aikaa mutta niin se aika monilla on. Meidän vauva ei itke yötä päivää (TODELLA isot halaukset niille, joiden vauva niin tekee, en todellakaan tajua miten selviätte), toistaiseksi yöt ollaan nukuttu (n. 11 tuntia n. neljällä syöttökerralla). Ja päiviin mahtuu myös paljon hymyjä ja höpöttelyä. Olen tällä hetkellä vähän laajemmalla imetysdieetillä ja tapaamme torstaina yhden paljon suositteluja saaneen allergialääkärin. Refluksioireita Amandalla on ollut synnäriltä asti ja olisin jo valmis kokeilemaan jotain järeämpää lääkitystä, jos se veisi tuskia pois, mutta toki kiinteiden aloituskin kuukauden päästä saattaa auttaa.

P.P.S. Ai niin, jatkossa julkisissa kulkuvälineissä huutavien vauvojen vanhemmat saavat multa todella isot sympatiapisteet. Amanda kun päätti vierottaa itsensä tutista kokonaan.

P.P.P.S. En mä kyllä VIELÄKÄÄN oikein tajua olevani äiti!!

11 Comment

  1. Riina says: Vastaa

    Tyttö ei ota tuttia enää ollenkaan?! Iso kunnianosoitus sulle: en tajua, miten saisin meidän pojan ikinä rauhalliseksi ilman sitä kapinetta… Sillä on ainakin 10 tuttia omassa kupissaan, jotta puhtaita olis aina tarjolla, kun suussa oleva tippuu jonnekin. Tänäänkin kelasin kauppakeskuksen lastenhoitohuoneessa, että en ikinä sais poikaa rauhoittumaan vaunuihin ilman, että tungen tutin sen kitusiin 😉

    1. Kissis says: Vastaa

      NIINPÄ. Arvaa montako erilaista oon kokeillu 😀 ! Ennen toimi vaunuissa mut eipä enää.

      1. Riina says: Vastaa

        Ois muuten mielenkiintoista kuulla, miten koet imettämisen vaativaksi… Kun eikö teillä se suju aikas hyvin, jos oon iikein ymmärtänyt… Meillä se ei sujunut ollenkaan ja lopetin pumppaamisenkin pari viikkoa sitten. Vai tarkoitatko vaativuudella sitä, että se vie niin paljon aikaa?

        1. Kissis says: Vastaa

          Sujuu ja oonkin siitä tosi kiitollinen! Amanda todella viihtyy tissillä, ja kun meillä on noita refluksivaivoja niin pitäis pitää syöttövälit, tässä aika paljon ollu vaikeutta. Mutta vaativalla tarkotin tosiaan sitä miten paljon se vie aikaa ja sitoo.

  2. sanna says: Vastaa

    Kiva lukea teidän kuulumisia:) äitiys, ihana ja välillä niin ”kamala” asia. Itseäni stressaa jo lapsen koulun aloitukset, kaverisuhteet, elämässä pärjääminen.. (lapsi 2,5 vuotias) rankkaa on tosiaan välillä, mutta kaikesta selvitään. Olen onnellinen kun saan olla äiti omalle ihanalle kullanmurulleni♡

    1. Kissis says: Vastaa

      Heh, mä taas odotan taaperoikää 😀 Amandasta tulee niin huippu taapero 😀

  3. sanna says: Vastaa

    Ja ihanat kissatossut Amandalla:):)

    1. Kissis says: Vastaa

      Lahjaksi saatu 🙂

  4. Itsekin olen pohtinut, että tuo sitovuus tulee varmasti olemaan shokki vaikka sen jo ennakkoon tiedostanutkin. Onneksi aika monilla kavereilla alkaa jo lapsia olemaan niin on niitä mammakavereita jo valmiina lähipiirissä joiden kanssa vauvajuttuja höpötellä 😀

    Jaksamisia sinne 🙂

  5. Hanna says: Vastaa

    Haluaisin ihan nätisti kysyä tuosta täysimettämisestä, että miksi ei välillä pulloa? Tuntuu että tuo on niin älyttömän sitovaa, itse en varmaan jaksaisi.

    1. Kissis says: Vastaa

      Mä en heru pumpulle riittävästi ja en halua vielä ainakaan antaa korviketta. Lisäksi tissi on vielä niin tärkee, se on näin pienelle muutakin ku ravintoa.

Vastaa