JA MUISTA: JOS MIKÄÄN MUU EI AUTA, NIIN LAULA!

Kerroin teille kuukausi sitten haluavani mummon. Noh, sain niitä yhden sijasta noin viisitoista.

Aloitin vapaaehtoistyöt viikko sitten palvelutalo Hoiva Viikissä, joka on muistisairaille erikoistunut hoivayksikkö. Käyn siellä sunnuntaisin pitämässä kahvihetkeä toisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Tänään olin siis toista kertaa Hoiva Viikissä ja olipa mukava nähdä jo tuttuja naamoja. Haemme siis kaupasta kahvia, maitoa, pullaa ja tarjoilemme niitä asukkaille. Eurolla saa kupin kahvia ja palan pullaa tai jotain muuta hyväkästä. Santsikuppiin on mahdollisuus jos hymyilee kauniisti ja senhän kaikki osaavat. Kahvin tarjoilemisen lisäksi pidämme tietenkin seuraa, joskin mummoilla on aika vakiintuneet pöytäporukat ja juttua kyllä riittää muutenkin. Huomaan hakeutuvani helpoiten pöytään, jossa pelataan korttia…

Kahvihetki on siis sunnuntaisin klo kahdesta neljään, mutta meitä kyllä odotellaan siellä jo paljon aikaisemmin. Tänään vein itse leipomaani kääretorttua, tavallista ja suklaista, ensi sunnuntaiksi leivon jotakin muuta, ehkä ihanan Jonnan ohjeella banaanikakkua? Vein myös suklaata ja lehtiä ja kaikki otettiin ilolla vastaan. Ehkä muuten voisin joku sunnuntai napata mukaani vohveliraudan, eikös vasta paistetut vohvelitkin olisi aika hyviä…

Tällä hetkellä tällainen vapaaehtoistyö sopii mulle loistavasti. Käyn sunnuntaisin aamukahvakuulailemassa Ruoholahdessa ja sieltä kodin ja suihkun kautta Viikkiin. Kiva lyhyt matka täältä Arabianrannasta, bussi kulkee melkeinpä ovelta ovelle. Ja koska tykkään leipoa, niin on mukavaa ilahduttaa asukkaita jotka tietenkin arvostavat omatekoista. Olen iloinen, että hakeuduin vapaaehtoistyöhön. Koen saavani tästä paljon enemmän kuin mitä annan.

Ja juu, kyllä mummojen joukossa on pari pikkutuhmaa pappaakin. Ne on vaan plussaa.

P.S. Otsikko on peräisin vapaaehtoistyöntekijöille suunnatusta materiaalista. Huh, olisipa kamalaa joutua tilanteeseen, jossa mikään muu kuin laulaminen ei auttaisi. Koska mitä tulee mun lauluääneen, se aivan varmasti vaan pahentaisi tilannetta!

14 Comment

  1. Elisa says: Vastaa

    Kuulostaa ihanalta! 🙂 Mä haluisin kovasti mukaan kaverikoiratoimintaan, mutta mun koira asuu tällä hetkellä äitini luona. Olisi kiva käydä ilahduttamassa mummoja ja pappoja pikku koiran kanssa.

    1. Joo se on kans hienoa toimintaa. 🙂 Ajattelin viedä Rosan tuonne joskus, viimeistään sitten kun ilmat lämpenee ja voi olla pihalla. 🙂

  2. Nea says: Vastaa

    Oho, oot pyörinyt ihan tässä hoodeilla 🙂 Myönnetään, etten edes tiennyt, että tuolla on nimenomaan muistisairaita. Mutta propsit – hienoa toimintaa ja tosi mielenkiintoista lukea tästä! Kirjoittele aiheesta ihmeessä jatkossakin.

    1. No ei se noilla kahvitauoilla ainakaan oo mitenkään korostunut, eli ei mitenkään kyllä huomaa että ois muistisairaiden kanssa…

  3. Oi kuinka mukava postaus 🙂 Oma famo (farmor) asustaa vanhainkodissa muistisairaiden puolella ja samalla kun moikkaan häntä tulee aina vähän viihdytettyä muitakin mummuja siellä. Ehkä pitäisi ottaa tavoitteeksi käydä siellä säännöllisesti johonkin tiettyyn aikaan. No, siellä käy kyllä hoitoalan opiskelijoita lakkailemassa mummojen kynsiä ja juttelemassa mukavia.

    1. Joo, kyllähän ne tykkäävät, etenkin jos nuorempia ihmisiä käy 🙂

  4. Anonymous says: Vastaa

    Tosi hienoa että ryhdyit tuohon vapaaehtoistyöhön. Niin harva muistaa vanhuksia.

  5. Anonymous says: Vastaa

    Voi ku ihqua, et joku viel ehtii ja jaxaa tänä päivänä.
    Viel ku muistais, ett ei ain tartte mennä fisuu liia pitkäll skönell.

    1. 😀

  6. Ei vitsi miten ihana juttu tämä :)!

    1. Joo 🙂

  7. Täällä kans ollaan mukana vapaaehtoistyössä (ensimmäinen tapaaminen kohta :)) tosin eripuolella Helsinkiä :)! Aikaisemmalla paikkakunnalla olin vuoden päivät mukana vapaaehtoistyössä, ja se antaa itselle niin paljon 🙂 Jäinkin seurailemaan b

  8. (mahtavaa sain julkaistua ennen kuin oli valmis..) siis jäinkin seurailemaan blogiasi 🙂

    1. Kivaa! 🙂

Vastaa