Justjoo

”Kauhistuin blogeissa kiertävää Karkkilakko-haastetta, jossa ideana on olla niin monta päivää karkkilakossa kuin kommentteja postaukseen tulee. Te blogini lukijat olette kuitenkin niin ilkimyksiä, että jos ottaisin tähän osaa, saisin ihan ennätysmäärän kommentteja. Ei käy.

Mutta. Koska olen saanut viisaammilta kuulla, että kun jotain lupaa julkisesti, siitä on helpompi pitää kiinni. Ja bloggaajalle luonnollinen kanava julkistaa jotain on tietenkin oma blogi, joten tässä ja nyt ilmoitan, että:

Aloitan karkkilakon. 

Ja tää on paha. Siis ihan todella paha. Karkkilakkolupauksia on vähän joka toisessa blogissa, mutta uskallanpa väittää, että tämän bloggaajan kohdalla tästä tulee ihan oikeasti todella vaikeeta, siis yhtä helvettiä. Olen jo pidemmän aikaa uhitellut miehelleni, että nyt kyllä aloitan karkkilakon ja olen saanut aina vaan naurua osakseni. En oikeasti ole uskonut itsekään itseäni ja tästä onkin tullut yksi iso vitsi.”

Tällä tavalla alkava postaus on ollut luonnoksissani jo aika kauan ja nyt kyllästyin siihen. Tässä ja nyt ilmoitan, että:

MINÄ EN TULE IKINÄ ALOITTAMAAN MINKÄÄNLAISTA KARKKILAKKOA.

Koska karkit ovat niin hillittömän hyviä.

Piste.

P.S. Kuvassa näette lempparikarkkejani. Nämä valkkaan pussiin aina!

P.P.S. Oletko sinä ollut joskus pidemmässä karkkilakossa ja jos, niin miten se sujui? 

44 Comment

  1. Ei joulun alla voi olla karkkilakossa. Tollaset on tammikuun päätöksiä. Oon mä vissii kerran yrittäny karkkilakkoa. Taisin pystyä siihen peräti kuukauden. Karkkilakon aikana ei tee parin päivän päästä mielikään karkkia, mutta sit kun taas aloittaa, niin se on karkin menoa…!

    1. No tottahan tuokin, ei voikaan. Mutta ei voi KOSKAAN. Edes tammikuussa! Olen kyllä päättänyt VÄHENTÄÄ karkin syömistä, mutta en luovu siitä kokonaan IKINÄ.

      Oon kyllä n. puoli vuotta ollut ilman nameja ja tokihan se onnistuu alun vaikeuden jälkeen. Mutta tylsää se on.

  2. Oon ollut juu satunnaisesti pitkiäkin aikoja , mutta sillonkin korvasin makean nälän hedelmillä tai jollain makeilla rahkoilla … oon hyvin heikko , mitä tulee makeisiin ja sen kyllä huomaa , kun mun ympärysmittaa katsoo ;)!

    1. Mä syön kyllä hedelmiäkin ihan liikaa. Karkkipäivän pyrin pitämään kerran viikossa ja muuten yritän olla mahdollisimman paljon ilman lisättyä sokeria. Mutta välillä heikko on tämäkin ihmismieli. 🙁

  3. Sonja says: Vastaa

    Joo, karkkilakko on kyä mahdottomin asia mitä vois yrittää. Se vaan on niin hyvää! Ja pääkallokarkit ainakin on parhaita.

    1. Pääkallot missä vaan on parhaita. 😛

  4. eltsi says: Vastaa

    Mä oon ihan järkyttävä herkkuperse, pisin aika ilman karkkia (minkä muistan) on ollut about 2 viikkoa. Oonhan mä niitä lakkoja yrittäny, mut ei ne ikinä toimi, joten en enää ees jaksa 😀 Onneksi urheilen niin paljon, ettei herkuttelu vielä ainakaan näy hirveesti ulospäin, mut pitäs vähän kyllä koittaa rajottaa 😀
    Mutjoo, mä oon sitä mieltä, et jos tollaseen lakkoon ryhtyy, tekee vaan enemmän mieli niitä karkkeja! ihan turhaa hommaa :p

    1. Samaa mieltä, turhaa hommaa lakkoilu. Urheilen itsekin, mutta ihan varmasti kaikki toimis vielä paremmin ilman nameja!

  5. Nappa says: Vastaa

    Jonkun sortin vähentämisprosessi pitäis munkin aloittaa. Kauhulla vaan ajattelen sitä raivon määrää, jonka karkiton (suklaaton) elämä varmasti aluksi ainakin tuo tullessan. Taidan olla eräänlainen sokerihiiri… 😀

    1. 😀

  6. Salla says: Vastaa

    Meillä on näköjään pelottavan samanlainen karkkimaku. Me ja Makuuni olis aika tappava yhdistelmä 😀

    Olin tossa sokerilakossa pari-kolme kuukautta ja ensimmäiset 2kk olisin voinut tappaa jonkun. Että niin kivutonta.

    1. Hahaha, kuulostaa aika vaaralliselta. 😀

  7. Go kissis go! Karkkilakot on kyl ihan perseestä, koskaan tajunnut sitä.. tosin olen ollut 13 viikkoa syömättä karkkia.. tosin en lakkoillut silloin löin vetoa että pystyn olee ilman kaksi viikkoa ja sitten ei vaan tehnyt mieli enää.. tosin silloin voitin rahaa joten it was worth it. Muut lakot ja dietit on myös perseestä.

    1. No ehkä vaan jonkun vedon takia vois vaivautua…

  8. Oon samaa mieltä että karkkilakkoja ei kannata pitää, mutta menin sitten lyömään vetoa miehen kanssa että tammikuu ollaan ilman karkkia ja ylimääräisiä herkkuja -.-’ (Tyhmä minä, miksi suostuin?!? Tilapäinen mielenhäiriö vai se että hammaslääkäri aika oli tulossa ja luulin että on reikiä vaikka ei ollu!) Joskus oon ollu kuukauden syömättä herkkuja. Katotaan pystynkö enää siihen 😀 Oon nimittäin hirvee herkkuperse, kaverit tietää, pikkusisko varsinkin vaikka olenkin hoikka ja ei välttämättä näy päällepäin. Yritettävä on ja miehelle en anna periksi kun se ei usko että pystyn siihen!

    1. No tommosta mä en kyllä häviäis, mutta toivottavasti ei tule tuollaista vetoa meillä! 😀

  9. June says: Vastaa

    Olin kerran 2 kuukautta ilman herkkuja, kun miespuolisen kaverin kanssa alettiin hommaan. Yhdet creme bruleet syötiin, koska oltiinhan sentäs Pariisissa isolla porukalla reissussa, mutta muuten lakko sujui yllättävän hyvin. Se oli kuitenkin pakko lopettaa, koska joulu tuli. 😉

    Mä tosin en oo kamala karkkihiiri muutenkaan, enemmänkin heikkoutenani on se suklaa… Mutta toi herkkulakko koski kaikkia sellasia suolaisia ja makeita juttuja, jotka ei kuulu kategoriaan ”tavallinen ruoka”.

    1. Kyl suklaa lasketaan irtokarkkeihinkin, mulla on aina suklaata pussissa kans!

  10. mjai says: Vastaa

    Oon ollu kerran uudesta vuodesta synttäreihini (huhtikuun loppuun) karkkilakossa kun löin isäni kanssa vetoa ja sain siitä sillon muistaakseni 50euroa 😀

    Loppujen lopuksi se on todella helppoa, sillä mitä vähemmän karkkia syö, sitä vähemmän sitä tekee myös mieli.

    1. Näinhän se on. Kaks viikkoa se vaatii. Ja se on liikaa. 😀

  11. Myy says: Vastaa

    Mietin ensin, että kuka hullu sekopää alkaa karkkilakkoilemaan joulun alla. Mutta huh, se olikin huijausta.

    En ole ikinä ollut karkkilakossa. Hullujen hommaa!

    1. No ei mulla ajankohdalla ois niin merkitystä jos jotain päättäisin! Pystyn kyllä kieltäytymään jos haluan, mutta EN HALUA.

  12. Anna says: Vastaa

    OIKEIN! Candies 4eva. T. sokerihiiricandylover90

    1. 😀

  13. Anonymous says: Vastaa

    Joskus olin puoli vuotta syömättä karkkia. Ekat 3 viikkoa oli kamalat karkintuskat, mut sit helpotti. Ainoo missä huomasin eroa, oli yleinen vireystila, kun en pumpannut itseäni aina käyntiins sillä karkilla. Muuta eroa ei ”tavalliseen” ollut. Sit kuitenkin jossain vaiheessa ostin taas karkkipussin ja siitä asti ne herkkupalaset on taas kulkeneet rinnallani 😀

    1. Joo, sokeri kyllä vaikuttaa tosi huomattavasti vireystilaan, on PALJON pirteempi fiilis jatkuvasti kun ei sokeria syö! Mutta tota sortumista pitää kyl vältellä viimeiseen asti, koska sit se on taas menoa.

  14. En ikinä oo ollu, enkä aio olla! Nam nam!

  15. Arja says: Vastaa

    En oo ollut enkä aio olla, miksi pitäisi ?

    1. Koska karkit ei oo urheilijan paras ystävä 🙁

  16. Pakko ihan tämän kunniaksi lähteä itekki ostamaan pussi 😀

    1. Jee ;D

  17. Elisa says: Vastaa

    Olen ollut kohta melkein kaksi vuotta syömättä karkkia. Juhlissa olen välillä maistanut pari ja sairaalassa ollessa söin levyllisen Fazerin sinistä (kyllä, kerralla, eikä tullut edes paha olo). Mun oli pakko lopettaa, kun se meni ihan mahdottomaksi 🙁 Söin siis levyllisen suklaata päivässä tai vaihtoehtoisesti SuffeliPuffipussin. Iho alkoi reagoida sokeriin finneillä oikein kunnolla, ja samoin hampaat olivat kaikesta huolenpidosta huolimatta huonossa kunnossa (heikko hammasluu luonnostaan).

    Nyt, kun olen päättänyt sallia itselleni vähän enemmän suklaaherkkuja, niin huomaan himoitsevani sitä ihan koko ajan. Mulle ei koskaan ole tullut paha olo suklaasta, joten ”fyysisestikään” ei ole mitään estettä syödä sitä 😀 Mutta sen jälkeen onkin iho sitten kenkkumainen kaksi viikkoa ja hampaissa on jo valmiiksi reikiä ihan syömättä karkkiakin.

    Mulla on niin ikävä suklaata. :'(

    1. Elisa says: Vastaa

      Ja siis kyllä, syksyn vähän ”sallivamman” kokeilun jälkeen (eli että syön juhlissa enemmänkin kuin sen yhden palan) aion palata takaisin täyteen karkittomuuteen. Se on vaan mun kropalle paras ratkaisu, valitettavasti.

    2. Mullon vähän sama, ei tuu oikeen mistään määrästä helposti paha olo. Ja kyllä karkittomuus olis kelle vaan paras ratkaisu! Mä en ehkä enää jaksa edes ajatella asiaa. 😀

  18. Anonymous says: Vastaa

    Karkit on kyllä hyviä, mutta keksit on mun suuri rakkaus! <3 Sellaiset 8 vuotta sitten söin karkkeja varmaan 1-2 krt kuukaudessa, mutta sitten päätin, että vähennän… Noh, tilalle tuli dominot, suklaalehdet ynnä muut täydellisyydet, eli ojasta allikkoon. 😀

    Se on ihan oikein, ettet ryhdy karkkilakkoon. Pitäähän ihmisellä sopivassa määrin paheita olla! 😉

    Johanna

    1. Mäkin olin joskus keksihirmu, mutta vaikka niitäkin himoitsen, niin ei oo silleen kuitenkaan PAKKO saada niitä. Tänään tosin maistan Marianne-Dominoja, omnoms. Ja ne Jaffakeksit…

  19. Mä en tajua miks pitäis kurjistaa elämäänsä karkkilakolla. Nevö.

    1. Word.

  20. M says: Vastaa

    Punssinapeista plussaa! En tiiä ketään mun kavereista jotka tykkäis kans niistä, höh 😀

    En oo koskaan ollu karkki/herkkulakossa mutta oon vähentäny hurjasti herkkujsa(teininä söin joka päivä jotain karkkia, oli se sitten pelkkä tikkari tai kokonainen pussi, huh huh 😀 Ja siitä huolimatta olin anorektisen laiha…) ja pyrin syömään suolaisia herkkuja useammin ku makeita koska ajattelen jotenki tyhmästi et ne on ees hitusen terveellisempiä ku makeat :DD Ainaki hampaille…?

    1. Emmäkään tiedä äidin lisäks ketään, joka tykkäis punssinapeista, ja ne on ihan parhaita! Jengi vaan irvistelee et ootko hullu ku syöt tommosii.

      Mäkin tosiaan yritän nyt VÄHENTÄÄ. Tai ainaki sit joulun jälkeen, köh…

    2. Suolasiin herkkuihin mulla ei muuten oo mitään himoja! SENTÄS!!!

  21. eltsi says: Vastaa

    Hain muuten tossa äskettäin mun ihanan dopperin postista! On se kyl söpö ja kätevä :)) Kiitos siitä!!

    1. Kiva kuulla! Mullakin jatkuvassa käytössä omani! 🙂

  22. Minusta punssinapit on (kausittain syötynä) hyviä 🙂

    Muutaman kerran olen ollut karkkilakossa, parhaimmillaan (tai siis pahimmillaan, karkki- ja varsinkin suklaahiiri kun olen!) olin koko vuoden. Vähän mietin josko ensi vuonnakin aloittaisin, mutta saa nyt nähdä kuinka innostun.

Vastaa