Minäkin

Tähän on nyt tultu. Tunnen olevani jotenkin ulkopuolinen, kun en ole tehnyt …and that’s who I am -postausta. Koska suorastaan vihaan niitä, enkä jaksa koskaan lukea niitä muiden blogeista. Mutta ollakseni oikea, vakavasti otettava bloggaaja, teen sen postauksen nyt. Valitsin noin ziljoonasta kuvasta (kyllä, kävin ne kaikki läpi) vain kymmenen, enkä pakota ketään lukemaan tätä postausta enää yhtään enempää, ymmärrän teitä enemmän kuin hyvin. Kuvien lisäksi selitän vähän jokaista, jotta homma ei jäisi ihan niin pinnalliseksi.

Mulla ei ole vuosiin ollut parasta ystävää, sellaista jolle oikeasti voisin kertoa ihan kaiken. En ole oikeastaan koskaan sellaista tarvinnutkaan, mutta joskus mietin, että olisihan se aika ihanaa. Olen kuitenkin todella huono tutustumaan ihmisiin lähemmin, enkä koe olevani niin kiinnostava tai ihana, että ihmiset, joilla on jo todella rakkaita ystäviä, haluaisivat alkaa sellaisiksi kanssani.

Mulla on aina kynsilakkaa kynsissä. Siis ihan aina. Sekä sormissa että varpaissa. Kun poistan vanhat, laitan samantien uudet. En pysty olemaan ilman. En vaan pysty.

Mulla on oikeasti ihan koko ajan nälkä. Vaikka syön miten paljon vaan, niin viimeistään puoli tuntia syömisen jälkeen voin jo helposti syödä paljon lisää. (No, en kuitenkaan syö enää Mäkkiruokaa.) Odotan jotain oikeasti toimivaa ja turvallista nälän poistavaa pilleriä, nälkä on tunne jota en siedä. Oikeastaan vihaan kaikkea terveellistä ruokaa, mutta pyrin kuitenkin syömään vain sitä.

Elän niin vahvasti hetkessä, että siinä ei ole edes mitään järkeä. En jaksa yhtään ajatella elämää eteenpäin. Sen takia olenkin niin jumiutunut kaikkeen.

Kun poikaystäväni kysyi mun lempiruokaa ja sanoin sen olevan pizza, oli hämmästys valtava. Mun lempiruoka tosiaan on pizza, voisin elää sillä ihan helposti. Kinkku-ananas-tuplajuusto, vaikka en edes syö lihaa! Karppaajaversiota teen joskus kotona ja siihen laitan tonnikalaa, mutta oikeasti se on vaan tympeetä huijauspizzaa, koska pizzassa parasta just on se ihana vehnäpohja. Rasvainen pannupizza on syntisen hyvää. Syön epäterveellistä pizzaa vain pahimpina darrapäivinä, joita on, noh, todella, todella harvoin.

Mun on jo vuosia pitänyt mennä hyppäämään tandem, mutta en ole saanut aikaiseksi. Pääsisköhän sitä oikeasti tulevana kesänä, yritän. Eikun ei. Voisin oikeastaan tehdä itselleni lupauksen tässä ja nyt, että aion mennä. Kyllä: Aion ensi kesänä hypätä laskuvarjolla. Nyt kun se on näin julkista, en voi enää perua.

Hui!

Valitettavasti. En oikein osaa perustella tätä sen kummemmin. Asunto ja alue ja kaikki on mulle edelleen tosi vieraita.

Paljastus: En tiedä olisinko koskaan alunperin täysillä ihastunut nykyiseen poikaystävääni, jos sillä ei olis niin mielettömiä silmiä. Olen aivan täysin hulluna ruskeisiin silmiin ja poikaystävälläni on maailman kauneimmat, tummanruskeat silmät. Täydelliset. Olen kateellinen kaikille muillekin, joilla on todella upeat silmät, omani ovat niin tylsät.

Arvet on parasta, mitä ihmisen ihossa voi olla. Niillä on aina joku tarina ja ne ovat niin kauniita. Itselläni on harmittavan vähän arpia. Ajatus arpitatuoinnista kiehtoo, mutta en tiedä olisiko musta ”hoitamaan” sitä oikein.

Tarviiko tätä edes perustella? Kirjojen parissa viihtyy aina.

Näin. Huh. Koville otti, mutta tämä on nyt tehty. Ihan hieman muuten ahdisti nuo kuvat, jotka eivät tuntuneet ikinä loppuvan. Ja suurin osa oli jotain syömishäiriö/angsti/itsetuhoisuus -juttuja.

Jaksoiko joku lukea tämän postauksen?

33 Comment

  1. Ilman kynsilakkaa on alaston olo!
    Tässä oli kyllä useampi joihin voin samaistua.

    10 vakavasti otettavan bloggaajan pistettä ja papukaijamerkki!

    1. Niin on, ei pysty olemaan mitenkään!

      Ja KIITOS ja kumarrus! 😀

  2. Mä olen kanssa miettinyt arpitatuointia, mutta ehkä mäkään en sitä jaksaisi ”hoitaa” oikein. Polven sivussa oleva 11cm pitkä arpi saa riittää 😀

    1. No musta ei ehkä olis hinkkaamaan sitä verille niin jatkuvasti, ajatus vähän inhottaa. :/

    2. Myy says: Vastaa

      Ei se vaadi niin ihmeellistä hoitoa. Oisinkohan itse noin kuukauden ajan hinkkaillut arven silloin tällöin auki. Hyvin arpeutui 🙂 Pari vuotta arpi taisi punoittaa ja lähteä sitten vaalenemaan. Nyt lähes yhdeksän vuotta myöhemmin se on aika hauska, kun talvisen kalpealta iholta ei erotu kauempaa, mutta ruskettuneelta iholta erottuu. Sormin sen toki aina tuntee.

    3. No siis tota just tarkotin sillä ”hoidolla”…en tiedä olisko musta hinkkailemaan sitä auki kun alkais ällöttää. 😀

    4. Myy says: Vastaa

      Ensimmäisinä päivinä jo ihan sen kasteleminen oli tarpeeksi hoitoa 😀 Aissssaatana.

  3. ”Olen kuitenkin todella huono tutustumaan ihmisiin lähemmin, enkä koe olevani niin kiinnostava tai ihana, että ihmiset, joilla on jo todella rakkaita ystäviä, haluaisivat alkaa sellaisiksi kanssani.”

    Minulla oli tuo sama fiilis todella pitkään, ehkä ikävuosina 18-25. Kaipasin parasta ystävää, mutta kaikkien rakkaimpien ystävien kanssa oli välimatkaa kilometreissa niin paljon, että oli hankalaa nähdä usein, tai ystävällä oli aikaa vieviä lapsia tms. Ajattelin usein, että minussa on joku vika, kun en saanut yhtään ystävyyssuhdetta jatkumaan, enkä koko kouluaikana (AMK, 4 vuotta) halunnut edes tutustua kuin muutamaan ihmiseen. Yhteen kuitenkin tutustuin paremmin ja parin vuoden tauon jälkeen löysimme toisemme samasta työpaikasta. Emme ole enää työkavereita, mutta pidämme yhteyttä, ja hän on kyllä minulle kuin paras ystävä. Hauskaa jutussa on se, että olimme molemmat muuttuneet tuon kahden ”välivuoden” aikana aivan erilaisiksi ihmisiksi mitä olimme aiemman ystävyytemme aikana olleet.

    Tämän avautumisen tarkoitus oli sanoa, että et ole ainoa tuollainen ihminen, vaikka usein näyttääkin siltä, että kaikilla muilla on miljoona ystävää ja kukaan ei ikinä liiku yksin, vaan parvissa. Ja ystävän voi myös löytää aika yllättäen.

    Arvista.. Ne voivat olla kauniita, mutta myös häpeällisiä asioita, joita haluaa peitellä. Hankalaa esim. kesäisin.

    1. Jep, tiedän. Siis että monet tuntevat tässäkin iässä noin, vaikka tuntuu, että kaikilla on jo ”ne parhaat ystävät” eikä halua enää tutustuakaan keneenkään lähemmin. Vikaa on myös minussa, myönnän, annan itsestäni usein todella nihkeästi mitään syvempää irti ja jään siksi ehkä monesti niin etäiseksi ja vaikeasti lähestyttäväksi.

      Ja aiemmin koin, että exä oli mulle se paras ystävä enkä kaivannut edes oikein ketään muuta. Eron tultua kyllä huomasin, että ois ollut paljon parempi, jos näin ei olis ollut…

      Ja totta tuo, mitä kirjoitit arvista. Tavallaan ne ovat siksikin niin ihanan kiehtovia.

  4. Niina says: Vastaa

    Oon itsekin huono tutustumaan uusiin ihmisiin, en oikein itsekään tiedä miksi näin on. Olen vähän epäluuloinen, myönnettäköön, uusien ihmisten suhteen, niin paljon on kaikenlaisia välirikkoja ja pettymyksiä ollut ihmisten/kavereiden osalta, että en oikein tuppaa luottaa uusiin tuttavuuksiin. Tajusin tämän oikeastaan vasta pari vuotta sitten, kun eräs silloinen opiskelukaveri sanoi, että musta on ihan kauhean vaikeaa ottaa selvää. Niin no, näin kai sitten. Olen kaveripiirissä ihan jäätävä hölöttäjä ja aina suuna päänä, mutta uusien ihmisten seurassa suoraan sanottuna vähän ankea. Oonkin miettinyt, että miten ihmeessä päädyin media-alalle, kun olen tämmönen. 😀

    1. Heh, varmaan monetkin päätyvät itselleen ”oudoille” aloille ja silti se on parasta. 🙂

  5. Nonnu says: Vastaa

    Helpostihan tämän nyt jaksoi lukea! Mun mielestä tälläiset postaukset on aina mielenkiintoisia 🙂

    1. Kivaa!

  6. bubbs says: Vastaa

    Aikuisiällä tuntuu kaikkinensa olevan jotenkin tosi vaikea ystävystyä. Siis viedä se ystävyysjuttu pidemmälle, kuin työaikana tapahtuvaksi tai satunnaisiksi lounas/kahvitreffeiksi, joiden aikana saa kyllä molemminpuolin ajantasaistettua elämän pääsisällöt, mutta pään ja sielun sisältö jää ehkä sivuun. Erityisesti erilaisten työkuvioiden kautta elämään on tullut tosi paljon ihan mielettömiä, ihania ja kiinnostavia tyyppejä, vaan mulla ei ole oikeasti mitään käsitystä siitä, miten se seuraava askel sinne syvemmän luottamuksen ja kiintymyksen portaalle otettaisiin.

    Ruokasuhteesi on pökerryttävä. Minusta ei ikinä olisi tuollaiseen itsehillintään. Tai ehkä joskus on, noin puoli päivää tai jotain. Sit oon jo tilaamassa pitsaa.

    1. On mulla ollut elämässä selkeästi sellaisiakin hetkiä, että olen ollut oikeasti todella yksinäinen.

      Ei mullakaan ollut ennen minkäänlaista itsehillintää. Kai siihen oon vaan pikkuhiljaa opetellut tai jotain.

  7. Helppoa kuin heinänteko oli lukea..paitsi ettei heinänteko nyt niin helppoa ole..eh.
    Tälläset postaukset on mielenkiintoisia koska ne aina avaa ihmistä vähän enempi.
    Mulla ei oo ollu ”parasta kaveria” vuosiin,entinen mursi sydämen rikkomalla luottamuksen.Joten se siitä elämäntavasta..että ois luottoystävä.

    1. Hmm totta. Etenkin jos asiaa vähän avaa eikä vaan lätkäse 30 kuvaa peräkkäin. Olisin kyllä mieluusti laittanut kaikki ne monet ”rakastan jäätelöä” ja ”rakastan karkkeja” -kuvatkin…

  8. essim says: Vastaa

    Hah, yllättävän paljon on meitä ystävättömiä. Mä olen aina ollut luonteeltani sellainen yksinelelijä – vierastan uusia tuttavuuksia, osaan olla pinnallisella tavalla kohtelias ja jutella niitä näitä, mutta mitään syvempiä suhteita ei ikinä synny. Ja uskallan väittää että se on ihan omaa syytäni. Makaan mielummin kotona sohvalla katsomassa tv-sarjoja, kun lähtisin baariin kavereiden kanssa ja esim. shoppailemaankin lähden ehdottomasti yksin. Sitä paitsi mun elämä on niin tylsää että mistä mä edes keskustelisin niiden kavereiden kanssa.

    Pienenä mua ahdisti kun mun paras kaveri halusi koko ajan olla yhdessä ja saattoi yöpyä meillä monta yötä putkeen kun en kehdannut sanoa että häivy jo 😀

    1. Mussa on kanssa paljonkin erakon vikaa. Viihdyn niin hyvin yksin.

  9. Elena says: Vastaa

    Mua vähän nolottaa, kun ymmärrän tuon ettet välttämättä ole kotiutunut uudelle asuinalueelle. =) Nimittäin asun itse sun ex.hoodeilla siis Töölössä. En oikein pysty kuvitella asuvani missään muualla. Vaikka tällä meidän maksamalla vuokralla saisi 10 neliötä helposti lisää muutaman kilometrin päästä. Aika hassua, että näin kolmekymppisenä voi olla niin jumittunut johonkin asuinpaikkaan… Tavallaan olisi parempi, että joskus tulisi pakkotilanne ja olisi vaan muutettava. No joo, on nää taas mun ongelmat ISOJA! 😉

    1. En tiedä, kun kyllä pidän kovasti alueesta ja pidän asunnostakin, mutta joku vaan tässä on. Multa on kysytty sataan kertaan että oonko kotiutunut ja pidänkö Arabianrannasta ja joo molempiin, mutta ei tämä silti vaan vielä ainakaan tunnu ihan niin KODILTA. Asuin niin kauan Töölössä ja edelleenkin kun meen sen läpi jumppaan niin tuntuu jotenkin tosi haikeelta ja vaikeelta.

  10. Pakkohan minunkin oli tehdä vastaava postaus. 🙂

    1. Jee 😀

  11. Ja ainiin.. onnea 200:a lukijasta!

    1. Oho, kiitos!

  12. Panda says: Vastaa

    Olen aika varma että semmoiset Best FrIenDs FörEvÖh -jutut ovat vain elokuvissa ja muotiblogimaailmassa, oikeasti. Kenellä on niin paljon halukkuutta olla kokoajan ihmisten ympäröimänä ja olla kälättämässä ja pälättämässä kokoajan omia kuulumisiaan?

    …Eikun hups vai onko se ihan normaalia ja olen itse epänormaali kun tykkään jutella ihmisille/kavereille vain kun minulla on oikeasti jotain asiaa tai sanottavaa :D? Siksi ehkä enemmän onkin miehiä ystävinä ja kavereina kun niiden kanssa ei tarvitse nähdä säännöllisesti pitääkseen välit kunnossa. Ja sitten kun tekee mieli nähdä, soitetaan moi mennäänkö yksille ja sitten mennään ja jauhetaan jotain. Oli viime näkemisestä viikko tai 4kk niin ei väliä.

    Terveisin Outo.

    1. Panda says: Vastaa

      ^ niin ja ei tarvitse kummankaan selitellä että ”sori ollu vähä kiireitä ei oo ehtiny soitella seliseliseli”. Ja koska olen tämmöinen outopanda, niin oletan että ihmiset tulevat myös minulle juttelemaan JOS heillä on jotain kerrottavaa (iloa tai huolia). No, jostain syystä ihmiset eivät näin tee ja sitten minun tuurilla siinä välissä käy kaikkia erosta hautajaisiin ja sitten onkin huonokaverileima otsassa kun ei ole tietänyt toisen suurista asioista. No vois soitella ja kertoa perkule :D.

      Terveisin Outo feat tilitys ihmisistä

    2. Niin mulla taitaa olla enemmän tommosia ihmisiä elämässäni joihin en oo jatkuvasti yhteydessä. Tosin suurin osa niistä lukee mun blogia joten ei niiden tarvii kysellä kuulumisia, senku tulee tänne. >:D

  13. Jaksoihan tämän helposti lukea :). Nämä on aina melenkiintoisia luettavia :).
    Itse olen tehnyt nämä perinteisen tylsästi ja laittanut ilman selityksiä (useampaan postaukseen riitti kuvia tai riittäisi edelleen, en oo vaan saanut tehtyä enempää) :p.
    Muutamana kertana tosin olen miettinyt, pitäisikö selittää lisäksi jotain, mutta toisaalta ne kuitenkin kertoo kaiken, mitä edes pystyisin niistä enempää kertomaan…
    Noh, ehkä tulee loppuihin juttuihin sitten joskus myös jotain selityksiä mukaan, jos saan ne joskus julkaistua :).

    1. Selitykset ehdottomasti kuviin!

  14. June says: Vastaa

    Mä en oo myöskään tehnyt tätä ikinä, mutta oon jo pitkään miettinyt. Ehkä siis kohta rohkaistun. 😉

    Ja tää sun oli yksi niistä harvoista, jotka oikeasti oon jaksanut lukea!! Johtuu osittain varmaan noista ”selitysteksteistä”, joten kiitos, että laitoit ne. Oli kiintoisaa lukea!

    Ja mitä tohon skydivingiin tulee – oon ite hypännyt tandemin kahdesti, ja jo monta vuotta oon hinku taivaalle ollut kova. Joten suosittelen. 🙂

    1. June says: Vastaa

      *on, ei oon.

    2. Mä pelkään et innostun niin paljo et kohta oon makselemassa kalliita hyppykursseja…o-ou.

Vastaa