Pätevä pikkusisko

Mossa

Instagramin puolella jo jokin aika sitten ilmoitin ottavani testiin osan uutta, kiinnostavaa ihonhoitosarjaa. Sarjan nimi on MOSSA ja se on siis MÁDARAn pikkusisko! Eli samalta kehittäjältä (Mádara Cosmetics) Latviasta tulee tämä uutukainen. Mossa on siis myöskin luonnonkosmetiikkaa ja sisältää paljon erilaisia ja ihon eri vaatimuksiin kehiteltyjä tuotteita. Mossan tuotteet saavat tehonsa pohjoismaalaisilla alueilla kasvatettujen ja poimittujen puutarha- ja villimarjojen, kuten lakan, ruusunmarjan, viinimarjan ja pihlajanmarjan, uutteista. ”Mossa” tarkoittaa sammalta, joka tyypillisesti kasvaa samoilla alueilla näiden marjojen kanssa – pohjoisen metsissä, nummilla ja suomailla. Pehmeä sammal suojelee arvokkaita marjoja, joiden teho näissä tuotteissa vaikuttaa.

Sain testiini YOUTH DEFENCE – sarjaan kuuluvat kasvoveden, kasvojen puhdistusaineen sekä silmänympärysvoiteen. Tykkään Mádarasta ihan todella paljon, joten odotin näiden olevan kelpo kamaa.

Youth Defence Cleansing Creme-Mousse on kasvojenpuhdistusvaahto, joka sisältää valkoherukan AHA-hedelmähappoja. Todella pehmeän, kermaisen koostumuksensa ansiosta tää vaikutti ensituntumalta siltä, että lähteeköhän tällä ihomeikki kunnolla?! Mutta yllätyin iloisesti, kyllä lähti. Todella hyvä puhdistusaine kasvoille! Hellävarainen mutta tehokas puhdistus, ei jätä ihoa kiristäväksi. Ja rakastan pumppumekanismia kasvojenpuhdistusaineessa! Mieto, hyvä tuoksu. Hintaa tällä on 11,90 euroa, joten hinta-laatu-suhde on oikeasti aivan erinomainen. Meistä tuli heti hyviä kavereita.

Mossa

Youth Defence Active Vitamin Toner on mustikkauutetta sisältävä kasvovesi, joka on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Tää on todella raikastava! Olen käyttänyt pullosta jo puolet, joten todella ihastuin tähän. Puhdistaa meikin jämät ja jättää tosi freshin fiiliksen iholle! Hintaa tällä on myöskin 11,90 euroa.

Mossa

Youth Defence Restoring Eye Cream on silmänympärysvoide karhunvatukan omega 3 ja -6-rasvahapoilla varustettuna. Pumppumekanismista on tosi helppo annostella oikea määrä voidetta, iso plussa siis toimivasta pumppupullosta! Mulla ei ole tästäkään mitään pahaa sanottavaa, ihan todella hyvä sy-voide: levittyy helposti ja imeytyy nopeasti. Kosteuttaa hyvin ja toimii myös meikin alla. Hintaa tällä sy-voiteella on 14,90 euroa.

Sarjasta löytyy myös mm. päivävoiteita, yövoide, misellivesi, kasvoöljy, BB-voide. Tuo kasvoöljy etenkin mua vähän himottelis, sillä Mádaralta löytyy niin törkeän hyvät öljyt! Oikein tervetullut, ihoystävällinen uutuus tämä Mossa, suosittelen tutustumaan.

Vaan oliko Mossa teille jo tuttu? Kiinnostaako uusi luonnonkosmetiikka? Mossaa myyvät ainakin Ruohonjuuri ja Sokos, tulossa myös nyt kevään aikana Stockmannille. Netin kautta esim. Hyvinvoinnin.fi .

19 Comment

  1. eekku says: Vastaa

    Ei ole tuttu merkki mutta kuulostivat kivalta

    1. Ja tuntuvat kans! 🙂

  2. Kuulostaa ihanalle ♡ Haha, luulin eka tota ruusunmarjaa sipuliksi ja ihmettelin, miksi tuotteessa on sipulin kuva 😀

    1. 😀

  3. Tintti says: Vastaa

    Olin innoissani testaamassa kasvoöljyä Sokoksella, mutta se tuoksui nii vahvasti ja pitkään vadelmalta, että jäi kauppaan :/ ja minähän en ole tuoksuherkkä tai inhoa vadelman tuoksua, mutta se oli kyllä omaan nenään turhan jyty.

    1. Äh, aijaa? En oo sitä päässyt kokeilemaan, tosin vadelma tuoksuu yleensä hyvältä? 😀 Nää mulla testissä olleet eivät ole kyl yhtään tujuja tuoksuiltaan.

  4. MRMR says: Vastaa

    Biodellystä saa kanssa! Muuten en tietäisi, mutta just äsken tuli kulmakynä postissa ja mukana oli näyte tuosta BB-voiteesta. Yllättäen (not) ihan väärää sävyä mulle, mutta pääsinpä ainakin kertomaan. 😀

    1. Joo parista muustakin nettikaupasta saa! Se BB-voide mulla on testausjonossa, nyt vois olla ihan ok kun on tummempi hipiä…

  5. En ole vielä testannut, mutta edullisempi versio Madarasta kiinnostaa toki 🙂

    1. No se on tässä!!

  6. Jane says: Vastaa

    Kasvovesi on kaapissa odottamassa vuoroaan 🙂 sarja kiinnostaa tosi paljon joten varmasti tulen testaamaan monia tuotteita. Listalla on nyt jo ainakin misellivesi, kasvoöljy ja yövoide.
    Toi puhdistuaine kiinnostaisi kanssa, mutta jäi kauppaan kun purkissa sanottiin ettei saa laittaa silmänympärysiholle. Johtuu ilmeisesti noista hedelmähapoista. Itsellä on pakkomielle pestä aina myös silmät vaikka erillistä silmämeikinpoistoaineitta käytänkin 😀

    1. Aa joo, mä putsaan aina silmämeikit erikseen! 🙂

      1. Ja siis pidennysten takia en oikeen silmiä hinkkaa millään muulla 🙂

  7. LauraL says: Vastaa

    Mulla on sarjan Moisturising antioxidant day cream, Intense rehydration energizing day cream ja Restoring night cream, tykkään kaikista. Ostoslistalla seuraavana on se kasvoöljy ja varmaan tulee kokeiltua myös putsaria ja sy-voidetta.

    1. Oho, noni! Se kasvoöljy muakin tosiaan himottelis, vaikka tossa kommentoitiin, että tuoksuu vähän överisti?!

  8. On tuttu, mä jotenkin diggaan ihan älyttömästi tän sarjan ulkonäöstä, siitä tulee hyvälle tuulelle. Tuotteissa on ihan loistava hinta/laatusuhde. 🙂

  9. Näihin vois jossain vaiheessa tutustua. Viimeistään luonnonkaunis-messuilla, jos ovat sinne tulossa 🙂

  10. Esme says: Vastaa

    Nämä menee kyllä ehdottomasti testiin sitten kun Supermoodit tyhjenee 🙂 Kiitos vinkistä 🙂 Aiemmin olin kuullut vain kyseisen merkin misellivedestä.

    1. Joo erilaisia voiteita löytyy useampikin ja ovat varmasti nekin aivan erinomaisia!

Vastaa