Sinkkuelämää

Olin 18 vuotta vanha nuori, kun aloitin seurustelun miehen kanssa, josta erosin 2,5 kuukautta sitten. Olen nyt 28 vuotta. Muutimme yhteen, siis tähän vielä nykyiseen vuokra-asuntoon, kun olin 20 vee. Exän kaveri totesi, että jos olisimme tavanneet vasta pari vuotta sitten, olisimme nyt naimisissa ja meillä olisi muksuja. No, ihan tätä en niele, mutta voihan tuossa olla jotain pientä perääkin. Tämän kuitenkin myönnän koska vaan: exäni on upea ihminen ja tulen aina olemaan kateellinen sille, kuka hänet nyt sitten ikinä seuraavaksi nappaakin. Enkä tule koskaan katumaan sitä, että vietin nuoruuteni tämän kyseisen ihmisen kanssa.

Mutta lässytys sikseen. Koska en ole koskaan aiemmin asunut yksin, olen alkupelkojen jälkeen aivan fiiliksissä. Siis ihan todellakin FIILIKSISSÄ. Saan oikeasti päättää kaikesta aivan täysin itse! KUKAAN ei enää (Reiskaa lukuun ottamatta) nalkuta yhtään mistään! Saan jättää astioita ympäri asuntoa, tiputtaa ruokaa vahingossa lattialle ja korjata sen sitten kun jaksan tai viitsin, valvoa (ja metelöidä) niin myöhään kuin tahdon, nukkua niin leveästi kuin vain suinkin pystyn ja muutenkin tehdä ihan just niinku itse haluan. Toisaalta: sain myös seurustellessani tehdä aika pitkälti niin kuin halusin, mutta silti piti kuitenkin miettiä asioita myös toisen näkökulmasta. Tai ainakin kovasti yritin. Luulisin.

Myös kaupassa käyminen on kivaa: ei tarvitse enää vastata kysymykseen ”millaista leipää haluat?” sillä en halua leipää enkä halua että sitä edes ostetaan. Enkä todellakaan katso, paljonko kala maksaa tänään, senkun vaan ostan jos mieli tekee. Rakastan myös sitä, kun aamuisin saan itse päättää, milloin lähden töihin, eikä kukaan hoputa. Jos on huono hiuspäivä, vietän huoletta peilin edessä ylimääräiset 10 minuuttia enkä enää hermostu kenenkään ”pitäis varmaan jo mennä” -huomautuksista. Olen siis aina ihan tuhannen myöhässä. Sen lisäksi, että nukun vähintään joka toinen päivä pommiin, koska kukaan ei herätä jos en herääkään Bohemian Rhapsodyyn.

Ilman autoa olen tullut toimeen loistavasti. Vihaan kyllä työmatkoja bussilla, mutta olen jo tottunut ja oppinut ainakin sietämään niitä. Työmatkani viikon päästä ainakin ajallisesti pitenee ja hankaloituu, mutta ihan sama. Autopaikkani laitan vuokralle enkä todellakaan edes haaveile omasta autosta.

No, olen myös todella avuton (ja erittäin tyytyväinen siitä, että minulla on elämässäni edes yksi mies ja sen nimi on isä). En osaa vaihtaa lamppuja. Enkä palovaroittimen paristoa. Tietokoneista en tiedä yhtään mitään ja kiukuttelen yksinäni, jos netti katkeilee. En tiedä paljonko sähkölaskumme oli tai kuinka monta minuuttia lohta pitää pitää uunissa. Elisan asiakaspalvelussa puheluuni vastannut kundi koki käydyn keskustelumme varmasti päivän huvittavimmaksi. Olen ihan täysin paska kaikessa, mutta koko ajan opin, mikä on ihan suotavaakin tässä vaiheessa elämää.

Alan myös pikkuhiljaa ymmärtämään rahan arvon. Yksin asuminen ja eläminen on todella kallista, vaikka kokopäivätyössä käynkin. Vaikka en vielä tuijottelekaan kalan kilohintoja, pitää kaupassa -ja etenkin vaatekaupassa!- miettiä, mihin mulla oikeasti on varaa. Vastaus: eipä juuri mihinkään. Ja todellakin, nykyään enemmän kuin odotan palkkapäivää. Arumin ostamisen jälkeen syön kuukauden jotain muurahaisia tai mitä nyt maasta satun löytämään…ja asun vanhojen huonekalujeni keskellä kauan!

No, tämä kaikki on silti vielä suht uutta, ihmeellistä, ihanaa ja ihan kamalaa! Ja olen kyllä välillä todella yksinäinen, mutta ehkä on ihan OK oppia olemaan yksinkin.

P.S. Totuus: en edes osaa nukkua leveästi keskellä sänkyä, vaan nukun tiiviisti exän puolella, ei-seinän vieressä, sillä jos murhamies tulee ovesta, siitä pääsee nopeammin pinkaisemaan pakoon.

P.P.S. En edes mennyt aiheeseen ”kamalat pikkuötökät asunnossa”. Reiska onneksi syö suurimman osan, mutta inhottaa silti, kun ei ole tarvittaessa ketään ihmistä niitä tappamassa heittämässä pihalle. Yööörggghh. Paitsi että nyt ne ovat ehkä ihan tervetulleita, että saan edes jotain ilmaista syötävää…

18 Comment

  1. Mulla oli ihan samatyyppisiä fiilareita, ja olin ”vaan” kaksi vuotta suhteessa. Eli voin vaan kuvitella miltä susta tuntuu. Mutta miten kaikki tuollaiset tekniikkajutut unohtuikin vaikka vaan kaksi vuotta sain olla tekemättä niitä. Tosin imuroiminen onkin se paskempi juttu, nyt pitäisi taas ite niinkun imuroida. Sen jälkeen ku meni poikki – marraskuussa – olen imuroinut kaksi kertaa 😀 koska v-i-h-a-a-n imuroimista.

    Mutta joo on kyllä ihanaa mennä kauppaan ja saa ostaa mitä haluaa. Saa syödä pelkkää broccolia jos siltä tuntuu – ilman että joku narisee siinä taustalla, että hyi helvetti mitä paskaruokaa.

    PS. Onneks sul on reiska joka hoitaa ötökät.. mulla on vaan imuri – ja naapurit ei ehkä tykkää jos imuroin kello kolmelta yöllä 😛

    1. No minä se oon kai enempi meillä siivonnu, paitsi en imuroinu…mäkin vihaan imuroimista. 🙁

      Mä kyllä syön huomattavasti terveellisemmin nykyään. 😀

      Ja kohta mullon kaks hyönteistuhoajaa! <3 Niitä tuleeki sit enempi ku on se parveke, vaikka lasitettu onkin.

  2. ebeth says: Vastaa

    Pakko tarttua tuohon ötökkäasiaan: mä heräsin joku yö kamalaan pörräykseen ja kissojen riehumiseen. Lopputuloksena sitten oli, että jahtasin kirkuen neljältä aamuyöstä kahden kissan kanssa ampiaista – onneksi toinen kissoista oli minua nopeampi tappamaan pörriäisen. Joten älä murehdi, kissat tosiaan pitää huolen ötököistä!
    Lampun vaihto onkin sitten eri asia, kattoni on niin korkealla etten tuolinkaan avulla pääse vaihtamaan lamppua, puhumattakaan siitä, että osaisin a) avata kupolin ja b) ostaa oikean lampun tilalle. Ehkä odottelen isän seuraavaa vierailukertaa sitten.

    Onnea muuten toisen kissan ottamisesta, suloinen tapaus!! 🙂

    1. Joo ampiaiset on pahoja kun ei oikeen uskaltais kissaakaan välttämättä päästää lähelle, jos pistää. 🙁

      Kiitos, kahen viikon päästä tästä pojat on toivottavasti jo sujut! 😀

  3. Haha, mää oon kerran teljenny ampiaisen kulhon alle (ja nakkasin päälle vielä peiton, ettei se surina kuulu), kun mies ei ollut kotona ja en ilkee tappaa niitä, yyyh! En muista, oliko mies vaan töissä vai jossain reissussa, mutta siinä se mytty jonkin aikaa kyllä keittiön nurkassa oli 😀

    Jotenkin eniten miestä tarttee kaikkeen tollaseen hommaan, koska mulla lakoaa kaikki aina, kun oon esim. viikon yksin. Ja sit mies vaan puhelimessa pakottaa mut opetteleen, huoh. Viimeksi auton akku tyhjeni, argh 😀 Onneksi kaverin mies sit hoiti sen, koska oma mies oli sitä mieltä, et ihan hyvin oisin kaverini kanssa voinu hinausköydellä vetää sen auton käyntiin. Ai miten?! Hyvä ku osataan kumpiki kääntää se auto xDDDD

    1. Joo sama täällä…mut kohta oon expertti kaikessa!

  4. Mirka says: Vastaa

    Mä olen asunut nyt marraskuusta kimpassa mieheni kanssa, enkä vaan meinaa tottua koko hommaan. Huomaan ikävöiväni yksinasumista ja jopa sinkkuelämää välillä juurikin noistakin syistä, jotka mainitsit. Ihan kamalaa, tulee olo, että oonko jotenkin kamala ihminen… mut en kai? Välillä äidyn ajattelemaan oikein kunnolla omaa kämppää, saatan selata asuntoilmoituksia ja unelmoida pikku yksiöstäni jonka sisustaisin kivasti ja sitten ottaisin sinne toverikseni Carlos-kissani. Hitto. Tää on tosiaan eka kerta mulle, kun asun yhdessä kenenkään kanssa lukuunottamatta porukoita mut sitähän nyt ei lasketa tähän skaalaan. Ja vasta aika vähänkin aikaa, että silleen eri homma ku sulla, mutta pitäisköhän huolestua? 😀 Piti vaan kommentoida, kun tää sun kirjoitus herätti paljon ajatuksia (ja herätti ne salaiset toiveet jälleen eloon :D)…

    1. Höh. 🙁 Mullakin oli aluks tosi vaikeeta oppia elämään kahdestaan. Mut kyl se siitä. 🙂 Ja pitkäänhän me asuttiinkin.

  5. Nonnu says: Vastaa

    Tuo aika elämässä on sellainen joka jokaisen tulisi elää ♥ Ja tuo maistuu niin makealle, varsinkin kun takana on pitkä parisuhde joka on päättynyt sitten aivan mistä tahansa syystä.

    Kun erosin muutamia vuosia sitten silloisesta poikaystävästäni, muistan miten huikea tuo tunne oli siellä ekassa omassa kämpässä. En ole varmaan koskaan nukkunut niin hyvin kuin nukuin silloin sen ekan yöni siinä huushollissa ♥

    1. No aluks pelotti, mutta nykyään…ei. 😀 Saa sit nähdä isommassa kämpässä…tosin onhan mulla siellä sit kissaseuraa kaksin kappalein.

  6. Ruu says: Vastaa

    Olen ihan samaa mieltä että jokaisen pitää elää jonkun aikaa ihan yksin ennen kun muuttaa yhteen kenenkään kanssa, niinä vaan oppii just esim nää että paljonko se sähkölasku ja paljon kaikki muutenkin maksaa, oppelee pelleilemään koneiden kanssa, kun ei ne perkeleet aina toimi 😀 yms yms.
    Meillä oli ihan ehdoton se ettei sänky ole kummankaan puolelta seinässä kiinni, pitää päästä liikkumaan niin ettei tarvitse kiivetä toisen yli 🙂 Ja meillä ei ole naisen ja miehen duuneja erikseen, mä vanhdan lamput siinä missä mieskin. 🙂

    1. Joo sitä ekaa omaa sähkölaskua odotellessa… 😀

  7. Ruu says: Vastaa

    oppelee, mitähän hittoa sitä taas tuli kirjoitettua :d oppii lienee sana mikä siihen kuuluu 🙂

    1. Ihan ymmärrettävää suomea!

  8. Nina says: Vastaa

    Mä melkein jo näen sut konttaamassa niiden ötököiden perässä.. XD

    1. Joo mä en. 😀

  9. Petri says: Vastaa

    Jos et halunnut mitään leipää niin oisit sanonut… minähän aina halusin ostaa perunalimppua mutta en saanut kun sinä et siitä tykännyt. :/

    Mutta miksei se uusi kaverisi voi tehdä noita ”isin hommia”?

    1. Koska isi on niitä hommia varten!

Vastaa