Ihana ilta

Olin eilen monen muun kauneusbloggaajan kanssa ihanan Sensaistin luona pippaloissa. Olin odottanut tätä iltaa kovasti, se oli sellainen mahtava valopilkku tässä paluu arkeen -hommassa ja raskaan viikon jälkeen aivan täydellistä. Mulla tuli ihan kurkku kipeäksi kun juttelin niin paljon illan aikana! Oli niin ihanaa tavata uusia ja vanhoja bloggaajakollegoita ja aina tällaisten tapaamisten jälkeen mulle tulee semmonen ”pakko pian blogata jotain kosmetiikka-aiheista!” -fiilis. Vaikka nää mimmit on kaikki aika paljon mua syvemmällä kosmetiikkajutuissa, en silti tunne oloani koskaan mitenkään liian ulkopuoliseksi näissä tapaamisissa.

Ilta meni tietenkin ihan älyttömän nopeasti, vaikka rupateltiin yhteensä seitsemän tuntia! Lisäksi syötiin, juotiin, vaihdeltiin kosmetiikkaa, ihasteltiin aivan mielettömien goodiebagien sisältöjä…vitsi mikä ilta! Tupa oli täynnä ihan huippuja likkoja. Ja entäs sit koirat! Illan emännällä on kolme aivan törkeän suloista chihu-neitiä, jotka viihtyivät vähän jokaisen sylissä. Mietin kovasti illan aikana, kuinka monta näistä saisin tungettua vaivihkaa kassiini lähtiessäni, mutta kun ne sitten nukkuivatkin kaikki niin söpösti samassa pedissä, en raaskinutkaan.

Kiitti Panda kuvasta!

Kiitokset vielä emännälle, koirille ja kaikille muillekin osallistuneille kanssabloggaajille. Oli ilo olla mukana ja tavataan taas! Tässä alla vielä goodiebagin sisältöä, huhhuhuh, ei mahtunu kaikki ees kuvaan! Olen onnellinen tyttö (vaikka ne chihut pitikin jättää).

14 Comment

  1. Rils says: Vastaa

    Heh, kattelin jo postauksen pikkukuvasta että onpa tuttu koira. On se jännä, miten netin välityksellä oppii tunnistamaan kunkin bloggaajan lemmikit 😀

    1. Hih, niinpä! 😀

  2. eekku says: Vastaa

    Kuulostipa kivalta ja mahtava goodiebag =)

    1. Joo, aivan älytön! 😀 <3

  3. Panda says: Vastaa

    Miksen ole keksinyt aikaisemmin että kännykän jatkuvan kädessä kantamisen vois korvata tunkemalla se kaula-aukosta paidan alle. Tattis M vinkistä :D!

    1. Haha joo pääsi hyvin kuvaankin! 😀

  4. Salla says: Vastaa

    Iik goodie bag, iik tytöt, iik chihut. Iik <3

    1. IIK! <3

      P.S. Tiiän et goodiebag pitäis kirjottaa goodie bag mut silti kirjotan yhteen ku erikseen näyttää jotenki tyhmältä? 😀

  5. Nonnu says: Vastaa

    Oli kyl kivaa! Näitä pitäis olla enemmän <3

    1. Niin totta!

  6. Iik, oli kyllä taas niin kivaa! Tosi kivaa että dokumentoit illan muistoksi, hyvä tunnelma välittyy mielestäni näistä kuvistakin. Kiitos ihanasta seurasta! <3

    1. Joo! Kiitos samoin! 🙂 <3

  7. Kaikessa jännittävyydessään hirmu kiva ilta, vaikka mun osalta vähän tyngäksi jäikin. Oli kiva saada ääniä kuville ja tekstille, sinunkin. 🙂

    1. Joo! Ei millään taas ehtinyt jutella kaikkien kanssa ja osa lähti pois ihan huomaamatta 🙁

Vastaa