Paras kissavessa?

Tuttu ihminen ja tuleva kissan omistaja vinkkasi mulle eilen kissanvessaostoksestaan. Kyseessä on Modkat, joka ainakin käyttäjäarvioiden mukaan olisi aika pitkälti unelmien täyttymys, mitä tulee kissanvessaan. Koska perusluonteeltani olen tunnetusti negatiivinen, olen hieman skeptinen tämänkin edessä. En ollut aiemmin tällaisesta kuullutkaan, mutta ilmeisesti näitä on ollut kyllä myynnissä jo pidemmän aikaa.

Hemmetin hienoltahan tämä näyttää, noin niinkuin kissan WC:ksi. Minua epäilyttääkin ainoastaan seuraavat seikat:

Boksin pieni koko. Pentu nyt tänne boksiin sujahtaa mitenpäin vaan, mutta entäs sitten vanhempana…etenkin isompikokoiset kissat voivat kokea hieman hankalana tällaisen laskeutumisen katolta ahtaaseen boksiin. Ja entäs jätösten peittäminen? Minun kissat ainakin tykkäävät kuopia pidemmänkin aikaa tarpeiden teon jälkeen, ja tällaisessa se voi olla aika hankalaa? Lisäksi epäilen, että erinäiset eritteet jäävät etenkin pidempiturkkisten kissojen karvoihin kiinni, kun tilaa on näin pirun vähän.

Boksin puhdistaminen. Näin syvää astiaa on vaikea puhdistaa ylhäältäpäin! Säiliön pohjalle laitetaankin pussi (joita suositellaan tilaamaan kaksin kappalein), mutta tuntuu ajatuksena silti jotenkin vähän hankalalta irrotella pussia päivittäin, enkä itse ainakaan vaihda hiekkoja kokonaan kuin aika harvoin. Ohjeissa neuvotaankin puhdistaminen tuttuun tapaan eli lapiolla ja vain kunnon puhdistuksessa irrotetaan koko pussi.

Boksista poistuminen ja hiekat sen mukana. Tämänhän nimenomaan pitäisi olla siitä erinomainen WC, että sitä hiekkaa ei kulkeutuisi ympäri kämppää. Jos kissa kuitenkin poistuu hypäten aukosta ylöspäin, niin aivan varmasti ainakin mun pojat tekisivät sen sellaisella riemulla, että siinä sitä hiekkaa vasta ympäriinsä lentelisikin! Ja osaako/haluaako kissa poistua laatikosta tuohon ritiläosaan vai hyppääkö se kuitenkin suoraan lattialle JA miten tukeva tämä muka siinä tapauksessa on? Ja vaikka mun pojilla on ovellinen vessa ja sen edessä tarkoitukseen sopiva näppylämatto, johon hiekkojen pitäisi tarttua, niin kyllä niitä varpaiden välissä kuitenkin asuntoon kulkeutuu…

Hinta. Ei tee mieli kokeilla huvin vuoksi, sillä 129 euroa on…129 euroa (Zooplussasta). No, design maksaa, kissanhuusseissakin. Ja olisihan tuo mustana oikein hieno…tai vaaleanpunaisena, sopisi hyvin pyykinpesukoneeni viereen, hah! Arska tällaisen kyllä varmasti lopulta sulattaisi, mutta Reiska on aika epäileväinen ahtaiden paikkojen suhteen.

Mutta oisko jollakulla nyt sitten ihan oikeeta kokemusta tästä? Tai kiinnostusta tällaiseen? Tai muita mielipiteitä? Epäilyttääkö muitakin?

Ja: Millaisia vessoja teidän kisuilla on?

53 Comment

  1. Inka says: Vastaa

    Siis… mitä hittoa 😀 Voisin veikata että mun rontit ei tuonne menis kirveelläkään, sen verran mielenkiintosen näkönen kötöstys on. Huhhuh 😀

    1. No mua alko nyt jo vähän kiinnostaa kun tuossa tuli muutamia positiivisia kommentteja… 😀 Mutta joo, Reiskasta en tiedä, innostuuko tuosta.

  2. Elli says: Vastaa

    Ei kai meidan Topi edes mahtuis tuosta reiasta sisalle. 😀 Ja osaiskohan normaaliin kissavessaan tottunut vanhus etes tuommosta kayttaa?

    1. Joo, etenkin vanhemmat kissat voi olla vähän hankalia uusien juttujen suhteen… :/

  3. Kommentti tais lurahtaa bittihelvettiin. Eli meillä ei ole oikeaa kissinvessaa ikinä ollutkaan. Käytössä on kaksi muovilaatikkoa (ns. kotitalouslaatikoita, saa eri värisinä ja kokoisina halvalla mm. T*r**stalosta). Riittävän isoja ja korkeita, jotta kissa mahtuu kuopsuttamaan ja kiertämään vähän rinkiä siinä.

    Tarpeeksi korkeat, ettei hiekkaa ihan älyttömästi lentele (no, vähän kuitenkin, mutta ei ihan simona) ja kaksi sen takia, että hiekkaa ei tarvitse vaihtaa turhan usein ja on valinnanvaraa, jos on jäänyt joku fläkki korjaamatta 🙂 Ja tarpeeksi halvat, että voi vaihtaa, kun kynnet tekevät tehtäviään pohjassa…

    Ei muuten tulisi pieneen mieleenikään ostaa tuommoista meille, Vinski taitaisi oksentaa siihen mieluummin kuin pissiä >o<

    1. Juu kyllä ihan muovilaatikot kelpaa kissanvessoiksi. 🙂 Käytin Arskallakin ensin ihan sellasta matalareunaista muoviämpäriä kun mun luo tuli. 🙂 Nythän nuo käy samassa veskissä molemmat.

  4. Just taas aamulla kiroilin poikien vessaa siivotessani sitä lattialla olevan hiekan määrää… Meillä on ihan perusvessa pojille, katollinen, jossa toisessa päädyssä sisäänkäynti/exit -aukko, joskin ei ovea. Oon kyllä haikaillut ovellisen perään, kun sitä hiekkaa tosiaan ON aina makuuhuoneessa asti. Ne nyppyläiset pikkuiset muovimatot? Ei tosiaan toimi, hyi. Mutta lyön kyllä vetoa ettei toi design-härpäkekään sitä hiekan määrää muualla asunnossa vähentäis, kun vessasta poistuminen pitäis kuitenkin tapahtua vauhdikkaalla loikalla!

    1. Juu, hiekkaa löytyy munkin makkarista. Ja näyttää tosi kivalta tummalla parketilla…NOT! Ostan seuraavaks robotti-imurin!

    2. Robotti-imuri JOO, pitäisköhän tänneki hankkia sellanen!

    3. Kyllä. Kalliita ovat penteleet, mutta ehkä sen arvoisia…

  5. Nina says: Vastaa

    Mullahan on kokemusta vain vanhempieni kissasta mutta täytyy sanoa että se monsterikatti ei kyllä tuonne mahtuisi. Ja toisekseen sillä on tapana kuoputtaa laatikon (samanlainen kotitalouslaatikko kuin ylläkin on mainittu) reunoja niin pitkään että kakat tullaan keräämään pois. Ja kyllä, myös keskellä yötä. Ei ole ollenkaan hemmoteltu. Eipä. Tuossa ei oikein ole reunoja joita raaputtaa joten menisi varmaan kissaparka hämilleen, jos koskaan edes uskaltautuisi tuonne sisään 😀

    Eli joo, vähän epäilyttävä, näin maallikonkin silmin.

    1. Mutta tuolla joku kommentoi, että on ”livenä” isompi…hmm.

  6. Oon joskus nähny myytävän sellasia ”käteviä” pusseja, että ensin vuoraa hiekkiksen pussiin ja laittaa siihen hiekat, niin on sitten todella kätevää pyöräyttää pussi siitä hiekkoineen ja viedä roskiin… =/
    Villi veikkaukseni vaan on, että ainakin meillä kissat kuopsutusinnoissaan kuopsuttavat pussin rikki, ja hiekkaa on sitten erinäisissäkin paikoissa ja yltäpäältä sitä pussia, ja kun pussia siitä rupee irrottelemaan, niin hiekkaa on sitten erinäisissäkin paikoissa pitkin asuntoa…
    Hienon näköinenhän tuo on, ei voi kieltää, mutta näyttää niin pieneltä, että tuskin meidän paksukaiset edes mahtuisivat reiästä sisälle, jos edes ymmärtäisivät, mikä moinen pömpeli on. ;D
    Meillä on Mustista&Mirristä ostettuja jumbokokoisia Billy-vessoja muutama. Käytössä kerralla 1 tai 2.

    1. Pitää varmaan käydä tsekkaamassa tuon koko jossain liikkeessä…nimittäin nyt jo vähän kiehtoo! 😀

  7. Toi on ihan fuulaa koko häkkyrä.

    Kaksi peruskoppivessaa käytös meidän kissoilla,heiluriovet revitty veks koska nää hyväkkäät ei niitä sulata.

    Hiekanmurenia kulkeutuu muualle sieltä vessasta aina..satavarmasti.Ei sitä mikään estä.

    1. Meillä kans kuomulliset vessat, että hiekka lentää vessasta ulosrynnistäessä vain yhteen suuntaan ?!? Joo ei, kyllä sitä on ihan joka suunnassa silti… ;D
      Niissä oli heiluriovet, mutta kissat ei ymmärtäneet, miten vessaan pääsee, ni tempasin oven pois.

    2. No ei varmasti 100 % estäkään.

  8. Olen samaista vessaa juuri harkinnut meidän kateille, mutta vielä en ole päätöstä saanut tehtyä. Zooplussalla on noita ollut jo pitkän aikaa myynnissä ja kovasti on veski netissäkin kehuja kerännyt. Tällä hetkellä siitä saisi jopa ale jonkin verran kyseisessä nettikaupassa mutta mietin kuitenkin vielä..

    Kovin isoa kissaa sinne ei toki kannata pakottaa, mutta meidänkin sirot balineesit menisivät sinne heittämällä sillä kävin Mustissa ja Mirrissä kurkkaamassa vessaa livenä ja se olikin paljon isompi kuin kuva antaa ymmärtää.

    Ulkonäöltään se olisi kyllä omiaan meille ja kyllä se muutenkin houkuttaa kehujen perusteella. Saa nähdä raaskinko..

    1. Joo, pitää käydä tsekkaa toi livenä! Toi musta ois kyl aika jees…tai valkonen.

  9. Ruu says: Vastaa

    ei meillä varmaan mahtuis kissat edes tuonne, noilla on käytössä ihan vaan laidallisen laatikot ei mitään kattoja tai muita lisäosia.

  10. Meiltä löytyy tuollainen. Kissat oli alkuun ihmeissään, mutta nykyään tottuneita siihen. Meidän pienempi tyttökissa mahtuu hyvin kuoputtelemaan ja isompi n.6,5kg kollikin käyttää sitä ihan mielellään, vaikka kuoputtelu onkin vähän hankalampaa kun on isompi, myös kääntyminenkin näyttää siellä sujuvan.
    Me ollaan laitettu reikäpuoli seinään päin nurkkaan jolloin hyppy ritilälle on pakollinen ja hiekat jää siihen tassuista (muutamia kristallihiekan kiteitä saattaa jäädä laatikon lähettyville). Meiltä löytyy myös toinen edestä mentävä laatikko, josta mielestäni ainoastaan enää kulkeutuu kristallihiekkaa muualle asuntoon.
    Kaksi pussia on tosiaan kätevä, koska puhtaan ja kuivan pussin voi helpommin sujauttaa suoraan laatikkoon ja vaihtaa hiekat, entisen taas pestä ja jättää kuivumaan rauhassa. Putsaaminen muuten on ihan kätevää, kun ritilän saa nostettua siksi aikaa ylös. Kannattaa käydä jossain katsomassa tuota livenä, koska se on isompi kuin kuvissa, itsekin yllätyin kokoon, kun se tuli meille zooplussalta (koko arvellutti itseäkin kun alkuun pitkään mietin kannattaako tuo hommata).
    Tosiaan meillä tuo on nyt ollut jotain n.puoli vuotta käytössä (saattaa olla, että vähän pidempään) ja kissat tottuivat siihen yllättävän nopeasti ja menivätkin tutkimaan sitä heti. Vanhempi kissa oli silloin 5v ja tuo nuorempi n.2,5v.

    1. Nonni, loistavaa! Tämän kommentin ansiosta saatan vähän köyhtyä seuraavan palkkapäivän koittaessa… 😛

  11. keljukainen says: Vastaa

    Mä päätin pitkän mirtiskelyn jälkeen hankkia nyt syksyllä tällaisen meidän tyypeille. Kävin kans katsastamassa livenä ja vakuutuin et koko riittää raggarikolleille. Musta tää on niin ihanan tyylikäs, kun yleensä noi näyttää just NIIN kissanvessalta 🙂
    Toi hinta on kyllä suolainen, mut toi muovi on paljon kovempaa kuin peruslootissa ja se pussihan on aina silloin tällöin edullisesti uusittavissa.

    1. No jos riittää raggarikolleille niin riittää munki siroille pojille! Laitan kyl iteki tän nyt harkintaan.

  12. Arja says: Vastaa

    En ihan heti ostais tohon hintaan. Onko tossa joku sivujuoni, et kissat lorottais ton ritilän päältä, niin hiekkaa ei kulkeutuisi ulos…

    1. Haha, en usko et niin tekevät! 😀

    2. Arja says: Vastaa

      Tutun kissa käy pissillä vessanpytyllä =D Isomman tarpeen tekee hiekkaan. Sillä vaan mietein, kun niitä on pelkkiä ritilävessoja, ei käytetä hiekkaa tai pellettejä ollenkaan, mut en muista miten pökäleiden kanssa se vessa toimi……

    3. Joo onhan näitä. Aika luonnotonta jotenkin. 😀

  13. Meillon yks semmonen koppivessa jossa oli luukku, mutta se piti ottaa pois kun kissat sitä niin vierasti. Alussa mulla oli kaks vessaa niille, mutta ne kävi sitten kummatki kummassakin joten päätin että käyttäkööt sitte samaa 😀 En vois kuvitella tuommosta könttiä, koska molemmat möyrii ja pyörii siellä lootassaan ja kuopsuttaa varmaan Kiinaan asti joka kerta kaikilta neljältä seinältä. Ainahan sitä hiekkaa ulos kopista ropisee, mutta se nyt vaan on kissaihmisen hyväksyttävä ja imuroitava useemmin.

    1. Jep, Arska vieläkin vierastaa sit luukkua, Reiska tottui semmoseen jo kasvattajan luona ja vaikka välillä pidin ihan normaalia hiekkistä, niin se tottui kattoon + luukkuun heti. Arska tosiaan säätää sen luukun kanssa jonkin aikaa mutta lopulta kyllä osaa sisään ja ulos 😀

  14. Ite mietin kanssa, että oisko tuossa ratkaisu ainaiseen hiekan leviämiseen. Kuitenki jotenki vähän epäilyttää miten kissat tuota oppii käyttää, puhdistus jne. Mutta kieltämättä houkuttais kokeilla! 😀 Hinta tosin aivan liian korkea opiskelijabudjetille…

    1. Meidän kisuilla tosiaan on ihan tavallinen vessa, jossa sellainen heiluriovi. Hyvin oppivat käyttämään. :] Ja vessakin ihan nätti, kyljessä ja ovessa kivoja kuvioita.

    2. Juu, kyllä muakin nyt toi houkuttelee, koska mulla on kämppä täynnä hiekkaa jatkuvasti. 😀 En vaan usko, että toi sitä hiekan kulkeutumista niin paljon estäis kuitenkaan 🙁 Mutta SAATAN innostua ton tilaamaan, kun on tullut noita suosittelujakin…

    3. Jos päädyt tilaamaan niin kerrohan onko hinnan väärti! 😀

    4. Joo, ehkä vanhemmat haluaa antaa pojille joululahjan… 😛

  15. Mäkin oon kattonu näitä vessoja netistä, oishan toi nyt nätti, mutta kyllä meillä nyt vaan on tommoset ihan tavalliset kannelliset vessakopit, toinen vielä tollai nurkkamalli. Ja meillä kaks vessaa on ihan ehdoton kun noi spfinxit ruikkii niin paljon, että sais olla koko ajan vaihtamassa hiekkaa jos ois vaan yks vessa.

    Eppu raukka vähän jännitti ovea aluks mutta siihen on jo totuttu hyvin :).

    1. Arskakin jännitti ja vielki räpeltää sen kanssa aikansa. 😀 Aluks nauratti kun Reiska jäi monesti kärsimättömänä veskin eteen odottelemaan just sellanen ilme päällä et mitä hemmettiä toi pikkujäbä tuolla nyt kuppaa, ois tässä muillakin jo kova hätä päällä! 😀

    2. No meilläki Leon tuntu oikee nauravan siinä pihalla että bahahahaw, etkö sä nyt ipana pääse sieltä pois 😀 reilukerho!

    3. 😀

  16. Anonymous says: Vastaa

    Aivan asiaan liittymätön kommentti, mutta kandee katella myös sitä zooplus.com sivustoa. Siellä on usein ainakin ruokapuolella edullisemmat hinnat kuin zooplus.fi sivustolla. Outoa, mutta totta.

    1. Joo, hinnat ja tarjoukset vaihtelee. Mutta koska en oo saanu vielä hommattua luottokorttia, en voi tilata comista.

    2. Olen muuten ihan electronin kanssa tilannut comista 🙂

    3. Ohoh? Siellä kyllä lukee että hyväksyvät Electronin mutta muistaakseni korttitiedoissa ei ollut mainintaa niin en uskaltanut…vai mitenköhän se meni. No mutta hyvä tietää, ens kerralla sieltä sitten! Fi:ssa tosin ei tarvi tilata niin paljon kerrallaan että saa postimaksut ilmaiseksi.

  17. Taru says: Vastaa

    Mä mietin kanssa tota Modcatia pitkään, juurikin kun on nin tyylikäs ja vaikutti ihan toimivalta. Abyn kanssa myös koko varmasti riittäisi. Päädyttiin sitten kuitenkin normivessaan, kun kissa tuli vähän nopeammalla aikataululla kuin mitä oli suunniteltu. Nyt ollaan kuitenkin siirrytty pellettiin ja pois en vaihtaisi. Ihan superkätevä vaan heittää kakat pönttöön ja parin päivän välein vaihtaa pissapaperi vessan alaosasta. Lisäksi pelletti maksaa n. 7 euroa per puoli vuotta, joten hiukan halvempiaa kuin toi EverCleanin less track, jota aiemmin käytettiin. Sinänsä toi hiekka on kyllä sellainen, jota voin suositella – ei kulkeudu paljon ollenkaan! Mutta pellettivessaa lämpimästi suosittelen! Nopeasti siihen tottui ainakin meidän kisu 🙂

    1. Pelletteihin en oo vaihtamassa…vaikka ovatkin kyllä halvempia + ympäristöystävällisempiä, mutta vihaan sitä purua ja pölyä ja epäilen vähän, miten Reiska tottuis siihen kun kristalleistakin kieltäytyi. Ja en halua säilyttää niin isoja säkkejä!

      EverCleanista kyllä haaveilen. 🙂

  18. Anonymous says: Vastaa

    Tähän on ehkä hiekkaan tottunutta kissaa vaikea opettaa, mutta meillä kotona kissoilla ei ollut astiassa hiekkaa ollenkaan! Oli muovikaukalo, jonka pohjalla oli muovinen ritilä. Ritilä oli sen verta paksu, että kun kissa pissi sen päällä, neste ei kastellut tassuja vaan lirisi sinne astian pohjalle. Sitten vaan pissit astiasta pönttöön ja huuhtelu. Todella helppo ja täysin hajuton vaihtoehto, kun vaan muisti säännöllisin ajoin puhdistaa astian vähän järeämmillä aineilla, ettei pissinhaju pinty. Eivätkä kissatkaan vaikuttaneen traumatisoituneilta. Osasivat kesällä pihalla edelleen ruoputtaa 🙂

    1. Herranjestas.

  19. Anonymous says: Vastaa

    http://www.petnetstore.fi/tuotteet/lemmikkituotteet-kissat-Vessat-ja-vessatarvikkeet/booda-cleanstep-vessa Meillä on tämä, suosittelen lämpimästi! Iso ja tilava eikä hiekkaa kulkeudu juuri ollenkaan muualle asuntoon.

    1. Joo noita oon katellu kans 🙂

  20. Anonymous says: Vastaa

    Terkut siltä tutulta tulevalta kissanomistajalta. Vuosi on mennyt Modkatin kanssa ja ei voi kuin kehua. Nyt jo 5kg raggari mahtuu laatikkoon ihan mukavasti. Ulos tullessaan kissa hyppää ritiläkannen kautta pudottaen irtohiekat takaisin laatikkoon. Lattia on pysynyt mukavan siistinä. Tällä hetkellä samaa Modkatia käyttää myös 4 kk ikäinen raggarivauva. Laatikon saa tyhjentää aamuin ja illoin, mutta muuten ei edelleenkään valittamista. Suosittelen! 🙂

    1. HMPH. Mä edelleen himoitsen tuota. 😀

  21. Anonymous says: Vastaa

    Näin vuosien jälkeen kommentoin kun google toi Mod Kat – haulla tänne. Paras kissanvessa ikinä!
    Hiekka ei kulkeudu, kissat todellakin kulkevat ritilää pitkin tuolta pois. Aukosta mahtuu myös iso ja lihava kissa ja myös boxin koko on yllättävän iso. Siivoaminen käy kätevästi (mukana tulevalla) lapiolla, ei ole mitään syytä sisäpussia irroitella kuin silloin kun koko vessan desifioi. Ja juuri silloin tuo sisäpussi on kätevä. Suosittelen!

    1. Kyllä mä tätä vielkin haikailen! 😀 Mutta entä hajut???

Vastaa